Ruovesi kaunein kunta

oma-etu-tärkein

Tällä tittelillä on ratsastettu yli puolivuosisataa. No, ei todellakaan enää pidä paikkaansa. Ruoveden sijoitus vetovoimaisimmasta kunnasta on 211. Mitä tästä voi päätellä? Jokin on mennyt vikaan. Kannattaisko päättäjien miettiä mikä on mennyt vikaan ja ottaa vaikka kuntalaisten mielipiteetkin huomioon.

56

794

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Valaise.meitä

      Mitähän ne kuntalaisten mielipiteet sitten ovat?? Laitappa vaikka kymmenen sellaista tekoa joilla saadaan muuttovirrat täältä kääntymään takaisin. Ja muista kertoa seikkaperäisesti kuinka kaikki rahoitetaan.

    • valaistukaa

      Kannattaa varmaan kysyä neuvoa niistä kunnista, jotka ovat sijoittuneet kärkipäähän. Sieltä varmaan tietoa raha-asioistakin.

    • Mökkikuntalainen

      Aluksi pois vaikka hyvä veli kerhot ja naapurisopimukset. Sen jälkeen päättäjät vaihtoon. Ajantasalla olevat päättäjät valtuustoihin. Terveydenhuolto kuntoon, eroon Virroista. Avoimemmin uusia ihmisiä ja ajatuksia päättään. Kysyminen ei ole tyhmyyttä jos ei osaa.

    • Yhteiset.vaalit2017

      Mielestäni Ruovesi tulisi liittää Virtaihin, maksamme turhaan päällekkäisestä kunnallisesta byrokratiasta. Kunnantalon hinta on noin miljoona euroa vuositasolla, tämä on täysin turhaa ja tarpeetonta kun samat asiat hoituisivat Virtain kaupungintalolta käsin. Edellä kehotettiin ottamaan mallia naapureista mitä tulee raha-asioihin. Mielelläni antaisin tämän konkurssipesän salkun Haapamäen Veskulle. Virtain valtuustosaliin mahtuu hyvin ruovesiläisetkin, väitän että samalla karsiutuisivat nämä meidän höpövaltuutetut.

    • Tulinsieltäjuuri

      Käyppä nyt ensin laskemassa ne Virroilla olevat tyhjät liiketilat, vaikka hehtaarin tarkkudella. Keskustellaan sitten lisää tulevasta konkurssipesästä.

      • Kuntaliitoksiin.vaan

        Parempi tyhjätkin liiketilat kuin ei liiketiloja lainkaan. Tämä on seurausta siitä että kuntalaiset eivät käytä oman kylänsä kaupallisia palveluja vaan kelkkovat rahansa Tuuriin ja Tampereelle ja moneen muuhun tivoliin. Sitten ollaan kyllä huutamassa kunnallisten palvelujen, kyläkoulujen ja kunnan itsenäisyyden perään kyllä, vaikkei itse osallistuta talkoisiin millään tavoin...

      • Konkurssipesä
        Kuntaliitoksiin.vaan kirjoitti:

        Parempi tyhjätkin liiketilat kuin ei liiketiloja lainkaan. Tämä on seurausta siitä että kuntalaiset eivät käytä oman kylänsä kaupallisia palveluja vaan kelkkovat rahansa Tuuriin ja Tampereelle ja moneen muuhun tivoliin. Sitten ollaan kyllä huutamassa kunnallisten palvelujen, kyläkoulujen ja kunnan itsenäisyyden perään kyllä, vaikkei itse osallistuta talkoisiin millään tavoin...

        Tismalleen näin, sitä saa mitä tilaa! Ja mitä tulee Virtain kunnan asioihin, siellä on AINA hoidettu kunnan raha-asiat säntillisesti. Muuttotappiosta aiheutuvalle verotulojen kertymän vähentymiselle sielläkään ei paljoa voida mutta muuten päätöksenteko, mitä tulee rahan käyttöön, on ollut aina viisaampaa kuin meillä. Kaupungin kassakin on miljoonatolkulla plussalla, toisin kuin meillä jotka pyöritämme taloutta velkarahalla...

    • ryynekreen

      Runeberkin lähde on tämän kauniin kunnan häpeäpaikka. Home haisee, ryteiköstä kaatumassa lahoja puita päälle. On siinä matkailijoilla ihmettelemistä kun suojelulla on saatu tällainen ryteikkö keskelle kylää. Kuuntelin matkailijoiden ivaamista paikasta,enkä kehdannut sanoa asuvani täällä. Kaivurilla suurentamalla on pilattu loppukin lähde. Eikö suojelu anna edes siistiä paikkaa ja raivata hengenvaarallisia puita pois uhkaamasta ihmisiä.

      • pilaantunutvesi

        Ketä varten suojellaan? Nuo lahonneet puut ovat jo turvallisuusriski.

        Eikö niitä lahonneita voi sahalla kaataa sinne lahomaan, miksi odottaa niiden kaatuvan ihmisten päälle?

        Kansallispuistossakin saa varoa, kun puita kaatuilee ristiin rastiin.Eikö nämä kansallispuistot pitäisi olla ihmisten virkistäytymistä varten. Nyt rajoitetaan liikkumista kaikin tavoin.

    • kaunista_on

      Ruovesi on todella kaunis paikka ja nähtävää riittää todella paljon. Yrittäjänä voin aloittajalle neuvoa, että ota lusikka kauniiseen käteen. On aivan sama jos päätöksentekoon otetaan kuntalaisia mukaan. Yritykset, jotka ovat ihmisten työllistäjiä, siirtyvät yhä enemmän ja enemmän suuriin kasvukeskuksiin. Nämä asiat lasketaan matemaattisiin tosiasioihin perustuen. mm. tämän vuoiksi Ruovesi on muuttotappiokunta. Voisiko aloittaja ja muut samanhenkiset laittaa rahansa ja omaisuutensa likoamaan, ettei Ruovedeltä vain kukaan muttaisi pois, vaan väki lisääntyisi. Kunnanko pitäisi huolehtia ja syytää rahaa
      tyhjän päälle. MISTÄPÄ RAHAT, KUN EI OLE VERONMAKSAJIA.
      Näin ne asiat menevät ja yksi kunta ei voi yhtään mitään maailman menolle.
      Kukapa tietää, vaikka kaukana tulevaisuudessa asiat onkin päinvastoin.

      • Olen IHAN samaa mieltä kuin nimimerkki kaunista_on. On tosi surullista lukea täällä ja muuallakin yksinomaan ja ainoastaan, miten pielessä kaikki on Ruovedellä, miten kaikkialla on vaan salaliittoja tavallisen ihmisen pään menoksi, "herrat rellestää" jne jne. Hyvin harvalla on kuitenkaan mitään konkreettista, realistista korjausehdotusta tarjota.

        Kaikkihan on herrojen (ja/tai rouvien) vika. Kunnan kaikki päättäjät ovat joko meidän itsemme asemiinsa äänestämiä tai meidän äänestämiemme henkilöiden valitsemia. Kuntavaalit ovat tulossa; jokainen voi tarjoutua ehdokkaaksi kunnanvaltuustoon - siellä pääsee sitten päättämään ja tekemään niitä oikeita, ihan helppoja ratkaisuja, joihin kaikki ovat tyytyväisiä ja joihin rahatkin riittävät. Ai etkö lähde? Miksi et?

        Ruovedellä kun joku uskaltaa sitten yrittää, yritys torpataan välittömästi tuhoon tuomituksi. "Konkurssi tulee", "ei voi onnistua", mutta kaikki ovat kyllä neuvomassa, miten hommat pitää hoitaa. Ja vastaushan on tietenkin, että kaikki pitää olla niin kuin minä haluan, mutta mikään ei saa maksaa mitään. Tervetuloa vaan mukaan miellyttämään kaikkia, kannattavasti ja ilmaiseksi, ja onnea matkaan...

      • perusasiatkuntoon

        Kun kauneus ei riitä, valitettavasti. Kunnan päättäjien pitäisi olla kuntalaisen puolella esimerkiksi nyt kun Keiturin sotesta on tullut huononnusta terveyspalveluihin. Kuka muu kuin valtuusto, jolla on ylin valta kunnassa voisi asioihin puuttua. Halua siellä ei ole jota ihmettelen! Moni on jo muuttanut pois parempien terveyspalvelujen perässä. Peruspalveluista lähtee kaikki, uskokaa tai älkää. Minä käytän paikallisia palveluita ja yrityksiä lukuunottamatta muutamaa paikkaa jossa asiakas ei saa kuin katseen nenää pitkin. Jos TeeJotain sinä olet yrittäjä niin kuuntelisin asiakasta korvat höröllä. Yksi menetetty asiakas poikii niitä lisää, olettaen että huonoa palvelua saanut siitä muille tiedottaa. Todistettavasti Ruovedellä sana kiirii salamannopeasti.

      • Mietipä.tätä

        ..ja paha sana kiirii kauas :) hyvät sanat eivät juuri ketään kiinnosta. Sinulle nimimerkki perusasiatkuntoon. Oletko koskaan miettinyt onko omassa asenteessa jotain vikaa? Voisiko olla mahdollista että se "nenänvartta pitkin katsominen" olisikin oman mielikuvan tuotetta? Ja onhan sillä omallakin asenteella ja ilmehtimisellä oma vaikutuksensa; niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Luulen ettei juuri kellään ruovesiläisellä yrittäjällä mene niin hyvin että olisi varaa ylenkatsoa asiakkaita. Onhan näitä rahamiehiäkin sitten, ne vaan eivät näy palvelualan yrityksissä... Sitten tästä kertomastasi yhtälöstä "yksi menetetty asiakas"...Jokainen meistä voisi tutkia omaa ostoskäyttäytymistään, voisinko minä käyttää oman kunnan yrityksiä tai palveluja enemmänkin vai kuulunko niihin jotka "periaatteesta" poikotoivat oman kylän palveluja?? Sillä, kun kaupalliset ym yksityiset palvelut ja toimiva elinkeinoelämä täällä on kuihtunut loppuvat kunnan verotulot ja myös ne kuntalaisten tärkeinä pitämät julkiset terveyspalvelut...

      • erilaistayritystä

        Vailtettavasti täältä kuihtuu paljon pois, mutta uuttakin tulee tilalle. Ruovesi on sahoistaan ja vaneristaan tunnettu. Valitettavasti ne ovat alat joilla ei Suomessa ole mahdollista enään pärjätä. Toivottavasti uuden elinkeinoasiamiehen myötävaikutuksella saadaa uutta yrittäjyyttä kuntaan. Vanhoilla toimintatavoilla ei enään yritystoimintaa Ruovedelle synny. Tarvitaan korkean osaamisen työpaikkoja. Valitettavasti kunnanjohto pyrkii tuomaan paikkakunnalle luku- ja kirjoitustaidotonta väkeä, jotka eivät työllisty täällä. Taisi sivistystoimenjohtajan ainoa saavutus olla aulavahti kouluun.

      • eivarmuudenvuoksi
        Mietipä.tätä kirjoitti:

        Edelleenkin, kunnan elinvoima on kiinni siitä onko asukkailla peruspalvelut kunnossa. Tällä tarkoitan nimenomaan terveyspalveluja, jotka nyt täällä mättävät ja pahoin. Sen jälkeen voidaan alkaa puhumaan kuntaan muuttavista uusista asukkaista, montakohan niitä muuten on tänä vuonna ollut? Totta kai Ruoveden terveyspalveluista puhuminen sanomalehdissä saa ihmisen miettimään kaksi kertaa muuttaako vai ei. Jotkut on muuttaneet poiskin asioiden huonon hoidon takia. Sinä Mietipä.tätä olet ilmeisesti palvelualan yrittäjä? Voitko sanoa että asiakkaan huono päivä vaikuttaa sinun palvelualttiuteen ja asiakkaan kohteluun? Siinä tapauksessa toivotan onnea yriyksellesi, sitä tarvitaan paljon. Periaatteessa ruovesiläisiä boikotoivia ihmisiä en usko oolevan montaa, miksi sellaisia olisi? Uskon että mahdolliset boikotit on kokemuksen kautta tulleita.

      • Kerro.ihmeessä

        Onko nyt niin ettet ole päässyt lääkäriin tai hammaslääkäriin? Osaatko nyt vähän tarkentaa mikä sulla mättää? Vai oletko itse töissä terveyskeskuksessa, siellähän nyt kuulemma nikotellaan uutta työnantajaa vastaan?

      • käsittämätöntätouhua
        erilaistayritystä kirjoitti:

        Vailtettavasti täältä kuihtuu paljon pois, mutta uuttakin tulee tilalle. Ruovesi on sahoistaan ja vaneristaan tunnettu. Valitettavasti ne ovat alat joilla ei Suomessa ole mahdollista enään pärjätä. Toivottavasti uuden elinkeinoasiamiehen myötävaikutuksella saadaa uutta yrittäjyyttä kuntaan. Vanhoilla toimintatavoilla ei enään yritystoimintaa Ruovedelle synny. Tarvitaan korkean osaamisen työpaikkoja. Valitettavasti kunnanjohto pyrkii tuomaan paikkakunnalle luku- ja kirjoitustaidotonta väkeä, jotka eivät työllisty täällä. Taisi sivistystoimenjohtajan ainoa saavutus olla aulavahti kouluun.

        Sivistystoimenjohtajan viran perusteluissa mainittiin häntä työllistävänä asiana elinkeinoasiamiehen virka. Toivottavasti uusi elinkeinoasiamies ei työllistä sivistystoimenjohtajaa vaan toimii kuntalaisten edun mukaan. Sivistystoimenjohtaja on jo harkintakykynsä osoittanut korkeilla palkkavaatimuksillaan ja vieläpä taannehtivasti.

      • Kuntaliitoksiin

        Valitettavasti useilla virkamiehillä on epäselvää ketä varten kunta on olemassa; kuntalaisia vaiko heitä itseään. Tuollaiset palkankorotusvaatimukset eivät ole tästä maailmasta ja osoittaa ettei ymmärretä kunnan taloudellista ahdinkoa. Eikä halutakaan ymmärtää, tämä on hyvin yleinen vaiva kunnan työntekijöillä. Näin pienessä käpykylässä yhdenkään virkamiehen ei tulisi ansaita yli 3500€ kuussa, ei edes kunnanjohtajan.

      • helppoa-rahaa
        Kuntaliitoksiin kirjoitti:

        Aikansa kunnanjohtajakin rahastaa kuntaa ja sitten häipyy. Helppoa, kun asuukin jo valmiiks muualla.

      • Järjetöntä
        helppoa-rahaa kirjoitti:

        Aikansa kunnanjohtajakin rahastaa kuntaa ja sitten häipyy. Helppoa, kun asuukin jo valmiiks muualla.

        Meillä ei olisi oikeasti varaa ylläpitää tällaista ylipalkattua hovia. Tärkeämpiäkin kohteita olisi kuin turhan päällekkäisen byrokratian ylläpitäminen. Palvelut ovat kuolleet ja kuihtuneet kylän raitilta rajusti viimeisen 30 vuoden kuluessa. Yksi vain on joka pysyy ja paranoo; kunnantalo, sen olemassaolon varmistamiseksi tulevat kunnallisvero ja kiinteistövero nousemaan vielä monta kertaa...

      • ymmälläänoleva
        käsittämätöntätouhua kirjoitti:

        Sivistystoimenjohtajan viran perusteluissa mainittiin häntä työllistävänä asiana elinkeinoasiamiehen virka. Toivottavasti uusi elinkeinoasiamies ei työllistä sivistystoimenjohtajaa vaan toimii kuntalaisten edun mukaan. Sivistystoimenjohtaja on jo harkintakykynsä osoittanut korkeilla palkkavaatimuksillaan ja vieläpä taannehtivasti.

        En kyllä tajuu, miten jonkun toisen virka vois työllistää sivistystoimenjohtajaa. Eikös se elinkeinoasiahenkilö kuitenkin hoida omaa hommaansa ja palkattiin siksi kun sitä työtä ei kukaan tehnyt. Ihan yhtä hyvin vois sanoa että kauppiasta työllistää kassapalveluhenkilön työ tai lääkäriä työllistää sairaanhoitajan virka. Häh?

      • ymmälläänoleva kirjoitti:

        En minäkään tajua, miten elinkeinoasiamiehen virka työllistää sivistystoimenjohtajaa. Näin kuitenkin perusteltiin ja virka tuli ja sen jälkeen tonnin palkankorotusvaatimus. Lueppa tuolta ne perustelut , jotta virka saatiin perustettua. Täyttä satua. Tärkeänä oli myös aikuisten maahantulijoiden kouluttaminen peruskoulua varten Ruhalassa. Tiedettiin, että Ruhala suljetaan
        http://kunta.ruovesi.fi/dynastia/kokous/2016455-7.HTM

    • sivusta_seuraaja

      Laittakaa rahaa kunnan kassaan niin paljon, että saatte kaikki haluamanne palvelut, ei tarvitse narista ja kitistä sen jälkeen. Verotuloja, verotuloja ja taas kerran verotuloja. Ruovedellä on sama ongelma, kuin Suomen valtiolla: ei ole tuloja riittävästi. Onko kunnanjohtaja syyllinen siihenkin? Onko väärin, että kunta päättää asioista, eikä yksittäiset porvarit?

      • Kirstun.pohja.näkyy

        Sähän oot pihalla ku lumiukko, mietippä mistä ne verotulot tulee!

      • talouskuralla

        Kulut pitäisi sopeuttaa tulojen mukaan. Vain peruspalvelut tehokkaasti hoitamalla ja turhat virat pois. Veroja alennettaja. Rahan kylväminen lopetettava. Kunnanjohtaja kerran lehdessä kehui kun ollaan säästetty rakenteita muuttamalla. Mitä todellisuudessa on tehty?

      • sivusta_seuraaja

        Ette lukeneet tekstiäni. Siis kunta tarvitsee verotuloja. Tarvitaan yrityksiä jotka työllistävät ihmisiä, vaan kun yritykset käyvät vähiin. Toimiakseen, kunnassa on oltava tietty määrä ihmisiä töissä. Sitäpaitsi verojen alentaminen ei sitä hyvinvointia ja palveluja tuo. Olen pitkänlinjan yrittäjä ja työllistäjä. Ajattelin taannoin muuttaa yrityksemme Ruovedelle Tampereelta. Logistiset kustannukset olisivat nousseet niin koviksi ettei ollut mitään järkeä. Maailman meno ohjaa meidän toimintaamme ja sille emme voi mitään, vaikka tahtoisimme.

      • tyhjiin.kupattu.kunta
        talouskuralla kirjoitti:

        Kulut pitäisi sopeuttaa tulojen mukaan. Vain peruspalvelut tehokkaasti hoitamalla ja turhat virat pois. Veroja alennettaja. Rahan kylväminen lopetettava. Kunnanjohtaja kerran lehdessä kehui kun ollaan säästetty rakenteita muuttamalla. Mitä todellisuudessa on tehty?

        Talouden tasapainottamisohjelman mukaisia toimenpiteitä ainakaan ei kuulemma ole juuri mitään toteutettu. Kalliiksi tuli sekin toopeilu, konsulteineen päivineen. Virkamiesten rahastukseksi on mennyt, eivät enää edes peittele sitä millään tavoin, ossaavatkohan ees häppeillä? Piretään vaan peruspalvelut ja karsitaan turha hallinto pois.

      • sivusta_seuraaja kirjoitti:

        Ette lukeneet tekstiäni. Siis kunta tarvitsee verotuloja. Tarvitaan yrityksiä jotka työllistävät ihmisiä, vaan kun yritykset käyvät vähiin. Toimiakseen, kunnassa on oltava tietty määrä ihmisiä töissä. Sitäpaitsi verojen alentaminen ei sitä hyvinvointia ja palveluja tuo. Olen pitkänlinjan yrittäjä ja työllistäjä. Ajattelin taannoin muuttaa yrityksemme Ruovedelle Tampereelta. Logistiset kustannukset olisivat nousseet niin koviksi ettei ollut mitään järkeä. Maailman meno ohjaa meidän toimintaamme ja sille emme voi mitään, vaikka tahtoisimme.

        Verojen alentaminen alentaa työn hintaa ja lisää toimeliaisuutta yrittää niin työntekijän kuin yrittäjänkin. Ostovoima lisääntyy ja palveluja käytetään enemmän.

        Onhan tämä korkean verotuksen malli jo nähty. Saatu aikaan korkea sosiaaliturva jota tullaan tuhansien kilometrien päästä käyttämään hyväksi. Tämä taas johtaa verojen korotukseen ja työn hinta nousee samoin työttömyysluvut. Nyt pyritään alentamaan vain palkkoja kilpailukyvyn parantamiseksi huomioimatta verotuksen vaikutuksia kilpailukykyyn.

        Yrityksen on hakeuduttava sinne , missä pystyy kilpailukykyisesti toimimaan. Logistiikan kustannukset jo pelkästään ohjaavat tuotannollisen toiminnan vähitellen pois kunnasta. Meille jää palvelujen tuottaminen sekä digitekniikkaan perustuva yrittäjyys vähäisten logistiikan kustannusten ansiosta.

      • hui.hai

        Eiköhän pelkästään Ruoveden kunnalla verotulot ole kymmeniä miljoonia vuosittain, mutta kukaan ei tiedä mihin nekin haihtuu. Syrjäytyneiden/työttömien ilmaistyövoima työpajalla taitaa olla ainoa kunnan osasto joka saa mitään näkyvää aikaiseksi...

      • Paljonverojamaksetaan
        hui.hai kirjoitti:

        Eiköhän pelkästään Ruoveden kunnalla verotulot ole kymmeniä miljoonia vuosittain, mutta kukaan ei tiedä mihin nekin haihtuu. Syrjäytyneiden/työttömien ilmaistyövoima työpajalla taitaa olla ainoa kunnan osasto joka saa mitään näkyvää aikaiseksi...

        Vuonna 2015 verotulot yht. 16,7 milj. eur

    • Kuka.elää.rahallasi

      Hirveä läjä rahaa tällaisesta käpykylästä, mihin hittoon ne oikein tärvätään???

    • paljon_on_myös_vähän

      Onhan tuo iso rahakasa taviksen näkökulmasta katsottuna. Entäs sitten, kun siittä ruvetaan maksamaan menoja. Yrittäjän näkökulmasta tuo ei niin iso kasa
      ole. Varsinkin kun ymmärtää menopuolesta jotain.

    • P-auki

      Kunnan työntekijöiden palkat ja edut ne ovat jotka maksaa, sulaa tuokin rahavuori olemattomiin eikä piisaakaan. Mutta ei se mitään, otetaan lisää velkaa byrokratiakoneiston ylläpitämiseen...

    • Piikki.auki

      Puhumattakaan siitä että lisävelalla pyöritetään tätä "vuorotteluvapaarallia", ja tällaisessa taloudellisessa tilanteessa, ikään kuin ei palkkamenoja muutenkin olisi kaikista näistä virkamiehistä ihan riittämiin.

    • ettei.totuus.unohdu

      Kunnan verotulot ovat noin 16 milj. euroa ja valtionavut 15 milj.euroa per vuosi. Joku muu ne teidänkin touhut suureksi osaksi maksaa. Olkaa tyytyväisiä ja älkää yhtään valittako.

      • Otappa.selvää.ensin

        "Joku muu"... ne muut kuule ollaan ihan kaikki me veronmaksajat jotka tätä lystiä kustannetaan valtionverotuksessa! Olet pihalla kuin lumiukko. Valtiohan on itse kusessa, sen alijäämä vaihtelee 5-10 miljardin tasolla vuodessa ja se ei saa mistään "valtionosuuksia" talouttaan paikkaamaan vaan kattaa tämänkin lisävelan otolla. Ettei totuus unohtuisi tai tulisi väärin ymmärretyksi; valtio ei ole mikään kaukainen runsaudensarvi joka pystyy enää kovin kauaa paikkomaan kuntien taloutta. Todelliset säästöt ovat kunnissa edessä, kun pakko tulee vastaan, sitten voidaan tarpeeton byrokratia purkaa ja huolehtia niistä peruspalveluista.

      • ettei.totuus.unohtuisi
        Otappa.selvää.ensin kirjoitti:

        Kunnassa, jossa verotulot on noin pienet ei taatusti makseta valtionveroa 15 milj vuodessa, ei lähellekään.

      • Verot.ja.vellit.sekaisin
        ettei.totuus.unohtuisi kirjoitti:

        Kunnassa, jossa verotulot on noin pienet ei taatusti makseta valtionveroa 15 milj vuodessa, ei lähellekään.

        Mitä sä nyt sekoilet??

      • Verot.ja.vellit.sekaisin
        ettei.totuus.unohtuisi kirjoitti:

        Kunnassa, jossa verotulot on noin pienet ei taatusti makseta valtionveroa 15 milj vuodessa, ei lähellekään.

        Älä sekoita veroja ja valtionosuuksia=köyhäinapu :)

    • Kansanälissään

      Tämä Suomen kaunein(?) kunta herää juhannuksena eloon. Vähän aikaa on eloisaa, katukuvassa näkyy ihmisiä, sitten kesälomien loputtua kylä kuolee. Kukaan ei liiku, ketään ei näy missään. Mutta eipä hätää, onneksi joku tarjoilee ilmaista lihasoppaa ja hernekeittoa, se saa vipinää ihmisiin. Satojen metrien jonot kiemurtelevat soppatykille, väkeä kuhisee, puhutaan tuhatta lähentelevistä ihmismääristä. Tässä vinkki tapahtumien järjestäjille; ilmaista keittoa styrox kupista, se saa väen ulos pirtistä, toinen on muutaman sentin ale bensa-automaatilla. Mitään kaupallista tmvst ei tähän kylään kannata järjestää, ilmaista ruokaa vain.

    • Eino.S.Porkkakoski

      Kyllä leipäjonotkin on todellisuutta.

      • Sillä, että vain ilmainen hernekeitto saa väen täällä liikkeelle, ei ole MITÄÄN tekemistä vähäosaisten ihmisten leipäjonojen kanssa! Ei sotketa asioita. Ruovesiläisillä on keskimäärin katsottuna rahaa (ja ennen kuin taas pillastutaan: tietenkin poikkeuksia on, molempiin suuntiin, mutta puhun nyt keskimääristä); siitä tässä ei ole ollenkaan kyse.

        Keskimääräinen ruovesiläinen vaan tykkää käyttää rahansa jossain muualla kuin Ruovedellä, eikä ilmainen ämpäri tuhannelle ensimmäiselle sadan kilometrin päässä haittaa asiaa yhtään. Toisaalta sanotaan kyllä, että paikallista yrittäjää pitäisi suosia, mutta sitten ei kuitenkaan suosita, ja sitten ihmetellään, kun palvelut katoaa läheltä tai on kalliimpaa kuin sadan kilometrin päässä. Öö, onko ihme?

        Tyhmyys ja itsekkyys täällä taitaa enimmäkseen olla se ongelma...

      • TeeJotain kirjoitti:

        Sillä, että vain ilmainen hernekeitto saa väen täällä liikkeelle, ei ole MITÄÄN tekemistä vähäosaisten ihmisten leipäjonojen kanssa! Ei sotketa asioita. Ruovesiläisillä on keskimäärin katsottuna rahaa (ja ennen kuin taas pillastutaan: tietenkin poikkeuksia on, molempiin suuntiin, mutta puhun nyt keskimääristä); siitä tässä ei ole ollenkaan kyse.

        Keskimääräinen ruovesiläinen vaan tykkää käyttää rahansa jossain muualla kuin Ruovedellä, eikä ilmainen ämpäri tuhannelle ensimmäiselle sadan kilometrin päässä haittaa asiaa yhtään. Toisaalta sanotaan kyllä, että paikallista yrittäjää pitäisi suosia, mutta sitten ei kuitenkaan suosita, ja sitten ihmetellään, kun palvelut katoaa läheltä tai on kalliimpaa kuin sadan kilometrin päässä. Öö, onko ihme?

        Tyhmyys ja itsekkyys täällä taitaa enimmäkseen olla se ongelma...

        ... ja piti jatkamani vielä, että edes esim. sivistystoimenjohtajakaan ei huippupalkallaan (hah) yksinään pysty ostamaan ruovesiläisiä kauppoja ja muita pieniä yrityksiä kannattaviksi. Eikä kunnanjohtajallakaan ole sellaista mahtikäskyä, jolla palvelut käsketään takaisin kylille.

        Palvelut kyllä tulevat, kun riittävän moni on valmis käyttämään niitä sellaiseen hintaan, jolla palvelu on tuotettavissa kannattavasti. Ja vain ja yksinään kannattavia palveluja tuottava yksityinen yritys voi luoda uusia työpaikkoja kuntaan. Jota kautta sitten saadaan niitä uusia kuntalaisia ja verotuloja.

        Näin se pyörä vaan pyörii: jos kuntalaiset eivät oikeasti käytä paikallisia palveluita, ne eivät tule puhumalla (= valittamalla) kannattaviksi, ja ne poistuvat. Pelkällä kesäsesongilla ja kauniilla maisemilla ei todellakaan pitkälle pötkitä.

        Älä kysy, mitä yhteisö voi tehdä sinun eteesi. Mieti ensin, mitä sinä voit tehdä yhteisösi eteen.

    • kunnollinenkuntalainen

      TeeJotain, jos sinä yrittäjänä haukut meitä paikkakuntalaisia tyhmiksi ja itsekkäiksi,. Taisit laittaa yrityksesi väärään kuntaan. Meinaatko et tuolla asenteella pärjää kukaan missään yrittäjänä. Myös yrittäjän pitää olla nöyrä eikä haukkua olevia ja tulevia asiakkaita,tai nekin vähät katoo.

      • Kunnollinenkuntalainen, en ole yrittäjä, ihan matalapalkkainen rividuunari.

        Minun asenteellani ei todellakaan yrittäjäksi ryhdytä, enkä haluaisikaan, mutta silti käytän ruovesiläisiä palveluita, koska en kuitenkaan ole tyhmä.

      • Lunta.tupaan

        Hyvä, oikea asenne! Taas täällä keskustelussa huomataan kuinka omia yrittäjiä sätitään. Mikään ei tunnu kelpaavan, tuntuu että joillain on aina jotain "periaatteellista". Muistuu mieleen se Kakkosen "Turpeinen" sarja jossa kylän rikas satraappi tankkaa kahdella kympillä amerikanrautansa jotta pääsee Tampereelle ostoksille ja täyttämään tankkinsa.

      • "Yrittäjä ei ole tarpeeksi NÖYRÄ." Onhan se tietenkin ihan hyvä syy olla käyttämättä oman kunnan palveluita. Ette ole tosissanne. Jostain uskonlahkostako tässä puhutaan?!

        Ikävää toistaa itseään, mutta eivätköhän ruovesiläiset yrittäjät ole joutuneet varmaan aika nöyränä toteamaan tämän päivän realiteetit: Pitää saada heti-mulle-tänne-kaikki-minä-olen-asiakas ja "minä sinun palkkasi maksan", mutta toisaalta mistään ei pitäisi joutua MAKSAMAAN tai ainakin paljon VÄHEMMÄN kuin naapurissa / kaupungissa / kotona / netissä, koska MINÄ olen työssäkäyvä / työtön / sairas / ei-sairas / asiakas / eläkeläinen / nuori / vanha / väsynyt /..... (täytä itse), ja koska teillä on niin vähän henkilökuntaa / huono valikoima / huonot omenat / ihanmitävaan. (Eikä olla edes nöyriä! Ettäs kehtaavat!)

        Ja sitten lähdetään hypermarkettiin, ja illalla taas päivitellään kotona, kuinka Ruovedellä ei ole mitään tai ainakin huonosti.

      • Lunta.tupaan

        Kyllä vaan, mitäpä tuohon lisäämään, kupletin juoni tulee varsin selväksi!

    • kääntyilijä

      Teejotain,ei ihme ettei teidän firmassakaan ole tungosta kun tuollasella asenteella olet siellä rividuunarina ja asiakaspalvelijana.

    • Kelloralli

      Autottomat työttömät ja eläkeläiset eivät edes pääse täältä muualle asioimaan. Onhan paljon eläkeläisiä joilla on aikaa ja rahaa käydä muualla. Sekä muualla työssäkäyviä, ostat sieltä mistä kätevästi saat. Asiallisuus ja ystävällisyys ovat ne valtit joilla pärjää, oli ala mikä tahansa. Se ei ole kaikilla Ruoveden yrittäjillä itsestäänselvää. Jos asenne on se että kuntapäättäjät ja muut yrittäjät on mun kavereita ja se riittää, niin turha on valittaa. Sieltä ostetaan mistä saa asiallista palvelua ja niitä palveluja käytetään missä on osaamista.

      • omatrahat

        Ruoveden kunta verottaa niin rankasti, että verojen jälkeisellä tulolla voin ostaa vain mistä edullisesti saan. Verkkokaupoista samat tavarat saa halvemmalla kuin Ruoveden yrittäjiltä, vaikka rahdinkin vielä päälle maksaa. Ruoka tulee ostettua pääosin kylän kaupoista. Kunnallisveron määrän päättää kunnanvaltuusto ja pitävät huolen, että kuntalaisten ostovoima vain heikkenee.

    • Monenlaista

      Mielestäni useimmilla ruovesiläisillä yrittäjillä palveluasenne on kunnossa ja ovat nöyriä. Ostavaa kuluttajakuntaa on meillä niin kovin vähän enää että niiden kanssa ei voi alkaa kranttuilemaan. Sama juttu asiakaskunnassa, nöyryyttä ja hyvää käyttäytymistä löytyy useimmilta. Sitten on niitäkin joilla on huono itsetunto ja sitä pitää pönkittää esim kaupan kassalla henkilökunnalle öykkäröimällä. Suomalainen kuluttaja on kyllä opetettu liian hyvään, "asiakas on aina oikeassa" ei saa tarkoittaa sitä että kaikki p-a kaadetaan yrittäjän tai henkilökunnan päälle. Sitten on tapauksia missä palvelevassa liikkeessä on töykeä tytöntekijä. Nuori mies ei tervehdi, mulkoilee vain vihaisesti eikä vastaa kysymyksiin. Työnteko ja palvelu tuntuu olevan yhtä tervanjuontia. Kerran liikkeeseen sisään tullessani kuulin hänen huutavan "kuka v-u sieltä nyt tulee!" En suurin surminkaan muuten asioisi enää tässä liikkeessä mutta kun omistaja on niin mukava, ystävällinen, palvelualtis ja NÖYRÄ, yrittäjä isolla Yyllä.

      • muuallekkosit

        Samassa liikkeessä taidan olla käynyt. Todella tympeä nuorempi mies. Sovimme että hän ottaa asiastani selvää ja soittaa perään. Olen odottanut puoli vuotta eli tuskin asioin siellä enää.

      • Mulkosilmä

        Kuulostaapa tutulta, epäystävällinen nuorempi mies. Ihan väärässä paikassa, ei sovellu palveluammattiin. Mutta ko. yritys muuten ihan jees, ei tarvitse muualle mennä.

    • Kelloppi

      Onkos nyt muuten kaikki hyvin Ruovedellä? Terveyspalvelut ei toimi niin kuin pitäisi. Melkein puoleen yhteydenotoista poliklinikalle ei vastata (avin mukaan). Ikäihmiset käyvät "valohoidossa" lääkärin vastaanotolla. Sitten ambulanssilla Acutaan. Halpaa ja inhimillistä. Kuka tätä leikkikoulua pyörittää?

    • Turhaa.vatulointia

      Liitettäköön Ruovesi Virtaihin niin loppuu "pyörittely"

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      11
      3445
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      68
      1868
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      541
      1566
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      80
      1178
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      992
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      958
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      209
      872
    8. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      823
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      816
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe