Jumala ja Jeesus ISIKsen usuttajat

YksinkertaisenSELVÄÄ

Jumala ja Jeesus OVAT ällöjänsä ällötelleet 10/2014 asti yhtä soittoa, jolla He pullistelivat, käskivät AJOIVAT ISIksen niihin kaikkiin julmiin, brutaaleihin teurastuksiin ym. ym. Jumala ja Jeesus alkoivat PEITTÄÄ omia VALEITAAN, perättömiä paska-kekkuja, -temppuja 8/2014 lähtien, sillä juutalaisten ampumat ohjusiskut (2-3 kert.) lapsia ja naisia päin niihin palestiinalaiskouluihin PITI täällä VALEELLA PEITTÄÄ, peitota.
Sieltä asti (ja itse as. tämä kaikki ollut valmistelukin vuodesta 2006) Jumala Jeesuksensa kanssa alkoivat kovalla VAUHDILLA sytyttää, synnyttää Apocalyptisen Lopun AJan asiat, aiheet, ja Harmageddonin, lähi-idästä tänne länsimaihinkin.

Ensimmäiseksi Jumala Jeesuksineen antoivat ISISläisten elävältä haudata ne Uhrit, lapset ja naiset, kaikki ne hurjat, kurjat vangitsemiset, hurjat murhat. Ja kaikkea tätä Herrat Hallitsijat YLLYTTIVÄT, puskivat päälle tapahtumaan, YLLÄPITIVÄT koko ajan luomalla erittäin huonoa, pahaa, alhaista kuvaa, käsitystä länsimaalaisista. Tämänkin jälleen kerran valkoihoiset saivat osakseen, maksaa, kärsiä, hehkutuksen keskelle, näkyviin, esille olemaan. Ei RIITTÄNYT Herroille viime vuoden ällöilyt super-hyper-megalomaaniset länsimaalaisista, VAAN piti alkaa vielä Antikristus-olentoja meistä avuttomista, viattomista (=tohonkin, ja kaikkeen) ALKAA vääntää, VÄITTÄÄ ja esille ESITELLÄ. Että noilla kaikilla ESILLÄ olleilla näyttämisillä Herrat Jumala ja Jeesuksensa HALUSIVAT pitää huolen siitä, että Harmageddon, tulimerineen kohta on meilläkin, länsimaissa joka puolella.

5

166

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • "Jumala ja Jeesus OVAT ällöjänsä ällötelleet 10/2014 asti yhtä soittoa"

      Asia vilpitön

    • VaaraHeissäIKUINEN

      Kiitos, kirkko kuitenkin vielä hyvä, monella lailla, ihmisten puolella. Mutta uhri sekin. Nyt oikeasti on hätätila, koko maapallolla, sillä Jumala aikoo jatkaa uhraamistointaansa, nuohota, hyväksikäyttöön (kaikenlaiseen) ällöjänsä jättää vaikuttamaan, vellomaan, että Hän alkaa nähtävästi antaa tämän maapallon mennä ydinsotaan asti. Ihan vaan, ettei tulisi Hänen/Heidän asiansa selväksi, tietoisuuteen muille. Siksi onkin nYT ÄKKIÄ valistettava, kerrottava kaikelle kansalle Noiden Valehtelevien, Vastuuta pakoilevien (Kahden) PääJumal-Valtiaan teot, aikomukset, kusetus/huijaamisYritykset kaikkien näiden Apocalyptisten Valepaskojen (=Lopun Ajan löpinät) tiimoilta. Äkkiä, niin pelastamme mahdollisimman monta, edes ne loput jäljelle jäävät.

      • HerrojenHarmageddon

        Kaikki uhraukset valkoihoisiin olette kuin melkein nähneet, läpikäyneet viim. Noita-vainoista asti. Ja kaikki vain Eurooppalaisiin ja valkoihoisiin. Koskaan EIVÄT ole menneet hillitsemään, poistamaan niitä lähi-idän kiivaimpia jihadisteja, paljon pahemmin muutenkaan koko heidän lähi-itäänsä. Kait, kun koska ryssivät, pilasivat ja tuhosivat siellä jo ennen vuotta nolla ja niin kaikkien elämän, olemisen. Siirtyivät helppoon uhriin, kohdeltavaan Eurooppaan, Varhais-Keski-ajalta asti (silloinkin n. yli 1000 vuotta yhtä soittoa). Vieläkö valkoihoiset ottavat Herroja, Jumalia vastaan?


    • Törpöt3

      Jos keksittyjä jumalia ei olisi sotia ei olisi that's it

      • DildoHeidänAhteriin

        Just niin, ja voi kun olisikin, ettei Jumalia Jeesuksineen yms. porukoineen olisikaan olemassa. Mutta ikävä kyllä niitä on. Meidän pitäisi pystyttää mielenosoitus, ihan laillinen, Jumalia ja Uskontoa vastaan, sillä Herrat hävyttömimmät olennot Aikeineen ovat erittäin törkeää hengenvaaraa täällä aiheuttaneet IHAN tahallaan, tietoisesti vuodesta 2006. Ja sieltä asti jatkuvasti.
        Kusipää-Jumalat ovat himoinneet toisten, ihmisten lihaa, ovat oikeusmurha-himomurhaajia ja koskaan kyltymättömiä hyväksikäytön kaatajia, kampittajia, langettajia.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      193
      1442
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      913
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      882
    4. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      56
      849
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      53
      806
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      255
      683
    7. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      10
      680
    8. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      333
      651
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      58
      644
    10. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      72
      609
    Aihe