Konnat kulkevat rajan yli ILKKA sivut 4 ja 5

Suomen ja Ruotsin poliisit ovat aloittamassa yhteistyötä Tornionjokilaaksossa. Yhteisessä koulutuksessa on ollut mukana 150 suomalaista ja ruotsalaista poliisimiestä.
– Konnat kulkevat rajan yli, toteaa koulutusta johtanut ylikomisario Kjell Nylund Poliisiammattikorkeakoulusta.
- Siviilipukuinen henkilö taustalta mainitsi, että mediassa taas kerrotaan "Lähes 700 pakolaisen "PELÄTÄÄN" kuolleen Välimerellä viime viikolla". Sellainen pelko on suotavampaa, kuin se pelko, että nämä "Konnat" olisivat täällä Tornion rajalla kuukauden kuluessa.
Onko tämä enää mikään uutinen, tavallinen kansa on tiennyt tämän jo viimeistään syyskuussa 2015

Valtioneuvoston turvallisuusjohtaja Jari Ylitalo
Ylitalon viran näkökulmasta Suomen poliittinen ilmapiiri on menossa huonompaan suuntaan. Se teetättää lisätyötä myös turvallisuuden suunnittelussa.
– Vihapuheet ja kova kielenkäyttö ovat olleet paljon esillä. Se aiheuttaa huolta ja teetättää työtä, kun joudutaan pohtimaan ja selvittelemään asioita.
VASTAUS: Ehkä kannattaisi POHTIA, miksi tällainen vihapuhe on saanut alkunsa syksystä 2015, eli missä meni päättäjillä pieleen. EI TÄLLAISTA OLE ENNEN OLLUT!!!
Ylitalo kuvailee, että nykyisin poliitikkoja tullaan entistä lähemmäs.
– On tällaisia Alexander Stubb -tapauksia. Tullaan ja heitetään päälle jotain. Se on täällä uudenlaista, eikä sitä joka päivä nähdä, mutta valitettava suunta. Ilkivallan piirteitä on ollut myös näkyvissä, mutta onneksi se on pysynyt aika vähäisenä.
VASTAUS: On todella häpeällistä, että joillain kansalaisilla on syntynyt sellainen tunne, että ainoa tapa saada huomiota poliitikoilta on fyysinen lähestymistyyli, että heidän sanomisiinsa kiinnitettäisiin edes pientä huomiota.
Lainatakseni erään vanhan kansakoulunopettajan sanoja: "Jos oppilaalla on keskittymisvaikeuksia tai jotain muotitauteja, joiden varjolla häiritsee luokan hiljaista enemmistöä, siihen pitää kerran ylireagoida kunnon läpsäytyksellä ja ongelma on poissa".
Jotenkin on tullut sellainen käsitys, että nykypäivän pikkurikollisille, narsisteille tai muuten vain kuplassa oleville ainoa pelote on julkinen häpeä tai fyysinen kipu, olivat he sitten missä kohtaa ravintoketjua tahansa.
Kuinka kaipaankaan aikoja, jolloin luuta oven edessä toimi lukituksena ja merkkinä, että talonväki ei ole paikalla, jos jäi jotain asiaa sanottavaksi oli sellainen pieni puinen mökki jossa paperia ja lyijykynä, sai jättää viestin.
"poikkesin tuvas, lainasin puolikiloa hienoo sokeria, jätin 2 markkaa pirtin pöyrälle, naapurin emäntä".
787
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ei ne rosvot mitään mamuja ole vaan ruotsalaisia ammattirikollisia. Mitäs jos yrittäisit etsiä töitä tai lakkaistit panemastä äitiäsi niin loppuisi nuo sinun päiväunesi

Äänestä
  • Todella tasokas kommentti, suorastaan älykkyyden riemuvoitto.
    -Vai oikein Ruotsalaisia ammattirikollisia, eli Sven, Björn ja Åke vai "uusruotsalaisia" siis MaTuja.
    -Saattaa olla, että ei ole järkevää ottaa työpaikalla päiväunia tai sanoa, että lähden etsimään lisää töitä.
    -Äidin paneminen on teknisesti mahdotonta monestakin syystä.

    Hyvää kesää sinulle parhaan rakastajasi kanssa, siis Löylukauhan

    Äänestä

Aloittajan kirjoituksesta saa sellaisen kuvan, että näiden ihmisten hukkuminen Välimereen olisi suotavaa. Mitäs jos oma perheenjäsenesi tai perheesi hukkuisi venereissulla? Kannattaisi vähän miettiä, että nuokin ovat IHMISIÄ, ihan niinkuin sinäkin ja perheesi.

Äänestä
  • Eiköhän siinä ole näytelmää mukana jotta näin yrittävät eurooppaa muslimoidä väenväkisin, lähi idässä on ainakin aluetta mihin mennä jotta näinikkään rajat kiinni, kun rajat on kiinni turha on lähteä vesille.

    Äänestä

ooks joku putinin trolli kätyri hä..

Äänestä

Toivottavasti viranomaiset estävät tämän purkamalla kaikki tornionjoen sillat. Niillä on tosiaan ollut asiatonta liikehdintää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


muslim_ei_oletulevaisuus kirjoitti:

Suomen ja Ruotsin poliisit ovat aloittamassa yhteistyötä Tornionjokilaaksossa. Yhteisessä koulutuksessa on ollut mukana 150 suomalaista ja ruotsalaista poliisimiestä.
– Konnat kulkevat rajan yli, toteaa koulutusta johtanut ylikomisario Kjell Nylund Poliisiammattikorkeakoulusta.
- Siviilipukuinen henkilö taustalta mainitsi, että mediassa taas kerrotaan "Lähes 700 pakolaisen "PELÄTÄÄN" kuolleen Välimerellä viime viikolla". Sellainen pelko on suotavampaa, kuin se pelko, että nämä "Konnat" olisivat täällä Tornion rajalla kuukauden kuluessa.
Onko tämä enää mikään uutinen, tavallinen kansa on tiennyt tämän jo viimeistään syyskuussa 2015

Valtioneuvoston turvallisuusjohtaja Jari Ylitalo
Ylitalon viran näkökulmasta Suomen poliittinen ilmapiiri on menossa huonompaan suuntaan. Se teetättää lisätyötä myös turvallisuuden suunnittelussa.
– Vihapuheet ja kova kielenkäyttö ovat olleet paljon esillä. Se aiheuttaa huolta ja teetättää työtä, kun joudutaan pohtimaan ja selvittelemään asioita.
VASTAUS: Ehkä kannattaisi POHTIA, miksi tällainen vihapuhe on saanut alkunsa syksystä 2015, eli missä meni päättäjillä pieleen. EI TÄLLAISTA OLE ENNEN OLLUT!!!
Ylitalo kuvailee, että nykyisin poliitikkoja tullaan entistä lähemmäs.
– On tällaisia Alexander Stubb -tapauksia. Tullaan ja heitetään päälle jotain. Se on täällä uudenlaista, eikä sitä joka päivä nähdä, mutta valitettava suunta. Ilkivallan piirteitä on ollut myös näkyvissä, mutta onneksi se on pysynyt aika vähäisenä.
VASTAUS: On todella häpeällistä, että joillain kansalaisilla on syntynyt sellainen tunne, että ainoa tapa saada huomiota poliitikoilta on fyysinen lähestymistyyli, että heidän sanomisiinsa kiinnitettäisiin edes pientä huomiota.
Lainatakseni erään vanhan kansakoulunopettajan sanoja: "Jos oppilaalla on keskittymisvaikeuksia tai jotain muotitauteja, joiden varjolla häiritsee luokan hiljaista enemmistöä, siihen pitää kerran ylireagoida kunnon läpsäytyksellä ja ongelma on poissa".
Jotenkin on tullut sellainen käsitys, että nykypäivän pikkurikollisille, narsisteille tai muuten vain kuplassa oleville ainoa pelote on julkinen häpeä tai fyysinen kipu, olivat he sitten missä kohtaa ravintoketjua tahansa.
Kuinka kaipaankaan aikoja, jolloin luuta oven edessä toimi lukituksena ja merkkinä, että talonväki ei ole paikalla, jos jäi jotain asiaa sanottavaksi oli sellainen pieni puinen mökki jossa paperia ja lyijykynä, sai jättää viestin.
"poikkesin tuvas, lainasin puolikiloa hienoo sokeria, jätin 2 markkaa pirtin pöyrälle, naapurin emäntä".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu