Missään maailmassa ei ole pakkoruotsimme kaltaista järjestelyä, missä pieni vähemmistökieli on pakollinen kaikille alakoulusta yliopistoon. Virkapakkopalvelukieliä ei ole missään osana akateemisten koulutusta - no oli vanhassa DDR:ssä pakkovenäjä mutta sekin meni jo.
Pakkoruotsista ei meillä myöskään saa tarvittaessa vapautusta (vaikka osa näin luulee), vaan pakkoruotsi on meillä pakollisin oppiaine alakoulusta yliopistoon. Vain täysin mukautettu voi saada vapautuksen, eli kyseessä on oppilas, joka seiskalla lukee viidennen luokan oppikirjoja.
Miettikääpä, miksi Suomessa pakkoruotsista ei saa dysleksikko vapautusta vaikka muissa maissa heidän ja maahanmuuttajien kieliopinnoissa ei ole toista vierasta kieltä?
Muualla maailmassa dysleksikot ja maahanmuuttajat saavat tukea opintoihinsa eikä heiltä vaadita toista vierasta kieltä. Heitä pidetään ihan vain ihmisinä, joilla on samanlaisia toiveita ja taipumuksia kuin muillakin. Heistä voi tulla opettajia, insinöörejä, käsityöläisiä, asiantuntijoita tai taiteilijoita - ja se on muualla maailmassa ihan ok.
Meillä peruskoulussa ei saa vapautusta ruotsista, sen sijaan tuhlataan arvokkaita erityisopetusresursseja viitosen saamiseksi. Kun nuori sitten saa autettuna ruotsista viitosen peruskoulun päästötodistukseen, hän ei enää koskaan voi saada ruotsista vapautusta. Hän ei kuitenkaan pysty omaksumaan lukioruotsia, joten hän käy kurssit kahteen kertaan, mahdollisesti joutuu vaihtamaan koulua ja pidentää lukioaikaansa. Lisäkurssit, tukiopetus ja lukion pitkittyminen maksavat perheelle tuhansia. Ja tämä tapahtuu oppilaalle, jonka pitäisi saada keskittyä itselleen tärkeisiin aineisiin voidakseen päästä jatko-opintoihin. Korkeakoulussa on sitten vastassa taas virkapakkoruotsi. - Missään muualla ei ihmisiä karsita jatko-opinnoista vähemmistökielen avulla!
Esimerkiksi Ruotsissa dysleksikolla tai maahanmuuttajalla ei ole toista vierasta kieltä. Muissa maissa kieliopintoja ei muutenkaan ole niin paljon kuin Suomessa. Dysleksikoille ja maahanmuuttajille ei haluta tehdä opintoja vielä hankalammaksi kuin ne ovat muuten. Ei liioin heitellä heitä herjoilla, että mitäs vammaiset ja pitääkö sitä kaikkien ihan akateemisesti päästä kouluttautumaan, kuten meillä pakkoruotsin kannattajat tekevät. Muualla heistä voi tulla opettajia, insinöörejä, käsityöläisiä, asiantuntijoita, taiteilijoita... Ainoastaan Suomessa pakkoruotsin kannattaja katsoo oikeudekseen heitellä herjoja ja estää opinnot pitämällä kiinni pakkoruotsin pakollisuudesta, koska muuten koko rakennelma romahtaisi, kun neljännes tai jopa puolet pääkaupunkiseudun luokkien oppilaista tarvitsisi vapautuksen.
Sen sijaan ruotsinkielisille heruu ymmärtämystä suomenopintojen tökkiessä. HBL kirjoitti taannoin ruotsinkielisestä tytöstä, joka "voitti dysleksian". Nuoren dysleksia diagnosoitiin vasta lukiossa, vaikka lukeminen ja opiskelu oli ollut hänelle aina työlästä. Nyt hän oli lähdössä opiskelemaan matematiikkaa. Hienoa. Kiinnitin huomiota siihen, että hänen ainoa tappionsa kuitattiin näin luontevasti: --- kertoo omistaneensa paljon aikaa koulutyölle yläkoulussa ja saaneensa keskihyvät arvosanat useimmissa aineissa, mutta yhdessä kohtaa hän joutui antamaan periksi - suomen kohdalla: "Minä opin kieliopin mutten sanoja. Saatoin opiskella useita tunteja pientä sanakuulustelua varten mutta kuitenkin sain korkeintaan vitosen. Se tuntui turhalta. Niinpä valitsin pois suomen."
Näin kauniisti HBL kuvaa asiaa, kun kyseessä on ruotsinkielinen, joka ei opi suomea. Suomenkielinen, joka ei opi ruotsia, on sen sijaan tämän liturgian mukaan tyhmä, asennevammainen ja laiska!
Miksi Vihreiden johto on edelleen pakkoruotsin puolesta? RKP on tehnyt kaikki aloitteet pakkoruotsin luomiseksi, vahvistamiseksi ja varhaistamiseksi, mutta Vihreät ovat julkisesti myötäilemässä tätä - miksi!

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.