Radioaktiivinen lampi Kytäjällä

Hannu.Hankutti

70-luvun alussa oli Kytäjän metsäalueella yhden lammen rannassa varoituskylttejä lammen radioaktiivisuudesta ja siitä puhuttiin yleisesti. Mitä lampen oli upotettu ja oliko kyseessä jokin koe? Lampi sijaitsee nähtävästi Suolijärven itäpuolella ja metsätien läheisyydessä. Lammen nimeä ei huomattu silloisista kartoista tarkistaa ja asia tuli eräissä keskusteluissa esille. Muistaako joku muu asiasta tarkemmin?

33

2343

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • säteily

      Jep, hyvin on mielessä, totuus tosin paljastui vasta aikuisiällä. Penskana tuo lampi kierrettiin kaukaa, olihan siellä radioaktiivisuudesta varoittavat kyltit. Samoihin aikoihin uutisoitiin valtakunnallisesti oikeasti säteilevistä pienistä lammista eteläsuomessa. Kytäjän lammessa, siitä nykyiseltä parkkipaikalta etiäpäin, vasemmalla puolella tien pari nimeltä mainitsematonta tunnettua kalamiestä kasvatti kirjolohia.....saivat kuulemma kalat kasvaa rauhassa, minäkään en uskaltanut rantaan astua, siihen säteilyyn olisi varmaan kuollut!

      • Hannu.Hankutti

        Kyllä siinä rannalla porukkaa pyöri. Kalamiesten kalajuttuja on aina riittänyt. Kaikki paikkakunnalla asuneet muistavat hyvin, ettei kartanon maille tai vesistöihin noin vain menty. Heti tuli häätö riistanvartijan toimesta. 60- luvulla Kai Vähäkalliosta tuli isäntä taloon ja liikkuminen oliluvanvaraista. Jokamiehen oikeuksistakin laki säädettiin myöhemmin. Puhuttiin myös Helsingin yliopiston kokeiluista ja niihin luvat olisivat tulleet jo Väinö Vähäkallion ajalta ennen vuotta 1959. Kirjolohia kylläkin pyydettiin, mutta aivan eri järvestä / lammesta. Faktaa aiheesta ei ole löytynyt vielä.


    • säteily

      Oli kyllä neronleimaus herroilta!

    • Marjaskarhu

      Minulla on Keski-Suomessa hyvä mustikkapaikka, mutta muut, kuin minä eivät uskalla käydä siellä marjassa, kun siellä asuu saatanan iso ja vihainen karhu.

    • tukkalähtivai

      Ei olisi kannattanut radioaktiivisia kaloja ainakaan syödä.

    • Kala-aktiivi

      Mitä radioaktiivisia kaloja?

    • tomppelientouhut

      Tolvanat istuttaneet radioaktiiviseen lampeen kirjolohia, ne on sitten kalat radioaktiivisia myös syötäessä.

      • EriAikakausi

        Jokin koe ole silloin menossa. Nyt ei moinen onnistuisi, koska piiperöt huutaisi kitarisat suorana jo pelkistä röntgenkokeistakin.


    • hyvisamoilija

      Olisiko kenelläkään kyseisen lammen sijaintia antaa vaikkapa linkkinä retkikartta.fi -saitilta??

      • apostolinkyytiä

        Siitä kun lähdet portilta käppäilemään, niin ensimmäinen lampi vasemmalla, joka tieltä näkyy, niin se on se. Yöllä jos menet, niin näkyy sinertävä valo sen pinnalla.


    • hyvisamoilija

      Miltä portilta?

      • apostolinkyytiä

        Suolijärventien arkkipaikala, siinä on ajon estävä puomi, joten apostolinkyytiä tulee joitakin kilometrejä. Toki polkopyörällä pääsee myöskin.


    • Elikkäs__

      Mikä sen lammen nimi on? Tuosta vaan netistä Google maps käyttöön kartalla ja satelliitilla jne. Pitäis olla nimet suht joka rapakolla Kytäjän maastoissa.

    • hyvisamoilija

      Jos Suolijärventien parkkipaikalta lähtee puomin ohi nousemaan kohti pohjoista niin 1,5 km päässä tulee vastaan vasemmalla puolella lampi nimeltä Pitkännokanlampi (retkikartta.fi mukaan). Itse taasen muistelen että se "radioaktiivinen" lampi olisi ollut enemmän lännessä päin siis lähempänä Kytäjän keskusta, kuitenkin yhä Suolijärven itäpuolella. Aikanaan jostain lehtiartikkelia koristaneesta kartasta lammen bongasinkin nimellä "radioaktiivinen lampi".

    • Noinsemeni

      Siis tää juttu on ihan huuhaata. Ne kirjolohen kasvattajat vain halusivat pyydystää kalansa itse. Tuo varoituskyltti piti kakarat pois onkineen.

    • Elikkäss__Martti

      Kuitenkin hienoa että 2000-luvulla lampi löytyi tuolla nimellä Aamupostin lehtiartikkelin kartastakin eikä herättänyt mielenkiintoa kuin nyt.

      Voisikos Aamuposti kertoa tarinan taustat - tai jopa käydä tarkastamassanuo vierekkäiset lammet säteilymittareilla. Ilmeisesti lähialueen virka-apuakin löytyy puolustusvoimilta (ainakin vastaanottokeskuksiin)?

      • etätyö

        Älä unta näe, että Aamupostin porukka lähtisi Kytäjän maastoon hyttysten syötäväksi. Pehmeä penkki toimituksessa houkuttelee enemmän.


      • Lehdetön

        Mitäs Aamuposti on asiasta kertonut. Kertokaa niillekin joille lehteä ei tule, sattuneista syistä.


      • Hannu.Hankutti
        Lehdetön kirjoitti:

        Mitäs Aamuposti on asiasta kertonut. Kertokaa niillekin joille lehteä ei tule, sattuneista syistä.

        Milloin Aamupostissa oli tuo artikkeli?


    • kaikenlaistasäteilyä

      Joitain paikkoja Suomessa on joissa on radioaktiivisuutta. Muutama kallio säteilee mutta eivät nekään niin että ihminen saisi tolkuttoman annoksen. Maaperästä tihkuu myös radonia joka luonnollisesti vuosien aikana rakennukseen päästessään on vaarallista. Mutta radioaktiivista lampea ei ole. Meno Kytäjällä oli aika hurjaa ennen, Wikipediassa on artikkelikin aiheesta.

    • wertvvwe

      Joo, luvattomia lohenonkijoita peloteltiin "Radioaktiivinen lampi" kylteillä, ja hyvinhän ne kyltit toimi.

      • Anonyymi

        Niin varmasti!!! Lohia 5m halkaisijaltaan olevassa lätäkössä ( lammessa ) ! Hei haloo.


    • sieverttiätulee

      Tässä lammessa on kyllä sitä radioaktiivisuutta vieläkin. Siitä kun purkautuu radonia tai jotakin luonnon omaa säteilyä isoja määriä. Muutama vuosi sitten mitattiin geigermittarilla isoja säteilymääriä, jotain 50 millisieverttiä tunnissa. Se on vähän kuin mitä röntgenhoitajat saavat hommissaan, nehän saa aina säteilylomaakin, että ei tuli liika isoa vuosiannosta.

    • Salakalastaja62

      Olihan niitä kylttejä useimmilla lammilla.Piilolammen tieltä Kytäjälle päin n.500 m oli tienvieressä pieni lampi jossa oli kyseinen kyltti.

      • Hannu.Hankutti

        Se on siinä kohdin missä oli aikoinaan työsiirtolan alue joksi paikkakuntalaiset sitä kutsui. Vielä 70- luvulla siinä oli jäänteitä rakennuksista. Työvelvoitetut ( vangit ? ) tekivät erilaisia töitä ja yksi niistä oli siirtää savea suopohjaisille pelloille. Työsiirtola oli siinä sodanjälkeisenä ajankohtana, mutta tarkempia tietoja ei löydy. Savikuoppien kohdalle syntyivät näin ne pienet lammet tien varressa. Niissä en ole mitään kylttejä nähnyt.


      • Anonyymi
        Hannu.Hankutti kirjoitti:

        Se on siinä kohdin missä oli aikoinaan työsiirtolan alue joksi paikkakuntalaiset sitä kutsui. Vielä 70- luvulla siinä oli jäänteitä rakennuksista. Työvelvoitetut ( vangit ? ) tekivät erilaisia töitä ja yksi niistä oli siirtää savea suopohjaisille pelloille. Työsiirtola oli siinä sodanjälkeisenä ajankohtana, mutta tarkempia tietoja ei löydy. Savikuoppien kohdalle syntyivät näin ne pienet lammet tien varressa. Niissä en ole mitään kylttejä nähnyt.

        Pikkurikollisia olivat. Kulkivat Kytäjäntietä apostolin kyydillä, poikkesivat taloihin ruokaa pyytämään. 😡


    • hymyähymyä

      Jotain aktiivista Kytäjällä edelleen, eräällä mökkitiellä kivet saivat viime viikolla tiellä ja tien penkalla kirkkaan orassin värin. Lieneekö ollut liikaa maalia jäänyt varastoihin ja liikaa aikaa isännällä. Mystisiä asioita kun tapahtuu edelleen. Silloin joskus radioaktiivinen laskeuma värjäsi lätäköt punaisiksi, mutta nyt kivet ja juurakot, ja tosi on. hmm!- hmm.

      • Saunan.taakse

        Jokos ne skeittarit ovat Kytäjälle ehtineet töhrimään paikkoja. Kaupunkialueilla tuota harrastusta niillä on ollut jo vuosikymmeniä.


    • saunantaakse

      Ei syytetä skeittareita. Henkilö on nyt tiedossa ,eikä todellakaan ole skeittari, ikääkin kerääntynyt 50 v. ja risat taitaa 60v. häämöttää.

    • Anonyymi

      Oliko työsiirtola lähellä nykyistä Piilolammintien risteystä tien jyrkkien mutkien ( kolarimutkat ) kohdalla. Risteyksen läheltä lähtee metsään tie ja aluetta käytettiin Jukolan viestin autoliikenteen kääntöpaikkana. Rakennusten jäänteitä ei alueella enään ole.

      • Anonyymi

        Siinäpä juuri.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinäpä juuri.

        Eikös siinä ruosteisessa kyltissä ole kielto vain kalastuksesta? Mitään säteilytekstiä en ole huomannut. En ole nähnyt siinä lammikossa kaloja, sammakoita siinä näkyy olevan, ja kerran näin piisamin.
        Baitöwei, kerran kun olin vielä hiihtokunnossa (nyt 78v) hiihtelin kaksoislammeilta Usminlammelle päin kurua pitkin, ja saavuin Usminlammen rantaan, näin järveen tökätyn kyltin jossa kerrottiin "kalastus kielletty luvatta".
        Kyltti lienee siinä vieläkin. Miksiköhän kielto on tehty luvatta?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikös siinä ruosteisessa kyltissä ole kielto vain kalastuksesta? Mitään säteilytekstiä en ole huomannut. En ole nähnyt siinä lammikossa kaloja, sammakoita siinä näkyy olevan, ja kerran näin piisamin.
        Baitöwei, kerran kun olin vielä hiihtokunnossa (nyt 78v) hiihtelin kaksoislammeilta Usminlammelle päin kurua pitkin, ja saavuin Usminlammen rantaan, näin järveen tökätyn kyltin jossa kerrottiin "kalastus kielletty luvatta".
        Kyltti lienee siinä vieläkin. Miksiköhän kielto on tehty luvatta?

        Kyllä 1960 luvulla ja myöhemminkin radioaktiivi- kylttejä ja kalastus kielletty kylttejä oli useamman lammen rannalla. Niitä häipyi pois kun kartanossa vaihtui isäntä sattuneista syistä ja alueen metsästys- ja kalastussopimukset loppuivat.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      331
      8078
    2. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      0
      2490
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      68
      2251
    4. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      177
      1896
    5. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1472
    6. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1317
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1311
    8. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      174
      1264
    9. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      60
      1240
    10. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      42
      1147
    Aihe