Ja he kuulivat Herran Jumalan käyskentelevän paratiisissa, päivän viilentyessä. 1 Moos. 3: 8.
Mitähän nyt rakkaalla Jumalalla lienee asiaa paratiisin? Minkä takia hän syntiinlankeemuksen päivänä tulee langenneiden ihmisten luokse? Tosin rankaisi hän synnin. Hän ei säälinyt sitä, ei käynyt hänen tuomiotaan muuttaminen. Mutta hänellä oli kumminkin rauhan ajatuksia ilmoitettavana pelästyneille lapsille. Oikeastaan hän tuli heille nyt ilmoittamaan pelastuksen neuvon.
Rankaisemalla synnin osoitti hän vain sen, mitä hän jo ennen oli sanonut ja uhannut ja minkä he jo olivat kyllin syvästi kokeneet ja käsittäneet. Nyt hänellä oli sen takia pääasiallisesti toinen tarkoitus. Hän aikoi heille nyt ilmoittaa uuden ja tuntemattoman asian. Hän puhuu näet vaimon siemenestä, joka on rikkipolkeva käärmeen pään, kostava heidän kärsimänsä vahingon ja parantava ja jälleen rakentava sen, mikä käärmeen kavaluudella ja heidän syntiinlankeemisellaan joutui kadotetuksi.
Tämä oli armahtavan Isän varsinaisena asiana, kun hän syntiinlankeemuksen päivänä päivän tullessa viileäksi tulee paratiisiin. Isän laupias sydän ei voinut kärsiä tietoisuutta, että hänen kadotetut lapsensa pelossaan ja hädässään makaisivat yönsä puiden keskellä ajatellen hänen vihaansa ja kuolemalla kuolemistaan ilman ainoatakaan toivon ja lohdutuksen sädettä. Sen takia hän itse etsi heitä kohta samana päivänä heidän häpeässään ja vavistuksessaan. Hän, joka sitten kielsi meitä antamasta auringon laskea vihamme ylitse, antoi tässä ensimmäisen todistuksen sovinnollisesta mielenlaadustansa.
Kristus on myöskin ilmoittanut Jumalalla olevan sellaisen sydämen, ettei hän voi kärsiä lastensa jossakin hädässä huutavan hänen puoleensa yötä ja päivää ilman apua ja lohdutusta - kärsisikö hän sitä, sanoo Kristus. Sallisiko hän sitten rakkaimman, mutta langenneen lapsensa olevan aivan toivottomana, epäilyksessä ja hädässä hänen sanansa tähden?
Tästähän jo näen Jumalan rakkauden ja armon olevan aivan ansaitsematonta, vapaata ja etsivää rakkautta, kokonaan riippumatonta meistä. Olihan tässä mitä suurin rikollisuus eikä mitään katumuksen, parannuksen ja rukouksen oirettakaan tms. Aadamilla ja Eevalla oli kiusauksen hetkellä kaikki tarpeelliset pahan vastustamiseen, valaistu ja puhdas ymmärrys, puhdas sydän ja vapaa tahto. Heillä oli siis vain ulkonaisia kiusauksia. Kumminkin he rikkoivat Isänsä käskyä vastaan. Ja lankeemisen tapahduttua he eivät etsineet Jumalaa tunnustaakseen syntinsä ja rukoillakseen anteeksiantoa, vaan päinvastoin he pakenevat Jumalaa piiloutuen paratiisin puiden taa. Kun Herra heitä puhuttelee, kuuluu vain itsepuolustusta, syyttelemistä ja katkeraa nurjuutta itse Jumalaa kohtaan, jota Aadam myöskin syytti lankeemiseen syypääksi: »Vaimo, jonka sinä - sinä minulle annoit, petti minut.»
Mitähän nyt rakkaalla Jumalalla lienee asiaa paratiisin? Minkä takia hän syntiinlankeemuksen päivänä tulee langenneiden ihmisten luokse? Tosin rankaisi hän synnin. Hän ei säälinyt sitä, ei käynyt hänen tuomiotaan muuttaminen. Mutta hänellä oli kumminkin rauhan ajatuksia ilmoitettavana pelästyneille lapsille. Oikeastaan hän tuli heille nyt ilmoittamaan pelastuksen neuvon.
Rankaisemalla synnin osoitti hän vain sen, mitä hän jo ennen oli sanonut ja uhannut ja minkä he jo olivat kyllin syvästi kokeneet ja käsittäneet. Nyt hänellä oli sen takia pääasiallisesti toinen tarkoitus. Hän aikoi heille nyt ilmoittaa uuden ja tuntemattoman asian. Hän puhuu näet vaimon siemenestä, joka on rikkipolkeva käärmeen pään, kostava heidän kärsimänsä vahingon ja parantava ja jälleen rakentava sen, mikä käärmeen kavaluudella ja heidän syntiinlankeemisellaan joutui kadotetuksi.
Tämä oli armahtavan Isän varsinaisena asiana, kun hän syntiinlankeemuksen päivänä päivän tullessa viileäksi tulee paratiisiin. Isän laupias sydän ei voinut kärsiä tietoisuutta, että hänen kadotetut lapsensa pelossaan ja hädässään makaisivat yönsä puiden keskellä ajatellen hänen vihaansa ja kuolemalla kuolemistaan ilman ainoatakaan toivon ja lohdutuksen sädettä. Sen takia hän itse etsi heitä kohta samana päivänä heidän häpeässään ja vavistuksessaan. Hän, joka sitten kielsi meitä antamasta auringon laskea vihamme ylitse, antoi tässä ensimmäisen todistuksen sovinnollisesta mielenlaadustansa.
Kristus on myöskin ilmoittanut Jumalalla olevan sellaisen sydämen, ettei hän voi kärsiä lastensa jossakin hädässä huutavan hänen puoleensa yötä ja päivää ilman apua ja lohdutusta - kärsisikö hän sitä, sanoo Kristus. Sallisiko hän sitten rakkaimman, mutta langenneen lapsensa olevan aivan toivottomana, epäilyksessä ja hädässä hänen sanansa tähden?
Tästähän jo näen Jumalan rakkauden ja armon olevan aivan ansaitsematonta, vapaata ja etsivää rakkautta, kokonaan riippumatonta meistä. Olihan tässä mitä suurin rikollisuus eikä mitään katumuksen, parannuksen ja rukouksen oirettakaan tms. Aadamilla ja Eevalla oli kiusauksen hetkellä kaikki tarpeelliset pahan vastustamiseen, valaistu ja puhdas ymmärrys, puhdas sydän ja vapaa tahto. Heillä oli siis vain ulkonaisia kiusauksia. Kumminkin he rikkoivat Isänsä käskyä vastaan. Ja lankeemisen tapahduttua he eivät etsineet Jumalaa tunnustaakseen syntinsä ja rukoillakseen anteeksiantoa, vaan päinvastoin he pakenevat Jumalaa piiloutuen paratiisin puiden taa. Kun Herra heitä puhuttelee, kuuluu vain itsepuolustusta, syyttelemistä ja katkeraa nurjuutta itse Jumalaa kohtaan, jota Aadam myöskin syytti lankeemiseen syypääksi: »Vaimo, jonka sinä - sinä minulle annoit, petti minut.»
Vastaukset 4
Vanhimmat
Näin turmeltuneet olivat nyt heidän sydämensä. Kaiken tämän Herra tiesi. ja kuitenkin - vaikka heidän rikollisuutensa ja pahuutensa oli niin suuri - kuitenkin laupias Isä tuli sellaisella rakkaudella heitä etsimään sovittaakseen ja lohduttaakseen heidät. Tässä näen Jumalallisen sydämen. Tässä näen, että Jumalan rakkaus on kokonaan etsivää rakkautta, aivan riippumatonta syntisen suhteesta.
Ankaran vanhurskauden tuomiota ei voitu peruuttaa - synnin palkka oli kuolema. Mutta jumalallinen laupeus oli tavannut neuvon, joka samalla saattoi tyydyttää oikeuden ja pelastaa syntisen. Yksi vaimon siemenestä oli tuleva ja parantava lankeemuksen. Tämä oli edeltä katsottu jo ennen maailman alkua. Tällä perusteella saattoi laupeus koitua langenneiden osaksi. Sen takia hän tulee syntiinlankeemuksen päivänä ja rientää tuhlaajapojan perässä. Minun rakas poikani on langennut, sen takia sydämeni pakahtuu, sanoo Herra, minun täytyy häntä armahtaa.
Tätä ensimmäistä Jumalan ansaitsemattoman armon esimerkkiä olisi meidän tarkattava. Mutta me kuljemme päinvastoin sen ohi, punnitsemme ja mittaamme syntiemme tai parannuksemme, katumuksemme, rukouksemme ym. asteita ja sitten niihin nähden päätämme Jumalan armosta meitä kohtaan. Kuinka syvä lankeemus. Mitkä kauheat syntiinlankeemuksen seuraukset sielussamme, koskapa se on niin sidottu pimeyteen ja epäuskoon.
Sinä sanot: »Minun syntini on niin sovittamaton, niin anteeksiantamaton. minä tiesin Jumalan tahdon, mutta tein aivan sitä vastoin.» Sielu parka! Sinä olit niin pahassa asemassa, sinä et ole vapaa, sinä olet synnin alaiseksi myyty. Mutta Aadam oli vapaa ja teki kumminkin syntiä. Hän tiesi myös Jumalan tahdon, mutta teki aivan vastoin sitä. Kuitenkin armahtava Isä rientää tuhlaajapoikansa jälkeen.
Jumalan rakkaus on niinmuodoin aivan vapaa, ansaitsematon ja syntisestä riippumaton. Se perustuu toisen ansioon ja rukoukseen, vaimon siemeneen, Herran mieheen, Jumalan Karitsaan, joka kantaa maailman synnit.
Joka ei usko häneen, ei pysähdy Herran äänen edessä eikä anna itseään sovittaa Jumalan kanssa, vaan jäi pois, se on poissa ja pysyy iäti poissa. Mutta joka uskoo häneen, antaa nuhdella itseään synnin tähden sekä vaimon siemenen lohduttaa itseään. Hän ei ole hukkuva, vaan hänellä on iankaikkinen elämä, vaikka tuntisikin sydämessään kaiken sen pahan, joka Aadamissa tavataan, niin, vaikkapa koko syntiinlankeemus ja kaikki käärmeen myrkky hänessä kiehuisi.
ok-
ok-
2132ok