Jumalan lapsille

Ette voi palvella Jumalaa ja mammonaa. Tuo vähäinen sana palvella on tässä tärkein. Ei ole syntiä, että meillä on rahaa, omaisuutta, koti ja kontu. Älä vain päästä niitä vallitsemaan itseäsi, vaan anna niiden itseäsi palvella. Sinä olet niiden herra.

Jumala tahtoo, ettemme ahnehtimisella ja murehtimisella palvelisi rahaa ja omaisuutta, vaan tekisimme työtä ja jättäisimme murehtimisen hänen huolekseen. Se, joka palvelee, on orja, joka ei omista omaisuutta, vaan omaisuus omistaa hänet. Hän ei uskalla käyttää sitä milloin itse tahtoo, eikä hän voi toisiakaan sillä palvella - eipä hän ole kyllin rohkea liikutellakseen sitä. Jos hän sen sijaan on omaisuuden herra, niin omaisuus palvelee häntä eikä hän omaisuutta. Huomatessaan siis jonkun, jolla ei ole nuttua, hän sanoo rahalle: Lähde matkaan, arvoisa kultaraha! Tuolla on köyhä, alaston mies, jolla ei ole takkia, palvele häntä! Tuolla viruu sairas vailla virvoitusta. Astukaa esiin, te arvon herrat, rientäkää viipymättä auttamaan häntä! - Omaisuutensa herroja ovat ne, jotka käsittelevät näin omaisuuttaan.

Näin varmasti kaikki kristityt menettelevätkin. Paavali sanoo ahneutta epäjumalanpalvelukseksi ja Kristus sanoo sitä mammonan palvelemiseksi. Kun siis valitset itsellesi herran, etkö paljon mieluummin palvele elävää Jumalaa, joka toki sallii itseään käytettävän, kuin tuota kykenemätöntä, kuollutta raatoa. Ole joko kokonaan minun, sanoo Herra, tai pysy tykkänään minusta erilläsi.
Päivän teksti Martti Lutherin hartauskirjasta Mannaa Jumalan lapsille.

Matt. 6:24 - maanantai 30. toukokuuta
254
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

''Ette voi palvella Jumalaa ja mammonaa. Tuo vähäinen sana palvella on tässä tärkein. Ei ole syntiä, että meillä on rahaa, omaisuutta, koti ja kontu. Älä vain päästä niitä vallitsemaan itseäsi, vaan anna niiden itseäsi palvella. Sinä olet niiden herra.''

Äänestä
  • ok-

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


SLEYstä kirjoitti:

Ette voi palvella Jumalaa ja mammonaa. Tuo vähäinen sana palvella on tässä tärkein. Ei ole syntiä, että meillä on rahaa, omaisuutta, koti ja kontu. Älä vain päästä niitä vallitsemaan itseäsi, vaan anna niiden itseäsi palvella. Sinä olet niiden herra.

Jumala tahtoo, ettemme ahnehtimisella ja murehtimisella palvelisi rahaa ja omaisuutta, vaan tekisimme työtä ja jättäisimme murehtimisen hänen huolekseen. Se, joka palvelee, on orja, joka ei omista omaisuutta, vaan omaisuus omistaa hänet. Hän ei uskalla käyttää sitä milloin itse tahtoo, eikä hän voi toisiakaan sillä palvella - eipä hän ole kyllin rohkea liikutellakseen sitä. Jos hän sen sijaan on omaisuuden herra, niin omaisuus palvelee häntä eikä hän omaisuutta. Huomatessaan siis jonkun, jolla ei ole nuttua, hän sanoo rahalle: Lähde matkaan, arvoisa kultaraha! Tuolla on köyhä, alaston mies, jolla ei ole takkia, palvele häntä! Tuolla viruu sairas vailla virvoitusta. Astukaa esiin, te arvon herrat, rientäkää viipymättä auttamaan häntä! - Omaisuutensa herroja ovat ne, jotka käsittelevät näin omaisuuttaan.

Näin varmasti kaikki kristityt menettelevätkin. Paavali sanoo ahneutta epäjumalanpalvelukseksi ja Kristus sanoo sitä mammonan palvelemiseksi. Kun siis valitset itsellesi herran, etkö paljon mieluummin palvele elävää Jumalaa, joka toki sallii itseään käytettävän, kuin tuota kykenemätöntä, kuollutta raatoa. Ole joko kokonaan minun, sanoo Herra, tai pysy tykkänään minusta erilläsi.
Päivän teksti Martti Lutherin hartauskirjasta Mannaa Jumalan lapsille.

Matt. 6:24 - maanantai 30. toukokuuta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu