IS- Pääministeri Juha Sipilä (kesk) linjasi Maaseudun Tulevaisuuden (27.5.) haastattelussa tulevien sote-yritysten verotusta.
Sipilän mielestä ei ole yhteiskunnan intressissä, että maakunnissa olisi toimijoita, jotka eivät maksaisi veroja Suomeen Suomessa syntyvästä tuloksestaan. Pääministeri sanoi haastattelussa, että tulevissa maakunnissa toimivien sosiaali- ja terveyspalvelualan yritysten on täytettävä maakunnallisen toimijan kriteerit, joihin kuuluu yhteisvastuu. Linjaus jäi yllättävän vähälle huomiolle mediassa ja poliittisessa keskustelussa.
Kansalaisen valinnanvapaus tarkoittaa, että palvelun voi järjestää joko yksityinen alan yrittäjä tai julkinen taho. Tasavertaisuuden vuoksi myös julkiset palvelut yhtiöitetään: kustannusrakenteet saadaan vertailukelpoisiksi. Tässä tilanteessa on ymmärrettävää, että poliitikkojen tavoitteena on pitää yritysten saamat maksutulot verotettavana Suomessa. Muutama vuosi sitten kohuttiin yksityisten terveyspalveluyritysten sinänsä laillisesta verosuunnittelusta, jossa tuloja siirtyi rajojen ulkopuolelle. Äärimmäinen kauhukuva olisikin, että uudessa sote-järjestelmässä maakuntien verovaroja katoaisi veroparatiiseihin monimutkaisten omistusjärjestelyjen kautta.
Sipilän avaus vaatii vielä tarkentamista. Ei olisi pahitteeksi, jos pääministeri tekisi sen itse. Tiistaiaamuna järjestetyssä tiedotustilaisuudessa asia ei noussut esille. Ilta-Sanomien kysymykseen aiheesta, perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula (kesk) tyytyi toteamaan, että asia on selvityksessä. Keskeinen kysymys on, tuleeko verojen maksaminen Suomeen yhdeksi laatukriteeriksi, kun terveyspalveluyritykset kilpailevat maakunnissa terveys- ja sosiaalipalvelujen tarjoamisesta. Voiko näin yleensä toimia EU-alueella, jossa vallitsee vapaan kilpailun periaate? Onko sote-yritysten verotus koko hallituksen linjaus vai Sipilän mutuajattelua? Joutuuko pääministeri peruuttelemaan linjauksestaan? Tosin se ei olisi ensimmäinen kerta tässä hallituksessa."

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.