Laurelin elämän hallinta...syöskykierre

ouerueorueoru

Tuon Laurelin alamäki alkoi potkuista..en ole katsonut sarjaa kuin silloin tällöin, mutta hämärä muistikuva siitä on, että potkuista ja siitä, ettei saanut uutta työtä, alkoi syöksykierre alaspäin tuhoavin seurauksin....hyvin kevyesti käsikirjoittaja ottaa nämä asiat..eihän se nyt oikeassa elämässä (ja mikä tässä nyt yleensäkään on todellista...hm.) mene asiat aivan noin nopeasti noin huonoksi. Laurel on taitavasti peittänyt koko ikänsä alkoholiongelmaansa, ilmeisesti..sillä eihän kenestäkään tule alkoholistia, jos saa potkut ellei ole alkoholisti...Tämä on vain taas kerran kritiikkiä nykyisen Emmerdalen ahdistaville juonille. On aika tyhmää etsiä juonen sisältöä aina vain ahdistavimmista asioista. Tuossa kylässä luulisi jo lastensuojelunkin olevan tarpeen, koska siellä on niin paljon onnettomia ihmisiä lasten lähettyvillä. Ennemminkin olisin halunnut nähdä Laurelin taistelevan itsensä tuosta ja perustavan vaikka jonkun yrityksen tai lähtevän siivoamaan tai mitä tahansa muuta. Nyt, taas kerran...mennään käsikirjoituksen mukaan siitä, missä aita on matalin ja haetaan käänteitä juopottelevasta ja jo vieraisiin miehiin eksyneestä Laurel parasta. Jotenkin tuon jatkonkin aavistaa...kohta iskee joku hirveä kohtaus, tapahtuma ja sitten ollaan vieroituksessa jne. jne. loput arvaatte tai sitten Laurel kuolee jossain tiellä, kun on niin päissään..näitähän on ollut ennenkin; tien päälle jääneitä tai siellä kuolleita..no, en tiedä, miten käy..

26

741

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ksfhksfhksfhkfs

      Siis syöksykierre....painovirhe paholainen...

    • Työttömyyden_seuraukset

      Näinhän se romahti Ashleykin elämä silloin kun menetti pappisvirkansa.
      Ei löytynyt mistään sopivaa työtä. Hänestä tuli työtön koditon hylkiö. Alkoholistia ei hänestä tullut, mutta muuten alkoi aika pian jyrkkä alamäki.
      Ilmeisesti työttömyydellä on emmerdalessa aina näin tuhoisat seuraukset.

    • jflkfsö

      Emmerdalessa työssäkäyvätkin asuvat muiden nurkissa. Ei taida Britanniassa olla häävikään tulotaso, kun eläinlääkäri Vanessakin loisii milloin kenenkin luona. Ainakin Suomessa eläinlääkärin palkalla pystyy ostamaan oman asunnon.

      • EnIhmettele

        Yhdessä asuminen on sarjan kannalta toimivaa ja järkevää. Jokaisella sinkulla on kuitenkin oma makuuhuone. Asumiskustannukset ovat pienemmät joten jää rahaa enemmän käytettäväksi muuhun elämiseen ja säästöön. Ei tarvitse jokainen omaa pyykkikonetta yms. Sossu ei jaa rahaa ja asuntoja avuttomille nuorille kuten Suomessa. Suositeltavaa olisi myös Suomessa tai asua vanhempien luona pitempään kunnes on varaa asua omillaan.
        Yksinasuminen silloin kun siihen ei ole oikeasti varaa itsellä on kypsymätöntä ajattelua. Se ei ole itsenäisyyttä vaan tyhmyyttä.


    • batmani

      Huvittavaa seurata näitä mielipiteitä, onneksi aloittaja myönsi katselevansa vain silloin tällöin. Eiköhän Laurelin sekä Ashleyn "syöksykierre" alkanut ihan jostain muusta kuin potkuista. Muistelkaapa syitä mitkä johtivat potkuihin, ei sentään Jain karkkitehtaastakaan ihan ilman syytä potkita pois, saatika seurakunnasta, ei edes englannissa eikä Emmerdalessa. Potkuthan vain nopeuttivat syöksykierrettä.
      Mitä asumiseen (mikä ei mitenkään liity Laurelin syöksykierteeseen) tulee, alkaa se myös Suomessa lisääntymään, siis kimppa-asuminen.
      Olisin peukuttanut Enihmettelen vastaukselle, mutta vaatii näköjään rekisteröitymisen

    • Astor

      No kyllähän se Laurelin "kierre" oli alkanut jo ennen potkuja; minkäs takia hän ne potkut ylipäätään sai...???
      Tokihan on niin, että jos ei sarjaa seuraa säännöllisesti eikä ole seurannut sitä riittävän pitkää aikaa ymmärtääkseen henkilöhahmon taustoja, niin ei sitten myöskään ymmärrä miksi kellekin käy miten käy.
      Itse näen tässä Laurelin kohdalla aika pitkän jatkumon, jonka ei PITÄISI johtaa noin ikävään tilanteeseen, mutta merkit on olleet olemassa jo pitkään.

    • EmmerdaleKiinnostavin

      Todella huvittavia juuri nejotka, silloin tällöin seuraavat ja sitten kovasti reagoivat moraalisesti tekopyhinä ja tuomitsevina jokaisesta pikku asiasta ja ei niin kiinnostaviin sivu hahmoihin. Jotkut eivät edes ymmärrä miten jatkuvaa saippua sarjaa tehdään. On erilaisia ryhmiä perheitä,pareja,sinkkuja joilla on joku selvitettävä ongelma,rikosasia,sairaus,rakkaus suhde menossa. Puhutaan engl Strorylineista se tarkoittaa tarinaa,juonta kuten nyt esim. Laurelin alkoholismin kuvaus,johon käytetään enemmän ruutu aikaa. Välissä on aina jotain tilkettä. Saippuasarja on jatkuvaa muutosta. Jos ei kestä nähdä hahmojen syrjähyppyjä,juoppoutta,tappeluita,pieksämistä,turpiinvetoa,varastelua joutumatta oikeuteen ja vankilaan niin on parempi katsoa sitten jotain muuta.
      Tv sarjojakin pitää opetella katsomaan oikealla tavalla.
      Emmerdale on englantilaisista saippusarjoista kaikken sopivin suomalaisille,maisemat,rauhallisuus,hahmot. Jännittävät,syvälliset tarinat,hyviä näyttelijöitä.

      • Pikku_huomautus

        Katsojien reagointi ja siinä sivussa tuomitseminen kuuluu luonnollisesti sarjaa käsittelevään palstakeskusteluun.Siitä huolimatta, katsooko sarjaa silloin tällöin, tai kiinteämmin. Jokainen saa myös moralisoida ja kiinnittää huomiota sarjassa pikkuasioihin, jos siltä tuntuu. Eikä tavallisen katsojan tarvitse myöskään ymmärtää, miten saippuasarjoja tehdään. Ei tarvitse olla tämän lajin asiantuntija, kommentoidakseen tälläiselle palstalle.
        Jokainen kestää varmaan sarjassa tapahtuvat muutokset, mutta haluaa silti kommentoida niitä palstalla omalla tavallaan. Jospa siis keskustelisimme palstalla vain tästä sarjasta ja suodaan tämä mahdollisuus kaikille, arvostelematta palstalla toistemme sarjaan liittyviä suhtautumis ja kommentointityylejä. Siteeratakseni hieman sinua "EmmerdaleKiinnostavin" "Jos ei kestä nähdä palstan kommentteja tälläisenään, on parempi sitten katsoa jotain muuta"


      • uoeuroerouer

        Hyvä kommentti.


      • Hfklfk

        Miten voi katsoa sarjaa vuosikausia näkemättä ja ymmärtämättä miten ne tehdään ja mitä varten on uusia tarinoita,vaikeuksia,rakkaussuhteita,rikoksia,kelmeilyä. Suuret tarinat,Storylinet.SL,kirjoitetaan tietyille hyville näyttelijöille jotka ovat eniten ruudussa ja parhaiten palkattuja ja arvostettuja.
        Joitakin kiinnostaa enemmän miten iso pitkäaikainen tarina kerrotaan,kuvataan ja miten se näyttellään kuin se mitä joku pienessä roolissa vääntää vitsiä.


    • samassa_veneessä

      Potkut ja viina onkin hyvä yhdistelmä alamäkeen joutumiselle.

      • uoeruoeuroeruer

        Niin ja aika helppo yhtälö...mennään kun on alamäki taas...mieluiten sitkeyttä ja tahtoa, periksiantamattomuutta ja unelmien tavoittelua. On ikävää, kun kuvataan kaiken aikaa heikkoja ihmisiä, joilta puuttuu tahto tavoitella ja nousta yhä uudellen pystyyn, vaikka maahan potkaistaan...se luo ja tuo ihmisille positiivista henkeä...tämä vain mielipiteenäni...


    • Syöskykierre

      Syöskykierre

      • ouerueroeur

        korjattu seuraavassa kommentissa..lue tarkkaan, älä höpise.


    • l.hardy

      Mun mielestä Laurelin kierre periaatteessa alkoi siitä, kun hän ihastui Marloniin ja Ashleylläkin lähti lapasesta. Perhe rikkoontui, eikä Marlonin kanssa tullutkaan onnea. Mahtoi harmittaa kun muisti mitä Ashleyn kanssa oli ollut. Nyt sai välinpitämättömän Donnaa haikailevan "miehen" ja aikaisempaa suuremman vastuun niin lapsista kuin taloudestakin.

      Silloin kun Laurel sai potkut, hän äksyili Alille, että Ali peuhasi exänsä kanssa ja selvisi kuin koira veräjästä ... joo...Laurelillakin olisi varmaan vanha suola jonottanut, mutta ei kehdannut sille asialle antaa periksi. Niin kuin patosi Marlonistakin tuntemaansa mustasukkaisuutta. Viinaa sen sijaan kuvitteli pystyvänsä hallitsemaan, mutta erehtyi.

      Tai ehkä ryyppäämään on Laurelille alitajuinen keino hankkiutua eroon kylmästä Marlonista ja vaativasta uusperheestä. Ei se aikaisemmin juoppo ollut.

      • Oefrhjri

        Laurelin isä Doug on sitten epämiellyttävä pökkelö ja ärsyttävä tyyppi,joka alkaa tapailla jo kai pian Dianaa? ja pyörii Willapakassa. Laurel ja Marlon kaksi hössöttäjää ei oikein jaksa. Laurel palaa kai Asleyn luo? Alkoholistin kuvaus silti ihan ok tarina sarjassa. Rhonakin Marlonin kanssa teki keharilapsen. Valinnan varaa olisi ollut mutta kun sarjasta haetaan jatkoa joku syy pitää löytää.


    • ikifani

      Pohjustuksina Laurelin vaikeuksiin ovat mielestäni myös sen vaihdokaslapsen kuolema, sekä sen hullun Asleyhin rakastuneen naisen yritykset tappaa Laurel.
      Laurelin pelko tulipalossa , suljettuna kirkkoon muistetaan, kuin myös kohtaus parvekkeella.
      Isä Doug on kyllä osasyyllinen. Is yrittää hyvitellä sitä, että äiti suosi toista tytärtä enemmän ja lyttäsi Laurelia.näköistä Emmerdalessa
      Tyhmät miehet Laurelin elämässä kantavat vastuuta tapahtuneesta.
      Toivon että Laurel saa paremman elämän ymmärtävän kumppanin kanssa. Se on kyllä epätodennäköistä tässä hullussa Emmerdalessa.

      • batmani

        Samaa mieltä ikifanin kanssa.
        Edelliselle kirjoittajalle (Oef...) huomauttaisin että kyllä Diana Ja Doug ovat jo aika kauan tapailleet toisiaan, asuvatkin jo yhdessä


    • Ulostakaa_se

      Onko ihan oikeasti liikaa pyydetty edes kaksi jaksoa ilman tätä nutturapäätä? Alkaa kyllästyttämään kelaaminen joka jaksossa. Ehdottomasti vastenmielisin hahmo koskaan koko sarjassa.

      • TyhmiäIkäviä

        Toivottavasti Alkoholistin kuvaus antaa tietoa niille joilla on lähipiirissään näitä viinasta riippuvaisia selittelijöitä ja muiden hyväksikäyttäjä retkuja. Viinasta ja huumeista riippuvaiset keksii aina syitä käytökseensä ja lupailee,valehtelee,salailee. Hahmona Laurel ei ole minua kiinnostanut koskaan,rasittavimpia sarjassa kuten Marlon ja Andy,joka on jo ollut 20v. Toivottavasti uusi tuottaja antaa potkut Andylle.


      • Kelvinasteita

        "Toivottavasti uusi tuottaja antaa potkut Andylle."
        Vai Kelvin Fletcherille...


    • kxft

      Laurel on kyllä kamalin varmaan ikinä, en itse pysty ollenkaan katsomaan.

      Täältä on hirveästi poistettu erinäisiä viestejä eri ketjuista, mistähän on kyse, kun yleensä ei kauheasti poistella?

      • Poisnettitrollit

        Saman huomannut,poistettu on useita eri ketjuissa. Jotain hävyttömyyksiä ja rumasti sanottuja tietysti. Talvella oli samaa ilmiötä ja ne poistettiin aika pian. Jos on eri mieltä jostain asiasta pitäisi osata kirjoittaa silti siististi.


    • turhin_hahmo

      Milloin viimeksi on ollut jakso, ettei tätä juoppoa ole näkynyt?

      • batmani

        Eiköhän tässäkin ketjussa pyörinyt niitä ilmaista pelirahaa-mainoksia, niin kuin esim matkailusivuilla


    • mrjohn

      Laurel teki ittestään ihan täyden tollon ku luuli Ashleyn heittäneen veivin ja meni villiksen takahuoneeseen Victorialle räyhäämään ja meinas käydä tähän käsiksikin,ja sairaalassakin vauhkoontui lääkäreille,onneks Harriet laittoi sille jauhot suuhun.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Valkeakosken 15-v tapauksessa ihmettelen ??

      On sääli, että pahoja ihmisiä liikkuu aina vapaana eri puolilla Suomea, mutta minkä ihmeen takia 15-vuotiaan nuoren täyt
      Maailman menoa
      627
      20315
    2. Valkeakosken tappo

      "Tyttö löytyi poliisin mukaan kuolleena läheisestä metsästä muutaman sadan metrin päässä kotoaan. Uhrin löysivät hänen k
      Henkirikokset
      103
      17096
    3. Nyt ahdistaa

      Joku nuori tyttö on surmattu Valkeakoskella. En tunne ihmistä, mutta silti se koskettaa. Uutisissa oli hiljattain, että
      Valkeakoski
      394
      9591
    4. Kuka oli tekijä?

      Jos tekijä oli suomalainen, onko hänen vanhempiaan jo tavoitettu? Mitä mieltä ovat aikamiespoikansa teosta? Entä puoliso
      Valkeakoski
      103
      7627
    5. 15-vuotiaan ruumis valkeakoskella

      Nuoria tyttöjä tappavat miessaalistajat ja toiset nuoret. Miessaalistajille ruumiin kätkeminen tai tuhoaminen ei ole on
      Poliisi
      24
      5227
    6. Valkeakosken murhaaja-raiskaaja on kantasuomalainen mies tiedottaa poliisi

      Some- ja palstapersut ehtivät jo moneen kertaan julistaa tekijän maahanmuuttajaksi. Miten meni niin kuin omasta mielestä
      Maailman menoa
      224
      4540
    7. Kantasuomalainen mies pidätetty - ulkomaalaiset syyttömiä tekoon

      Verityöstä on pidätetty vuonna 2005 syntynyt mieshenkilö. Ulkomaalaisilla ei mitään yhteyttä tekoon.
      Valkeakoski
      135
      2450
    8. Mitä hänellä oli päällään kun viimeksi näit hänet?

      Avoimia vastauksia saa kirjoitella... Ehkä joku saattaa tunnistaa itsensä kommenttien joukosta :)
      Ikävä
      62
      1555
    9. Meidän tarinako on ohi?

      Ootko niin päättänyt?
      Ikävä
      115
      1500
    10. Miksi kaupunki toivoo nuorilta malttia?

      https://www.hs.fi/suomi/art-2000010453236.html "Älkää suunnitelko kostoa" Mistä on kyse? ”Toivomme, että nuorten taho
      Valkeakoski
      41
      1317
    Aihe