Putinin asema horjuu Venäjällä, vallanvaihto 2018?

Korruptoitunut hallinto, talouskriisin huono hoito ja yhteydet ääri-islamiin syövät Vladimir Putinin kannatusta Venäjällä. Lisäksi Putinin sanotaan hyväksyvän symboleja, jotka viittavat Neuvostoliiton ajan diktatuuriin. Oppositioon kohdistuneen toiminnan perusteella tästä ei olla kovin kaukana nytkään.

Putinin menettäessä kannatustaan nousevat haastajiksi Vladimir Zhirinovskin johtama liberaalidemokraattinen puolue (LDPR) ja duuman ulkopuoliset nationalistiryhmät. Nationalistit ovat ainoita ryhmiä, joilla on todelliset mahdollisuudet saada kansan tuki, sillä muut oppositiopuolueet ovat nykyajan venäläisille liian vasemmistolaisia. Nationalisteja koettelevat kuitenkin sisäiset erimielisyydet, sillä juutalaissyntyinen Zhirinovski on syyttänyt kilpailevaa Aleksander Barkashovin Yhtenäisyys-oppositiopuoluetta antisemitismistä.

Viimeisimpänä ongelmana Putinille on veljeily ääri-islamilaisten tsetseenien kanssa. Pietarissa nationalistit järjestivät eilen mieleneosoituksen, jossa vastustettiin pietarilaisen sillan nimeämistä tsetsenialaisen terroristijohtajan Ahmat Kadyrovin mukaan. Mielenosoitukseen osallistui yli 300 ihmistä.
http://rushincrash.com/russia/in-st-petersburg-hosted-a-rally-against-the-bridge-named-after-kadyrov/

Vladimir Putin on kuitenkin osoittanut diktaattorimaisia otteita tukahduttaessaan LDPR-puolueen poliittista vastarintaa. Puolueen jäseniä on pidätetty hyvin kevyin perustein. Viime viikolla yhden puolueen poliitikon päälle sumutettiin kaasua ja hän joutui sairaalaan Uraissa.
http://rushincrash.com/russia/in-ugra-attacked-the-deputy-of-the-liberal-democratic-party/

Onnistuvatko opposition nationalistit keräämään riittävästi kannatusta, jotta Zhirinovskilla tai jollain hänen puoluetoverillaan on mahdollisuus syrjäyttää Putin vuoden 2018 presidentinvaaleissa?
1599
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Putinin kaarti tulee Putinille pian tarpeeseen. Pian Venäjä on taas punainen kun kaupunkien kadut muuttuvat verenpunaisiksi.

Todenäköisin skenaario on kuitenkin pikku sota joka yhdistää kansaa ja miellyttää nationalisteja.

Suomihan on edelleen 5.artiklan suojan ulkopuolella. Komea sulka Putinille kun itse Stalin ei kyennyt Suomea nujertamaan.

Äänestä

Mistähän Venäjältä löytyisi semmoinen KUNNOLLINEN poliitikko maan johtoon noiden kaistapäiden Putinin ja Zhirinovskin tapaisten hirvitysten sijaan?

On se merkillistä kun Venäjältä löytyy hyviä jääkiekkoilijoita mutta ei näemmä ainuttakaan kunnollista poliitikkoa(!)

Äänestä
  • Mitä tarkoitat "kunnollisella poliitikolla"? Oletko joku kommunisti, kun eivät Putinin ja Zhirinovskin tapaiset oikeistojohtajat kelpaa?

    Venäläisille he kelpaavat. Sosialisteja ei tarvita takaisin valtaan.

    Äänestä

  • Et pysty todistamaan mitenkään olevasi venäläinen.

    Äänestä

  • En usko että,on venäläinen kun ei ole,linkkiä!

    Äänestä

Putinilla on ongelmia omankin puolueensa kanssa. Puolueen oikeistosiipeä edustava puolustusministeri Sergei Shoigu on ilmaissut kiinnostuksensa lähteä haastamaan Putinia seuraavissa presidentinvaaleissa. Shoigu lupaa Venäjältä rajumpia otteita maailmanpolitiikassa. Hänen mukaansa Venäjällä olisi valmius tehdä paljon voimakkaampia toimia esimerkiksi Syyriassa, mutta Putin osoittaa pelkurimaisuutta ja haluaa vain istuskella turvassa Kremlissä.

Äänestä
  • Fuhrerbunkkeri ei tehny vaikutusta Shoiguun?

    Pitäköön ukko varansa, monia kenraaleja on kuollut yllättäen viime kuukausina...

    Armeijan ja Putinin edustaman KGB:n välit ovat aina olleet monisyiset ja arat.

    Äänestä

  • Kyseiset kenraalit ovat kritisoineet sitä, ettei Venäjä aloita avointa sotaa Ukrainassa ja Syyriassa, vaan piiloutuu KGB-tyylisten valheiden taakse.

    Kunnollisilla armeijan johtamilla operaatioilla saataisiin aikaan paljon nykyistä parempaa tulosta.

    Äänestä

Näköjään joo. Natottaja sen taas tietää. Ukko istuu hamaan maailman tappiin.

Äänestä

Diktaattorit ovat sitkeää lajia. Putin kaatuu, jos sisäpiiri kokee Putinin sapelinkalistelun seuraukset omissa nahoissaan.

1Äänestä

Nato Tiltu: "Putinin asema horjuu Venäjällä, vallanvaihto 2018?"

Kiirettä pitää? ;)

Äänestä

Kyllä näkee tästäkin miten paljon natottajat valehtelee, outoa porukkaa ovat.

Äänestä

Onko minäänlaista profetiaa siitä, milloin tämä kyseinen "2018" mahdollisesti olisi?

Äänestä

Aloittaja oli sama. Joka näki ruudun läpi kommentoijien kansalaisuudenkin.

Äänestä

Aloituksen jälkeen Venäjällä alkoi tapahtumaan.
Mielenosoituksiin otettiin järjettömän kovat otteet. Oppositioehdokkaat joutuivat pannaan. Putin teki kumileimasin Duuman avustuksella uuden perustuslain, joka teki hänestä ikuisen presidentin. Poikkeuslait, ja vapaan median tukahduttaminen oli osa Putinin itsevaltaista valtapolitiikkaa.
Vaaliväärennöstäkin nähtiin jopa tv-ruudessa, kun käsi verhon takaa sujauttaa nipun äänestyslipukkeita uurnaan..

1Äänestä

Kommentoi aloitusta


PutinSyrjään2018 kirjoitti:

Korruptoitunut hallinto, talouskriisin huono hoito ja yhteydet ääri-islamiin syövät Vladimir Putinin kannatusta Venäjällä. Lisäksi Putinin sanotaan hyväksyvän symboleja, jotka viittavat Neuvostoliiton ajan diktatuuriin. Oppositioon kohdistuneen toiminnan perusteella tästä ei olla kovin kaukana nytkään.

Putinin menettäessä kannatustaan nousevat haastajiksi Vladimir Zhirinovskin johtama liberaalidemokraattinen puolue (LDPR) ja duuman ulkopuoliset nationalistiryhmät. Nationalistit ovat ainoita ryhmiä, joilla on todelliset mahdollisuudet saada kansan tuki, sillä muut oppositiopuolueet ovat nykyajan venäläisille liian vasemmistolaisia. Nationalisteja koettelevat kuitenkin sisäiset erimielisyydet, sillä juutalaissyntyinen Zhirinovski on syyttänyt kilpailevaa Aleksander Barkashovin Yhtenäisyys-oppositiopuoluetta antisemitismistä.

Viimeisimpänä ongelmana Putinille on veljeily ääri-islamilaisten tsetseenien kanssa. Pietarissa nationalistit järjestivät eilen mieleneosoituksen, jossa vastustettiin pietarilaisen sillan nimeämistä tsetsenialaisen terroristijohtajan Ahmat Kadyrovin mukaan. Mielenosoitukseen osallistui yli 300 ihmistä.
http://rushincrash.com/russia/in-st-petersburg-hosted-a-rally-against-the-bridge-named-after-kadyrov/

Vladimir Putin on kuitenkin osoittanut diktaattorimaisia otteita tukahduttaessaan LDPR-puolueen poliittista vastarintaa. Puolueen jäseniä on pidätetty hyvin kevyin perustein. Viime viikolla yhden puolueen poliitikon päälle sumutettiin kaasua ja hän joutui sairaalaan Uraissa.
http://rushincrash.com/russia/in-ugra-attacked-the-deputy-of-the-liberal-democratic-party/

Onnistuvatko opposition nationalistit keräämään riittävästi kannatusta, jotta Zhirinovskilla tai jollain hänen puoluetoverillaan on mahdollisuus syrjäyttää Putin vuoden 2018 presidentinvaaleissa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu