Ote kansanedustaja Pentti Oinosen puheesta
- Lopuksi vielä, arvoisa puhemies, haluaisin lukea ikään kuin muistutukseksi lainauksen Hufvudstadsbladetista, joka on ilmestynyt vuonna 1940. Siinä käsitellään karjalaisten asuttamista ruotsinkieliseen osaan Suomea. Mitä mieltä te, hyvät edustajakollegat ja rouva ministeri, olette tästä seuraavasta tekstistä?:
"Yli 30 vuoden aikana ovat suomalaiset jyrsineet pala palalta meidän ruotsalaista maatamme ja kaikenlaisilla metkuilla saaneet suomalaisia kouluja seuduille, minne niitä ei tarvittaisi, ja kaikki tämä heidän suomalaistumisliittojensa johdon alaisina. Mutta nyt se on lopussa. Nyt seisomme yhtenä miehenä, kun uhataan pirstoa se, minkä me vuosisatojen kuluessa olemme rakentaneet. Se on pyhää maata meille. Sitä ei anneta muukalaisille, sillä he ovat meille muukalaisia eli karjalaisia. Emmehän edes ymmärrä heidän kieltään. Ja me olemme saaneet tarpeeksemme kaikista niistä laiskiaisista, joita meidän on ollut pakko pitää ja ravita viime talvesta alkaen, heidän tekemättä puolestaan pienintäkään hyötyä."
- Perussuomalaisten eduskuntaryhmä toivoo, ettei tällaista ajattelutapaa esiinny missään eikä milloinkaan tulevaisuudessa, päätti Oinonen puheenvuoronsa.
Rkp:n ministeri Astrid Thors pillahti itkuun kuultuaan kansanedustaja Pentti Oinosen puheen. Rkp:n henkinen isä A.O. Freudenthal (1836-1911) oli kylmästi sitä mieltä, että suomalaisten älyssä on vikaa. Siksi he eivät ole voineet luoda mitään omintakeista kulttuuria. Suomenruotsalaisten oli vaikea hyväksyä karjalaisia eli "lähes puoliryssiä" alueelleen. Aamulehden mukaan Thors karkottaisi inkerinsuomalaiset vanhat mummotkin Venäjälle.
Pentti Oinosen puheenvuoro kokonaisuudessaan
http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/puh_9_2009_vp_1_71_71_p.shtml
Kun sinä nukut, Tappis valvoo
Asian kansalaiskeskustelussa netissä tuli esille Tappis-sivusto, jonka tekijä vaikuttaa asioihin perehtyneeltä. Munsalan soutajat löytyy juuri tältä sivustolta. Lukija voi tehdä omat päätelmänsä asioista.
Katso osoitteesta
http://tappis.0catch.com/index.html
- Lopuksi vielä, arvoisa puhemies, haluaisin lukea ikään kuin muistutukseksi lainauksen Hufvudstadsbladetista, joka on ilmestynyt vuonna 1940. Siinä käsitellään karjalaisten asuttamista ruotsinkieliseen osaan Suomea. Mitä mieltä te, hyvät edustajakollegat ja rouva ministeri, olette tästä seuraavasta tekstistä?:
"Yli 30 vuoden aikana ovat suomalaiset jyrsineet pala palalta meidän ruotsalaista maatamme ja kaikenlaisilla metkuilla saaneet suomalaisia kouluja seuduille, minne niitä ei tarvittaisi, ja kaikki tämä heidän suomalaistumisliittojensa johdon alaisina. Mutta nyt se on lopussa. Nyt seisomme yhtenä miehenä, kun uhataan pirstoa se, minkä me vuosisatojen kuluessa olemme rakentaneet. Se on pyhää maata meille. Sitä ei anneta muukalaisille, sillä he ovat meille muukalaisia eli karjalaisia. Emmehän edes ymmärrä heidän kieltään. Ja me olemme saaneet tarpeeksemme kaikista niistä laiskiaisista, joita meidän on ollut pakko pitää ja ravita viime talvesta alkaen, heidän tekemättä puolestaan pienintäkään hyötyä."
- Perussuomalaisten eduskuntaryhmä toivoo, ettei tällaista ajattelutapaa esiinny missään eikä milloinkaan tulevaisuudessa, päätti Oinonen puheenvuoronsa.
Rkp:n ministeri Astrid Thors pillahti itkuun kuultuaan kansanedustaja Pentti Oinosen puheen. Rkp:n henkinen isä A.O. Freudenthal (1836-1911) oli kylmästi sitä mieltä, että suomalaisten älyssä on vikaa. Siksi he eivät ole voineet luoda mitään omintakeista kulttuuria. Suomenruotsalaisten oli vaikea hyväksyä karjalaisia eli "lähes puoliryssiä" alueelleen. Aamulehden mukaan Thors karkottaisi inkerinsuomalaiset vanhat mummotkin Venäjälle.
Pentti Oinosen puheenvuoro kokonaisuudessaan
http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/puh_9_2009_vp_1_71_71_p.shtml
Kun sinä nukut, Tappis valvoo
Asian kansalaiskeskustelussa netissä tuli esille Tappis-sivusto, jonka tekijä vaikuttaa asioihin perehtyneeltä. Munsalan soutajat löytyy juuri tältä sivustolta. Lukija voi tehdä omat päätelmänsä asioista.
Katso osoitteesta
http://tappis.0catch.com/index.html
Vastaukset 27
Vanhimmat
Uumajan Souturit on luettavissa:
http://www.tappis.0catch.com/Munsalan-viikingit.htm
Rantaruotsalaiset lähti sotaa pakoon...
Juu että juurikin näin "hyvin" otettiin suomalaiset ruotsissa vastaan! :)
Samoja sanakäänteitä löytyis varmaan myös 70-luvun siirtolaisista, joten otappas tosta koppi, Oinonen!
PS: Kotitehtäväks kannattaa jokaisen lukea aiheesta Metsäsuomalaiset Ruotsissa! Hurrit on PAAAALJON vähemmän rasistisia nykysiä muslimimaahanmuuttajia kohtaan kuin aikanaan suomalaisia!
Hyvä Oinonen , olet oikealla asialla !
Mutta kyllä tämä Thors olisi nyt ottamassa satoja tuhansia pakolaisia. Kaikki muut kelpaavat kunhan ei ole suomalaisia. Ja tuollaisia on sitten Suomen eduskunnassa.
Kevääseen 1945 mennessä Ruotsiin noin 800 sotilaskarkuria. Heistä 3/4 osaa eli 600 miestä oli pelkästään ruotsinkieliseltä Pohjanmaalta. Suomenkielisiä oli vain noin 200.
Erik Andrén: Missä on veljesi?. Sahlgrenin kustannusliike Oy, 1983
Alkuperäinen teos: Var är din broder?, 1983, suomentanut Heikki Kaskimies.Kirja on hyvin erikoinen ja paikoin koskettavakin kuvas 17.D:ssa teloitettujen 4 miehen vaiheista ja heidän lähiomaisistaan. Se mitä kirjassa kerrotaan noista miehistä, ei tosin tee heidän rintamakarkuruuttaan yhtään hyväsyttävämmäksi ja kahden osalta kyseessä oli vielä itsensäsilpomistapaukset mukana ennen karkaamisia. Eipä näytä 17.D:n sankariteot kovin kummoisilta, vaikka Åke-vainaa teki heistä 2 hengennostatusfilmiäkin. Siis juuri tästä Suomen ruotsalaissakista, jota Frans Uno Fagernäskin häpesi runsaiden Ruotsiin pakenemistapausten johdosta. Niitähän souti ja meni kevääseen 1945 mennessä Ruotsiin noin 800 sotilaskarkuria. Heistä 3/4 osaa eli 600 miestä oli pelkästään ruotsinkieliseltä Pohjanmaalta. Suomenkielisiä oli vain noin 200.
Munsalan souturit TOP 4 oli tässä järjestyksessä:
Matts Andersen: ”Flykten västerut” (Sahlgren Förlag 1987)
Sivulta 147
1. Närpiö 229 (292)
2. Korsnäs 150 (184)
3. Munsala 137 (148)
4. Vaasa 97 (157)
Yhteensä 613 (781)
Ja sitten lauletaan Heikki Klemetin hengessä, mutta uusin sanoin:
”Ken ompi se kansa, en mainita huoli,
Korsnäs, Närpiö, koko Vaasan puoli,
tuntevat mikä on soutajan suku,
Säntämän yö, sekä Kivisillan vaihe,
Summasta lasten lapsille laulujen aihe,
kunnian miehistä kauhein luku.
Sankarit vaan, niin käy soutamaan.”
Juu tais Ruottin puolelle hilpasta enemmän sankarillisia rantahåmåja ku siel tuli vapaa-ehtosia tännepäi? Ja saatiiks Ruottin vapaa-ehtosista ees pataljoonallista täytee?
Kaukaa Unkaristahan oli tulossa parisataa tuhatta vapaaehtosta veljeskansalaista Suomee jeesaamaan, et siin vähän vertailukohtaa, et kuka meidän veli on ja kuka ei! EI ainakaan hurrit!! (Noi ei kyl koskaan valitettavasti päässy perille asti ku siihen aikaan ei Schengeneitä ollu)
Sori!
Siis parikymmentä tuhatta!
Sotapoliisin toimintakertomuus touko-elokuu 1944
http://www.jarmonieminen.fi/historia/?cat=45
Sotapoliisin toimintakertomuus toukokuulta 1944
http://www.jarmonieminen.fi/historia/?p=478
”Ruotsiin suuntautuva karkuruus sekä virosta tänne saapuvat pakolaiset ovat antaneet meripoliisille jatkuvasti ylimääräistä työtä. Karkaaminen Ruotsiin tapahtuu pääasiallisesti Merenkurkun seuduilta ja suuremman osan sinne menneistä muodostavat pohjanlahden rannikkopitäjien väestö. Niinpä Siipyystä on kuluneen toukokuun aikana paennut Ruotsiin 22 henkilöä (joista sotilaita 5), Munsalasta 25 (sotilaita 21), Närpiöstä 8 (sotilaita 5), Pietarsaaresta 22 (sotilaita 20), Kristiinasta 7 ja Oravaisesta 7, eli yhteensä 91, joista sotilashenkilöitä 50”
Sotapoliisin toimintakertomus kesäkuulta 1944
http://www.jarmonieminen.fi/historia/?p=472
”Ruotsiin suuntautuva karkuruus antoi sen sijaan meripoliisille jatkuvasti ylimääräistä työtä. Ylimenot tapahtuivat nytkin pääasiallisesti Merenkurkun seuduilta ja menijät olivat suurimmalta osaltaan rannikkopitäjien väestöä. Ahvenanmaalta on todettu paenneen sota-aikana kaikkiaan 112 henkilöä (joista 5 sotilaita). Pohjoisemmalta rannikkoalueelta on todettu lähteneen n. 100. kaikkiaan 56 siviilihenkilöä ja 19 sotilasta on saatu pakomatkalla pidätetyksi. Ruotsiin luvattomasti yrittäneitä virolaisia on pidätetty 20.”
Sotapoliisin toimintakertomus heinäkuulta 1944
http://www.jarmonieminen.fi/historia/?p=502
”Karkuruus ruotsiin on edelleenkin jatkunut runsaana. Esimerkkinä mainittakoon, että n. 90 % kaikista niistä, jotka saivat lomaa Kolarin ja Enontekiön kuntiin, karkasivat Ruotsiin. Myöskin muihin Tornionjokilaakson kuntiin lomaa saaneista teki huomattava osa samoin ja palvelukseenastumismääräyksen saaneista tämän seudun miehistä suuri joukko seurasi esimerkkiä. M.m. Enonteköstä karkasi 30.7.1944 Ruotsiin kolme veljestä, jotka olivat saaneet lomaa neljännen veljensä sankarihautajaisiin. Karkulaiset eivät tiettävästi läheskään kaikki ilmoittaudu Ruotsin viranomaisille, koska pelkäävät joutuvansa keskitysleireihin, vaan oleskelevat sukulaistensa ja tuttaviensa luona rajaseudun syrjäkylissä. On oletettavissa, että he talven tullen siirtyvät Suomen puolelle metsäkaartilaisiksi. – Vastatoimenpiteeksi ehdottaa Er.SPol.Os., että kaikki lomat Lapin läänin läntiselle matkustuskieltoalueelle kiellettäisiin sekä että vastaisuudessa Tornionjokilaaksosta palvelukseen kutsutuille reserviläisille ei lähetettäisi palvelukseenastumismääräystä poliisiviranomaisten toimesta, vaan ne annettaisiin osaston Torniossa sijaitsevalle asemakomennuskunnalle, joka noutaisi miehet palvelukseen.” –
”Ahvenanmaalle suuntautunut matkustusliikenne väheni kuukauden aikana huomattavasti. Heinäkuussa myönnettyjen lupien lukumäärä oli vain 511 vastaavan luvun ollessa kesäkuussa 846.”
Sotapoliisin toimintakatsaus elokuulta 1944
http://www.jarmonieminen.fi/historia/?p=610
”Karkuruutta Ruotsiin jatkui edelleenkin, joskin vähentyneenä. Valvonnan tehostamisella sekä yhteistoiminnalla muiden viranomaisten kanssa saatiin joukko karkureita sekä neljä ammattimaisesti näitä Ruotsiin kuljettanutta henkilöä pidätetyksi.
Pakolaisliikenne Ahvenanmaalta Ruotsiin loppui melkein kokonaan. Ainoastaan yhden nuorukaisen todettiin lähteneen luvatta maasta. Sen sijaan arviolta 750–800 henkilöä, joista huomattava osa sotilaita, pitkin Pohjanlahden rannikkoa on siirtynyt luvattomasti Ruotsin puolelle. Eniten näitä tapauksia Korsnäs´in, Närpiön, Koivulahden ja Munsalan pitäjissä. Kun vahvistetusta vartioinnista huolimatta rajanylitys kasvoi, ryhdyttiin epäilyttävissä tapauksissa takavarikoimaan moottoriveneitä tai poistamaan niistä koneosia.”
Oinonen teki ns.miehen työn eli paljasti kylmät faktat. Ei ihme, että RKP tyypit jatkuvasti haukkuu ja mustamaalaa Persuja, jotka sentään uskaltavat sanoa jotain, koska eivät vielä ole läpeensä lahjottua sakkia kuten lähes kaikki muut puolueet. Toki se on aina tiedetty, että hurrit halveksii aitoja suomalaisia ja pitävät itseään yläpuolella.
Nyt RantaRuotsalaiset haalivat mamuja Suomeen luvaten heille kaiken mammonan, jopa työpaikatkin ilman ammatillista koulutusta.
.
Mitä varten....?
.
No sitä varten, että he puolustaisivat väkivalloin aseilla rantaruotsalaisia silloin kun Suomi menee sisällisotatilaan.
.
Rantaruotsalaisille mamut ovat heille tarkoitettuja sotilaita, jotka maksatetaan kantasuomalaisilla.
Tulevissa vaaleissa RKP ja vihreät tarvitsevat mamu-äänestäjiä, siksi he lupaavat kaiken mamuille.
.
RKP ja vihreät käyttävät vain ja ainoastaan mamuja vallanhimonsa tyydyttämiseen maksattaen kaiken kantaväestöllä.
Heil Freudenthal !
Päivin puoliso Paavokin on palkittu tuolla rasistimitalilla.
Mamutushallinto ym on suurimmaksi osaksi miehitetty hurrivirkamiehillä, jotka lukevat lakia ja antavat kuuluisaa asennekasvatusta suomijunteille. Siis kovapalkkaisia hurrihyyssäreitä on korkeilla virkapaikoilla päättämässä mamutuslinjoista, sillä vain hurrien on saatava päättää, sillä heidän mielestää suomitavikset eivät osaa eli eivät osaa tehdä hurreille mieleisiä päätöksiä.
Jukka Emil Vanaja - Uli Uli Uli 10h
https://www.youtube.com/watch?v=tg3LYZfBfaI
Näkyy Nieminen muuttanen sivustonsa ja linkit ei toimi enää. No sisltö lainauksissa on aitoa!
Sotapoliisin toimintakertomuus touko-elokuu 1944
http://www.jarmonieminen.fi/historia/?cat=45
Asiaa etenee. Pakkoruotsin opetus alkaa nyt vuotta aikaisemmin, kuin tähän asti. Eli jo 4. luokalta!
Adressi pakkoruotsin muuttaminen valinnaiseksi kieleksi kouluihimme ei vaikuttanut eduskunnassa mitenkään!
Kyllä kannatti tehhä se pakkoruottin poistamisadressi! :)
Ja päättäjämme osottaa taas ihan kybällä et valta Suomessa todellakin kuuluu *köööööh köh köööh!* kansalle! :)
Monikaan ei taida tietääkään kuinka täällä on melskattu yhden RKP:n kanisterin itkeskelyn perään. Tässä on Thorsin krokodiilinkyyneleitten todellinen syy: Thors ei kestänyt RKP:n kiihkofasistien laatimien rasististen, sotapakolaisia vastaan suunnattujen kiihotustekstien lukemista eduskunnassa.
Nyt ne kirjoitukset on iäksi kirjattu eduskunnan pöytäkirjoihin! Hyvä niin. Tiedämmepähän RKP:n todellisen luonteen ennen ja nyt.
Mistäkö juttu oli lähtöisin? Tässä on todelliset "Niilin lähteet":
Nyt vaan kaikki tilaamaan kirjaa Vuosisata suomalaisuuden puolesta 1906-2006
http://www.suomalaisuudenliitto.fi/myynniss%E4/
http://www.suomalaisuudenliitto.fi/myynniss%E4/index.php?group=00000037&mag_nr=9
Vuosisata suomalaisuuden puolesta 1906-2006 kirjasta kajahtaa sivulta 53:
SVENSK VAKT: Ei tuumaakaan ruotsalaista maata, ennenkuin Ruotsalaisen Suomen jatkuva olemassaolo on turvattu.
>>
Vuosisata suomalaisuuden puolesta -kirjan sivulla 53 on aika mehukas juttu "oikeasta" Talvisodan suomenruotsalaishengestä!
Talvisodan aikana ei kielikiistoja SL:n toimestakaan käyty ihan tarkoituksellisesti, mutta jo syksyllä 1940 rävähti puolin ja toisin:
SL käännätti kiihkoruotsalaisen SVENSK VAKT -nimisen lehden numeron, jossa hyökättiin ankarasti karjalaisten evakkojen "pyhälle ruotsalaiselle maalle" asuttamista vastaan!
Lehden mukaan >> yli 30 vuoden aikana ovat suomalaiset jyrsineet pala palalta meidän ruotsalaista maatamme ja kaikenlaisilla metkuilla saaneet suomalaisia kouluja seuduille, minne niitä ei tarvittaisi ja kaikki tämä heidän suomalaistamisliittojensa johdon alaisina. Mutta nyt se on lopussa! -- Sitä (ruotsalaista maata) ei anneta muukalaisille, sillä he ovat meille muukalaisia, emmehän edes ymmärrä heidän kieltään. Ja me olemme saaneet tarpeeksemme kaikista niistä laiskiaisista (evakoista), joita meidän on ollut pakko pitää ja ravita viime talvesta alkaen heidän tekemättä puolestaan mitään hyötyä
Hurrit on yhtä pahoja viruksia mitä laittomat maahantulleet paska-apinat.
A.O. Freudenthal saattoi olla osittain oikeassa. Kaikki tutkimukset osoittavat että huolimatta samasta koulutustasosta ja samasta sosiaalisesta lähtökohdasta ovat suomenkieliset noin kaksi kertaa alttiimpia työtapaturmiin sekä kotona tapahtuviin onnettomuuksiin (vakuutuslaitosten tilastot). Samoin suomalaiset tekevät selvästi enemmän itsemurhia kuin ruotsinkieliset ja ovat sosiaalisesti yksinäisempiä ja tyytymättömämpi kuin ruotsinkieliset.
Tilastoja ei voi selittää myöskään itä vs länsi vaikutuksella sillä nuo tilastot suomenkielisten suuremmista työ- ja kotitapaturmista oli tehty Pohjanmaalla samoilla alueilla joissa asui sekä ruotsinkielisiä että suomenkielisiä (rakennustyöväestön tapaturmat). Kun otetaan Itä- ja Pohjois-Suomen vaikutus erot vain kärjistyvät. Syynä ei kuitenkaan ole eri geneettinen pohja sillä Pohjanmaan suomenkielisten ja ruotsinkielisten geneettiset erot ovat vähäiset. Syy on äidinkielessä. Suomenkieli aiheuttaa sen että sitä puhuvat näkevät maailman eri tavalla kuin ruotsinkieliset. Näin se vain on.
Freudenthal oli täysin oikeassa. RKP on vain poliittisen korrektiuden takia vältellyt sanomasta inhoittavaa totuutta kantasuomalaisista, siis suomenkielisistä.
Aino oikea Perussuomalaisten äänitorvi on Oinonen.
Ota huomioon että Oinonen on myös vähä-älyinen. Ruotsinkieliset ovat älykkäitä koska puolustavat omaan reviriään. Niin suomenkielisten pitäisi myös nyt tehdä.
Oisko kuitenkin ainoa oikea....
"Nyt seisomme yhtenä miehenä, kun uhataan pirstoa se, minkä me vuosisatojen kuluessa olemme rakentaneet. Se on pyhää maata meille. Sitä ei anneta muukalaisille, sillä he ovat meille muukalaisia eli karjalaisia. Emmehän edes ymmärrä heidän kieltään. Ja me olemme saaneet tarpeeksemme kaikista niistä laiskiaisista, joita meidän on ollut pakko pitää ja ravita viime talvesta alkaen, heidän tekemättä puolestaan pienintäkään hyötyä."
Sopii hyvin tähän päivään tällainen asenne, eikös?
Paljonko tuolla saa "kiihotuslainlisää" kun vaihtaa karjalaiset muslimeiksi?
On tämä outoa aikaa kun ei muka saisi sanoa mitä mieltä asiasta on.