Voiko uskovainen ihminen olla suvaitsevainen muiden erilaisia uskontoja kohtaan? Moni väittää olevansa suvaitsevainen ja hyväksyvänsä muut uskonnot - ehkä tämä onkin jollain tapaa mahdollista ns. ekumeenisissa piireissä, joissa kaikki periaatteessa uskovat samalla tavalla, vaikka eri kirkkoon kuuluvatkin. Mutta otetaanpa esimerkiksi vastakkain mormoni ja helluntailainen. Miksi hellari ei hyväksy mormonismia ja päinvastoin?
Uskonto on osa ihmisen persoonaa ja kulttuuria. Minkään kirkon tai uskonsuunnan edustaja ei voi todistaa oman uskonsa olevan missään tekemisissä totuuden kanssa. Kyseessä on vaan henkilökohtaiset arvot ja opittu. Ajatelkaapa vaikkapa syvästi uskonnollista muslimia Iranissa ja syvästi uskonnollista mormonia Suomessa. Kummatkin pitävät omaa uskoaan oikeana ja toistensa uskontoa vääränä. Oman uskontosi "epävarmuutta" ei voi nähdä muuten kuin olemalla jonkin toisen uskonnon edustaja / ei minkään uskonnon edustaja.
Loppuviimein uskonnollisissa totuuksissa ja näkemyksissä on kyseessä psykologia:
- lapsena iskostetut opit ja arvot
- kulttuurisidonnaisuus
- uskonnollinen erilaisuus on väärin
- väärään uskoon uskova ihminen on tyhmä - miksi tyhmyyttä pitäisi hyväksyä?
Minun mielestäni ainoastaan täysin uskonnoton ihminen (tai ateisti) voi arvostella toisen uskontoa. Jos omaat jonkin uskonnon, sinä katselet maailmaa sellaisen putken läpi, ettet ole kelvollinen arvostelemaan toisten uskontoa.
Uskonnollinen totuus löytyy ainoastaan omista pääkopistamme - ei mistään muualta. Ja näyttää siltä, että näitä totuuksia on yhtä monia kuin on ihmisiäkin.
Entäpä antimormonit? He ovat pettyneet uskonnossaan pahasti. Osa hyökkää kirkkoa vastaan defenssinomaisesti selitelläkseen pettymystään, osa suhtautuu asiaan rauhallisesti ja myöntää tehneensä virheitä (esim. liittyessään kirkkoon), osa kokee velvollisuudekseen todistaa kirkon opit vääriksi. Edelleen pelkkää psykologiaa....
Minä en usko tällä hetkellä, että MAP-kirkko on "ainoa oikea kirkko" - tai edes "oikea kirkko", mutta se on minun pääkopassani oleva "totuus". Tiedän valtavan määrän mormoneita, jotka ovat onnellisia uskossaan. Kirkon säännöt ohjaavat hyvään ja tasapainoiseen elämään. Miksi minun pitäisi hyökätä kirkkoa vastaan? Tämä sama kysymys kannattaa jokaisen tehdä itselleen? Mini jeesustelija vastaa tähän nyt niin, että kun MAP on harhaoppia...... kenen mielestä? Entä kenen mielestä sinun uskontosi on harhaoppia?
Ei perhana, nyt järki käteen.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Hyvä pointti!!!
Minä olen "mustamaalaaja" ja valehtelija yms...
Haluni keskustella tässä foorumissa lähti tiedoista jotka olivat minusta hyvin hälyyttäviä koskien kirkkoa.
Olen edelleenkin hyvin pettynyt ja olo on tosi ontto. Uskoin MAP-kirkkoon ihan kympillä ja olin seurakunnassa merkittävissä tehtävissä.
Kun sitten alkoi totuus paljastua rakkaasta profeetta Joseph Smithistä, tuntui että kaikki on ollut turhaa.
Täällä sitten minä olen kirkon vastustaja ja mustamaalaaja enkä kuulemma edes jäsen.
Ne eivät ole vastauksia joita täältä etsin.
Olen moneen kertaan kertonut syyni roikkua täällä.
Minua kanssa ihmetyttää suvaitsemattomuus puolin ja toisin. Ei täällä tosiaankaan ketään aktiivjäsentä kiinnosta minun todistukseni laita tai se että eroanko kirkosta. Täällä on tärkeämpaa olla oikeassa omien mielipiteidensä kanssa.
Syy miksi tuon täällä esiin kirkonvastaista tietoa on se että jos MAP-kirkko on huijausta niin eikö se ole minun velvollisuus itseäni ja muita kirkonjäseniä kohtaan selvittää onko asia näin?
Mitään kirkon puolesta olevaa kovaa faktaa en ole täältä saanut, henkilökohtaisia todistuksia lähinnä...Sen sijaan, tulee esille kokoajan enemmän anti-kristillistä tietoa kirkosta...
Jokainen saa puolestani valita kirkkonsa, ihan ok...Se kuitenkin merkitsee mitä siellä sydämessä on ja se mitä se usko tuottaa tekoina lähimmäisiä kohtaan..eikö?
Kysymys kuuluukin että kuka on se sokea? En minä rienaa kirkkoa, kehoitan vain avaamaan silmät...
vastasi Jeesuskin monesti.
Eilen pappeuskokouksessa eräs veli ilmaisi asian selvästi: meidän tulee kunioittaa jokaisen vakaumusta, mutta se ei ole sama, että pidämme kaikkia oikeina.
Suvaitsevuus käsitetään joskus sellaiseksi, ettei edes tuoda esiin omaa näkemystään tai ainakin vältellään sitä. Niille, jotka uskovat, että kaikki ns. kristilliset kirkot erilaisuudestaan huolimatta ovat yksi ja sma näkymätön oikea kirkko, tälläisella suvaitsevuudella ei olekaan mitään väliä, mutta jos ymmärrettään niin, että on vain yksi oikea kirkko myös näkyvänä, kuten oli Kristuksen perustama kirkko, niin kunnioituksen ja toisen totuuden kunnioituksen vuoksi on ilmaistava oma näkemys.
Sillä näin on: Kristus perusti vain yhden kirkon ja asetti apostolit johtamaan sitä. Nyt tuo kirkko on palautettu. Mormonin kirja on siitä kouriintuntuvin todiste. Tästä vakaumuksesta huolimatta myöhempien aikojen pyhät kunnioittavat jokaisen muun vakaumusta. Niinpä monet eivät tiedä paremmasta. Näin oli minunkin laitani ennen kuin sain kuulla palautetusta evankeliumista. Sen vastaanottaminen ei ottanut minultä pois mitään hyvää, mutta antoi valtavasti sitä lisää.
Hyvä jos kunnioitatte toisten vakaumusta. Sehän tarkoittaa sitä, että suhtaudutte mm. seksuaalisesti "normaaleista" poikeaviin taysin ennakkoluulottomasti, vaikka nämä harjoittaisivatkin suuntautuneisuutensa mukaista seksualisuutta.
Myöskin kunnioitatte ihmisten vakaumusta, jos nämä elinaikanaan kieltävät nimensä käytön myöhemmin rituaaleissanne. Joillekinhan se on hyvin tärkeä vakaumuksellinen periaate. Jos siis kunnioitatte heidän vakaumustaan, lupaatte olla käyttämättä niiden nimiä, jotka kieltävät.
Jos näin on, minulla on ollut virheellinen kuva mormoneista.
Minut on lapsena kasvatettu mormoniksi niin kuin sinutkin.
Oma perheesi on ollut ilmeisesti tasapainoisempi ja onnellisempi kuin minun, joten sinulla ei ole ikäviä muistoja kirkkoon pakottamisesta ja henkisestä tai ruumiillisesta väkivallasta.
Kasvatus on aina väistämättäomien arvojen välittämistä kasvatettavalle. Lasteni suhteen olen pitänyt kiinni vain keskeisistä yleisinhimillisesti hyväksytyistä arvoista, kuten "tee toiselle mitä toivoisit itsellesi tehtävän" ja "eläville olennoille ei saa tuottaa tuskaa tarpeettomasti". Nämä lienevät lähes ainoat kaikissa kulttuureissa hyväksytyt ohjenuorat ja kattavat oikein ymmärrettynä kaikki elämänalueet. Olen joskus myös heittänyt tuon Kantin lausuman, että "Älä tee mitään sellaista, minkä et soisi muodostuvan yleiseksi käytännöksi". Ja omasta vastuullisuudesta sellaisen, että "Älä koskaan tee mitään sellaista, mitä et itse halua tehdä." Eli tehdä voi, jos itse haluaa, mutta kaikilla teoilla on seurauksensa. Hyvä kumminkin, jos on valinnut itse eikä vain mennyt porukan mukana.
Vaikka olet pettynyt mormoneihin tai et pysty uskomaan heidän tavallaan, se ei tarkoita sitä, ettei maailmankaikkeudessa olisi mitään hengellistä ulottuvuutta. Mutta niin kauan kuin ajattelee mormonien tapaan, että Jumala on mieshenkilö joka on aikoinaan ollut ihminen kuten me nyt, on todella vaikea uskoa Jumalaan ja Hänen hyvyyteensä tai edes täysjärkisyyteensä, tämän "ihmisjumalan".
keskustelun anti riippuu keskustelijoiden taustasta tietysti.
Kaikki uskoaan puolustavat ovat aina oikean uskon asialla ja ne muut ovat niitä vääriä opettajia.
Kun irrottaudutte näiden tunnustajien ulkopuolelle vaikka vain leikillänne tulette huomaamaan, että kaikki uskovat ovatkin oikeassa.
He uskovat jokainen erikseen omaan evankeliumiinsa, miten vaan kukin asiansa kuvailee.
Kaikki he ovat oikeassa uskossaan.
Kaikki ovat menossa omaan taivaaseensa tai paratiisiinsa.
On tietenkin mielenkiintoista tonkia toisen uskon perusteita ja huomata kuinka ihmistekoisia ne kaikki ovat. Uskovalle tämä ihmistekoisuus ei ole haitaksi ja hän luottaa kaiken tulevan jumalalta ja niin tämän ihmisen aivoitukset saavat pyhän leiman.
Mormonia ei haitta vaikka Smith käyskenteli lukemattomien naisten hameiden alla, jumalansa kuitenkin löysi ja esitteli muille.
Jehovia ei haittaa vaikka heidän välimiehensä elivät elostelivat ja laskeskelivat maailmanloppuja väärin. Heillä siintää kaukana vain paratiisi, jossa tahtovat itsekin elää.
Paavien julmuudet ja ihmisten teurastukset eivät haittaa katolilaisia heidän uskossaan Mariaan taivaan kuningattarena ja pyhimyksiin, rukousten vastaanottajiin.
Uskoa voi vaikka mihin, mikäs sitä estää eri asia on sitten se, onko uskolla minkäänlaisia todellisia kohteita vai ovatko ne vain vilkkaan mielikuvituksen tuotetta.
Minä uskon tuohon jälkimmäiseen
Johonkinhan sitä on uskottava jotta jaksaa elää. Vaikka siihen että huomenna herää normaalisti ja elimistö toimii kuten pitää.
Kun asiaa oikein pohdit niin mikään täällä ei loppupeleissä ole muuta kuin uskoa johonkin: tieteeseen, todisteluihin, ihmiseen, itseensä, tai sitten vaikka Jumalaan.
Näin asiaa tarkastellen ei täysin uskonnotonta ihmistä ole edes olemassa.
Ihminen saa uskoa vaikka sammakkoon tai peräti omaan järkeensä. Sehän on jo mormonien uskonkappaleissakin todettu että tuohon oikeuteen ei pidä kenenkään puuttua.
Itse olen todennut että jos todella uskoo, niin saa poimia myös uskonsa mukaisia hedelmiä, hyviä tai huonoja. Usko voi kehittyä jopa tiedoksi. Valitettavan harva tosin ymmärtää uskon (tai sanotaan vaikka intuition) merkitystä uuden tiedon tai taidon luomisessa (tai sanotaan vaikka esiintuomisessa). Sitäkin olemme täällä opettelemassa.
Ehkä juuri tämän vuoksi Jumala valitteli näitä haaleita siinä kohdassa jossa Hän lausui: "Oi jospa olisit kylmä tai palava".
Pyörittelemisen sijasta kun pistää toimeksi niin tulee eläväinen olo.
Ja on se ainoa kirkko jolla on Jumalan valtuus toimintaansa, ja evankeliumin täyteys, siis kaikki tarjolla. Kyllä kauniita kuvia syntyy vajaallakin paletilla, ja ihmisen omalla voimalla. Sitä ei kukaan ole kieltänyt.