Kokoomuksen puheenjohtajat ovat kilvan samoilla linjoilla kuin RKP. Tietäähän sen, että lopulta juuri ruotsinkielinen eliitti valitsee Kokoomuksen puheenjohtajan.
Stubb ei ole enää sellaisessa suosiossa jonka avulla hän pääsi puheenjohtajaksi Kataisen jälkeen. Srubilla on jo niin paljon törttöilyjä kontollaan, että voisi katsoa hänen olevan enemmänkin haitaksi ajamilleen asioille.
Orpo on puhtaampi kortti, mutta ei täysin ruotsinkielisen eliitin talutushihnassa. Hänellä on hyvä koulutus politiikkaan ja nousi eduskuntaan vuonna 2007. Vuoden 2011 vaalien jälkeen hän on ollut useissa valiokunnissa ja ministerinä Stubbin ja Sipilän hallituksissa.
Lepomäellä tuntuu olevan politiikka veressään. Hän on diplomi-insinööri Teknillisestä korkeakoulusta ja maisteri Kauppakorkeakoulusta. Ollut Martti Tiurin avustajana 2001–2003. Sen jälkeen hän meni käytännön oppiin Nordeaan ja jatkoi investointipankkiirina Royal Bank of Scotlandissa 2007–2012. Siellä hän toimi johdannaissopimusten myyjänä suomalaisille kunnille. Nämä johdannaissopimukset olivat kymmenien miljoonien edestä tappiollisia niitä sopineille kunnille. On selvää että näin ansioitunut yhteisten rahojen tuhlaaja on mitä mainioin poliitikko Kokoomukselle, kunhan hyötyjät ovat kokoomuksen tai RKP:n edustajia.
Kaikki ehdokkaat ovat niin innoissaan ehdokkuudestaan, etteivät osaa tehdä vaalityötä pienemmällä liekillä, eli pitää salassa Kokoomuksen tärkeitä poliittisia hankkeita. Niinpä Presidentti Niinistönkin piti puuttua asiaan kun ehdokkaat kilvan halusivat jättää kansan halun pois Natoon liittymisen päätöksestä. Eli heidän mukaansa Natoon liittyminen tulisi ratkaista Eduskunnan päätöksellä järjestämättä siitä kansanäänestystä.

Vastaukset 2
Vanhimmat
RKP:n eliitti haluaa Suomen Natoon, koska silloin Suomeen tulisi palkka-armeija, jota voisi käyttää fennoja vastaan kun he eivät haluaisi pakkoruotsia kouluihin.
Ei oo täysjärkisen juttuja nuo sun viestit.