RKP on ollut aloitteentekijä pakkoruotsissa, virkamiesruotsissa, kielitaitolain, kielilain sekä kaiken muun kielipolitiikan kiristämisessä.
Mikä on ollut RKP:n tavoite
1) pakkoruotsissa (aloitus, kiristys, aikaistaminen)
2) virkamiesruotsissa
3) kielitaitolain kiristämisessä
ja onko nämä tavoitteet saavutettu ?
Ulkopuolisen silmin tavoite näyttää olleen suomenkielisiin kohdistuva kiusanteko, ja se tavoite toki on saavutettu.
Mutta oliko RKP:llä jokin muukin tavoite ?
Sitä RKP voisi pohtia viimeistään puoluekokouksessaan.
Tässä 12 vuoden takaa paljonpuhuva (suomenruotsalaisen) kannanotto:
Lainaus siis 12 vuoden takaa, yhä ajankohtainen!
"Rkp:n asennetta on erittäin vaikea ymmärtää. Minun kysymykseni esimerkiksi Rkp:n ihmisille olisi, että ovatko he todella sitä mieltä, että sen toisen puolen ikäluokasta, vähän vajaan, joka lukee vain 3—4 vuotta ruotsin kieltä yläasteella, on välttämätöntä lukea se 3—4 vuotta. Mitä palveluita te saatte siltä ryhmältä, joka on 3—4 vuotta lukenut ruotsia pari kolme viikkotuntia? Minä voin sanoa opettajana, että ette yhtään mitään, ettekä myöskään paljon muutenkaan voi heidän kanssaan kommunikoida ruotsin kielellä.
Kannattaa myös muistaa se tosiasia, että 1960-luvun loppupuolella vielä 20 prosenttia ikäluokasta luki ruotsia. Kun sitten peruskoulu tuli ja tehtiin kompromissi, niin silloin ruotsin kieli tuli pakolliseksi kaikille yläasteella. Silloin voidaan tietysti kysyä, että onko todellinen ruotsin kielen taito lisääntynyt. Se on minun kysymykseni. Oma vastaukseni on, että ei. Siis oleellisesti ei ole ruotsin kielen taito lisääntynyt 1960-luvun lopusta, vaikka kaikki sitä lukevat, ja minun mielestäni tämä pakollisuus jää edelleen ongelmaksi.
Jos minä tässä, puhemies, ajan voittamiseksi lainaisin Hufvudstadsbladetia. Se on käynyt erittäin, sanoisin, yksipuolista keskustelua, itse asiassa on vain hyökätty, kuka nyt olisi parhaiten Rkp:läisistä tai muista ruotsinkielisistä puolueista puolustanut ruotsin kielen asemaa. Täällä oli kuitenkin minun mielestäni yksi hyvä poikkeus, kun Christer Nykopp kirjoittaa 2. päivä huhtikuuta.
Rkp:n toiminta siinä kysymyksessä, että ruotsin kielen pitää olla pakollinen aine suomalaisessa ylioppilastutkinnossa, on lievästi sanottuna surkuteltava, ja että Hufvudstadsbladet siitä etusivullaan jatkuvasti esittää vaikeroivia otsikoita, vahvistaa totaalisen ojaanajon vaikutelmaa. Rkp, jolla yleispoliittisesti on kiitettävän harkittu, liberaalikonservatiivinen asennoituminen, on kielikysymyksessä askel askeleelta ajautunut hermeettisesti suljettuun umpikujaan.
Rkp:n varsinainen tehtävä lienee puolustaa ruotsinkielisen kansanryhmän oikeuksia. Ne ovat: oikeus esittää asiansa viranomaisille ruotsiksi, oikeus saada koulutuksensa omalla kielellä ja oikeus kohtuulliseen julkisten palvelujen tarjontaan ruotsin kielellä. Sitä paitsi Rkp:n pitää omien määritelmiensä mukaan toimia siten, että ruotsinkielistä kansanryhmää ei aseteta diskriminoituun asemaan verrattuna huomattavasti suurempaan suomenkieliseen ryhmään. Se, että vaatimalla vaaditaan sitä, että suomalaisille lapsille pakkosyötetään ruotsin opetusta ja että ruotsi on välttämätön osa ylioppilastutkintoa, ei palvele mitään Rkp:n päämääristä ruotsinkielisten etujen valvojana eikä myöskään Suomen hallitsevia päämääriä kehittyä edelleen kansainvälisesti vaikuttavana kulttuurikansakuntana.
Aasimaisella itsepäisyydellään tässä kysymyksessä Rkp on menettänyt suuren osan poliittista liikkumavaraansa ja täten huonontanut mahdollisuuksiaan huolehtia niistä eduista, joista todella täytyy huolehtia. Toiminta on myös aiheuttanut hyvin motivoidun inhon puoluetta, ja mikä vielä pahempi, sen äänestäjäkuntaa kohtaan suomenkielisten suomalaisten keskuudessa. Suomen kansallinen etu vaatii toisaalta, että ymmärretään, että molemmat kansalliskielet, suomi ja ruotsi, ovat mitättömiä kulttuurin kantajina suuremmissa yhteyksissä. Kunnollinen äidinkielen osaaminen on tästä huolimatta äärimmäisen tärkeätä, mutta että sen lisäksi pakotetaan koululapset edelleen lukemaan kielellistä harvinaisuutta, se ei lisää Suomen kansainvälistä eikä kansallista kilpailukykyä.
Koska on tuskin mahdollista saada vakuuttuneeksi nykyisiä vallanpitäjiä Rkp:ssä siitä, kuinka heidän pitäisi muuttaa asennoitumistaan, jotta puolue voi täyttää tehtävänsä, jää tulokseksi, että Rkp jatkuvasti marginalisoituu ja niin kutsutut ruotsalaiset kysymykset vähitellen jätetään kokonaan ilman puolustajia. Suomen näkökulmasta tämä on vähemmän merkityksellistä, mutta ruotsalaiselle väestöryhmälle se merkitsee suurempia vaikeuksia ja suurempia kustannuksia ylläpitää äidinkieltä."
http://kansanmuisti.fi/session/44-2004/3/#statement-18
Mikä on ollut RKP:n tavoite
1) pakkoruotsissa (aloitus, kiristys, aikaistaminen)
2) virkamiesruotsissa
3) kielitaitolain kiristämisessä
ja onko nämä tavoitteet saavutettu ?
Ulkopuolisen silmin tavoite näyttää olleen suomenkielisiin kohdistuva kiusanteko, ja se tavoite toki on saavutettu.
Mutta oliko RKP:llä jokin muukin tavoite ?
Sitä RKP voisi pohtia viimeistään puoluekokouksessaan.
Tässä 12 vuoden takaa paljonpuhuva (suomenruotsalaisen) kannanotto:
Lainaus siis 12 vuoden takaa, yhä ajankohtainen!
"Rkp:n asennetta on erittäin vaikea ymmärtää. Minun kysymykseni esimerkiksi Rkp:n ihmisille olisi, että ovatko he todella sitä mieltä, että sen toisen puolen ikäluokasta, vähän vajaan, joka lukee vain 3—4 vuotta ruotsin kieltä yläasteella, on välttämätöntä lukea se 3—4 vuotta. Mitä palveluita te saatte siltä ryhmältä, joka on 3—4 vuotta lukenut ruotsia pari kolme viikkotuntia? Minä voin sanoa opettajana, että ette yhtään mitään, ettekä myöskään paljon muutenkaan voi heidän kanssaan kommunikoida ruotsin kielellä.
Kannattaa myös muistaa se tosiasia, että 1960-luvun loppupuolella vielä 20 prosenttia ikäluokasta luki ruotsia. Kun sitten peruskoulu tuli ja tehtiin kompromissi, niin silloin ruotsin kieli tuli pakolliseksi kaikille yläasteella. Silloin voidaan tietysti kysyä, että onko todellinen ruotsin kielen taito lisääntynyt. Se on minun kysymykseni. Oma vastaukseni on, että ei. Siis oleellisesti ei ole ruotsin kielen taito lisääntynyt 1960-luvun lopusta, vaikka kaikki sitä lukevat, ja minun mielestäni tämä pakollisuus jää edelleen ongelmaksi.
Jos minä tässä, puhemies, ajan voittamiseksi lainaisin Hufvudstadsbladetia. Se on käynyt erittäin, sanoisin, yksipuolista keskustelua, itse asiassa on vain hyökätty, kuka nyt olisi parhaiten Rkp:läisistä tai muista ruotsinkielisistä puolueista puolustanut ruotsin kielen asemaa. Täällä oli kuitenkin minun mielestäni yksi hyvä poikkeus, kun Christer Nykopp kirjoittaa 2. päivä huhtikuuta.
Rkp:n toiminta siinä kysymyksessä, että ruotsin kielen pitää olla pakollinen aine suomalaisessa ylioppilastutkinnossa, on lievästi sanottuna surkuteltava, ja että Hufvudstadsbladet siitä etusivullaan jatkuvasti esittää vaikeroivia otsikoita, vahvistaa totaalisen ojaanajon vaikutelmaa. Rkp, jolla yleispoliittisesti on kiitettävän harkittu, liberaalikonservatiivinen asennoituminen, on kielikysymyksessä askel askeleelta ajautunut hermeettisesti suljettuun umpikujaan.
Rkp:n varsinainen tehtävä lienee puolustaa ruotsinkielisen kansanryhmän oikeuksia. Ne ovat: oikeus esittää asiansa viranomaisille ruotsiksi, oikeus saada koulutuksensa omalla kielellä ja oikeus kohtuulliseen julkisten palvelujen tarjontaan ruotsin kielellä. Sitä paitsi Rkp:n pitää omien määritelmiensä mukaan toimia siten, että ruotsinkielistä kansanryhmää ei aseteta diskriminoituun asemaan verrattuna huomattavasti suurempaan suomenkieliseen ryhmään. Se, että vaatimalla vaaditaan sitä, että suomalaisille lapsille pakkosyötetään ruotsin opetusta ja että ruotsi on välttämätön osa ylioppilastutkintoa, ei palvele mitään Rkp:n päämääristä ruotsinkielisten etujen valvojana eikä myöskään Suomen hallitsevia päämääriä kehittyä edelleen kansainvälisesti vaikuttavana kulttuurikansakuntana.
Aasimaisella itsepäisyydellään tässä kysymyksessä Rkp on menettänyt suuren osan poliittista liikkumavaraansa ja täten huonontanut mahdollisuuksiaan huolehtia niistä eduista, joista todella täytyy huolehtia. Toiminta on myös aiheuttanut hyvin motivoidun inhon puoluetta, ja mikä vielä pahempi, sen äänestäjäkuntaa kohtaan suomenkielisten suomalaisten keskuudessa. Suomen kansallinen etu vaatii toisaalta, että ymmärretään, että molemmat kansalliskielet, suomi ja ruotsi, ovat mitättömiä kulttuurin kantajina suuremmissa yhteyksissä. Kunnollinen äidinkielen osaaminen on tästä huolimatta äärimmäisen tärkeätä, mutta että sen lisäksi pakotetaan koululapset edelleen lukemaan kielellistä harvinaisuutta, se ei lisää Suomen kansainvälistä eikä kansallista kilpailukykyä.
Koska on tuskin mahdollista saada vakuuttuneeksi nykyisiä vallanpitäjiä Rkp:ssä siitä, kuinka heidän pitäisi muuttaa asennoitumistaan, jotta puolue voi täyttää tehtävänsä, jää tulokseksi, että Rkp jatkuvasti marginalisoituu ja niin kutsutut ruotsalaiset kysymykset vähitellen jätetään kokonaan ilman puolustajia. Suomen näkökulmasta tämä on vähemmän merkityksellistä, mutta ruotsalaiselle väestöryhmälle se merkitsee suurempia vaikeuksia ja suurempia kustannuksia ylläpitää äidinkieltä."
http://kansanmuisti.fi/session/44-2004/3/#statement-18
Vastaukset 1
Vanhimmat
JOS etuilupuolueen tavoite on ollut vähentää kiinnostusta ruotsin kieleen ja lisätä inhoa rusuja kohtaan, NIIN se on onnistunut siinä!
RKP:n kiihkopolitiikka on pahinta, mitä ruotsin kielelle on maassamme tapahtunut.