EU:n salaiset kansiot

ovat luotu sitä varten, ettei rahvas missään maassa pääse selville herrojen tosi toiminnasta.

Salaisilla kansioilla tarkoitan sitä, että melkein kaiki asiakirjat on julistettu salaisiksi.
Miten se menikään se yksi suomalaisen nimitys:asiasta oli tiedotettu jo mediassa ja sitten tuli virallinen tiedote ja siinä luki: topsecret.

EU:n organisaatio on niin monimutkainen, etteivät edes EU-herrat sitä hallitse saatikka EU-maiden päättäjät.
5454
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Hmm. Olen kuullut huhuja (toimin ulkomaanpolitiikan analyytikkona Suomen ulkoministeriössä) eräistä erittäin arkaluontoisista toimista EU:n elimien sisällä.

Ns. Osasto X (Section X) joka on perustettu vuoden 1999 alkupuolella on ollut mukana EU:n salaisiksi nimitettyjen operaatioiden organisoinnissa. Tämä kasvottomana pysynyt ryhmä koostuu eri toimialojen erikoismiehistä (aina taloudesta armeijaan), jotka on valittu vain EU:n ylimpien ministerien toimesta.

Nämä spesialistit ovat sekä toimittaneet hiljaisiksi monia avaintodistajia että suorittaneet kaappauksia eri puoella Eurooppaa ja sen lähiseuduilla. Ryhmän aseellinen erikoisosasto on ollut tekemisissä Bin Ladenin verkostojen tutkimisessa, ja huhutaan myös että yksikkö on tehnyt Ensimmäisen Kontaktin Alpha Centaurista kotoisin olevien Harmaiden kanssa.

Mutta nämähän ovat vain huhuja =)

Äänestä
  • >Hmm. Olen kuullut huhuja (toimin ulkomaanpolitiikan analyytikkona Suomen
    >ulkoministeriössä) eräistä erittäin arkaluontoisista toimista EU:n elimien sisällä.

    Huhut pitävät valitettavasti paikkansa. Useiden EUsihteereiden elimissä
    on havaittu arkaluonteista toimintaa. Useita kanteita
    on nostettu ja jotkut kantavat muuten vaan.

    Äänestä

  • Mitäpä tuohon enää lisäämään. Varo vaan milloin on sinun vuorosi.

    Äänestä

niin sitä pitää. oppikaa minulta.

Äänestä

Joka maa maksakoon itse kaikki EU:n liittyvät kulunsa.
Ja otetaan pois jäsenmaksut - ja heti.

Sillä tavalla kuin tällä hetkellä on joutuu Saksa
maksamaan eniten.
Esim. Ranska maksaa (tämä taitaa olla hiukan vanhentunut tietoa) n. 0,5% siitä mitä Saksa maksaa.
Ranska maksaa n 300 000 000
Saksa maksaa n 60 000 000 000
300/60 000 * 100 = 0,5 %

Ja miksi ette tiedä on kai siitä syystä että se onkin niin sairasta.
Ranska saa aikamoinen nettotulo EU:sta ja
minusta tätä ei voi kauan jatkua.

Onko tämä Saksalle sotakorvaus ja ainoastaan
Ranskalle jolla on ydiaseita vai siksi?

Ranskan ylituotanto viedään mm Etelä-Amerikkaan missä ei tuetaan maataloutta lainkaan.
Ja näin he ovat siellä aika riippuvaisia Euroopan maataloustuotteista.
Tämä on johtanut siihen että Etelä-Amerikan parhaat pellot on metsästetty.
Lisäksi voisi sanoa että viidakko tuhotaan syystä ettei Etelä-Amerikan oma maatalous toimi ja syy on Euroopan maataloustukipolitiikka.
Niin että meidän verorahat käytetään epäsoraisesti Amazonaksen viidakon tuhoutumiseen.
Se jolla on paremmat tiedot korjatkoon...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ja monimutkaisuus kirjoitti:

ovat luotu sitä varten, ettei rahvas missään maassa pääse selville herrojen tosi toiminnasta.

Salaisilla kansioilla tarkoitan sitä, että melkein kaiki asiakirjat on julistettu salaisiksi.
Miten se menikään se yksi suomalaisen nimitys:asiasta oli tiedotettu jo mediassa ja sitten tuli virallinen tiedote ja siinä luki: topsecret.

EU:n organisaatio on niin monimutkainen, etteivät edes EU-herrat sitä hallitse saatikka EU-maiden päättäjät.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu