Kengät meni

N-kurkiaisella on molemmat kengät menneet samanaikaisesti. Sekä lyhytvartiset, että pitkävartiset. Toivottavasti voi löytyä kirppareilta. Ei ne nykyaikaiset kengät kestä kuin muutaman vuoden. Jos jossain olisi edullisesti armeijan pitkävartista. Ja samantyylistä kävelykenkää. On noloa kulkea töissä ja muualla, kun kengät on kuin seulat. Ja varsinkin, kun kengät ovat aina kuitenkin koko vuoden suurin investoini, jota ei voi tehdä, jos ei ole onnistunut säästämään. Monesti n-kurkiainen ei muista, että kengätkin kuluvat. Ja tilanne tuleekin aina uutena vastaan. Koska vaatetusongelma on kuitenkin todella vaikea.

6

129

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • RöihinMene

      Hähää vai kulkea töissä.. :Ddd


      Sä missään röissä käy :)))

    • Paista_pannulla

      Laita suolaropse tai muuta paskaa ja syö ne.

    • N-kurkiainen on tehnyt diilin, josta saa työpalkkana kengät. Mutta vielä pitää odottaa 1.5kk, että pääsee uusien kenkien käyttäjäksi. Olisi myös hyvä, että olisi toiset kengät. Mutta nyt toiveiden kiintokohta ja maali on siinä, että eräänä päivänä uudet kengät voivat olla arjen realismia ihan konkretiankin tasoilla. Ja, jos muutama kymppi jää, niin sillä voi saada, jopa ateriakokonaisuuden. Kaikenkaikkiaan kengät ovat aika olennaiset välineet, koska niiden avulla pystyy suorittamaan paitsi eteenpäin vievää liikettä, niin myös sivuille, kuin taakse suuntautuvia kulkureittejä. Naisille kengillä on oma funktio, joka ehkä kukaan muu ei oikein käsitä. Mutta n-kurkiaisen kenkätarpeessa on kyse siitä, että jalat eivät menisi vuotavilla kengillä liian huonoon kuntoon.

      • muista.lääkitys

        Tyystin sekaisin taas.


    • etsi.halvempi.asunto

      N-kurkiainen. Millaisessa työssä oikein olet? Mieleen vaan tulee, jos ei varat riitä kenkäpariin edes kirpparilta ostettuun. Eikö sulla välillä ole vaikeuksia ostaa ruokaa eli palkkatulot ei riitä kunnon ravintoon? Ehkä sulla on liian kallis asunto (vuokra) , jos noin tiukkaa on toimeentulo??

      • kunhan.horisee

        Ei niin pitkäpiimäinen tyhjänjaarittelija mihinkään työhön kelpaa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      245
      4422
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      123
      2879
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2632
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      83
      1606
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      116
      1508
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      49
      1229
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      85
      1164
    8. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      202
      1052
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      996
    10. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      993
    Aihe