Jotain tarttis tehdä?
"PIRJO RAUTIO
Kokoomuksen nuori väki esittää Pohjanmaan piiristä ylivoimaisesti eniten aloitteita puoluekokoukselle.
Niitä on yhdeksän.
– Meillä on ennätys myös koko nuorten liitossa, kehaisee puheenjohtaja Tommi Mäki .
Yhdeksästä aloitteesta peräti kuusi koskee turvallisuuspolitiikkaa.
Miksi?
– Nuorten piirihallituksessa on alan aktiivisuutta ja tuntemusta. Nyt on sitäpaitsi näitten asioiden aika, sanoo Mäki.
– Puolueen tavoiteohjelma ontuu puolustuspolitiikan kohdalla.
Pohjalaisnuoret saavat ajatuksilleen tukea. Puoluehallitus esittää hyväksyttäväksi kahta pohjalaisnuorten aloitetta.
Toinen on kuuluisaksi tullut ”Finlandia-hymni Maamme-laulun tilalle” -aloite.
Toinen on aloite sotilaallisista valmiuslaeista. Tätä Mäki pitää erittäin tärkeänä.
Aloite vaatii kokoomusta edistämään jo tällä hallituskaudella sotilaallisten valmiuslakien uudistamista.
Perusteluksi esitetään tilanteen kiristyminen Itä-Euroopassa.
– Tapaus Krimin niemimaa, Itä-Ukrainan tilanne ja Venäjän aktivoituminen pakottavat varautumiseen, sanoo Mäki.
– Venäjän asevoimilla on korkea kyky toteuttaa muutaman päivän viiveellä laajoja sotilasoperaatioita, aloite toteaa.
Kokoomusnuoret tukevat lakiuudistusta, joka antaisi ylipäällikölle mahdollisuuden asettaa 25 000 reserviläistä lyhyessä ajassa sotilaalliseen valmiuteen.
Edellisen lisäksi kokoomuksen pohjalaisnuoret ovat puuttuneet aloitteilla asedirektiiviin, turvallisuuspoliittiseen keskusteluun ja puolustusmäärärahoihin. He vaativat upseerien oikeuksien parantamista ja selvitystä naisten yleisestä asevelvollisuudesta."

Vastaukset 3
Vanhimmat
Kirkkoherrat liian kiireisiä puhumaan laittomista turvapaikanhakijoista (Video)
Kirkkoherrojen päivillä Rajat kiinni! -aktivistit yrittivät haastatella kirkkoherroja
by Marco de Wit | 0
Torstaina 2.6.2015 kirkkoherrojen päivillä keskusteltiin turvan antamisesta hylkäävän päätöksen saaneille turvapaikanhakijoille. Tampereen tuomiokapituli järjesti kokouksen sujettujen ovien takana, vaikka paikalle oli kutsuttu imaami ja edustajat sekä migristä että poliisista.
Rajat kiinni! -aktivistit protestoivat sekä kokouksen agendaa että salailua. He lupasivat tulla itse haastattelemaan kirkkoherrojen päiville osallistuneita.
Aktivistit saapuivat paikalle Ilkon kurssikeskukseen noin tuntia ennen kokouksen loppumista. Tällöin oli todellinen rankkasade. Onneksi se loppui nopeasti.
Aktivistit asettuivat haastatteluvalmiuteen kurssikeskuksen parkkipaikalle. Yllättäen parkkipaikkaa lähestyi Turun kirkkoherra Jouni Lehikoinen, joka oli kiireiden takia joutunut keskeyttämään kokouksen.
Kiireestään huolimatta Lehikoinen vastaili kysymyksiin ystävällisen asiallisesti ja tuntui hyväksyvän laillisuuslinjan. Tosin hän vastusti Tanskan mallia eli paperittomien turvapaikanhakijoiden sijoittamista valvottuihin pakolaisleireihin. Hänestä se toi mieleen Auschwitzin. (Video 6 min.)
Seuraavaksi parkkipaikalle tuli naishenkilö, jota ensin luultiin hyvin massamaahanmuuttomyönteiseksi ja MV-lehteä syntiseksi pitäväksi Helsingin piispaksi, Irja Askolaksi. Naishenkilö ilmoitti heti, ettei anna mitään lausuntoja ja pyyhälsi ohi.
Samoihin aikoihin parkkipaikalle tuli Nokian kirkkoherra Timo Uotila, joka sanoi olevansa kiireinen. Molemmat pääsivät samaan kahden minuutin videoon.
http://kansanliike.net/blogi/kirkkoherrat-liian-kiireisia-puhumaan-laittomien-turvapaikanhakijoiden-suojelusta/
Kiireisiin vetosi myös kolmen miehen ryhmä. (Video 1 min.)
Kiireisiin vetosi myös hiukan ylimielisesti käyttäytyneet kaksi kuplavolkkaripappia. Toinen tosin vitsaili olleensa puhumassa Jeesuksesta. (Video 1 min.)
Kiireisiin vetosi myös kaksi moottoripyöräpappia. Lettipappi vaikutti suorastaan kiukkuiselta. (Video 1 min.)
Pian tuli myös toinen moottoripyöräpappi. Hänkään ei ehtinyt puhua. Nopeasti ohi kävellen hän kuitenkin toivotti oikein hyvää päivänjatkoa. (Video 20 sek.)
Seuraavaksi paikalle tulivat mies ja nainen. Heilläkin oli kova kiire. Mies kuitenkin sanoi asiallisesti, että piispalta voi pyytää kommentteja. (Video 17 sek.)
Suureksi pettymyksekseen aktivistit eivät missään nähneet rikoskomisario Ari Luotoa.
Aktivistit ovat jo usein törmänneet Ari Luotoon tämän selittäessä VOK-illoissa kuinka taustoiltaan tuntemattomat turvapaikanhakijat ja heidän lukuisat maan alle katoamiset eivät synnytä mitään ”jäätäviä” riskejä.
Luoto on myös herättänyt hämmennystä, kun hän on pitänyt Tanskan mallisia valvottuja pakolaisleirejä täysin laittomana ja mahdottomana ajatuksena. Tanskalaisten mielestä niillä estetään no-go-alueiden syntyminen.
Rikoskomisario Ari Luoto
Aktivistit ihmettelivät myös, etteivät nähneet missään imaami Abbas Bahmanbouria. Hän on järkyttänyt mm. homojen tappamis– sekä naisten kättelykommenteillaan.
abbas-bahmanpour-30.10.2013
Olivatko Luoto ja Bahmanbour peruuttaneet osallistumisensa kokoukseen vai poistuivatko he tummaikkunaisilla takseilla?
Viimeisenä parkkipaikalle tuli Tampereen piispa Matti Repo. Asemaltaan korkea-arvoisimpana hänen haastattelustaan on tehty oma juttunsa.
Aktivistit tulevat tarkkaan seuraamaan kirkon toimintaa ja tarvittaessa järjestämään uusia mielenilmaisuja ja katuhaastatteluja.
Jaa sosiaalisessa mediassa:
Pakolaisille kaikki -suomalainen maksaa itse hoitonsa!
Yhden nuoren kakkutehdas – harvinaisesta sairaudesta kärsivä 17-vuotias Milla leipoo säästääkseen rahaa lääkäriin
Milla Hakanpää pyörittää yhden naisen kakkutehdastaan kerrostalokodin keittiössä Puotilassa.
Lukekaa ja miettikää:
http://www.hs.fi/kaupunki/a1464750854211
MITENKÄS KAUHAVALLA MAKSELLAAN
Myllypuron leipäjono Kurkimäestä jo kilometrin mittainen ja suvakit huolissaan mamuista
Suvakit ovat rasistisia suomalaisten vihaajia. Missä empatia?
03.06.2016 06:30,
http://mvlehti.net/2016/06/03/myllypuron-leipajono-kurkimaesta-jo-kilometrin-mittainen-ja-suvakit-huolissaan-mamuista/
LUE KOMMENTIT, KUN SAAT SILMÄSI AUKI: