Tiesittekö, että laajamittainen tyhmyys on köyhyyttä huomattavasti isompi ongelma? Ja tämä tarkoittaa nimenomaan sitä, että kaikki jotka eivät tunne olevansa ns. köyhiä, luulevat olevansa älyltään korkeammalla tasolla automaattisesti. Ja niin se asia EI ole. Ja tämä ongelma vaivaa koko ihmiskuntaa ruton tavoin.
Esimerkiksi nykyiset poliitikot Suomen valtion johdossa ovat tyhmiä ja ahneita kusipäitä, joita kenenkään tavallisen kansalaisen ei pitäisi äänestää päättäviin tehtäviin. Tämä maa ei ole niin rikas miltään suunnalta katsottuna, että sillä olisi varaa miljonääriministereihin tai kansanedustajiin.
No, onneksi kohta antibiooteille immuunit bakteerit tulevat ja tekevät selvää koko sakista. Loppuu köyhyys, tyhmyys ja ahneus kertaheitolla.
Esimerkiksi nykyiset poliitikot Suomen valtion johdossa ovat tyhmiä ja ahneita kusipäitä, joita kenenkään tavallisen kansalaisen ei pitäisi äänestää päättäviin tehtäviin. Tämä maa ei ole niin rikas miltään suunnalta katsottuna, että sillä olisi varaa miljonääriministereihin tai kansanedustajiin.
No, onneksi kohta antibiooteille immuunit bakteerit tulevat ja tekevät selvää koko sakista. Loppuu köyhyys, tyhmyys ja ahneus kertaheitolla.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Toivottavasti muistit nukkua välillä. Tuollaisten asioiden jatkuva pohtiminen ei ole sinulle hyväksi. Lukitar saattaa tosin hiipiä yöllä asuntoosi ja asentaa seurantalaitteen sieraimeesi. Kavahtamasi hämähäkki saattaa olla muutakin kuin miltä näyttää.
Tässä esimerkki tavallisen kansan pohjattomasta tyhmyydestä:
http://areena.yle.fi/1-1465868
Tällaisetkin saavat äänestää aloittajan kiroamia poliitikkoja.
Totta. Suomalaiset on niin tyhmää sakkia että huh huh.. Raha ihmistä tyhmänä pitää. Jonkinlainen kansan 'siivous' olisi paikallaa. Rikkaat on tietysti tyhmiä kuin saappaat, eivät osaa tehdä mitää ilman rahaa.
Köyhimmät voi olla niitä fiksuimpia. Olen monesti tavannut näitä selviytyjiä, pellepelottomia, jotka korjaa kaiken itse, on hienoja keksintöjä, osaa tehdä hyvää terveellistä ruokaa halvalla, käyttää metsän antimet, ovat terveitä henkisesti ja fyysisesti.
Jos jokin katastrofi tulee, talous kaatuisi tms. jotta rahalla ei olisi enää merkitystä. Rahaa ei voi syödä. Rikkailla olisi suurin pudotus ja paljon opettelemista siinävaiheessa jos meinaa selvitä..
Mistä tuo katkeruus rikkaita kohtaan kumpuaa? Heistäkin moni on itse rikkautensa luonut; kaikki eivät ole perijöitä.
Ei ole katkeruutta, tai kateutta. Se on vain tosiasia, että rikkaat on tyhmiä.
Mutta silti rikkaita. Sinä vain ruikutat täällä ja olet aina köyhä.
Jos ei perijöitä niin huijareita tavalla tai toisella hyvä-veli systeemeineen ja kartelleineen johon ei vieraita yrittäjiä oteta vaan poistetaan päiviltä uhkaillaan ym.Onko reilua?
Mene mukaan. Jos eivät huoli, katso peiliin ja mieti miksi olet kelpaamaton. Kävikö mielessä, että moni rikas on esim. yrityksellään tuonut toimeentulon monelle.
Pitihän se arvata että kaikki vitun vatipäät täällä alkavat selvittämään sitä, kuinka fiksuja rikkaat ovat. Asia ei ole niin, että rikkaat ovat vähemmän tyhmiä, mutta ei se tietenkään niinkään ole, että kaikki köyhät olisivat yhtään fiksumpia. Eihän sekään totuus voi olla. Jos olisi, niin emme tässä koko asiasta paskaa jauhaisi.
Enemmän kyse on nyt siitä, että millä asialla on enemmän merkitystä, varakkuudella vai tyhmyydellä. Ja tyhmyys yhdistettynä äärettömään ahneuteen on todella paha juttu. Ja sitä sakkia edustaa esim. SSS hallitus kaasu pohjassa. Rikkaista ja vähemmän älykkäistä voisi mainita muutaman nimenkin: Harkimo tai Sukari eivät todellakaan ole mitään älyn jättiläisä. Ja toinen niistäkin tyypeistä istuu eduskunnassa. Ja tekee siellä.... mitä?
Ketkäköhän v:n vatipäät ne tyypit sinne eduskuntaan ovat valinneet?
No kansa tietysti, mutta eipä ole taida paljoa olla vaihtoehtojakaan oikeasti. Luuletko että tässä maassa äly muka jyllää muualla?
Tunne olevansa köyhiä, mitä tarkoitat? Miten köyhyyden pitäisi tuntua, riittää että tietää itse.
Selviytymiskeinot ovat usein yksinkertaisia, täytyy vain oivaltaa.
Tyhmyyttä ei kukaan ole kyennyt tyhjentävästi määrittelemään.
Olet oikeassa, ettei tyhmyyttä voi helpolla määritellä, koska on vain nippu asioita joita on ns. yleisesti hyväksytty, vaikka ne ovatkin totaalista tyhmyyttä tai saamattomuutta. Ihmiset tekevät paljon asioita, jotka he voisivat tehdä toisin, mutta koska rahan perässä juokseminen vie kaiken huomion, ei muuta osata. Ja lisäksi tulee vielä sosiaaliset paineet, jotka vaikuttavat asioihin. Olivat ne sitten tyhmiä juttuja tai eivät.
Ahneus ja tyhmyys samassa paketissa on karmea yhdistelmä. Me elämme yhteiskunnassa, jossa juuri tätä typeryyttä ei ymmärretä, koska kaikki on liian itsestään selvää. Edelliset sukupolvet selvisivät älyn käytöllä, nykyiset ottavat vain velkaa tulevaisuudelta omien mukavuuksiensa ylläpitämiseksi. Nykysukupolvet ovat menneiden ja jopa tulevien sukupolvien loisia. Kun suuret ikäluokat poistuvat, on tämä maa pahemmassa jamassa kuin heidän syntymänsä aikoina oli. Heitä edeltävän sukupolven jäljiltä asiat olivat aivan toisin.
Käy vaikka katsomassa tuolla ns. asuntokeskustelu puolella niin tiedät mitä tarkoitan. Ehkä.
Pitkälti olen samaa mieltä, kun hyysäys loppuisi olisi pakko yrittää.
Itsestään selviä juttuja ei paljonkaan ollut nuoruudessani.