Puola on ajautunut täyteen konfliktiin EU:n kanssa.Demokratiavaje on hälyttävä ja jos kehitystä parempaan ei tapahdu niin edessä voi olla pakotteet.Puolassa on myös vastustusta ottaa muslimipakolaisia maahan.Puola on ollut hyvässä taloudellisessa kehityksessä mutta nyt on ruma nationalismi ja rajat kiinni henki noussut niin vahvaksi että EU menetti hermonsa ja kärsivällisyytensä ja saa nähdä miten Puola siivoaa oman pesänsä EU kuntoon
Puola sai varoituksen EU:lta
Puolatarkkailussa
12131
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Puolahan voi hyvin erota EU:sta. Naton jäsenenä puola ei saa minkäänlaista sotilaallistakaan turvaa EU:lta idän agressioita torjuessaan.
Puola voi erota EU:sta.
Lähes kaikkihan siellä vastustaa EU:n pakolais politiikkaa.
Onko Puola suvakkeja vastaan
Puola tekisi viisaasti kun lähtisi hevon vittuun EU:sta ja Natosta ja solmisi normi suhteet Venäjään.
Kyse ei ole siitä, että Puola ei kunnioittaisi demokratiaa.
Puolassa tuli viime vuonna valtaan demokraattisesti valittu hallitus, jonka EU:n johto yrittää syrjäyttää. Syy on ilmeisesti se, että uusi hallitus ajaa puolalaisten etuja EU:ssa. Saksalaiset ja ranskalaiset vihaavat tyhminä pitämiään puolalaisia.
"Syy on ilmeisesti se, että uusi hallitus ajaa puolalaisten etuja EU:ssa."
Ei, vaan syy on se, että uusi hallitus ei aja EU:n etuja Puolassa.
Miten maa voi demokraattisilla vaaleilla saada niin hirvittävän epädemokraattisen johdon?
Aina on epädemokraatinen hallitus jos suostu eu:n talutushihnaan brysselistä määrätään vaikka osa ei sitä vielkään ole huomannut tosin osalle alkaa riittämään kuten puolalle suomi otta ne puolaankin kaavaillut pakolaiset ihan vain siksi että olemme pahin puudeli koko merkelin ja junckerin masinoimassa koneistossa.
We have same route in Hungary as Poland.Our democracy is been open and same time keep our tradition and history.We are proud of our roots.We are proud of our old people and of our teachers,workers and of our childrens and students.Old and big tree is strong symbol and it dies if you cut roots in the name of secular and egoist society.Life is real and its not laboratory game.
Ei ole pelkästään Puola kun ajattelee nationalisesta kulmasta asioita,EU on ongelma muillekin
http://www.kaleva.fi/uutiset/ulkomaat/ranskassa-jalleen-laajoja-lakkoja/312276/
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2016053121652826_ul.shtml
Puola on aina ollut diktatuuri.Vanha hapatus jatkuu puolalaisten renkipoikien
huudahdellessa kannustusta taustalla.
Puola,Unkari,Kreikka erotetaan tai eroavat EU:sta.EU:n hajoaminen on alkanut.On nähtävissä selvä Itä-Euroopan maiden irrouttatuminen EU:sta.Venäjän Puola,Unkarin ja Kreikan taloudellinen yhteistyö tulee lisääntymään.