Jamaikan pikajuoksija Nesta Carter kärähti

dopingista ja Usain Bolt ja muu juoksija menettämässä kultamitallit.Lisäksi Usan urheilijoita jäänyt kiinni uusintatesteissä.Venäjä ei ole yksin ongelman kanssa.Paljastuksia tulossa lisää ja Reutersin mukaan anti-doping organisaatiot ovat tiukkoja kaikille jotka kärähtävät.Uutisten mukaan erittäin tiukat toimet Venäjää kohtaan on aiheuttanut sen että kova linja on myös muita maita kohtaan joiden urheilijat ovat syyllistyneet dopingiin (Suomessa esimerkiksi Lahden doping ym)
8119
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Tämä on urheiluhistorian yksi surullisimmista uutisista ja mihin kaikkeen tämä vielä johtaa.

Äänestä

Tätä doping jahtia ei olisi aloitettu mutta se alkoi kun Venäjä aloitti Ukraina retken ja länsi aloitti Venäjän eristämisen ja anti-doping järjestöt päättivät uusista doping aineista jotka virallisesti leimattiin kiellettyjen aineiden listoille ja tällä verkolla saatiin muutama iso kala kiinni kuten venäläinen naistennistähti.Nyt ongelmaksi ovat tulleet se että kilpailijoita eri maista jää kiinni monien vuosien viiveellä ja lisää on tulossa.Tämä maksaa miljoonia ja olisi ollut viisaampaa vaikka satsata rahaa isoon kaukoputkeen jolla löytää uusia planeettoja kuin superdopingmikroskooppiin joka löytää kaikesta dopingia.Millä todistat jos syöt lihaa tai muita ruokia joka on doupattua ja se joutuu elimistöösi ja testeissä saat positiivisen tuloksen.

Äänestä

Jamaika on Usan pahin uhka lyhyen matkan juoksuissa ja viestissä joten olisiko kyse salaliitosta.

Äänestä

Doupanneiden urheilijoiden kiinni saaminen on erinomainen asia, mutta tässä tapauksessa se on pelkkää likaista politiikkaa. Kaikista maista löytyy dopingin käyttäjiä, mutta eri asia on, ketkä jäävät kiinni.

Yhdysvallat haluaa päästä eroon kaikista kilpailijamaistaan yleisurheilussa. Nyt Venäjä on suljettu kv. yleisurheilusta, Keniaa uhkaa sama kohtalo ja jamaikalaisia käräytellään. Kannattaa ottaa huomioon, että yleisurheilun dopingtestaajista ylivoimaisesti suurin määrä on yhdysvaltalaisia. Se selittääkin, miksi yhtään yhdysvaltalaista yleisurheiluhuippua ei ole kärynnyt sitten Tyson Gayn 2013. Siihen nyt ei usko hullukaan, ettei kukaan menestyneimmän yleisurheilumaan urheilijoista käyttäisi enää dopingia.

Asia erikseen on se, ovatko kaikki kiinni jääneet oikeasti doupanneet. Voi olla, että yhdysvaltalaistestaajilla on ollut liian suuri kiusaus lorottaa hieman dopingaineita muuten puhtaisiin näytteisiin.

Äänestä

Asiat näyttävät menevän usa:n ehdoilla ja talutusnuorassa. Helsingin 2005 dopingtestejäkään ei ole vieläkään loppuun käsitelty. Esimerkiksi tyson gay oli niissa aivan ylivoimainen satasella, jäi sitten myöhemmin kahdesti kiinni dopingista. Tämä jamaikalainen supertähti usain bolt lienee kuitenkin niin tarpeen, että häntä ei voida edes epäillä. Kummallista kuitenkin että hän on olut nyt olympialaisten alla, kuten viime mm-kisojenkin aattona, pitkään sairaana, ja nyt sitten kuitenkin uhoaa voittavansa kaiken eteensä tulevan.

Äänestä

Ei oile kyse yksittäisistä urheilijoista! Kärähtämisiä on joka maalla!

ON KYSE JÄRJESTELMÄLLISESTÄ VALTIOJOHTOISESTA DOPINGISTA JA SEN PEITTELYSTÄ!

Maanantaina julkistettu raportti Venäjän dopingjärjestelmästä on urheiluhistorian suurin dopingpaljastus.
Kanadalaisen oikeustieteen professorin Richard McLarenin johtaman riippumattoman työryhmän raportti paljasti, että Venäjä peitteli valtiojohtoisesti urheilijoidensa dopinginkäyttöä Sotšin olympialaisissa 2014.
Koskaan aikaisemmin yksittäinen maa ei ole jäänyt tuoreeltaan kiinni näin laajamittaisesta ja systemaattisesta dopingjärjestelmästä, joka on valtion ohjaama.
Edes Itä-Saksan kuuluisasta dopingohjelmasta ei saatu kerättyä näin päteviä todisteita maan olemassaolon aikana.
McLarenin raportin mukaan dopinghuijauksen valmistelut alkoivat vuonna 2007, kun kisat myönnettiin Venäjälle.
Järjestelmän kehitystä vauhditti Venäjän huono menestys Vancouverin talvikisoissa 2010. Ohjelmaan otettiin mukaan urheilijoita, joilla uskottiin olevan mahdollisuuksia mitaleille Sotšissa.
Dopingohjelmaa johti varaurheiluministeri Juri Nagornik, joka raportoi suoraan ministeri Vitali Mutkolle.
Tutkimuksissa selvisi, että positiivisia dopingnäytteitä on peitelty Venäjällä muutenkin kuin Sotšin kisojen yhteydessä.
Raportin mukaan vuosina 2012–15 Venäjällä katosi 643 positiivista dopingnäytettä. Sen lisäksi Venäjän antidopingkeskuksen entinen johtaja Grigori Rodtšenkov kehitti steroidicocktailin, josta ei jäänyt testeissä kiinni.
Venäläisurheilijat käyttivät ainetta jo vuoden 2012 Lontoon olympialaisissa.
Kiellettyjen aineiden käytön peittelyyn valjastettiin isot resurssit. Mukana oli myös Venäjän turvallisuuspalvelu FSB.
Sotšissa huijaus toteutettiin niin, että dopingohjelmaan kuuluneet urheilijat antoivat näytteen normaalisti, mutta ottivat kännykällä kuvan näytepullon sarjanumerosta.
Kuva päätyi antidopingtoimintaa valvoneelle Rodtšenkoville, joka välitti eteenpäin tiedon, mitkä näytteet pitäisi vaihtaa.
Yöaikaan Sotšin laboratoriossa työskennellyt lääkäri antoi pullot seinään poratun reiän kautta Rodtšenkoville, joka toimitti ne edelleen FSB:n agentille Jevgeni Blohinille.
Putkimiehen valepuvussa olleella Blohinilla oli oikeus kulkea laboratoriossa, ja hän palasi myöhemmin yöllä tuomaan puhtaat näytteet poisvietyjen tilalle.
Kiellettyjä aineita käyttäneiden venäläisurheilijoiden näytteet saatiin vaihdettua, jolloin he pystyivät kilpailemaan ilman pelkoa dopingkärystä.

Äänestä

Valtiojohtoista dopingia on myös USA:ssa.Koko kansainvälinen dopingin valvontajärjestelmä puolueellisesti amerikkalainen.Tulos on tämännäköinen sitten politiikka sekoitettuna urheilun tuloksena tynkäkisat.

Äänestä
  • Bäckman on palstan paras humoristi. Hienoa sarkasmia!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Dopingkuriin kirjoitti:

dopingista ja Usain Bolt ja muu juoksija menettämässä kultamitallit.Lisäksi Usan urheilijoita jäänyt kiinni uusintatesteissä.Venäjä ei ole yksin ongelman kanssa.Paljastuksia tulossa lisää ja Reutersin mukaan anti-doping organisaatiot ovat tiukkoja kaikille jotka kärähtävät.Uutisten mukaan erittäin tiukat toimet Venäjää kohtaan on aiheuttanut sen että kova linja on myös muita maita kohtaan joiden urheilijat ovat syyllistyneet dopingiin (Suomessa esimerkiksi Lahden doping ym)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu