Suomessa on harvoja totuudenpuhujia vielä jäljellä. Timo Vihavainen on yksi. Toinen on eversti evp Sampo Ahto. Kylkirautalehdessä 3/2015 Ahto murskaa maanrakoon kaikki älyttömät länsimaiden väitteet jonka mukaan "Venäjä miehitti Krimin".
Näin Ahto:
"...miksi ihmeessä Krimin niemimaan pitäisi kuulua Ukrainaan, johon se ei historiansa aikana ole kuulunut kuin muutaman vuosikymmenen ajan Hruštšovin päähänpiston johdosta ja johon valtaosa sen asukkaista ei halua kuulua? Tämä Hruštšovin oikku lienee ainoa hänen teoistaan, jota lännessä pidetään edelleen säilyttämisen arvoisena."
Komppaan eversti Ahtoa. Totuus on se että Krimi on aina ollut osa Venäjää. Putin vain korjasi tuon paksun typerän Hruštšovin virheen.
http://www.kylkirauta.fi/images/pdf/10/kr3_15.pdf
Sampo Ahto: "Krimi aina kuulunut Venäjälle"
27
345
Vastaukset
Ainako kuulunut Venäjälle? Vasta 1700-luvulta lähtien. Meni Venäjälle vain vähän aikaisemmin kuin Suomi. Tällä "mittakaavalla" sata vuotta itsenäisenä kompuronut Suomikin kuuluisi Venäjälle.
- Stroganov
Ukrainalle se ei kuulu. Ja tataarivaltiota ei ole ollut olemassa uudella ajalla. Ainoa valtio joka voisi vaatia Krimiä olisi siis Venäjän lisäksi Turkki. Turkki taas ei ole esittänyt vaatimusta siitä. Mustameri on itseasiassa Venäjän "sisäjärvi".
Stroganov kirjoitti:
Ukrainalle se ei kuulu. Ja tataarivaltiota ei ole ollut olemassa uudella ajalla. Ainoa valtio joka voisi vaatia Krimiä olisi siis Venäjän lisäksi Turkki. Turkki taas ei ole esittänyt vaatimusta siitä. Mustameri on itseasiassa Venäjän "sisäjärvi".
Pystyn kyllä ymmärtämään venäläisen logiikan tässä tilanteessa. Nykyisen Ukrinan itä- ja länsiosien vastakohtaisuudet ovat jäänne Puola-Liettuan ja Venäjän keisarikunnan ajoilta. Ukraina, siinä missä Puolakin, ovat tunteneet konkreettisesti historiankulun tukaluuden suurvaltojen hikisissä kainaloissa.
Nyky-Turkki on periaatteessa maallistunut tasavalta, joka ei ole nähnyt tarpeelliseksi (eikä mahdolliseksikaan) lämmittää eloon sulttaanikunnan aikaista imperialismia. Ei siis myöskään havittele Krimin niemimaata, ei Palestiinaa, ei Balkania jne.
- gfhdfghdfg
Oikea otsikko olisi ollut: "Krimi ei ole koskaan ollut osa Ukrainaa" (Hrustsovin päätös oli käytännössä Neuvostoliiton oloissa yhdentekevä koska NL oli yksi valtio yhden johdon alaisena9
- qwqwq
Juuri noin. Itse asiassa aloitteen Krimin lahjoittamisesta Ukrainalle teki politbyroon jäsen Otto Wille Kuusinen ukrainalaisen Nikita Hrustsovin valinnan kunniaksi.
Venäjä on miehittänyt suvereenin valtion osan, ja on hölynpölyä tällainen pohdinta "on aina ollut osa venäjää" tai jotain! Venäjä on törkeästi rikkonut kansainvälistä oikeutta.
Samalla tavoin Venäjä (tai Neuvostoliitto) rikkoi kansainvälistä oikeutta kun hyökkäsi Suomeen 1939 ja kärhämien lopputuloksena riisti Suomelta ison osan valtioomme kuuluvaa aluetta.
Pohtivatko nämä herrasmiehet samaan tyyliin, että Karjala on ollut aina osa Venäjää?- kfgikgi
Niin ja suomi hyökkäsi törkeästi Natsien rinnalla Venäjälle 1941,ei siinäkään kansainvälistä lakia juuri kunnioitettu.Useamman kerran oikeistolaiset hihhulit hyökkäsivät Neuvostoliiton alueelle ja palasivat häntä koipien välissä kun mm.engelmannit hätistivät suursuomen haikailijat.
- hy7ny
kfgikgi kirjoitti:
Niin ja suomi hyökkäsi törkeästi Natsien rinnalla Venäjälle 1941,ei siinäkään kansainvälistä lakia juuri kunnioitettu.Useamman kerran oikeistolaiset hihhulit hyökkäsivät Neuvostoliiton alueelle ja palasivat häntä koipien välissä kun mm.engelmannit hätistivät suursuomen haikailijat.
putinin trolli öyhöttää taas
- SovietInvasion
Talvisodan jälkeen Stalinin Neuvostoliitto ei jättänyt Suomelle mahdollisuuksia pysytellä puolueettomana ja suursodan ulkopuolella. Kesällä 1940 Neuvostoliitto miehitti Baltian maat ja marraskuussa 1940 Molotov kävi vielä Berliinissä yrittäen taivutella Hitleriä koko Suomen miehittämiseen puna-armeijan toimesta. Stalin vastusti myös Suomen ja Ruotsin yrityksiä puolustusliittoon ennen ja jälkeen talvisodan.
On myös hyvä muistaa että jo ennen talvisotaa Neuvostoliitto hyökkäsi 17.09.1939 Itä-Puolaan eli 16 päivää sen jälkeen kuin Saksa oli hyökännut Puolaan lännestä käsin. https://en.wikipedia.org/wiki/Soviet_invasion_of_Poland - nmghfj
hy7ny kirjoitti:
putinin trolli öyhöttää taas
kvak kvak! natotrolli ja kuuluisa mielisairashan se siinä taas=)
- NatsiynnäRyssäonystävyys
Tiltulta loppui eväät ja mentiin roskalinjalle.
- Htdytfy
NatsiynnäRyssäonystävyys kirjoitti:
Tiltulta loppui eväät ja mentiin roskalinjalle.
Sinullahan ei ole muuta ollutkaan kuin sairasta jankutusta:))
- Anonyymi
Htdytfy kirjoitti:
Sinullahan ei ole muuta ollutkaan kuin sairasta jankutusta:))
Tiltulta loppui jankutus tuohon! On ne vielä nyt kuuden vuoden jälkeenkin "tiltujen" kirjoittelut sitä itseään, venälistä shaibaa, hajusta sen jo tunnistaa.
- mitähäntästätulee
Hyvin on näköjään mennyt MitäVittua MV:n tekemä aivopesu perille Suomessakin.
- starsina
Voisiko K-M selventää linkkiään, ei Kylkiraudasta löydy Ahton artikkelia.
- starsina
Jahas ,se oli sivulla 73 tuossa pdf-dokumentissa. Ctrl F auttoi!
- Königsberg
Königsberg on aina kuulunut Saksalle, eikä Venäjälle, joka kutsuu sitä Kaliningradiksi Stalinin aikaisen Neuvostoliiton presidentin Mihail Kalinin mukaan. Jos entinen Itä-Preussin alue olisi saksalaisten hallussa, niin eiköhän siellä olisi asiat hoidettu huomattavasti paremmin kuin mitä Venäjän nykyhallinto tekee.
https://en.wikipedia.org/wiki/Königsberg - cvbncvbcvb
Missään tapauksessa Krimi ei kuulu Ukrainalle. Turkki on ainoa valtio jolla voisi olla jotain omistusvaatimuksia Krimiin Venäjän lisäksi.
- DXCL
Krim kuului aikaisemmin Itä-Rooman haltuun.
- keskimuro
Tuolla verokkeella suomi voikin sitten alkaa ottamaan maa-alueita venäjältä niitä kun on paljon jotka kuuluu suomelle.
- Anonyymi
Pääosa krimiläisistä ja Itä-Ukrainalaisista on venäläisiä.
- ei-ole-eikä-olla-saa
venäjällä on valtavasti kairaa,vaikka antaa-myydä asti. krimi ei heille kuulu jos sotimalla ryöstetty. näin vain on, muut selitykset turhia.
ahneus kostautuu idässä,näin tuleva aika menee. - NipponCar
Kuriilit kuuluu Japanille.
- demcal
Näin on...mitähän tapahtuisi jos Japani ottaisi itselleen nuo saaret...hyökkäisikö Putti?
- Tfufuf
Suomi kuuluisi ruotsille,joka muuta väittää on homo.
- Anonyymi
Ettekö te hunsvottilössi vieläkään tajua tajuta, että venäläisiltä ei pidä ottaa mitään lahjaksi, ei kertakaikkiaan yhtään mitään, jos tarjoavat!
HE VAATIVAT TAKUUVARMASTI SITÄ TAKAISIN.
Sekin halosen vastaanottama lahjakissa on maanpetoksellista korruptiota, eikä kassialmat sitä tajua. - Anonyymi
Sampo varmaan todistaa myös Suomen kuuluvan perinteisesti Ruotsille! Joten meidän päämiehemme on Ruotsin kunkku! Hejaa Sverige!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
57-vuotiads muka liian vanha töihin?
On tämä sairas maailma. Mihin yli 55-vuotiaat sitten muka enää kelpaavat? Hidasta itsemurhaa tekemään, kun eläkkeelle ei3834540Haluatteko miellyttää kumppaninne silmää?
Entä muita aisteja? Mitä olette valmiita tekemään sen eteen että kumppani näkisi teissä kunnioitettavan yksilön? Olette2842524By the way, olet
mielessäni. Olet minulle tärkeä, niin suunnattoman tärkeä. En kestäisi sitä jos sinulle tapahtuisi jotain. Surullani ei1441813Onko kaivattunne suosittu?
Onko teillä paljon kilpailijoita? Mies valitettavasti näyttää olevan paljonkin naisten suosiossa :(1031554J-miehelle toivon
Hyvää yötä. Voisiko nykyistä tilannetta uhmaten vielä pienintäkään toivetta olla, päästä kainaloosi joskus lepääämään.851463Täytyi haukkuu sut lyttyyn
En haluu tuntee rakkautta sua kohtaan enää ja haluun unohtaa sut mut sit tulee kuiteki paha olo kun haluis vaan oikeesti611307- 601305
Kylpyläsaaren Lomakylän kahvilaravintola
Kävimme syömässä Kylpyläsaaressa. "Naudanliha burgeri" maksoi 18,90 euroa ja lisäksi limsa 4,50 euroa. Annoksen hinnaks581226Onkohan sulla enää tunteita
kun nähdään seuraavan kerran? Niin hyvä fiilis on ollut viime aikoina, että se on nyt pahin pelkoni. Oletkohan unohtanut461214Rakkauden riemuvoitto
Valta voidaan voittaa tiedolla. Mutta tieto on huonompi kuin kauneus, hellyys ja rakkaus. Siksi kauneus on vallan ja tie3461063