Kotimaa24 uutisoi piispanvaaleista. Mielenkiintoinen loppu: "Mutta missä ovat muut ehdokkaat? Vaikuttaisi siltä, että vanhastaan piispojen kasvualustoina vahvat teologiset tiedekunnat ovat 2000-luvulla kuivuneet. Ovatko akatemia ja kirkko etääntymässä? - -"
Tätä lienee pidettävä hyvänä asiana.
Kirkko ja yliopisto etääntymässä?
6
142
Vastaukset
" Ovatko akatemia ja kirkko etääntymässä?"
Olisi ainakin syytä.
Erityisesti nyt, kun korkeakoulujen , erityisesti yliopiston, määrärahat ja talous on hallituksen sekoilujen kautta haettu lähes konkurssin partaalle.
Näin henkevästi ilmaistuna toki.
En ainakaan itse ymmärrää, miksi teologinen tiedekunta on edes olemassa, yliopistossa.
Se on lähinnä ammattikoulu.
Josta valmistuu lähinnä pääasiassa vain pappeja.
Kirkko kouluttakoot omat hiippalakkinsa, omalla rahallaan.
Onneksi aina voi verottaa lisää.
Eikä siinä kaikki, sillä kun on kirkko, niin ei tarvitse edes maksaa mistään mitään, koska yhteiskunta maksaa jopa koulutuksen.- paskateoriahumpuukkia
Kirkko ja yliopistot ovat molemmat turhia laitoksia. Säästyisi pitkä penni jos kyseiset menneisyyden jäänteet lakkautettaisiin. Tilalle vaikka ammattikouluja!
" Tilalle vaikka ammattikouluja! "
Olet oikeassa siin, vaikkakin ehkä vaan provoillessasikin, että näinhän se menee.
Nykyään ja tulevaisuudessa "kaikilla" kun on jopa 7 eri korekakouluvalmiutta.
Mutta kukaan ei osaa vaihtaa sulaketta, maadottaa katkaisijaa tai tampata mattoa.kusettava_kirkko kirjoitti:
" Tilalle vaikka ammattikouluja! "
Olet oikeassa siin, vaikkakin ehkä vaan provoillessasikin, että näinhän se menee.
Nykyään ja tulevaisuudessa "kaikilla" kun on jopa 7 eri korekakouluvalmiutta.
Mutta kukaan ei osaa vaihtaa sulaketta, maadottaa katkaisijaa tai tampata mattoa.Niin no. Kun nyt mietin missä olen saanut olla taustalla, niin ei tämä kaikki ihan turhaa ole.
Parempaa apteerausta tukeille. Softaa neliraajahalvaantuneille. Tehokkaampia tapoja kasvattaa kantasoluista sydänläppien soluja.
- TulipaMieleen
Tiedekunnan lakkauttaminen ei sinänsä tarkoita teologian opetuksen ja tutkimuksen lakkauttamista yliopistoissa. Pappiskoulutuksen ei-teologiset osat voi siirtää vaikka kansanopistoihin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1931412
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138913- 85872
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?52801- 51758
Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t253667Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä330629Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,8624Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk57619- 53594