Open Borders !!!!

Jokaisella maailman ihmisellä tulee olla oikeus liikkua kuten itse haluaa ja tavoitella onneaan juuri siinä maassa kuin itse haluaa. Siispä vaadimme, että kaikkialla maailmassa poistetaan kaikki rajat ja annetaan näin ihmisille vapaus valita asuinpaikkansa. Valtion rajojen avaaminen on kuitenkin vain ensimmäinen askel ja vähitellen meillä pitää olla tavoitteena kaikkien muidenkin rajojen ja esteiden purkaminen. Meillähän on valtava määrä paikkoja joihin ei muka saa vapaasti mennä ja aina on joku vartija tai virkamies ovella kontrolloimassa kulkijoita. Noista kaikista esteistä pitää vapauden nimissä luopua välittömästi ja siksi ovien lukoille voisi vaikkapa asettaa korkeat vuotuiset verot jotta vain oikeasti suljettaviksi kelpaavat tilat lukittaisiin. Jokainen voi tietysti etsiä ympäristöstään puomeja, verkko-ovia ja muita esteitä ja kiinnittää niihin monisteen jossa vaaditaan kulkuvapautta. Laitan tänne myöhemmin mallijulisteen, jota jokainen voi tietenkin muokata mielensä mukaan. Jo muutamassa vuodessa voimme kieltää kaiken liikkumisen estämisen ja tämä toteutuu hyvin nopeasti kun saamme kaikki lukot laittomiksi.
Liittykää vapauden lauluun ja suureen joukkoomme joka jo nyt on saanut valtavan määrän ennen suljettuja lukkoja pysyvästi avatuiksi.
466
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Joo ja omilla rahoilla.....pummit.....

Äänestä

"Jokaisella maailman ihmisellä tulee olla oikeus liikkua kuten itse haluaa ja tavoitella onneaan juuri siinä maassa kuin itse haluaa."
Kait kuitenkin korostit sanoja "maailman ihmisellä"?
Siihen kun eivät näet kuulu ihonväriltään ruskeahkot sieluttomat saatananpalvojamatut...

Äänestä

Mee hoitoon

Äänestä
  • Tainnu jollain sukkivakilla lopullisesti pimahtaa päässään...
    No, ei vaiskaan, aloittaja on aivan satavarmasti kommunistimatu.
    Jälleen kerran suomalaisen miehen on pakko tarttua aseihin...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vapausonjoovella kirjoitti:

Jokaisella maailman ihmisellä tulee olla oikeus liikkua kuten itse haluaa ja tavoitella onneaan juuri siinä maassa kuin itse haluaa. Siispä vaadimme, että kaikkialla maailmassa poistetaan kaikki rajat ja annetaan näin ihmisille vapaus valita asuinpaikkansa. Valtion rajojen avaaminen on kuitenkin vain ensimmäinen askel ja vähitellen meillä pitää olla tavoitteena kaikkien muidenkin rajojen ja esteiden purkaminen. Meillähän on valtava määrä paikkoja joihin ei muka saa vapaasti mennä ja aina on joku vartija tai virkamies ovella kontrolloimassa kulkijoita. Noista kaikista esteistä pitää vapauden nimissä luopua välittömästi ja siksi ovien lukoille voisi vaikkapa asettaa korkeat vuotuiset verot jotta vain oikeasti suljettaviksi kelpaavat tilat lukittaisiin. Jokainen voi tietysti etsiä ympäristöstään puomeja, verkko-ovia ja muita esteitä ja kiinnittää niihin monisteen jossa vaaditaan kulkuvapautta. Laitan tänne myöhemmin mallijulisteen, jota jokainen voi tietenkin muokata mielensä mukaan. Jo muutamassa vuodessa voimme kieltää kaiken liikkumisen estämisen ja tämä toteutuu hyvin nopeasti kun saamme kaikki lukot laittomiksi.
Liittykää vapauden lauluun ja suureen joukkoomme joka jo nyt on saanut valtavan määrän ennen suljettuja lukkoja pysyvästi avatuiksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu