Mitähän kuuluu sille itäsuomen yliopiston tutkijanaiselle joka ainakin lehtijuttujen mukaan kavalsi sairaan äitinsä rahat, tais olla vihreiden kaupunginvaltuustoryhmässä jos en väärin muista, lieneekö tiilenpäitä lukemassa.
Sairaan äidin rahat omaan liiviin.
Rountapp
29796
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Ehdollinen vankeustuomio on ihan sama, annettiinko sitä vai ei.
Sitäpaitsi sekään ei ole vielä laitettu täytäntöön koska "asia edennee tälläkin kertaa Itä-Suomen hovioikeuteen" ..joka on saanut vähintäin epämääräistä mainetta suoranaisesta rikollisten suosimisesta.
Näin ollen nimeksi tulisi muuttaa "Itä-Suomen huvioikeus."
Kaikella todennäköisyydellä Harinen tulee saamaan sieltä päätöksen, jossa tuomarit ihan yhteisesti ovat kirjoittaneet A4-kokoiselle paperille
"Soo soo, ei tuollee saa lain mukkaa tehä". Siinäpä tulee olemaan se rangaistus.
=
Kotimaa 30.10.2015 14:18
Kaupunginvaltuutettu Päivi Hariselle vuoden vankeustuomio uusintakäsittelystäkin
Joensuun kaupunginvaltuustossa vihreiden edustajana istunut Päivi Harinen, 59, tuomittiin Pohjois-Karjalan käräjäoikeudessa tasan vuodeksi ehdolliseen vankeuteen törkeästä kavalluksesta.
Tuomio on täsmälleen sama kuin minkä Harinen sai vuosi sitten, jolloin asia oli ensimmäisen kerran alioikeudessa.
Harinen valitti tuolloin tuomiostaan hovioikeuteen, joka palautti esiin tulleiden seikkojen perusteella jutun takaisin käräjäoikeuden käsiteltäväksi uudelleen alusta lähtien.
Syyte oli nytkin tismalleen sama, ja sen mukaan Harisen epäiltiin anastaneen vuosina 2010-13 äidiltään rahavaroja kaikkiaan 76 000 euroa.
Nyt annetussa tuomiossa oikeus katsoi Harisen anastaneen varoja 71 200 euroa, kun ensimmäisessä, hovioikeuden kumoamassa tuomiossa määräksi oli todettu 72 000 euroa.
Harinen oli saanut äitinsä sairauden takia valtuutuksen hoitaa hänen raha- ja pankkiasioitaan, muun muassa kahta pankkitiliä. Oikeuden mukaan oli selvää, että valtakirjan sisältämä oikeutus koski sanamuodon perusteella vain äitiä koskeneita raha-asioita, muun muassa laskujen maksua ja käteisvarojen nostoa.
Valtakirjan sisällön perusteella Harisella ei ole ollut oikeutta käyttää äitinsä varoja omiin, perheenjäsentensä tai kolmansien tahojen tarkoituksiin kuten oli tapahtunut.
Osa siirretyistä ja nostetuista rahoista olikin mennyt suoraan äidin hyväksi, mutta käräjäoikeuden mielestä 71 200 eurolle ei ole jälkikäteen löytynyt selitystä tositteiden tai muun muodossa tai käyttötarkoitus on ollut jonkin muun tahon kuin äidin hyväksi.
Harinen väitti yhtenä kiistämisensä perusteena, että hänen äitinsä oli antanut suullisen luvan käyttää rahojaan tyttärensä ja muiden henkilöiden tarpeisiin.
Oikeuden mielestä todistelulla tuli nyt selvitetyksi, että hänen äitinsä kyky ymmärtää taloudellisia asioita on sairauden johdosta ollut merkittävästi heikentynyt ainakin jo joulukuusta 2009 lähtien.
Oikeus toteaa, että vastaajan äiti ei siten ole jälkikäteen pätevästi hyväksynyt rahavarojensa käyttöä muuhun kuin valtuutuksessa määrättyyn tarkoitukseen.
Teon teki törkeäksi suuren rahamäärän lisäksi se, että teossa on käytetty pitkän aikaa hyväksi Alzheimerin tautia sairastaneen muistiongelmaisen kykyä havaita ja puuttua tapahtuvaan rikokseen. Äidin perunkirjasta ilmenee, että tilillä olleet noin 100 000 euron rahavarat olivat kuihtuneet helmikuussa tapahtuneen kuoleman aikaan 1 200 euroksi.
Tämä pisti osan osakkaista selvittelemään tilannetta ja selvittely johti tutkintapyyntöön poliisille ja nyt alioikeuden tuomioon asti.
Harinen velvoitettiin suorittamaan kuolinpesälle anastettu summa 71 200 euroa. Kahdelle kuolinpesän osakkaalle on korvattava molemmille erikseen käräjäkuluja 2 538 euroa sekä toiselle heistä asian selvittelykuluja 1 500 ja toiselle 300 euroa. Yksi osakas ei esittänyt vastaavia vaatimuksia.
Lisäksi vastaajan on korvattava valtiolle omat 6 000 euron oikeudenkäyntikulunsa.
Vastaaja ilmoitti vuosi sitten ensimmäisen käsittelyn ja sittemmin kumotun tuomion jälkeen vetäytyvänsä myöhemmän rikosprosessinsa ajaksi kaupunginvaltuustosta ja muista luottamustehtävistä.
Uuden startin ottaneessa jutussa johti puhetta jääviyssäännösten perusteella nyt toinen käräjätuomari. Asia edennee tälläkin kertaa Itä-Suomen hovioikeuteen.
http://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/kotimaa/item/88811-kaupunginvaltuutettu-paivi-hariselle-vuoden-vankeustuomio-uusintakasittelystakin
Lieneekö läheistäkin sukua Harisen kanssa?
=
Joutsalainen kuntapoliitikko ryösti äidiltään yli 50 000 euroa
Esko Osmio toimi oman äitinsä edunvalvojana.
Satakunnan käräjäoikeus on nyt tuominnut valtuutettu ja teknisen lautakunnan puheenjohtaja Esko Osmion oman äitinsä varojen anastamisesta vuodeksi ja neljäksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen. Osmio toimi oman äitinsä edunvalvojana reilun kahden vuoden ajan.
Kaiken kaikkiaan kavallettu summa on lähes 52 000 euroa, jotka hän yksinkertaisesti nosti äitinsä tililtä. Osmio toimi vuosina 2012–2014 äitinsä edunvalvojana ja tehtävä päättyi syyskuussa 2014. Tehtävän päättymisen syy oli se, ettei hän toimittanut maistraatille pyynnöistä huolimatta yhtään vuositiliä. Hänen äitinsä ehti kuolla noin vuosi sitten.
Osmio itse väittää nostoista sovitun äidin kanssa. Suurin yksittäinen nosto oli 42 000 euroa henkivakuutuskorvauksiin omille lapsilleen. Reilun 7 000 euron nosto meni Osmion mukaan äidin laskujen maksuun ja lisäksi Osmio oli omien sanojensa mukaan sopinut äitinsä kanssa hänen asioidensa hoitamisesta korvauksesta.
Satakunnan käräjäoikeus sen sijaan piti Osmion tekoa törkeänä suuren rahasumman ja edunvalvojan vastuullisen aseman vuoksi. Oikeuden mukaan Osmio ei olisi saanut tehdä itse “ennakkoon perinnönjakoa”. Nyt Osmion täytyy maksaa myös takaisin rahat kuolinpesälle ja oikeudenkäyntikuluja 1 500 euroa.
Lähde: YLE
Mitä näistä on opittavaa? Kannattaa tehdä luotetulle henkilölle edunvalvontavaltakirja kun on vielä täydessä ymmärryksessä. Siinä määrätään vapaat oikeudet rahankäyttöön, joka on tulkittavissa päämiehen eduksi. Eli esim. jos joku lapsista hoitaa vuosia vanhempaansa, annetaan heidän yhteiseen käyttöön riittävästi rahaa, että pärjäävät mukavasti ilman pihistelyjä ja voi välttyä kalliilta laitoshoidolta, mikäli haluaa asua kotona. Silloin ei käy niin, että ahneet sisarukset, jotka eivät ole välittäneet vanhemmastaan juurikaan, tulevat sitten kuoleman jälkeen kun hyeenat kimpuun sellaiselle, joka on huolehtinut vanhuksesta vuosia. Minulla on tiukka ja täysin ulkopuolisten vaikutteiden ulkopuolella oleva tytär, jolle annan tarkasti yksilöidyn edunvalvontavaltakirjan ja varmistan vielä hyväkuntoisena, että rahaa käytetään riittävästi minun hyvinvointiin, kun itse en mahdollisesti enää ole kykenevä päättäämään asioistani. Kuka huolehtii minusta, sille maksetaan myös. Tämä Harisen juttu sai minut päätymään tähän ratkaisuun.
Se ei muuten ole enää Harinen, vaihtoi nimensä viime kesänä Armilaksi, niinpä.
Niinpä teki, mutta unohdin mainita asiasta.
Asia on kuitenkin niin, kuten mainoksessa sanotaan "Ei se vaihtamalla parane".
Olipa hyvä kun tuli oikaistua. Kuulin nimenvaihdosta, mutta kuulin varmaan väärin kun ymmärsin, että nimi olisi Harmila.
Minuva kakittaa. Taitaa tulla ampukakka. Eli posahtaa pyttyyn 100km/h. Se on hirmu kajaus. Haluvatteko tulla katsomaan kansalaiset?
Rajaseudun rahastajan ("somalitutkimus" 600000€) Facebookin sivulla mainitaan vielä Joensuun yliopisto, mutta ko. rotta ei ymmärtääkseni kuulu enää sen palkkalistoille.
Sen sijaan vihreät ei varmaankaan ole reagoineet asiaan millään tavalla kielteisessä hengessä, vaan kaikella todennäköisyydellä antavat kaiken mahdollisen tukensa Harinen-(h)Armilalle. Kukin kaltaistensa joukossa!
Onkohan täällä jonkinsortin tutkija jota jurppii tuo saamatta jäänyt 600000€?
Onkohan täällä jonkin sortin vihreän liikkeen kannattaja sekä Takku-ryhmän jäsen, jota jurppii tuo huomautus 600000€ summasta, joka tuhlattiin mitään sanomattomaan, ketään muuta kuin ko. persoonaa hyödyttämättömään täysin tyhjänpäiväiseen asiaan.
Kun tiettyjä seikkoja miettii, niin joku saattaa hyvinkin päätyä lopputulokseeen "voi kumpa nekin rahat olisi käytettykin edes siihen "tutkimukseen".
Onko täällä taas joku persu jolle ei ole annettu kaljarahaa sossusta :) :)
Martti Innanen oli oikeassa tuollaisten räkänokkapentujen suhteen jo kymmeniä vuosia sitten!
https://www.youtube.com/watch?v=ELcodBZ4N1M
On täällä SAMOILLA valtion varoilla eläviä sairaita ja vanhuksia joita ehkä HIEMAN jurppii tuollaiseen paskaan uhratut rahat. Mikähän oli tutkimuksen anti. Siis muille kuin näille rahastajille itselleen.
Liekö ainoa lopputulos ollut nimenvaihto?
On tässä maassa tuota rahaa ainakin toisille. Ja varsinkin somaliyhdistyksille.
Oikeassa olet, sillä suunnattomia summia tuhlataan tyhjänpäiväisiin asioihin, vaikka niillä sitävastoin voitaisiin saada paljon hyvää aikaan vaikkapa vanhustenhoidossa, kuin lukemattomissa muissakin kohteissa.
Normaalit työssäkäyvät kansalaiset sen sijaan asetetaan yhä ahtaammalle ja alkuperäisiltä suomalaisilta leikatan kerta toisena jälkeen että maahantunkeutuneelle rottalaumalle saataisiin entistäkin leveämmät olosuhteet!
Voi perkele kun tulisi sota, niin jos tiettyihin idiootteihin ei edestäpäin sattuisi, niin takaapäin ihan varmasti!
Jos sota tulisi sinut ammuttaisiin ensimmäisenä :) :)
Taitaa vaan olla niin, että turhan monen tutkijan/tutkimuksen anti on yhtä tyhjän kanssa, tyhjänpäiväisten asioiden pyörittelyä ja pohdintaa, siis pelkkää paskanjauhantaa. Tärkeintä on vain tutkijalle ilmainen raha valtiolta. Onhan se apuraha arvokkaampi nimitys kuin "sossun" raha vaikka samasta lähteestä maksetaankin. Yhtä kaikki, samoja elättejä.
Ehdotan puolen millin apurahaa tutkijalle joka tutkii muiden tutkijoiden tutkimuksien tuloksia ja hyötyjä viimeisten 5 vuoden ajalta. Ehkä yksi tutkija ei tästä urakasta selviäisikään kohtuullisessa esim. 5 vuoden ajassa vaan pitäisi palkata lisää tutkijoita tutkimaan miten tutkijoita tutkimaan palkattu henkilö on työssään onnistunut ja missä vaiheessa tutkimus on.
Kas siinäpä olisi päättymätön työsarka muutamille uutterille tutkijoille.
Erittäin hyvä ja kannatettava ehdotus!
Yliopistojen rahankäytössä on hämärää kymmenien miljoonien (palkkakulujen) edestä. Kävin kouluni eräässä suomalaisessa yliopistossa jossa professorit tekivät aivan puhtaita nollatutkimuksia. En viitsi tarkemmin mainita kun eräs hallintoa johtanut professori vaikuttaa Joensuussa, mutta siis tutkimukset palvelivat vain professorin omaa mielenkiintoa sukulaisiansa kohtaan. Professorin opetusmateriaali oli neljännesvuosisadan vanhaa ja asiantuntemus ei ollut siltä alalta jota professori mielellään "tutki". Samalla laitoksella tehtiin muitakin lukiolaistasoisia nollasuorituksia. Eräs professori ravasi päätyökseen ympäri maailmaa seminaareissa ja ties missä. Kyseinen professori perui seuraavan päivän vastaanottoaikansa aina illalla/yöllä ja näin opiskelijat saattovat joutua odottamaan jopa kuuakuden ajan että professori olisi työpaikallaan ilmoitettuna vastaanottoajankohtana. Yksikön päällikkö tiesi laiminlyönneistä ja epäkohdista useiden vuosien ajalta mutta ei tehnyt yhtään mitään väärinkäytösten suitsimiseksi.
"tutkijoita tutkimaan palkattu henkilö on työssään onnistunut ja missä vaiheessa tutkimus on."
Periaatteessahan tuo on jo tutkimattakin selvää, sillä vastaus on "persiilleen mennyttä ja tekemätöntä työtä sekä varastettuja rahoja" mutta ihan noin niin kuin periatteessa olisi oikea tutkimus asiasta paikallaan.
Palkkaamalla lisää tutkijoita tutkimaan saavutettuja tuloksia työllistettäisiin helposti tuhansia yliopistojen kirjoilla roikkuvia tyhjäntoimittajia vuosia kestäviin projekteihin ja näin säästettäisiin esim. mielenterveyden hoitokuluissa.
Ei tässä mitään ihmeellistä. Vihreät on aina eläneet toisten piikkiin ja soskun rahoilla.
Ne pistää kätensä meidän taskuumme ja syö meidän laskuumme.
Tarkoitat varmaan persuja. Persut ei tosin kouluttaudu yliopistoissa , vaan alkavat sossurahoilla kaljoittelemisen jo yläasteen jälkeen.
Ei taida Persut olla sosiaalipuolen työllistäjiä. Eiköhän ne vihreitten viherpiipertäjinä tunnetut ole niitä joilla on aikaa kettutarhoilla yöaikaan kierrellä. Persuja ei ole niissä porukoissa nähty.
Eikös tämä raastuvanoikeudessa kavallustuomion saanut vihreä tee jotakin somalitutkimusta yhteiskunnan rahoilla, liekö tullut tuloksia.
Tulihan niitä..tuloksia!
Tulipa jopa niin paljon ettei ns. somalitutkimukseen myönnetty 600000€ (!) riittänyt rouvalle, vaan piti vielä kavaltaa sairaan äitinsä rahatkin!
Eikö siinä ole jo riittävästi näyttöä tuloksista?
Eikä hävetä yhtään.
Harinen / Armila:
https://fi-fi.facebook.com/paivi.harinen
Näyttihän tuo ainakin keväällä vielä tarkastavan opintopäiväkirjoja...kurssin teemana oli rikos ja laki mediassa. Melko sopivaa.