Oli se onneton päivä, kun EU:HUN ja

tietoakin

vielä euroonkin Suomi liittyi! Olihan se onnetonta myös kaikille euroopan maille,
ei näin kovaa työttömyyttä ole ennen ollut missään.
Eu on eriarvoitanut ihmiset, toisista upporikkaita ja toiset taas rutiköyhiä.
Se on ollut heillä siellä päällimmäisenä, kun he vain saavat hyväpalkkaiset virat,
jopa siivoojat siellä saavat suomlaisen insinöörin suuruisen palkan.
Kaikki odottavat vain EU_tukia ja on lopetettu oma yrittäminen, eihän sellainen kauaa pystyssä pysy jos kaikki vain ottaa, mutta ei anna mitään.
Olisi senkin aika kaatua, niin kuin tuo Talvivaara nyt viimein, kun se on ensin pilannut kainuulaista luontoa riittävästi.
En ymmärrä, että puhutaan , että työllisyyden nimessä täytyy jatkaa, mutta eihän sitä nyt sentään saa pahaa tehdä sen nimissä, että on muka "työtä"!

34

281

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Muistaja
      • hyihittolainen

        Hyvä linkki muistin virkistämiseksi!


    • vaalierkki

      Oletko miettinyt, missä jamassa Suomi olisi nykytilanteessa ilman EU:ta? Venäjävetoinen vienti esim. vielä pahemmin jumissa kuin nyt eikä lännessä markkinoita. Kolikolla tuppaa olemaan kaksi puolta.

      • hyihittolainen

        Tässä onkin kysymys euro-valuuttaan liittymisestä eikä EU:sta.
        Suomi olisi ollut vapaa tekemään kauppoja kenen kanssa tahansa
        ilman euroa, myös Venäjän kanssa. Nyt on kuunneltava mitä
        Bryssel sanelee, vaikka maksella toisten velkoja,


    • suomen-asiat-sotkussa

      Väyrynen voisi muuttaa kaiken,
      mutta media lyö lujalla lekalla,
      Väyrystä ei mainosteta ei kerrota totuutta,
      Väyrysen hakkeet pimitettään vähätellään kansalaisten tietoisuudesta,
      mollataan, esitetään asia niin että vaikuttaa kuin Väyrynen olisi väärässä,
      totuus on karmivan karsee,
      tostuus on kauhee,
      Katainen teki niin hulluja sitoumuksia ettei vieläkää kukaan ole perillä mihin kaikeen suomi on sitoutunu, ja kuinka hirveen kauheen kamalilla lupauksilla,
      jos viisaita oltaisiin
      Katainen ja kaikki jotka on vaikutta suomen tuhoavaan toimintaan pantaisiin valtakunnan oikeuteen vastaamaan teoistaan,
      ei saisi hyväksy typerien tyhmien tehtyjä virheitä töppäilyjä,
      Väyrysen ideologiasta pitäisi OIKEESTI ottaa selvää,
      suomen asiat on niin sotkussa ja solmussa
      ettei pirukaa enää ota selvää,
      siksi media ja päättäjät tekee kaikkeinsa ettei koskaan selviäkkää,
      ettei Kataisen ja Stubin ja Lipposen karmiva tyhmyys paljastuisi kaikkien tietoisuuteen,

    • vaalierkki

      Noilla ominaisuuksilla varustetun ihmemiehen ei kannata pysytellä Kepun siipien suojassa.

      • siitä-lähtien-inhosin

        vaalierkki

        Kyllä tuollaisen "ihmemiehen" olisi luullut pysyvän hyvinkin valtakunnan politiikassa itsekkin mukana ilman tätä agitaattoria, joka "houhkaa" täällä Väyrystä ja Kekkosta ja kuinka Suomen varallisuus menee rikkaiden "perseeseen"?

        Muistan, kun kotikyläni Kepulaiset jakautuivat kahtia, kun Väyrynen meni siellä "kylä kellokkaan" luokse saunomaan. Olihan siellä jo ennenkin pientä hajautumista, mutta tuo oli viimmein pisara.


      • Väyrynen-älykköpolitikko
        siitä-lähtien-inhosin kirjoitti:

        vaalierkki

        Kyllä tuollaisen "ihmemiehen" olisi luullut pysyvän hyvinkin valtakunnan politiikassa itsekkin mukana ilman tätä agitaattoria, joka "houhkaa" täällä Väyrystä ja Kekkosta ja kuinka Suomen varallisuus menee rikkaiden "perseeseen"?

        Muistan, kun kotikyläni Kepulaiset jakautuivat kahtia, kun Väyrynen meni siellä "kylä kellokkaan" luokse saunomaan. Olihan siellä jo ennenkin pientä hajautumista, mutta tuo oli viimmein pisara.

        Auttaako sua tommonen hysteria,
        pelkäät kuollaksesi jos Väyrnen saa läpi alotteensa,
        kyllähän Väyrynen saisi läpi alotteensa jos asiat menisi rehellisesti niin kuin kansa haluaa,
        mutta teikäläiset rahalla maksaa median ja eduskunnan ja hallituksen estämään hanketta,
        ku teikäläisiä pelottaa niin helekutisti,
        housut sullaki tutisee että tärinä kuuluu tänne asti,
        pelottaako mahdollinen valtakunnan oikeuteen joutuminen,
        vai mikä sua pelottaa noin hirveesti,
        katsotaan ny pitemmän päälle kuinka suomen käy teikäläiset typerykset sekoilessa politiikan huipulla,
        aikansa kutaki sano pässi ku päätä leikattiin,
        Väyrynen ON edelleen älykköpolitikko,
        sekös teikäläistä harmittaa,


    • miksipä_ei_jokin_muu

      Onhan EU voinut olla meille haitaksikin, mutta enemmän se on ollut hyväksi.

      Eihän siitä surkeasta ja kovia kokeneesta markan rupelosta olisi päästy eroon ilman EU:ta. Se tosiaan jouti menemään. Toivottavasti se ei enää tänne palaa.

      Jos eurosta lähdetään,niin uusi valuutta voisi olla Ruotsin kruunu, Venäjän rupla tai Saksan valuutta, mikä se sitten onkin..

      • Voi-näitä-Suomen

        alistuneita , nöyrtyneitä , saamattomia . surkimuksia


      • Tietoakin

        Markka oli Suomelle oikea ja hyvä valuutta. Jos siinä olisi pysytty, eipä meidän nyt tarvitsisi Etelä-Euroopan maiden velkoja maksaa jatkuvasti.
        Olisimme yhtä rikkaita kuin Ruotsi, joka on aina ymmärtänyt asiat vähän pidemmällä tähtäimellä.


      • totuus-on-kipee-karsee

        " miksipä-ei-jokin-muu"

        HAH, mitä hyötyä on ollu eurosta, höpön höpö, EI mitään,
        meinaatko että kun matkustaa euroopassa ei tarvi vaihtaa valuttaa,
        HAH sanon mä,
        SE ON pieni hyöty, ei edes kehumisen arvoinen hyöty,
        EI ollu suurikaa vaiva vaihtaa markkaa eri valuttaan,

        EIKÄ sinisen passin näyttäminen tullissa ollu suurivaiva
        ei vaiva ollenkaa, ,

        näitäkö sinä hyötynä kehut, höpön höpö,
        -
        enemmän eurosta on ollu suomelle valtavaa vahinkoa ja riesaa,
        nyt saamme elättää eteläeurooppaa ikuisesti,
        oma kansa kärsii nyt köyhyydestä sen takia,
        MARKKA TAKASI,
        VÄYRYNEN JOHTOON,
        jos suomen kansa aikoo nousta tästä kaaoksesta,


      • Kustavista
        totuus-on-kipee-karsee kirjoitti:

        " miksipä-ei-jokin-muu"

        HAH, mitä hyötyä on ollu eurosta, höpön höpö, EI mitään,
        meinaatko että kun matkustaa euroopassa ei tarvi vaihtaa valuttaa,
        HAH sanon mä,
        SE ON pieni hyöty, ei edes kehumisen arvoinen hyöty,
        EI ollu suurikaa vaiva vaihtaa markkaa eri valuttaan,

        EIKÄ sinisen passin näyttäminen tullissa ollu suurivaiva
        ei vaiva ollenkaa, ,

        näitäkö sinä hyötynä kehut, höpön höpö,
        -
        enemmän eurosta on ollu suomelle valtavaa vahinkoa ja riesaa,
        nyt saamme elättää eteläeurooppaa ikuisesti,
        oma kansa kärsii nyt köyhyydestä sen takia,
        MARKKA TAKASI,
        VÄYRYNEN JOHTOON,
        jos suomen kansa aikoo nousta tästä kaaoksesta,

        Mitkä ne hyödyt eurosta ovat? En tiedö ainuttakaan.
        Suomen kauppa olisi aivan pysähdyksissä ilman euroa ja työttömyys olisi vieläkin pahempaa.


      • oletko-lopponen-ite
        Kustavista kirjoitti:

        Mitkä ne hyödyt eurosta ovat? En tiedö ainuttakaan.
        Suomen kauppa olisi aivan pysähdyksissä ilman euroa ja työttömyys olisi vieläkin pahempaa.

        höpön höpö,
        suomi olisi nyt paljon paremmassa kunnossa, jos olisi oma markka
        kuten ruotsilla on oma kruunu,
        turha puolustella euro-valuttaa,


      • 2.9.2016.Paavo.70v
        totuus-on-kipee-karsee kirjoitti:

        " miksipä-ei-jokin-muu"

        HAH, mitä hyötyä on ollu eurosta, höpön höpö, EI mitään,
        meinaatko että kun matkustaa euroopassa ei tarvi vaihtaa valuttaa,
        HAH sanon mä,
        SE ON pieni hyöty, ei edes kehumisen arvoinen hyöty,
        EI ollu suurikaa vaiva vaihtaa markkaa eri valuttaan,

        EIKÄ sinisen passin näyttäminen tullissa ollu suurivaiva
        ei vaiva ollenkaa, ,

        näitäkö sinä hyötynä kehut, höpön höpö,
        -
        enemmän eurosta on ollu suomelle valtavaa vahinkoa ja riesaa,
        nyt saamme elättää eteläeurooppaa ikuisesti,
        oma kansa kärsii nyt köyhyydestä sen takia,
        MARKKA TAKASI,
        VÄYRYNEN JOHTOON,
        jos suomen kansa aikoo nousta tästä kaaoksesta,

        Tulavat vaalit ne mittaavat Väyrysenkin poliittisen markkina-arvon. Ilman suurta kannattajajoukkoa Veikkaan että se hupenee.


      • näin-se-vaan-on
        2.9.2016.Paavo.70v kirjoitti:

        Tulavat vaalit ne mittaavat Väyrysenkin poliittisen markkina-arvon. Ilman suurta kannattajajoukkoa Veikkaan että se hupenee.

        Luulempa että Paavolla on enenmmän kannatajia kuin sinä osaat arvatakka,
        minä ja muut heti äänestämme sen puoluetta kun se tulee voimaan,


    • jospa-Väyrynen-pelastaa

      suomen,


      --
      " oli se onneton päivä kun EUROON siis emuun liityttiin "

      totisesti se oli suomen historian onnettomin päivä,
      kuka tietää kuinka suomi nousee tästä lamasta jonka EURO valuutta on suomelle aiheuttanu,
      ruotsilla menee lujaa kun ruotsalaiset oli paljon viisaampia, pitivät oman valutan kruunun,
      ruotsin ei ole tarvinnu maksaa miljaardeja kreikan ja muitten etelän maitten laskuja
      kuten suomi on joutunu maksamaan
      ja joutuu edelleen ikuisesti elättämään eteläeurooppaa,
      ellei sitten vihdoin Väyrynen saisi muutosta aikaan,

      • Monet-sanovat

        Tervetuloa Väyrynen!


      • Volvo945

        kommunisti


    • Väyrystä-odotetaan

      Väyrynen ja perussuomaliset voisivat liittyä yhteen, siitä tulisi kertaheitolla suomen suurin puolue,
      molemmilla suomen etu on tärkein asia,
      suomaliset kaipaa rehellisyyttä ja realismia politiikkaan,

      • tietoakin

        Väyrynen on aina katsonut Suomen etua, se pitäisi noilla johtajilla ollakin ensimmäisellä sijalla, sillä kukas sitä sitten katsoo, ellei oman maan johtajat.
        Nyt se vain on häipynyt, ei enää piitata vaikka työttömiä on paljon, köyhiä aina vain enemmän ja eriarvoisuus kasvaa.
        Firmojen johtajat saavat suuria bonuksia vaikka väkeä irtisanotaan!
        Se on sulle, mulle politiikkaa, samat ihmiset noissa hallintoelimissä istuu ja toisilleen palkkoja nostelee.
        Kahvit käydään juomassa ja lounas syömässä lehtien luvun lomassa, kyllähän siinä jo pitää tulojen nousta!!

        Väyrynen on viisas mies, jos hän pääsee asioista päättämään, Suomi voisi olla taas itsenäinen, ainakin rahapolitiikan suhteen, ja pystyisi antamaan työtä suomalaisille ja vaurastumaan.


    • Liitytäänsiihen

      puolueeseen!

    • alexandrowitsch

      Jos joku haluaa maan eroavan eurosta, niin ehdottakoon jotakin muuta valuuttaa sen tilalle ja nimenomaan muuta kuin Suomen markkaa.
      Järkevä oman valuutan hoiito tuntuu olevan tämän maan kansalaisille vaivalloista . Se on koettu lukuisia kertoja, kun markkaa devalvoitiin.
      Siksipä oma valuutta ei enää saakaan laajaa kannatusta. Se kannatus heikkenee jatkuvasti.

      • oleppas-rehellinen-

        Mitä höpiset, oletko sekasi,
        katso Kekkosen aikakautta,
        suomella oli oma m a r k k a , Kekkosen johdolla suomesta tehtiin yksi maailman rikkaimista maista,
        vieläkö väität ettei suomeessa osataa käyttää omaa valuttaa,

        kyllä osataan,
        -
        paremmin kuin euroa yhteisvaluttaa, kuten varmasti sinäki nyt voit asian todeta aivan itse,
        siitä on karmea karsee todistus juuri nytki
        suomi on nyt konkurssikypsä, kokoomuksen ja SDP:n tekosien johdosta, kuten varmsati tiedät,
        KOSKAAN suomella ei ole ollu näin vakeeta
        kun oli oma markka käytössä,
        -
        oleppas rehellinen ÄLÄKÄ puhu täyttä puppua,


    • miksei_oikein-jäkätetä

      Taas työtä jäkätystä jäkätyksen jäkätyksen perään.

      Tekee nin mieli hattuilla, oikein kunnoolla

      • Ruunen.YKS.nikki.tuo.ale

        olet jumittunut aleksandrovitsi lapsen älyttömälle uhma-ja ilkeilytasolle


      • Ruunen.YKS.nikki.tuo.ale kirjoitti:

        olet jumittunut aleksandrovitsi lapsen älyttömälle uhma-ja ilkeilytasolle

        Älä väitä omikseni vääriä nikkejä!


    • Paavo-Väyrynen-pelastaa

      Älkää olko huolisanne,
      Paavo Väyrynen tulee ja pelastaa suomen lopulliselta kaaokselta,
      Paavoon luotamme kuin vuoreen !

      • Väyrynen-pelastaa-suomen

        Väyryselle kymmenen lisä peukkua, hyvä hyvä hyvä,


    • EU_tulee_hajoamaan

      Alottaja on oikeassa,
      -
      olihan se onneton päivä, kun Väyrystä ei kuunneltu,
      suomi on kärsiny helvetin tuskat ja tulee edelleen käsrsimään,
      ellei EU politiikkaa saada järkevämmälle tolalle,
      suomi irti EMUSTA,
      oma valuutta suomelle,

      • vaalierkki

        Tohtorin titteli aiheesta: Suuri ja mahtava mutta ei lukenut horoskooppia. Ei liene vieläkään oppinut tulkitsemaan oikein taivaanmerkkejä tuo Sinun Paavosi.


    • Se oli demariperäistä touhua kun Paavo Lipposesta piti tulla eu:n komissaari tms.

      Olihan meillä eu- äänestyskin. Kaikki voimat oli valjastettu kuvailemaan eu-yhteisön ihanuutta. Vain jotkut yhteiskunnalliset harrastelijat sivat sanoa muutaman sanan.

      Itse toimin kuin tuntemattomaan syöksyvän auton kuljettaja, jarrut pohjaan eli seis. Oli meitä EI-äänisiäkin sentään.

      Parhaille ystävilleni uskalsin kertoa tuosta kauheasta menettelystäni.

      Rahaunioon, monetry unioniin liittyminen oli rikos. Se oli pelkkä ilmoitusmenettely ja sellaisena laiton.

      Kyllä sitä lakejakin laaditaan lainvastaisesti kun itse voidaan ne hyväksyä.

      Mitähän virkaa on Oikeuskanslerilla, joka aina istuu mukana hallitusten päätösien laillisuutta valvomassa.

    • hämeen_hiras

      Mitäpä EU:sta ääntä pitää, kun on siihen tyytyväinen. Tämä asenne koskee valtaosaa kansastamme.

      Häviävän suuruinen vähemmistö meluaa EU:sta ilmaisten vastustavansa sitä. Melua he saavat aikaan, eivät muuta.

      On muistettava, että nyt tässä maassa ei eletä YYA:n eikä Urho K:n aikaa, jolloin lähtökohdat olivat toisin. Se oli hyvää silloin, mutta ei olisi nyt.

      Eletään omassa ajassa, ei menneisyydessä.

      Jos sitten halutaan siirtyä menneisyyteen, niin mennään sinne kunnolla. Ajatellaanpa vain, miten sovussa tätä maata rakennettiin menestyksellä 1800-luvulla, jolloin oli toinen isäntävaltio. Olisiko se parempi, EU:n vastustajat? Häh?

    • VäyrysenPaluutaOdotetaan

      Paavo Väyrynen on edelleen loistava politikko, hänellä on tietoa ja näkemystä,
      älyä vaikka muille jakaa,

      Väyrynen tulee saamaan taas suuren kannatuksen seuraavissa vaaleissa,

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      83
      4423
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      3038
    3. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      36
      2850
    4. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      116
      2615
    5. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      17
      2499
    6. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      112
      2248
    7. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      35
      2130
    8. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      13
      2024
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2005
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      28
      1707
    Aihe