LIIKENNEMINISTERI M. KYLLÖNEN 22.6.2011 - 4.4.2014

BERNER TORJUU ARVOSTELUN !
"Pelkästään vuonna 2011 tehdyistä johdannaissopimuksista aiheutui yhtiölle noin 34 miljoonan euron suuruiset tappiot. Bernerin mukaan spekulatiiviset johdannaissopimukset eivät ole turvanneet Finavian tekemiä sijoituksia, eivätkä ne siten ole sopivia valtionyhtiön toimintaan. Pelkästään vuonna 2011 tehdyistä johdannaissopimuksista aiheutui yhtiölle noin 34 miljoonan euron suuruiset tappiot. Bernerin mukaan spekulatiiviset johdannaissopimukset eivät ole turvanneet Finavian tekemiä sijoituksia, eivätkä ne siten ole sopivia valtionyhtiön toimintaan."
146468
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 146

Vanhimmat

Bernerin mukaan Tiuraniemen johtamalle Finavian entiselle hallitukselle on myönnetty toistaiseksi vain osittainen vastuuvapaus.

Äänestä
  • vasureilla, syytetään selvittäjää, huomio kääntyy pois itse aiheesta.

    Äänestä

  • Tähän väitteeseen pitää saada vahvistus. Koskaan aikaisemmin ei tällaista väitettä ole esitetty.

    Jos väitteeseen ei löydy vahvistus mistään asiakirjoista, Berner joutuu hyvin, hyvin kummalliseen tilanteeseen, josta ovi käy ulos ehken valtakunnanoikeuden oven kautta.

    Äänestä

  • berner-vain-sipilän-100 kirjoitti:

    Tähän väitteeseen pitää saada vahvistus. Koskaan aikaisemmin ei tällaista väitettä ole esitetty.

    Jos väitteeseen ei löydy vahvistus mistään asiakirjoista, Berner joutuu hyvin, hyvin kummalliseen tilanteeseen, josta ovi käy ulos ehken valtakunnanoikeuden oven kautta.

    Vuoden 2009 osalta syyteoikeus vanheni viime vuonna, kun Finavian hallitus ei tehnyt asiasta kannetta. Vuoden 2010-2011 tappiot ovat syyteharkinnassa. Berner kertoi tänään, että vuonna 2009 johdannaisista ei tullut lainkaan tappiota. Vuoden 2010 johdannaiskaupoista tappiot olivat 400 000 euroa ja vuoden 2011 tappiot johdannaisista olivat 33,9 miljoonaa euroa. Johdannaistappiot tulivat Finavian johdon tietoon vuonna 2012 ja monimutkaista vyyhtiä on selvitelty vuosia....

    Äänestä

  • sanoi että kaikki mahdollinen on tehty, mitä on tehty, sitä hän ei sanonut.

    Äänestä

  • KyllönenMerja kirjoitti:

    sanoi että kaikki mahdollinen on tehty, mitä on tehty, sitä hän ei sanonut.

    syömässä Finavian piikkiin.

    Äänestä

  • Kyllösen tasoista ministeriä !

    Äänestä

  • Kyllönen on nyt hiilien päällä.

    Äänestä

  • Tuomitaan.

    Äänestä

  • valtakunnanoikeudesaa.

    Äänestä

  • nähtäväksi, suojelijoita on paljon.

    Äänestä

  • Kerro nyt kuitenkin miksei Vehviläinen tehnyt mitään muuta kuin nosti kokouspalkkionsa. Hän oli paikan päällä kun kauppoja tehtiin. Ja kuten sanottu, tilitoimisto kertoo informoineensa johtoa ja hallitusta kaupoista ja tappioista.
    Mikä ihme teitä riivaa, kun ei totuus mene millään jakeluun?
    Kertokaa muuten mihin toimiin Kyllösen olisi pitänyt ryhtyä? Eikö teille kepulaisille olisi erittäin ikävää kun olisi sopivasti ennen vaaleja paukahtanut uutiseksi Vehviläisen rooli : kymmenien miljoonien luvattomat johdannaiskaupat, eikä omistajaohjausministeri tee muuta kuin nostelee kovat kokouspalkkiot?
    Täällä yksi kepulli mokasi kertoessaan ettei ministeri mitään valvo. Mikä hänen roolinsa sitten on? Ja jos ei valvonta kuulu tehtäviin, miksi Kyllösen olisi pitänyt valvoa?

    Äänestä

  • safdasfdsfsa kirjoitti:

    Tuomitaan.

    Eiköhän homma mene niin, että ainoa, jolla voi edessä olla jonkinsortin oikeusjuttu on Berner, joka toistaiseksi epämääräisin motiivein keskeytti vanhaa hallitusta kohti nostetun Vahingonkorvauskanteen. Ja myös omistajaohjausministerin rooli olisi tullut julki mistään tietämättömänä kokouspalkkion nostajana.
    Ja tuskin edes Berner valtakunnanoikeuteen joutuu, ellei hänen ja tilitoimiston suhteet ole ollut liian läheisiä. Tilitoimistohan oli kanteen kohteena hallituksen ohella.

    Äänestä

  • Poliisikoira kirjoitti:

    Eiköhän homma mene niin, että ainoa, jolla voi edessä olla jonkinsortin oikeusjuttu on Berner, joka toistaiseksi epämääräisin motiivein keskeytti vanhaa hallitusta kohti nostetun Vahingonkorvauskanteen. Ja myös omistajaohjausministerin rooli olisi tullut julki mistään tietämättömänä kokouspalkkion nostajana.
    Ja tuskin edes Berner valtakunnanoikeuteen joutuu, ellei hänen ja tilitoimiston suhteet ole ollut liian läheisiä. Tilitoimistohan oli kanteen kohteena hallituksen ohella.

    jankkaaminen Berneristä, hän ei ole rikkonut mitään lakia ja toiminut virkansa edellyttämällä tavalla asiassa.

    Äänestä

  • Lopetatuo kirjoitti:

    jankkaaminen Berneristä, hän ei ole rikkonut mitään lakia ja toiminut virkansa edellyttämällä tavalla asiassa.

    Jaksan vain ihmetellä keputrollien sitkeyttä. Mikään virallinen taho ei ole Kyllöstä syyttänyt, mutta keputrollit sitäkin ahkerammin.
    Ja minkä tason moraalia edustaa aktiivinen Vehviläisen osuuden villaisella painaminen?

    Äänestä

voisi tulla reilusti esiin ja selvittää tilanne..

Äänestä

Samoin Finavian 2015 hallitus voisi kertoa mitä on tehnyt eikä vain syytellä Berneriä.

Ps en kaipaa Berneriä.

Äänestä
  • Eiköhän heidän olisi kuulunut tehdä yhteistyötä. Ja kysymys kuuluu: miksi Vehviläiselle ei kuuluisi vastuut osana firman hallitusta?
    Tärkeää olisi, sille joka tähän vastaa, kertoa miksi hän nyt kuitenkin nosteli kokouspalkkioita, jos hän ei ole vastuullinen mokista.

    Jos näette, että Vehviläinen ei ole omalta osaltaan vastuussa tehdyistä mokista, niin kertokaa miksi Kyllönen olisi?

    Äänestä

Peli olisi pitänyt viheltää poikki ja pilli oli kiistatta Merja Kyllösellä.
Vuonna 2009 johdannaissopimuskai oli viiden miljoonan edestä ja ne tuottivat 91 000 euroa voittoa.
Vuonna 2010 johdannaissopimuksia oli 25 miljoonaa euroa ja niistä tuli noin 400 000 euron tappiot.
Valtaosa johdannaistappioista syntyi vuonna 2011, jolloin 47 miljoonan euron johdannaisista syntyi 33,9 miljoonan euron tappiot.

Äänestä
  • Voi sinua todellinen typerys! Varmasti olet elättietana , tai et ole milloinkaan tehnyt mitään vaativaa tai vastuunalaista työtä? Tukiaisissa rypeminen tai kepuänkyränä tai Tolliskona kunnan tai Valtion hommissa ei ole mitään tuottavaa, paitsi todellista kansantalouden kannalta hyvin TAPPIOTA TUOTTAVAA.
    NÄIN TOIMII MAALAISLIITTO.

    Äänestä

  • osmium1 kirjoitti:

    Voi sinua todellinen typerys! Varmasti olet elättietana , tai et ole milloinkaan tehnyt mitään vaativaa tai vastuunalaista työtä? Tukiaisissa rypeminen tai kepuänkyränä tai Tolliskona kunnan tai Valtion hommissa ei ole mitään tuottavaa, paitsi todellista kansantalouden kannalta hyvin TAPPIOTA TUOTTAVAA.
    NÄIN TOIMII MAALAISLIITTO.

    Vuoden 2009 osalta syyteoikeus vanheni viime vuonna, kun Finavian hallitus ei tehnyt asiasta kannetta. Vuoden 2010-2011 tappiot ovat syyteharkinnassa. Berner kertoi tänään, että vuonna 2009 johdannaisista ei tullut lainkaan tappiota. Vuoden 2010 johdannaiskaupoista tappiot olivat 400 000 euroa ja vuoden 2011 tappiot johdannaisista olivat 33,9 miljoonaa euroa. Johdannaistappiot tulivat Finavian johdon tietoon vuonna 2012 ja monimutkaista vyyhtiä on selvitelty vuosia...

    Äänestä

  • osmium1 kirjoitti:

    Voi sinua todellinen typerys! Varmasti olet elättietana , tai et ole milloinkaan tehnyt mitään vaativaa tai vastuunalaista työtä? Tukiaisissa rypeminen tai kepuänkyränä tai Tolliskona kunnan tai Valtion hommissa ei ole mitään tuottavaa, paitsi todellista kansantalouden kannalta hyvin TAPPIOTA TUOTTAVAA.
    NÄIN TOIMII MAALAISLIITTO.

    Valtaosa johdannaistappioista syntyi vuonna 2011, jolloin 47 miljoonan euron johdannaisista syntyi 33,9 miljoonan euron tappiot.

    Finavian hallitus teki maalikuussa 2015 edellisen hallituksen aikana päätöksen, että syytettä ei ajeta. Suojelivat Kyllöstä ja demariministereitä?

    Äänestä

  • Ollaan asian ytimessä..

    Äänestä

Liikenneministeri Anne Berner (kesk) ei nähnyt syytä erokeskusteluun lentokenttäyhtiö Finavian sotkujen takia.

Äänestä
  • Aihetta on ministerin erokeskusteluun ja vieläpä siten, että tämä nainen lähtee ministerinpallilta.

    Ministeri Bernerhän ei nähnyt mitään moitittavaa aikaisemmin koko finavia-sotkussa.

    Ministeri bernerillä on lisäksi maanpetoksellisia aikeita myydä suomalaisten omistamaa liikenneomaisuutta kansainvälisille rikollisveronkiertäjille.

    Berner ja sipilä ovat kyseenalaisia tehtävissään.

    Äänestä

  • Sinänsä Berner joutaisi lähtemään, mutta edellisen hallituksen sotkut ja Finavian hallitukset toimet eivät ole siihen syy.

    Äänestä

  • koko ero keskustelu. Bernenhän siivoaa muiden sotkuja..

    Äänestä

  • Voi sinua laps`parka. Onko sinun pakko tulla tuota suurta tyhmyyttäsi ja täydellistä tietämättömyyttäsi tänne päivittäin todistamaan?
    Onko siellä syöttiläsmaakunnan, Tolliskomaan, "Yliopistossa, Kadettikoulussa " jne. sellainen tapa, että laitoksen johtaja tietää jokaisen lakanan tai WC-paperirullan kohtalon?
    Nämä väärinkäytökset paljastuivat Merja Kyllösen aikana ja nyt elättietanoiden, maatalousSYÖTTILÄIDEN JA TALOUSRIKOLLISTEN KESKUSTA JA SEN VERONKIERTO- JA TALOUSRIKOLLISTEN päälliköt, Juha Sipilä ja (puolueen pitkäaikainen työmyyrä) Anne Berner estivät jo alkaneen rikosvyyhden selvittelyn.
    NÄIN TOIMII MAALAISLIITTO.
    Elättietanat elävät omaa suljettua syöttilään elämä tietämättä miten heidät elättävät ihmiset,. yritykset ja koko TUOTTAVA elinkeinoelämä toimii.
    Lisää taas elättietanoille, eihän siitä ole kuin noin vuosi, kun MAATALOUSsyöttiläät ja elättietanat saivat 300 miljoonaa LISÄÄ. Nyt nämä mitättömät syöttiläät ja elätit vaativat samaa summaa lisää!

    Äänestä

  • Kummallistatämä kirjoitti:

    koko ero keskustelu. Bernenhän siivoaa muiden sotkuja..

    Vaikuttaa siltä, että Berner ei siivoa vaan peittelee jotain.

    Berner on politiikan yksi heikoimmista lenkeistä ja toivottavasti itse ymmärtää lähteä ennen kuin muut heittävät ulos.

    Äänestä

  • osmium1 kirjoitti:

    Voi sinua laps`parka. Onko sinun pakko tulla tuota suurta tyhmyyttäsi ja täydellistä tietämättömyyttäsi tänne päivittäin todistamaan?
    Onko siellä syöttiläsmaakunnan, Tolliskomaan, "Yliopistossa, Kadettikoulussa " jne. sellainen tapa, että laitoksen johtaja tietää jokaisen lakanan tai WC-paperirullan kohtalon?
    Nämä väärinkäytökset paljastuivat Merja Kyllösen aikana ja nyt elättietanoiden, maatalousSYÖTTILÄIDEN JA TALOUSRIKOLLISTEN KESKUSTA JA SEN VERONKIERTO- JA TALOUSRIKOLLISTEN päälliköt, Juha Sipilä ja (puolueen pitkäaikainen työmyyrä) Anne Berner estivät jo alkaneen rikosvyyhden selvittelyn.
    NÄIN TOIMII MAALAISLIITTO.
    Elättietanat elävät omaa suljettua syöttilään elämä tietämättä miten heidät elättävät ihmiset,. yritykset ja koko TUOTTAVA elinkeinoelämä toimii.
    Lisää taas elättietanoille, eihän siitä ole kuin noin vuosi, kun MAATALOUSsyöttiläät ja elättietanat saivat 300 miljoonaa LISÄÄ. Nyt nämä mitättömät syöttiläät ja elätit vaativat samaa summaa lisää!

    Tässä on pyritty siivoamaan erittäin isoa sotkua. On toki kohtuutonta, että itse joutuu syytettyjen penkille, Berner sanoi tiedotustilaisuutensa jälkeen Ylen haastattelussa. Ehkä se tapa, miten minua on kohdeltu, on hyvä esimerkki siitä, että on paha tarttua vaikeisiin kysymyksiin. Silloin on aina vaarassa joutua itse revityksi, Berner vastasi MTV:lle....

    Äänestä

  • tiedetään, rikos aina löytyy.

    Äänestä

  • Tämä on huomattu.

    Äänestä

  • media lopettanut jahdin ?

    Äänestä

  • syvasti, kyllä Kiljavalta aineistoa löytyy..

    Äänestä

  • ei punaista valkoiseksi.

    Äänestä

  • Kaikki mahdollista kun aikansa vatkataan.

    Äänestä

"Niistä kertoo Kiinalainen 200 miljardin dollarin investointirahaston johtaja Gao Xiqing.

Gao nauroi Euroopassakin kovassa kurssissa olleille johdannaisille ja kertoi, mitä ne ovat.

"Gaon käsitys johdannaisista on murskaava: ne ovat "hevonpaskaa", joiden tarkoituksena on ihmisten huijaaminen."

http://keskustelu.suomi24.fi/t/11009205/uusi-tuhon-siemen#comment-57973864

Äänestä

Siellä oli kuulemma toimittajilla ollut hauskaa, kun Berneri oli yrittänyt vierittää syyn toisten niskaan. Tyypillinen kepulainen

Äänestä
  • syyn ???????????

    Äänestä

  • Niinminkä kirjoitti:

    syyn ???????????

    Siis edellisen hallituksen tekemiset edellisen hallituksen ministereille. On se härskiä.

    Silti en edelleenkään jäisi kaipaamaan Berneriäkään.

    Äänestä

  • Suo34mlaineN kirjoitti:

    Siis edellisen hallituksen tekemiset edellisen hallituksen ministereille. On se härskiä.

    Silti en edelleenkään jäisi kaipaamaan Berneriäkään.

    tarvitse vierittää minnekään, syyt ovat edellisten ministerien kontolla ja tyypillinen kepulainen, siis sellainen joka selvittää muiden sotkuja, eikä lakaise niitä maton alle, härskiä toden totta !

    Äänestä

Jollain on kyllä huolestuttavan huono muisti. Viime vuonna Finavian hallitus päätti nostaa kanteet entistä hallitusta ja johtoa vastaan, Berner ESTI sen. Nyt tekeytyy marttyyriksi. Ettekö jo huomaa millainen akka on kysymyksessä, en kyllä ihmettelisi jos munatkin löytyisi.

Äänestä
  • liikaa, kyse oli 2009 vuoden johdannaisista, JOTKA TUOTTI VOITTOA LIKI MILLIN, mistä siinä olisi syytteeseen aiheen saanut.

    Äänestä

  • Missä päätti? Finavia viimevuotinen hallitus sössi asiassa ja yrittää siirtää syytä niskastaan. Jos asiassa olisi haluttu edetä sen olisi voinut tehdä ennen Berneriä.

    Äänestä

  • sen varaan että juttu on liian kuuma perunan Bernerille, joka jättäisi jutun silleen.

    Äänestä

  • Mun "silmissä" tässä on kysymys siitä kuinka paljon Berner "rikastui" estämisestään. Hän tiesi tasan tarkkaan syyllistyäns virheeseen, mut kokkareen AHNEUS voitti.

    Äänestä

  • "Estämisessä" oli kyse oli 2009 vuoden johdannaisista, JOTKA TUOTTI VOITTOA LIKI MILLIN, mistä siinä olisi syytteeseen aiheen saanut.

    Äänestä

  • vauhkona kun kannatus laahaa.

    Äänestä

  • ei silti pitäisi sortua..

    Äänestä

  • Syyttömästä ei silti syyllistä..

    Äänestä

  • tapahtumaan, syylliset esiin.

    Äänestä

  • Valehtelet kirjoitti:

    liikaa, kyse oli 2009 vuoden johdannaisista, JOTKA TUOTTI VOITTOA LIKI MILLIN, mistä siinä olisi syytteeseen aiheen saanut.

    Miten olisi laittomat/luvattomat johdannaiskaupat. Esität ilmeisesti kepulaista alkeislogiikkaa. 2009 palkkio Vehviläiselle? 2010 ja 2011 vastuu Kyllöselle?

    Äänestä

  • Poliisikoira kirjoitti:

    Miten olisi laittomat/luvattomat johdannaiskaupat. Esität ilmeisesti kepulaista alkeislogiikkaa. 2009 palkkio Vehviläiselle? 2010 ja 2011 vastuu Kyllöselle?

    Keskustalla ei le mitään tekemistä Finavia johdannaiskauppojen kansa.

    Äänestä

  • Mistäpuhut kirjoitti:

    Keskustalla ei le mitään tekemistä Finavia johdannaiskauppojen kansa.

    Finaviaa valvoi omistajaohjausministerinä Anu Vehviläinen vuosina 2007-2011. Ja pikkulinnut lauloivat, että Kepulla ja Vehviläiskällä olisi joitain yhtymäkohtia?
    Vielä uudelleen: kielletyt johdannaiskaupat tehtiin vuosina 2009-2011. Muistelen jopa, ettei niitä enää kevään 2011 jälkeen tehty.

    Äänestä

HARRASTAA LUOTTETTAVAA UUTISOINTIA.

Berner on omalla politiikallaan ansainnut asemansa suomalaisten epäluotettavimpana poliitikkona, kirjoittaa Olli Ainola.

Äänestä
  • Niin Tiura. Entä sitten? Arvostelisi Marja Tiuraa.

    Äänestä

  • kun syyllinen tiedetään, rikos kyllä löytyy..

    Äänestä

  • Muutama vuosi sitten Vanhanen äänestettiin muiden poliitikkojen toimesta epäluotettavimmaksi poliitikoksi, ja kuten kaikki hyvin muistamme kepulaisetkin äänestivät Vanhasen epäluotettavimmaksi.

    Äänestä

  • nämä roskalehtien "äänestykset" ja vielä hauskempaa kun joku niihin uskoo !

    Äänestä

  • Hauskasia kirjoitti:

    nämä roskalehtien "äänestykset" ja vielä hauskempaa kun joku niihin uskoo !

    Niitä voi manipuloida miten tahtoo, ovat jääneet siitä kiinnikkin.

    Äänestä

  • Kaikki säilyy nykyään..

    Äänestä

  • dsafasdfasdfasd kirjoitti:

    Niitä voi manipuloida miten tahtoo, ovat jääneet siitä kiinnikkin.

    Tästäkin täytyy narista. Miksi te näillä foorumeilla revittelette rinta rottingilla, kun gallupit kertovat kepun noususta?
    Manipuloiduiksi ne muuttuvat heti kun kepun kannatusluvut ovat miinusmerkkisiä.

    Äänestä

Lepomäki myi Kyllöselle "rikkaudet" ja hyvin kauppa kävi ja konnat rikastuivat. Ei ole kyllön kavareilla pikkurahasta puutetta.

Äänestä
  • Lehtomäki, en kyllä ymmärrä mitä tarkoitat ?

    Äänestä

  • märkiä unia..

    Äänestä

  • Niitä lisää..

    Äänestä

  • tulee kyllä..

    Äänestä

  • varmaa..

    Äänestä

Miksi media lopetti jutut Berneristä kuin seinään ?

Äänestä
  • totuus alkanut paljastua !

    Äänestä

  • takuulla mukana salaliitossa??

    Äänestä

  • suojelevat omiaan !

    Äänestä

  • suomessa maan tapa.

    Äänestä

  • Eikä muutu.

    Äänestä

Veivaus jatkuu..

Äänestä
  • loppua näy..

    Äänestä

lämmitetty vanha juttu..

Äänestä
  • Kun syyllinen tiedetään, rikos löytyy..

    Äänestä

  • ei ole ilmennyt.

    Äänestä

Maanpetos. Bernerin mukana Sipilä.

Äänestä
  • Emme nyt puhu Tarja Halosen pakolaissopimuksesta..

    Äänestä

  • vanha tapa, puhutaan asian sivusta.

    Äänestä

pitää ylhäällä.

Äänestä
  • änkääminen asiasta on käsittämätöntä..

    Äänestä

Valtion tilintarkastajat kertovat muistiossaan että liikenneministeriö on lähettänyt Finavialle 2 s-postis jossa kehotetaan olemaan nostamatta syytteitä erittöäin riskipitoisilla johdannaiskaupoilla kymmenien miljoonien tapiot Finavialle aiheuttaneita henkilöitä vastaan.

Berner suojelee Kyllöstä.

Äänestä
  • Voisko tuon muistion laittaa näkyville ?

    Äänestä

  • Voi vittu. Kepulaisten valheellisuus on rajatonta tai sitten tämä on provo.

    Äänestä

Huomenna tarkastusvaliokunta kuulee valtion omistajaohjauksesta vastaavaa virkamiestä Eero Heliövaaraa ja Finavian hallituksen entistä puheenjohtajaa Riitta Tiuraniemeä...

Äänestä
  • Turhaa touhua, asiaa pidetään vain esillä..

    Äänestä

  • sossujen taktiikka.

    Äänestä

  • sdfsadfsdfdsf kirjoitti:

    Turhaa touhua, asiaa pidetään vain esillä..

    kun miljoonavahinkot ei ole edes vanhetuneet vielä.

    Äänestä

Edellisen hallituksen aikaan päätettiin että kannetta ei nosteta? Vastyuuministeri valtakunnan oikeuteen? Tiuraniemi sotki silloin mukana. Peittelee omia tekijaan?

Äänestä
  • muituttaa tästä mediaa..

    Äänestä

  • "muistuttaa"

    Äänestä

  • Kirotusvirhe kirjoitti:

    "muistuttaa"

    kyllä,,,,,,,,,,,,,,,,

    Äänestä

  • tuo tyhjästä vääntäminen.

    Äänestä

  • Spämmäämistä,,,,,,,,,,,,,,

    Äänestä

  • KOSKAAN !

    Äänestä

Jos johdannaissopimukset on tehty Kyllösen aikana ja jos Kyllönen on tiennyt muttei todennäköisesti ymmärtänyt mitä ollaan tekemässä, niin Kyllönen pitäisi saada tästä vastuuseen. Todennäköisesti isot pojat ovat huomanneet Kyllösen osaamattomuuden ja käyttäneet tätä hyväkseen siirtääkseen varoja kavereilleen. Kyllönen taas ei ole halunnut tunnustaa osaamattomuuttaan ja siksi asia on edennyt johdannaissopimuksiin asti.

Äänestä
  • Oikeaan osunut arvio, Finavia on rahakas pesä, siivua riittää, nyt varastettiin vain liikaa kerralla..

    Äänestä

  • valtion yhtiöitä pitäisi pitää silmällä..

    Äänestä

  • niistä puhalletaan rahaa, nyt vai koetettiin liian suurta pottia..

    Äänestä

  • Muitakinrahakkaita kirjoitti:

    valtion yhtiöitä pitäisi pitää silmällä..

    Kyllöseltä unohtui 2013, tai ei osannut tietää.

    Äänestä

  • onnistua.

    Äänestä

  • yhdestä miehestä kiinni.

    Äänestä

  • Etkö tolvana osaa jumalauta lukea. KAUPPOJA TEHTIIN 2009 - 2011. JA USKALLAN VÄITTÄÄ, ETTÄ NE LOPPUIVAT JO ALKUVUODESTA 2011, SILLÄ KESÄLLÄ 2011 SAIVAT NIIN HALLITUS KUIN TOIMITUSJOHTAJAKIN KENKÄÄ. YRITTÄKÄÄ KEPULIT TOISIN TODISTAA!

    JA JOTTEI TOTUUS UNOHTUISI, VALTIONOHJAUSMINISTERINÄ 2008 - 2010 TOIMI ANU VEHVILÄINEN (KESKUSTA). 2011 ALKUVUODEN KO PALLILLA ISTUI SUVI LINDEN (KOKOOMUS)!

    MILLÄ P...LEELLÄ TE SAATTE KYLLÖSEN SYYLLISEKSI, KUN KAIKKI KAUPAT TEHTIIN EM ROUVASIHMISTEN ISTUESSA HALLITUKSESSA? JOS HEILLÄ EI OLLUT VELVOLLISUUKSIA VALVOA YHTIÖN TAPAHTUMIA, NIIN MILLÄ LOGIIKALLA KYLLÖSELLE LANKEAISI VASTUU?

    ETTEI VAIN BERNERIN JÄRJESTÄMÄ KORVAUSKANTEEN KESKEYTTÄMINEN JOHDA JUURENSA KANTEEN KOHTEENA OLLEISIIN TOIMIVAAN JOHTOON JA HALLITUKSEEN. JA KUKAPA SIELLÄ HALLITUKSESSA TUOLLOIN ISTUIKAAN? (VIHJE: VUOSIEN 2008-2011 LIIKENNEMINISTERIT)

    Äänestä

viimeinkin oikeat syylliset mainitaan nimeltä..

Äänestä
  • Media suojelee vasureita, KOSKA OLETTE NÄHNEET VASUREITA ARVOSTELEVAN JUTUN.

    Äänestä

  • he ovat viattomia !

    Äänestä

  • älä nyt tuollaista, Rinteellä mustaa valkoisella väärinkäytöksistä.

    Äänestä

  • Entä Vantaan remu rosvot ?

    Äänestä

  • Prilaiset demut !

    Äänestä

  • Taisittenvielä kirjoitti:

    Prilaiset demut !

    siis" Porilaiset"

    Äänestä

hiipunut, mistähän syystä ?

Äänestä
  • käyttänyt puhelinta ohjeiden vastaisesti, eikö siitä saa jotain juttua ?

    Äänestä

  • Saa siitä näyttävät otsikot ainakin.

    Äänestä

  • aika lapsellista..

    Äänestä

KYLLÖNEN VALTAKUUNNAOIKEUTEEN ?

Äänestä
  • En tiedä, syytä olisi..

    Äänestä

Kuka selittää, miksi Finavia teki päätöksen olla nostamatta kannetta 3/2015. Sitten vaalien jälkeen teki vasemmiston johdolla toisenlaisen päätöksen hallituksen vaihduttua. Miksi Finavian hallitus ei kutsunut yhtiökokousta kokoon. Ministeri ei kutsua tee.

Äänestä
  • juuri tutkita, itse Heinäluoman johdolla !

    Äänestä

  • Eikössitä kirjoitti:

    juuri tutkita, itse Heinäluoman johdolla !

    Luotamme Heinäluoman puolueettomuuteen.

    Äänestä

  • dfgdfgdgg kirjoitti:

    Luotamme Heinäluoman puolueettomuuteen.

    joka ei vilppiä tee.

    Äänestä

  • Olisiko syynä se, että Berner antoi ohjeen kanteen keskeyttämisestä jopa kahteen kertaan? Tämän totuuden on välittänyt Liikenneministeriö.Näyttää vain siltä, että totuus jonkin verran venyy tällä foorumilla. Täällähän kerrottiin jokin aika sitten, että Tiuraniemi on johdannaiskauppojen aikaan ollut Finavian johdossa ja täten vastuussa niistä. Nyt vain on niin, ettei hän ole ollut Finavian palkkalistoilla kuin vasta 2015 alusta. Tähän virheeseen yksikään keputrolli ei suhtautunut negatiivisesti vaan aidolla innolla. Toisaalta yrityksen hallituksessa kauppojen tekoaikana toiminut liikenneministeri ei, oletettavasti puoluepoliittisista syistä, ole millään muotoa vastuullinen.

    Äänestä

  • Poliisikoira kirjoitti:

    Olisiko syynä se, että Berner antoi ohjeen kanteen keskeyttämisestä jopa kahteen kertaan? Tämän totuuden on välittänyt Liikenneministeriö.Näyttää vain siltä, että totuus jonkin verran venyy tällä foorumilla. Täällähän kerrottiin jokin aika sitten, että Tiuraniemi on johdannaiskauppojen aikaan ollut Finavian johdossa ja täten vastuussa niistä. Nyt vain on niin, ettei hän ole ollut Finavian palkkalistoilla kuin vasta 2015 alusta. Tähän virheeseen yksikään keputrolli ei suhtautunut negatiivisesti vaan aidolla innolla. Toisaalta yrityksen hallituksessa kauppojen tekoaikana toiminut liikenneministeri ei, oletettavasti puoluepoliittisista syistä, ole millään muotoa vastuullinen.

    Kiistää antaneensa, kehoittanut ainoastaan johdonmukaisuuteen, mikä ilmenee julkistetuista sähköposteistakin.
    Vastuu on kiistatta omistajanohjauksesta vastaavall ministerillä, eli Merja Kyllösellä, hän sa VTT:n raportin asiasta ensimmäiseksi pöydälleen, kaiken lisäksi johdannaiskaupojen tappiot alkavat vanheta vasta tämän vuoden lopulla..

    Äänestä

  • hfghfdghfghdf kirjoitti:

    Kiistää antaneensa, kehoittanut ainoastaan johdonmukaisuuteen, mikä ilmenee julkistetuista sähköposteistakin.
    Vastuu on kiistatta omistajanohjauksesta vastaavall ministerillä, eli Merja Kyllösellä, hän sa VTT:n raportin asiasta ensimmäiseksi pöydälleen, kaiken lisäksi johdannaiskaupojen tappiot alkavat vanheta vasta tämän vuoden lopulla..

    Kyllönen ei ymmärtänyt mistä oli kyse..

    Äänestä

  • gfdhfghdfghdfghd kirjoitti:

    Kyllönen ei ymmärtänyt mistä oli kyse..

    Kaaupan kassa..

    Äänestä

Berneriä jahdataan, hänhän yrittää selvittää muiden sotkuja ?

Äänestä
  • Tuon kun tietäis.

    Äänestä

  • komukat aina vierittää syyn muiden niskoille.

    Äänestä

  • Vaikka taskusta löytyis.

    Äänestä

  • joku muu sinne laittanut heh heh heee,,,,,,,,,,,,,,,

    Äänestä

  • Niin no miksei,,,,,,,,,,,,,,,,

    Äänestä

  • menevän jakeluun eräille..

    Äänestä

  • Hyvät sossu-komukat kirjoittakaa joskus edes, meidän rakkaasta pusi-pusi ministeristä Berneristä.

    Äänestä

  • KaupKeskusta kirjoitti:

    Hyvät sossu-komukat kirjoittakaa joskus edes, meidän rakkaasta pusi-pusi ministeristä Berneristä.

    HALLITUKSEN AINOA MIES!

    Äänestä

  • Hyvä huomio !

    Äänestä

  • dfgdsfgdfgsdgs kirjoitti:

    Hyvä huomio !

    ole nainen ?

    Äänestä

EI KUKAAN MUISTA ?

Äänestä
  • Jostain syystä monella musta aukko tässä kohtaa..

    Äänestä

tiukasti tekstiteeveessä virheellistä tietoa esillä Berneristä ?

Äänestä
  • Mitä tietoa?

    Äänestä

  • Kaksi vuorokautta valheellinen tieto esillä, MTV kertoi totuuden, siitä pisteet heille..

    Äänestä

  • dfgdsfgsdfgsdfg kirjoitti:

    Kaksi vuorokautta valheellinen tieto esillä, MTV kertoi totuuden, siitä pisteet heille..

    ovat kaikkien tiedossa.

    Äänestä

sai eduskunnan luottamuksen..

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


FINAVIA kirjoitti:

BERNER TORJUU ARVOSTELUN !
"Pelkästään vuonna 2011 tehdyistä johdannaissopimuksista aiheutui yhtiölle noin 34 miljoonan euron suuruiset tappiot. Bernerin mukaan spekulatiiviset johdannaissopimukset eivät ole turvanneet Finavian tekemiä sijoituksia, eivätkä ne siten ole sopivia valtionyhtiön toimintaan. Pelkästään vuonna 2011 tehdyistä johdannaissopimuksista aiheutui yhtiölle noin 34 miljoonan euron suuruiset tappiot. Bernerin mukaan spekulatiiviset johdannaissopimukset eivät ole turvanneet Finavian tekemiä sijoituksia, eivätkä ne siten ole sopivia valtionyhtiön toimintaan."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu