Kansantaloudellisesta riippakivestä on viimeinkin päästävä eroon. Ruoan saa ulkomaisista kaupoista huomattavasti huokeammalla.
Maatalous lopetettava välittömästi Suomesta
lidliin
573
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Maanviljelijöiden talvilomahan on 8-kuukauden pituinen. Uunin pankolla vain loikoillaan.
Toukokuun lopulla on sitten 2-viikon työjakso jolloin jyvät jemmataan.
Sitä seuraakin sitten 4-kuukauden kesäloma. Olohuoneen ikkunasta jalat pöydällä seurataan jos vilja kasvaa ja odotellaan tukiaisia.
Elo-Syyskuussa on taas 2-viikon työjakso jolloin vilja korjataan. Huhhuh!
Onneksi heti sen jälkeen pääsee kiipeämään taas uunin pankolle 8-kuukaudeksi.
Eipä ihme, että tukea tarvitaan laiskureille, eihän tavallinen palkansaajakaan tulisi toimeen 1-kuukauden työllä vuodessa!
Et taida oikein tuntea maanviljelyksen toimintaa noin lähemmin. Suosittelen joko oman tilan ostamista tai yrittämistä rengiksi jollekin isommalle tilalle niin näet sen toiminnan paljon kirkkaammin.
Olen aikoineen ollut ennen varsinaisen työrupeamani alkua tilaisuudessa seurata ja osallistuakin naapuritilan touhuihin eikä se ihan noin mennyt kuin Marx kaiketi on teille tolloille ymmärtämättömille opettanut.
Eipä ole "Aloittaja " liialla järjellä pilattu,pitäisikö hänet palauttaa sinne mistä on
tullutkin sitä halpaa ruokaa syömään.
KYLLÄ LUMENSULAMISEN KATSOJAT PÄÄSEE LIIAN HELPOLLA,PITÄISI OLLA JOTAIN VASTIKKEELLISUUTTA SOSIAALIAVUSTUKSILLE ESIM, LUMITÖITÄ,SIIVOUSTA,RISUSAVOTTAA,VANHUSTEN ULKOILUTTAMISTA JNE.MITEN YKSI PORUKKA SAA VAIN MAKAILLA YHTEIKUNNAN VAROILLA JA SEKIN VÄHÄ MITÄ TEKEE ON KANSANTALOUDELLE NEGATIIVISTA ELI TUOTTAMATONTA JA VIELÄ SUKUPOLVESTA TOISEEN KUNHAN VERONMAKSAJILLA ON ENSIN MAKSATETTU SE SUPOLVEN VAIHDOS,TODELLA HÄRSKIÄ!!!!!!
Kustannuksia kyllä syntyy siitäkin kun käy reikäleipänsä ostamassa Berliinistä tai Pariisista. Entä kun poliittinen tilanne kiristyy ja kulku Itämerellä ja Baltiassa käy epävarmaksi?
Ruuan suhteen omavaraisuus on ELINTÄRKEÄÄ siitä ei ole varaa tinkiä. Nytkin jo on ongelmia kun omia öljylähteitä ei juurikaan ole löytynyt traktorien ja leikkuupuimurien nälän tyydyttämiseksi, turpeella kun nuo kutaleet tuskin pitkälle pötkivät. Olisikohan niihin alettava kehittelemään häkäpönttöjä?
Kannattaa teidän kokeille miten se onnistuu kuvaamillanne tavoilla, ostakaa vaikka 20 ha tila ja alkakaa viljelemään niin todellisuus iskee todella nuppiin ja se on joskus ihan terveellistä.