Toivottavasti Jumala auttaisi meitä

Toivon, että Jumala armahtaisi Suomen ja antaisi maalle hyvät uskonnolliset johtajat, jotka johtaisivat kansaa oikein. Nämä vapaamuurari-saatananpalvojat, Sipilä, Stubb ja Soini, eivät ole Jumalan miehiä. He ovat susia lammasten vaatteissa ja ajavat ahneudellaan ja itsekkyydellään Suomen tuhoon. Mutta taitaa valitettavasti kuitenkin olla niin, että Jumala on antanut kansan syntien tähden meille johtajiksi nämä pahat miehet, jotka ajavat maan sekasortoon ja kaaokseen ja vieraan vallan alle (tällä hetkellä ollaan jo vieraan vallan alla (EU), mutta ollaan kovaa kyytiä menossa kohti islamia tai pahimmassa tapauksessa osaksi Venäjää, jos hallitus toteuttaa Nato-uhkauksensa). Näinhän Jumala sanassaan sanoo, että näin tapahtuu, jos kansa ei tottele Jumalaa. Miksi Jumala on vihastunut meihin?Olemme poikenneet Jumalan teiltä, opettaneet lapsillemme evoluutioita, olemme ahneita ja itsekkäitä(Sodoma ja Gomorra), olemme hyväksyneet homouden, abortoimme lapsia ja alkaneet kääntää kristilliset arvomme pakanuuteen. Suostumme jopa antamaan saatanallista uskontoa harjoittavan rodun ottamaan henkisen vallan maassamme suostumalla saatanallisiin rituaaleihin ja olemme heidän takiaan poistaneet kouluista kristilliset hartaushetket ja jopa opetuksen. Tulemme vielä pystyttämään tälle rodulle vielä oikein pakanatemppelin (suurmoskeijan) emmekä edes yritä pelastaa heidän sielujaan. Se meidän pitäisi tehdä, pelastaa heidän sielunsa, ei opettaa heille lisää vääryyttä, joka vie heidät tuhoon. Se on oikeaa välittämistä. Emme välitä omista kansalaisistamme, ajamme heitä kurjuuteen ja köyhyyteen. Palkitsemme muukaiset, jotka tekevät rikoksia maassamme ja osoitamme sillä, mikä on moraalimme. Valtakirkkommekin on näivettynyt ja tullut porttokirkoksi. Sen pitäisi puhaltaa pasuunaan, ja julistaa Jumalan tuomiota, jos kansa jatkaa synneissään. Tuomio on valitettavasti jo asetettu ja pasuunaan puhallettu. Siksi saimme nykyhallituksen( Sipilän, Stubbin ja Soinin) rangaistukseksi synneistämme. Voi olla, että Suomea ei enää kukaan voi pelastaa, mutta jokaiselle ihmiselle se on vielä mahdollista. Jeesus odottaa sinua!
274
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Johan saarnan pidit. Valitettavasti saatat olla oikeassakin.

Äänestä
  • Saarnatessakin kannattaisi pitää hengähdystaukoja eli kirjoittaessa käyttää kappalejakoa. En kerta kaikkiaan jaksanut lukea tuota avausta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


SurenSuomenkohtaloa kirjoitti:

Toivon, että Jumala armahtaisi Suomen ja antaisi maalle hyvät uskonnolliset johtajat, jotka johtaisivat kansaa oikein. Nämä vapaamuurari-saatananpalvojat, Sipilä, Stubb ja Soini, eivät ole Jumalan miehiä. He ovat susia lammasten vaatteissa ja ajavat ahneudellaan ja itsekkyydellään Suomen tuhoon. Mutta taitaa valitettavasti kuitenkin olla niin, että Jumala on antanut kansan syntien tähden meille johtajiksi nämä pahat miehet, jotka ajavat maan sekasortoon ja kaaokseen ja vieraan vallan alle (tällä hetkellä ollaan jo vieraan vallan alla (EU), mutta ollaan kovaa kyytiä menossa kohti islamia tai pahimmassa tapauksessa osaksi Venäjää, jos hallitus toteuttaa Nato-uhkauksensa). Näinhän Jumala sanassaan sanoo, että näin tapahtuu, jos kansa ei tottele Jumalaa. Miksi Jumala on vihastunut meihin?Olemme poikenneet Jumalan teiltä, opettaneet lapsillemme evoluutioita, olemme ahneita ja itsekkäitä(Sodoma ja Gomorra), olemme hyväksyneet homouden, abortoimme lapsia ja alkaneet kääntää kristilliset arvomme pakanuuteen. Suostumme jopa antamaan saatanallista uskontoa harjoittavan rodun ottamaan henkisen vallan maassamme suostumalla saatanallisiin rituaaleihin ja olemme heidän takiaan poistaneet kouluista kristilliset hartaushetket ja jopa opetuksen. Tulemme vielä pystyttämään tälle rodulle vielä oikein pakanatemppelin (suurmoskeijan) emmekä edes yritä pelastaa heidän sielujaan. Se meidän pitäisi tehdä, pelastaa heidän sielunsa, ei opettaa heille lisää vääryyttä, joka vie heidät tuhoon. Se on oikeaa välittämistä. Emme välitä omista kansalaisistamme, ajamme heitä kurjuuteen ja köyhyyteen. Palkitsemme muukaiset, jotka tekevät rikoksia maassamme ja osoitamme sillä, mikä on moraalimme. Valtakirkkommekin on näivettynyt ja tullut porttokirkoksi. Sen pitäisi puhaltaa pasuunaan, ja julistaa Jumalan tuomiota, jos kansa jatkaa synneissään. Tuomio on valitettavasti jo asetettu ja pasuunaan puhallettu. Siksi saimme nykyhallituksen( Sipilän, Stubbin ja Soinin) rangaistukseksi synneistämme. Voi olla, että Suomea ei enää kukaan voi pelastaa, mutta jokaiselle ihmiselle se on vielä mahdollista. Jeesus odottaa sinua!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu