Kotouttaminen ei ole suomalaisten muuttamista

Suomeen kotoutuminen onnistuu, kun maahanmuuttajat mukautuvat suomalaiseen kulttuuriin. Toinen vaihtoehto on, että he jäävät siihen omaansa ja eristäytyvät. Siitä on ongelmia tiedossa, kuten on nähty Ruotsissa ym. Ei ole tarkoitus, että me alkuperäiskansa pelkäämme ja muutumme tulijoiden kulttuuriin. Ei tarvita koraanikouluja, ei halal -lihaa ym. Islamiin kuuluu tietynlainen röyhkeys ja dominoiva henki, muiden alistaminen, kuten uskonnon nimikin tarkoittaa alistumista. Ei ole tarkoitus antaa periksi meidän, vaan maahantulevien vieraiden. Ihan vaan muslimilapset mm. tavalliseen peruskoulun uskonnonopetukseen muiden kanssa vain eikä omia opettajia.
14161
3Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Olen samaa mieltä. Harrastaa voi sitten mitä kukin harrastaakin omin toimin.

Äänestä

Uskonnonopetuksen voisi lopettaa kouluissa kokonaan. Vapaa-ajallaan vanhemmat voivat saarnata mitä uskontoa haluavat. Nyt on jo jossain kouluissa pitzerian pitäjät uskonnonopettajina. Varmasti oma kulttuuri säilyy kun aivopestään kakarasta saakka ja aivan samaa tehdään suomen lahkoissa.

Äänestä

Joo mutta on päätetty että tehdään juuri päinvastoin, joten siihen kantakansalaisten on sopeuduttava. Meidän tulee muuttaa tapojamme niin etteivät ne loukkaa muslimiväestöä.

Äänestä

Kaikille sama peruskoulutus on erittäin tärkeää. Uskonnoista on hyvä tietää, eikä saa eriyttää eri ryhmiä, vaan kaikille sama ja monipuolinen koulutus Suomen tavoilla ja säännöillä korostettuna - Suomessa kuin ollaan. Se on helppoa ja ihan yksinkertaista. Pitää vain olla jämäkkä, eikä suostua tulijoiden toinen toistaan oudompiin vaatimuksiin.

Äänestä

Tiedottajasanoolle:
Meidän tulee muuttaa tapojamme, että emme loukkaa veroparatiisiporukkaa, harmaan talouden harrastajia, valehtelevia poliitikkoja ja poliisilaitosta sekä mediaa, liberaalimädättäjiä, julkihomoja ja poikien vietttelijöitä, raiskaajia, insestinharrastajia, seksuaalisesti ahdistelevia, maahamme hyökännyttä joukkoa, joka pyrkii muuttamaan perustuslakimme... Mitä tässä maassa saa vielä arvostella?
Provosoin nyt kyllä vähän.

Juupajoopajaalle: Juurikin noin!

Äänestä

Alkaako vähän muistuttaa jo Rooman rappiota? Taitaa alkaa vähän enemmänkin.

Äänestä

Maassa maan tavalla: "Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat!"

Tämän selvemmäksi ei asia tule ja valinta on vapaa: Ota tai jätä.

Äänestä

Aivan oikein, maassa maa tavalla ja ellei sopeudu näkemiin. Ei voi kanta Suomalaisilta vaatia sopeutumista. Toisin sanoen kenen leipää syöt sen ehdoilla elät. Muslimit eivät halua kätellä eikä muutenkaan muuttaa tapojaan joten miksi ei eristetä sopeutumattomia ja palauteta lähtömaihinsa. He haluavat elää omilla ehdoillaan ja tavoillaan tässä maassa ja se ei nyt vaan onnistu.

Äänestä

Islam ei kuulu sivistysvaltioihin.

Äänestä

Pitää kaikintavoin estää kotoutumista. Konfliktit kulttuurien välillä vaan niin rajuiksi, että koko homma eskaloituu sisällis-sodaksi. Ei niistä totaalipaskoista eroon päästä kuin luotisateella.

Äänestä

Olet luultavasti oikeassa siinä, että vain sota ja väkivaltainen karkoitus voi estää tämän invasion, kun valtiovalta vain levittelee käsiään ikäänkuin laittomia maahantulijoita ja maassa oleskelevia ei olisi enää olemassakaan. Kaikille annetaan sosiaaliturva, koska Suomi on niin tasa-arvoinen. Tulijatpa vain eivät ole sen arvoisia, eivätkä itsekään edusta tasa-arvoa, vaan islamin epätasa-arvoa. Jos me hyväksymme kaiken ja vastapuoli ei anna missään periksi, niin kumpi voittaa? Jos vastapuoli lisääntyy kuusi kertaa nopeammin, niin miten toisen osapuolen käy demokratiassa? Entä epädemokraattis-uskonnollisessa valtiossa?

Eihän asia tietysti minulle kuulu, mutta minä vaan kysyn ... Ei vaiskaan, kyllä se kuuluu enemmän kuin juuri mikään muu tässä maailmassa!

Äänestä

Ainoat jotka joutuvat tilanteeseen sopeutumaan, ovat suomalaiset. Meitä on jo vuosikausia aivopesty alistumaan Islamille. Monikulttuuri on käytännössä Islam. Ovela suunnitelma maailmanvalloitukselle. Me sivistyneet länsimaiset ihmiset emme vain usein kykene ymmärtämään, että kaikki ihmiset eivät ole yhtä sivistyneitä kuin me. Nautitaan nyt vaan viimeisistä vuosista, kun Suomi on vielä edes jotenkin suomalaisten maa.

Äänestä

Kyllä Suomi kuuluu myös lapsillemme.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lioioiiuukkkkj kirjoitti:

Suomeen kotoutuminen onnistuu, kun maahanmuuttajat mukautuvat suomalaiseen kulttuuriin. Toinen vaihtoehto on, että he jäävät siihen omaansa ja eristäytyvät. Siitä on ongelmia tiedossa, kuten on nähty Ruotsissa ym. Ei ole tarkoitus, että me alkuperäiskansa pelkäämme ja muutumme tulijoiden kulttuuriin. Ei tarvita koraanikouluja, ei halal -lihaa ym. Islamiin kuuluu tietynlainen röyhkeys ja dominoiva henki, muiden alistaminen, kuten uskonnon nimikin tarkoittaa alistumista. Ei ole tarkoitus antaa periksi meidän, vaan maahantulevien vieraiden. Ihan vaan muslimilapset mm. tavalliseen peruskoulun uskonnonopetukseen muiden kanssa vain eikä omia opettajia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu