Hallitukselta erinomainen verokevennysesitys

Tuli katseltua Ylen Areenasta suorana hallituksen tiedotustilaisuus kilpailukykysopimukseen liittyvistä veroratkaisuista. Sipilän, Stubbin ja Lindströmin esittely oli lyhyt (20 min) ja napakka sekä hengeltään positiivinen.

Jos sopimus on riittävän laaja, hallitus vetää pois oman kilpailukykypakettinsa ja luopuu hallitusohjelmassa kerrotuista lisäsäästöistä ja uusista veronkorotuksista. Niiden sijaan se lupasi jo ensi vuodeksi veronkevennyksiä, joiden määrä riippuu kilpailukykysopimuksen kattavuudesta. Alimmillaankin kevennykset riittävät kattamaan työntekijöiden kasvaneen palkan sivukuluosuuden. Jos päästään yli 90 prosentin kattavuuteen, keskipalkkaisen työntekijän käteen jää ensi vuonna palkkaa 150 euroa enemmän kuin tänä vuonna.

Vähältä piti, ettei toimittajajoukko taputtanut hallitukselle tiedotustilaisuuden päätteeksi. :D
6127
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Itseltä jäi katsomatta.
Katse eteenpäin, ei taaksepäin.
Ainoa oikea suunta. Saataisiin edes jokunen kymmennentuhatta uutta työpaikkaakin. Simo Salmisen sanoin " itselle ei niin väliä juu".
Itse olen nuorempaa huru-ukkoa, eläkkeellä, siten ei koske, kun ilmeisesti nyt panostettiin työntekijöihin ?
Kun meitä huru-ukkoja jo aiemmin muistettiin, ainakin alapään eläkkeitä.
Toivon mukaan Ay liike jo alkaisi myös tulemaan vastaan. Se toinen vaihtoehto pahempi, jos olen oikein käsittänyt veroista.
Nyt kun sosialisti presidentit tulisi esille, ja sanoisi, että heidät myös verolle, se jopa laukaisisi koko suman. Pres Niinistölle kyllä kävisi kohdaltaan myös, sen tiedän, tai ainakin toivon ja luulen niin tapahtuvan. Pikainen vilkaisu Iltasanomiin, tosiaan antaa pontta tuolle veron kevennykselle.

Ja veti sanattomaksi...samaisen lehden toinen otsikko, nuori 39 v Ylen toimittaja kuollut. Liian varhain ! Syöpä edellen niin ankara sairaus, ettei saada kaikkia kuriin. Omaisille surunvalittelut !
,
""– Kolmanneksi hallitus tukee pakettia veronkevennyksillä, jotka tulisivat voimaan jo ensi vuoden alussa. Näiden suuruus olisi riittävän kattavuuden saavuttamisen jälkeen 315 miljoonaa euroa. Jos päästään 85 prosentin kattavuuteen, niin tuo olisi 415 miljoonaa euroa.

Jos kattavuus olisi 90 prosenttia, luku olisi 515 miljoonaa euroa, Sipilä kertoo.

Sipilän mukaan suurempi kattavuus näkyisi selkeästi veronmaksajien palkkapussissa.

– Tuo 200 miljoonaa euroa näkyy keskipalkkaisen palkkapussissa jo noin 150 eurona vuodessa, jos päästään 90 prosenttiin, verrattuna siihen, että tulee minimikattavuus, Sipilä sanoo.

Sipilän mukaan 315 miljoonan euron veronkevennys riittäisi kattamaan palkansaajien ostovoiman leikkaantumisen kilpailukykysopimuksessa sovittujen maksujen seurauksena.

Tällä hetkellä kilpailukykysopimus kattaa hieman alle puolet palkansaajista.

Valtiovarainministeri Alexander Stubbin (kok) mukaan veronkevennykset toteutettaisiin samalla profiililla kuin maksujen kiristykset eli tasaisesti kaikissa tuloluokissa.""

Äänestä

”Nyt kun sosialisti presidentit tulisi esille, ja sanoisi, että heidät myös verolle, se jopa laukaisisi koko suman”

Sepä ratkaisisi asian. Sillä saataisiin ehkä 300 000 euroa vuodessa. Ei jäisi enää uupumaan kuin 29.000.700.000 euroa. Kun tarve olisi 30.000.000.000:sta eli 30:stä miljardista.

Äänestä
  • Henkistä sumaa tarkoitin. Nyt nämä asiat asiat ihan hengenasioista myös, kun pitäsi saada päätä auki.
    Ei me noin suuria summia kertarysäyksella saada kuntoon. Vie jopa kymmeniävuosia.
    Hyvä avaus olisi henkisesti, jos presidentit tosiaan noin ilmoittaisi.
    Ja maksaahan muutkin veronsa. Veroilla maa melkeimpä yksin elää.
    Kun jostkut " en halua veroja maksaa " kun he voisi itse ilmoittaa, että he myös on mukana yhteiskuntaa rakentamassa, ei repimässä kuten nyt Ay SAK SDP.

    Äänestä

  • Et.ymmärtänyt.vai kirjoitti:

    Henkistä sumaa tarkoitin. Nyt nämä asiat asiat ihan hengenasioista myös, kun pitäsi saada päätä auki.
    Ei me noin suuria summia kertarysäyksella saada kuntoon. Vie jopa kymmeniävuosia.
    Hyvä avaus olisi henkisesti, jos presidentit tosiaan noin ilmoittaisi.
    Ja maksaahan muutkin veronsa. Veroilla maa melkeimpä yksin elää.
    Kun jostkut " en halua veroja maksaa " kun he voisi itse ilmoittaa, että he myös on mukana yhteiskuntaa rakentamassa, ei repimässä kuten nyt Ay SAK SDP.

    että presidenttien verovapaus niin palkastaan kuin eläkkeestään on kirjattu lakiin heti Suomen itsenäistyttyä. Siitä vapaudesta ovat nauttineet kaikki presidenttimme. Kukaan ei kai Kekkostakaan verolle pyytänyt, ja hän siitä kauimmin nautti.

    Sama vapaus lienee useimmilla ellei kaikilla länsimaiden presidenteillä. Perustuu varmaan siihen, että hallitsijat ovat olleet aina verovapaita. Ei ole tainnut kukaan Englannissa tai Ruotsissakaan vaatia kuninkaita verolle.

    Kiusallista huomiota Suomi saisi maailmalla, jos tekisi poikkeuksen ikiaikaisesta käytännöstä. Sitä pidettäisiin osoituksena katastrofisesta taloustilanteesta ja luottoluokituksemme varmasti putoaisi. Jouduttaisiin valtion veloista maksamaan niin suurta korkea, että presidenteiltä saatavilla siitä häviävän pieni murto-osa kuittaantuisi.

    Äänestä

  • EtTaidaTietää kirjoitti:

    Kaikki maksaa veronsa, siitä kertyy kaikki vero.
    Tasapuolisesti kaikki, se sitä oikeaa tasa-arvoa.
    Kolme sosialiti presidentttiä ja kukaan ei maksa veroa.
    Aika ihmeellistä? kun kuunnellut Halosen puheita.
    Ämmä laskee ihan lööperiä.

    Äänestä

Veronkevennys velalla oikein hyvä ja veroporkkanat kasvaa monsaton siemenistä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

volmari kirjoitti:

Tuli katseltua Ylen Areenasta suorana hallituksen tiedotustilaisuus kilpailukykysopimukseen liittyvistä veroratkaisuista. Sipilän, Stubbin ja Lindströmin esittely oli lyhyt (20 min) ja napakka sekä hengeltään positiivinen.

Jos sopimus on riittävän laaja, hallitus vetää pois oman kilpailukykypakettinsa ja luopuu hallitusohjelmassa kerrotuista lisäsäästöistä ja uusista veronkorotuksista. Niiden sijaan se lupasi jo ensi vuodeksi veronkevennyksiä, joiden määrä riippuu kilpailukykysopimuksen kattavuudesta. Alimmillaankin kevennykset riittävät kattamaan työntekijöiden kasvaneen palkan sivukuluosuuden. Jos päästään yli 90 prosentin kattavuuteen, keskipalkkaisen työntekijän käteen jää ensi vuonna palkkaa 150 euroa enemmän kuin tänä vuonna.

Vähältä piti, ettei toimittajajoukko taputtanut hallitukselle tiedotustilaisuuden päätteeksi. :D

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu