Avioerosta

Petin puolisoani, ero tuli, elän omalla tavallani uskossa ja olen miettinyt tätä asiaa, tiedän pettämisen olevan vastoin kaikkea oikeaa, mutta en ollut enää onnellinen avioliitossamme. Ero ei sinänsä jäänyt kaivelemaan mutta olenko tuomittu nyt ikuiseen kadotukseen tämän vuoksi?
37872
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

Olethan papin ja Jumalan edessä tehnyt pyhän aviovalan. Olet luvannut pysyä aviossa kunnes kuolema teidät erottaa. Siispä olet rikkonut oman vapaaehtoisen valasi.

Äänestä
  • Nykyään ihmiset (miksei ennenkin) menevät liian äkkiä naimisiin ja sitten erotaan kun tulee arki vastaan ja ongelmia. Kaivataan niin helppoa elmää eikä osata pitää itseä kurissa. Toisen pettäminen on alhaisinta mitä tiedän! Pitääkö sitä mennä naimisiin jos ei osaa olla VAIN YHDEN kanssa?

    Mutta tokihan sinä voit rukoilla ja pyytää anteeksi.

    Äänestä

  • Jopa tällä foorumilla on tiukkapipoista, törkeää hihhulointia.

    Tällä tavallako uskonfanaatikot lohduttava ahdistuneita ihmisiä!

    Häpeäisit!

    Käväsin, mutta siirryn nopeasti muualle.

    Äänestä

  • edelliseen kirjoitti:

    Nykyään ihmiset (miksei ennenkin) menevät liian äkkiä naimisiin ja sitten erotaan kun tulee arki vastaan ja ongelmia. Kaivataan niin helppoa elmää eikä osata pitää itseä kurissa. Toisen pettäminen on alhaisinta mitä tiedän! Pitääkö sitä mennä naimisiin jos ei osaa olla VAIN YHDEN kanssa?

    Mutta tokihan sinä voit rukoilla ja pyytää anteeksi.

    Suhde oli pitkä, lähes kymmenen vuotta, mutta ei selvästikkään molempia tyydyttävä. Se on totta, että ehkä olisi kannattanut vielä harkita, mutta sitä on nyt myöhäistä miettiä. Eikö koko käsite "avioliitto" ole jo hieman vanhentunut?

    Äänestä

  • Syntinen kirjoitti:

    Yritätkö helpottaa omaa syntiäsi vetoamalla siihen, että avioliitto on vanhanaikainen käsite? Enpä ole ennen moista kuullut, että synnistä kiinni jäänyt puolustelee tekojansa vetoamalla siihen, että käsite on vanha! Avioliitto on Jumalan asettama PYHÄ asia. Minkä minä Jumalan kasvojen edessä lupaan, sen lupauksen aion myös pitää!

    Äänestä

  • Minä kirjoitti:

    puhdistaa omaatuntoani, tiedän tehneeni väärin, mutta voiko sen perusteella tuomita loputtomiksi ajoiksi. Luulisin, että sekin Jumalan tahtoa, että arvostaa elämäänsä niin paljon, että pystyy sen käyttämään hyvin ja olemaan onnellinen vai olisiko parempi elää valheessa epäonnellisena. Olen vaan paljon miettinyt asiaa ja tullut siihen tulokseen, ettei se käsite ehkä sitten nykypäviänä ole enää sitä mitä se on joskus ollut tai ei ihmiset sitä ainakaan niin ymmärrä. Olisihan silloin tässä tapauksessa pitänyt myös toisen osapuolen edelleen yrittää sillä vaikeuksia on ollut paljon ja niistä on aina selvitty. Toivoisin vähän avarampaa katsantokantaa asiaan, en tullut tänne hakemaan tuomiota muilta uskovaisilta ihmisiltä vaan mielipiteitä tähän asiaan jota olen paljon miettinyt.

    Äänestä

  • ohikulkija kirjoitti:

    Jopa tällä foorumilla on tiukkapipoista, törkeää hihhulointia.

    Tällä tavallako uskonfanaatikot lohduttava ahdistuneita ihmisiä!

    Häpeäisit!

    Käväsin, mutta siirryn nopeasti muualle.

    ..täällä on?! 'Jumalan antama pyhä..' Voe, niitä ketkä ovat vastanneet Jumala sitä/tätä, hehän apua tarvitsee!!

    Onko Sinulla joku/jotain mihin uskoa, ettet nykyisen elämäntilanteesi vuoksi olisi niin maassa??

    Et tullut tänne hakemaan tuomiota muilta uskovaisilta ihmisiltä vaan mielipiteitä. No, tässä sattui olemaan minun mielipiteeni. Niin, et kaipaa tuomiota vaan lässytystä, että "saat kaiken anteeksi ja lässyn lässyn..."

    Mikään ei ole hyvä. Ja minä kun kerrankin koitin asettua uskovaisen ihmisen asemaan, ja vastata tyylistäni poiketen siten kuin hihhuli olisi vastannut.

    Äänestä

  • Minä kirjoitti:

    Et tullut tänne hakemaan tuomiota muilta uskovaisilta ihmisiltä vaan mielipiteitä. No, tässä sattui olemaan minun mielipiteeni. Niin, et kaipaa tuomiota vaan lässytystä, että "saat kaiken anteeksi ja lässyn lässyn..."

    mielipiteestäsi, mutta muista, että ihmiset ovat inhimillisiä ja jopa sinä voit joskus sortua tekemään virheitä tai ehkä oletkin todella niin hyvä etkä niitä tee. Hyvää päivänjatkoa.

  • Et:läinen kirjoitti:

    Onko Sinulla joku/jotain mihin uskoa, ettet nykyisen elämäntilanteesi vuoksi olisi niin maassa??

    Sen ainakin tiedän, että avioliittoon en enää usko, se on vain käsite ja tämä on minun mielipiteeni, se ei paranna ainakaan asioita mihinkään suuntaan ja toivottavasti osaan olla tähän käsitteeseen sotkeutumatta tulevaisuudessa. Tällä hetkellä en tiedä mihin uskoisin ja mihin en, mutta tiedän, että tästä on pakko selvitä vaikka pahalle tuntuukin.

    Äänestä

  • Et:läinen kirjoitti:

    ..täällä on?! 'Jumalan antama pyhä..' Voe, niitä ketkä ovat vastanneet Jumala sitä/tätä, hehän apua tarvitsee!!

    Oletko sattumoisin huomannut olevasi USKONTO -palstalla? Jumala sitä ja Jumala tätä... Vielä typerämpää on sanoa minä sitä ja minä tätä kun sinä et ainakaan näytä tietävän YHTÄÄN MITÄÄN!

    Äänestä

  • Syntinen kirjoitti:

    Suhde oli pitkä, lähes kymmenen vuotta, mutta ei selvästikkään molempia tyydyttävä. Se on totta, että ehkä olisi kannattanut vielä harkita, mutta sitä on nyt myöhäistä miettiä. Eikö koko käsite "avioliitto" ole jo hieman vanhentunut?

    Suhde oli pitkä, lähes kymmenen vuotta, mutta ei selvästikkään molempia tyydyttävä. Se on totta, että ehkä olisi kannattanut vielä harkita, mutta sitä on nyt myöhäistä miettiä. Eikö koko käsite "avioliitto" ole jo hieman vanhentunut?

    K:
    Keroit, että uskot, mutta uskotko ja mihin? Jos uskot Raamattuun, niin tiedät että ero on väärin, mutta saat toki anteeksi tekosi.

    Matt. 19.

    "Sen tähden mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. 6. He eivät siis enää ole kaksi, he ovat yksi. Ja minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako."

    Äänestä

Jos et ollut liitossasi onnellinen, ero oli hyvä asia. Kiihkouskovaiset eivät koskaan anna sitä sinulle anteeksi, koska he ovat vinoutuneen raamattukäsityksensä ("Raamattu on lakikirja") vankeja. Sen sijaan kaikki hyväntahtoiset ihmiset ymmärtävät sinua eivätkä hakkaa Raamatulla päähän. Uskovankin on hyvä muistaa, että puheet Jumalasta ja Raamatusta ovat juuri _uskon_ asioita, joten helvetinpelkoon ei ole mitään aihetta.

Äänestä
  • Itse en koe olevani kiihkouskovainen, mutta uskonto on osa elämääni, joskaan ei kovin näkyvä osa, mutta sen sisimmässäni kuitenkin tiedän ja uskon omalla tavallani, se kai riittänee. Kukapa syntiä haluaisi tehdä, mutta tehtyä kun ei tekemätömäksi saa enkä tiedä tarvitseeko saadakaan. Ehkä pitääkin antaa vaan itselleen anteeksi ja koittaa elää jälleen normaalisti toistamatta samoja virheitä.

    Äänestä

  • Syntinen kirjoitti:

    Itse en koe olevani kiihkouskovainen, mutta uskonto on osa elämääni, joskaan ei kovin näkyvä osa, mutta sen sisimmässäni kuitenkin tiedän ja uskon omalla tavallani, se kai riittänee. Kukapa syntiä haluaisi tehdä, mutta tehtyä kun ei tekemätömäksi saa enkä tiedä tarvitseeko saadakaan. Ehkä pitääkin antaa vaan itselleen anteeksi ja koittaa elää jälleen normaalisti toistamatta samoja virheitä.

    erotessasi. Tänä päivänä eivät enää papitkaan usko
    avioliiton pysyvyyteen ja siihen että kuolema on ainoa asia joka pystyy ihmiset erottamaan huonoista liitoista. Monet papitkin eroavat.

    Jos näitä kiihkouskovaisten lakikirjaa, Vanhaa Testamenttia, haluaa seurata, niin silloinhan
    puolisoita voisi olla useampiakin (jos olet mies).

    Äänestä

  • JR kirjoitti:

    mies olisinkin niin kai tämän kaikki hyväksyisivät helpommin, vaan kun en ole :(

    Äänestä

  • Syntinen kirjoitti:

    Itse en koe olevani kiihkouskovainen, mutta uskonto on osa elämääni, joskaan ei kovin näkyvä osa, mutta sen sisimmässäni kuitenkin tiedän ja uskon omalla tavallani, se kai riittänee. Kukapa syntiä haluaisi tehdä, mutta tehtyä kun ei tekemätömäksi saa enkä tiedä tarvitseeko saadakaan. Ehkä pitääkin antaa vaan itselleen anteeksi ja koittaa elää jälleen normaalisti toistamatta samoja virheitä.

    seuraavaa avioliittoa vähän tarkemmin jos et pysty olemaan uskollinen. Näin säästät itseäsi ja kumppaniasi.

    Kaikki tekevät virheitä... Mutta juuri näistä virheistä oppii. Ei kukaan tahallaan niitä tee :)

    Äänestä

  • :/ kirjoitti:

    Tuskinpa nimimerkki syntinen aikoinaan avioliiton solmiessaan edes kuvitteli koskaan olevansa puolisolleen uskoton. Elämä vaan on joskus sellaista. Se ei ole mustavalkoista eikä yksinkertaista.

    Jos tilastojen mukaan Suomessakin puolet solmituista avioliitoista päättyy eroon, ja voi vaan kuvitella kuinka suuressa osassa jäljelle jääneistä liitoista kärsitään, mutta päädytään pysymään eroamatta. Niin, pointti, jos aviorikos tai avioero olisi kuolemansynti, niin eipä paratiisiin olisi tunkua. Varsinkin jos otetaan vielä lukuun kaikki muutkin 'kuolemansynnit' juoppous, varkaus, murha, kateus ja mitä kaikkea niitä onkaan...

    Ja eikös Raamatussa jossain kohtaa sanota, että ainoastaa Pyhän Hengen pilkkaaminen on synti, jota ei voi saada anteeksi. Kirjoittaja on tunnustanut rikkoneensa Jumalan tahtoa vastaan ja katuu, mielestäni Jeesuksen sovitustyö koskee juuri Syntisen kaltaisia ihmisiä. Sitäpaitsi minusta kenelläkään meistä ihmisistä ei ole valtaa tuomita ketään kadotukseen.

    ja olen oppinut, että onnellinen voi olla ilman sormuksiakin ja kuten aiemmin sanoin, toivon, etten ikinä tee enää samoja virheitä. Yksi avioliitto riitti minulle.

    Äänestä

  • Ihaa kirjoitti:

    Tuskinpa nimimerkki syntinen aikoinaan avioliiton solmiessaan edes kuvitteli koskaan olevansa puolisolleen uskoton. Elämä vaan on joskus sellaista. Se ei ole mustavalkoista eikä yksinkertaista.

    Jos tilastojen mukaan Suomessakin puolet solmituista avioliitoista päättyy eroon, ja voi vaan kuvitella kuinka suuressa osassa jäljelle jääneistä liitoista kärsitään, mutta päädytään pysymään eroamatta. Niin, pointti, jos aviorikos tai avioero olisi kuolemansynti, niin eipä paratiisiin olisi tunkua. Varsinkin jos otetaan vielä lukuun kaikki muutkin 'kuolemansynnit' juoppous, varkaus, murha, kateus ja mitä kaikkea niitä onkaan...

    Ja eikös Raamatussa jossain kohtaa sanota, että ainoastaa Pyhän Hengen pilkkaaminen on synti, jota ei voi saada anteeksi. Kirjoittaja on tunnustanut rikkoneensa Jumalan tahtoa vastaan ja katuu, mielestäni Jeesuksen sovitustyö koskee juuri Syntisen kaltaisia ihmisiä. Sitäpaitsi minusta kenelläkään meistä ihmisistä ei ole valtaa tuomita ketään kadotukseen.

    Mielestäni sinulla ei ole oikeutta jakaa ihmisille vapautuksia.

    Kerran petturi, aina petturi.

    Äänestä

  • Syntinen kirjoitti:

    mies olisinkin niin kai tämän kaikki hyväksyisivät helpommin, vaan kun en ole :(

    kuin on mentävä piiloon, ettei joudu kivitettäväksi, tai vielä pahempaa, tulla tapetuksi! Tässä foorumissa on verenhimoista porukkaa.
    Tuskin tulet saamaan ymmärtämystä täällä muilta kuin meiltä kohtalotovereilta.
    Tsemppiä sinulle!

    Äänestä

  • :/ kirjoitti:

    Mielestäni sinulla ei ole oikeutta jakaa ihmisille vapautuksia.

    Kerran petturi, aina petturi.

    ...että en suinkaan ole täältä mitään vapautuksia hakemassa. Tiedän itsekin tekojeni seuraukset eikä ne ole herkkua olleet. Virheistään voi kuitenkin oppia, ainakin puhumaan ongelmistaan ajoissa mahdollisesti. Jokaisella olkoon omat mielipiteensä. Haluan vain kuulla mielipiteitä niiltä viisaammilta ihmisiltä jotka ovat asiaan tutustuneet tai tietävät siitä jotain.

    Äänestä

  • :/ kirjoitti:

    Mielestäni sinulla ei ole oikeutta jakaa ihmisille vapautuksia.

    Kerran petturi, aina petturi.

    Mutta minulla on oikeus kertoa mielipiteeni, minkä teinkin. Ja niin on sinullakin, mikä juuri teit. :-)))

    Ps. Voi olla että olen väärässä, mutta eikös jossain kohtaa Raamatussa sanota myös jotain sen tapaista, että kenen synnit te annatte maan päällä anteeksi sen synnit on annettu anteeksi taivaassa... Ja älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi... kuka teistä on synnitön heittäköön ekan kiven...

    Äänestä

  • JR kirjoitti:

    kuin on mentävä piiloon, ettei joudu kivitettäväksi, tai vielä pahempaa, tulla tapetuksi! Tässä foorumissa on verenhimoista porukkaa.
    Tuskin tulet saamaan ymmärtämystä täällä muilta kuin meiltä kohtalotovereilta.
    Tsemppiä sinulle!

    sitä tarvitaan ja eiköhän tästä taas selviä jotenkin. Hyvää jatkoa myös sinulle...

    Äänestä

  • Ihaa kirjoitti:

    Tuskinpa nimimerkki syntinen aikoinaan avioliiton solmiessaan edes kuvitteli koskaan olevansa puolisolleen uskoton. Elämä vaan on joskus sellaista. Se ei ole mustavalkoista eikä yksinkertaista.

    Jos tilastojen mukaan Suomessakin puolet solmituista avioliitoista päättyy eroon, ja voi vaan kuvitella kuinka suuressa osassa jäljelle jääneistä liitoista kärsitään, mutta päädytään pysymään eroamatta. Niin, pointti, jos aviorikos tai avioero olisi kuolemansynti, niin eipä paratiisiin olisi tunkua. Varsinkin jos otetaan vielä lukuun kaikki muutkin 'kuolemansynnit' juoppous, varkaus, murha, kateus ja mitä kaikkea niitä onkaan...

    Ja eikös Raamatussa jossain kohtaa sanota, että ainoastaa Pyhän Hengen pilkkaaminen on synti, jota ei voi saada anteeksi. Kirjoittaja on tunnustanut rikkoneensa Jumalan tahtoa vastaan ja katuu, mielestäni Jeesuksen sovitustyö koskee juuri Syntisen kaltaisia ihmisiä. Sitäpaitsi minusta kenelläkään meistä ihmisistä ei ole valtaa tuomita ketään kadotukseen.

    Se on tilastoharhaa, että puolet päättyy eroon.

    Ne eroliitothan on solmittu monena eri vuotena.

    Erot pitäisi laskea tähän tilastoon sen mukaan, koska ne on solmittu. Niiden pitää olla samana vuonna solmittuja liittoja.

    Jos siis esim. vuonna 2001 on eroja 50 000 tuhatta ja liittoja 100 000, niin eroliittojen pitäisi olla solmittu esim. vuonna -92 tai jonain toisena vuotena.

    Totta on myös se, että erojen määrä kasvaa. Silti tilastollisesti on väärin sanoa, että puolet liitoista päättyy eroon.

    Äänestä

  • Kaizu kirjoitti:

    "Vale > Emävale > Tilasto..." :-)))
    Harmittaa, kun en enää jaksa ryhtyä kaivamaan tuota tietolähdettäni esiin. En ole vahvoilla matematiikassa, puhumattakaan tilasto sellaisesta...

    Mutta en nyt äkkiä ymmärrä, miten tilastoa pitäis kaunistella rajaamalla vuosilukuja. Jos (siis JOS...) asia on niin, että puolet solmituista avioliitoista päättyy eroon ja loput puolet puolison kuolemaan. Niin miten se on väärin sanottu?
    Se ainakin on totta, että Suomi pitää kärkisijaa Euroopan avioerotilastoissa.

    Erotilastoja tulee katsoa pitkällä aikajänteellä, eikä pelkästään yhden vuodeneroja ja solmittuja liittoja. Silloin todellisten erojen määrä näkyy.

    Jos esim. otetaan kaikki solmitut ja erot, viidenkymmenen vuoden ajalta, niin erojen määrä ei ole 50%, vaan paljon vähemmän.

    Äänestä

  • Syntinen kirjoitti:

    Itse en koe olevani kiihkouskovainen, mutta uskonto on osa elämääni, joskaan ei kovin näkyvä osa, mutta sen sisimmässäni kuitenkin tiedän ja uskon omalla tavallani, se kai riittänee. Kukapa syntiä haluaisi tehdä, mutta tehtyä kun ei tekemätömäksi saa enkä tiedä tarvitseeko saadakaan. Ehkä pitääkin antaa vaan itselleen anteeksi ja koittaa elää jälleen normaalisti toistamatta samoja virheitä.

    Siihen on vain yksi lääke, muut ovat oireiden hoitoa:

    Tunnusta syntisyytesi Jumalalle, hylkää 'itte minä' ja ota vastaan armo: Jumala on sovittanut kaikki syntisi Jeesuksessa. Tee parannus kaikesta, mikä erottaa sinut Jumalasta, niin pääset vapaaksi syyllisyydestäsi ja saat rauhan. Saat olla varma, ilman epäilyä.

    Muista, että Jumalalle ei ole mikään mahdotonta. Ole kärsivällinen ja kuuntele Hänen ääntään. Uskon, että voit vielä kokea ihmeen.

    Tehtyä ei saa tekemättömäksi, anteeksianto on sitä varten.

    Äänestä

me kaikki teemme virheitä. Kunpa osaisinkin sanoa sinulle juuri ne oikeat sanat... Löysin sinulle Raamatusta tämän kohdan:

"Sitä, joka uskoo häneen, ei tuomita, mutta se, joka ei usko, on jo tuomittu, koska hän ei uskonut Jumalan ainoaan Poikaan." (Joh. 3:18)

Jeesus kuoli, että sinä saisit syntisi anteeksi. Ole rohkea ja vie syntisi Hänen eteen. Saat anteeksi ja rauhan. "Pyytäkää, niin teille annetaan."

Siunausta ja kaikkea hyvää.

Äänestä
  • mielipiteestä ja noista kohdista mitä olet kirjoittanut. Itse en ole niin hyvin raamattuun perehtynyt, joskus vain kohtia lukenut. Tuntuu nyt jo paremmalta kun on saanut kuulla muidenkin mielipiteitä tästä asiasta, niin kielteisiä kuin myönteisiäkin, ei tämä sittenkään ole niin mustavalkoista. Haluan kiittää kaikkia keskusteluun osallistuneita, teistä oli suurta apua minulle ja ajatuksilleni !!!

    Äänestä

"Petin puolisoani, ero tuli, elän omalla tavallani uskossa ja olen miettinyt tätä asiaa, tiedän pettämisen olevan vastoin kaikkea oikeaa, mutta en ollut enää onnellinen avioliitossamme. Ero ei sinänsä jäänyt kaivelemaan mutta olenko tuomittu nyt ikuiseen kadotukseen tämän vuoksi?"

K:
Et ole tuomittu ikuiseen kadotukseen. Jos kadut ja pyydät syntejäsi anteeksi, niin Jeesus antaa ne sinulle anteeksi. Hän kantoi sinunkin kaikki syntisi ristille.

Tuohon onnellisuuteen haluaisin enemmänkin puuttua. Onko ihmisen ainoa pyrkimys olla onnellinen? Minäkin olen avioliitossa, enkä aina niin onnellinen. Vaimoni ja minä olemme kuitenkin monesta kriisistä selvinneet ja olemme oppineet rakastamaan toisiamme edes jollakin tavalla, koska olemme kumpikin päättäneet tahoillamme, että Me emme eroa.

Pyrkimyksenä ei siis saisi olla pelkkä onnen maksimointi, koska se ei pohjimmiltaan onnistu, vaikka pariakin vaihtaisi. Onko yksin sitten parempi? Se taas ei sovi kaikille.

Äänestä

Tiedäthän, että suurin avioerojen aiheuttaja on se, että avioliittoja solmitaan. Ilman niitä ei avioeroja olis lainkaan. Sitäpaitsi tilastot osoittavat, että Turussa kaikki avioliitot päättyvät onnettomasti, siis joko kuolemaan tai avioeroon, ja peräti 100%:sesti, joten et ole yksin huolesi kansa. Mutta muista, että nainen on kuin raitiovaunu 15min kuluttua tulee aina uusi. Hyllyssäni on kirja "100 tapaa käytää kuollutta kissaa" olen kuitenkin odottanut kirjaa "100 tapaa käyttää eronnutta naista" ehkäpä sellainenkin joskus ilmestyy jonkun lahjakkaan ihmisen( lue mies) kirejoittamana, siihen saakka ei voi kuin toivottaa kaikille etteivät luopuisi epätoivostaan. ;->

Äänestä
  • Kiitokset kannanotosta...satun olemaan nainen, ehkäpä luulit minun olevan mies, kerro minullekin kun tiedät kuinka eronnutta naista voisi käyttää niin osaan välttyä ainakin siltä, että enää kukaan "käyttämään" rupeaisi...

    Äänestä

Raamatun viesti on hyvin selvä, ihminen ei minkään väärän ratkaisun tai synnin takia menetä pelastustaan. Eli jos turvaat Jeesuksen tähden Jumalaan, voit olla varma, ettei hän hylkää sinua, ei nyt eikä tulevassa elämässä. Väärät asiat voi saada anteeksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Syntinen kirjoitti:

Petin puolisoani, ero tuli, elän omalla tavallani uskossa ja olen miettinyt tätä asiaa, tiedän pettämisen olevan vastoin kaikkea oikeaa, mutta en ollut enää onnellinen avioliitossamme. Ero ei sinänsä jäänyt kaivelemaan mutta olenko tuomittu nyt ikuiseen kadotukseen tämän vuoksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu