Pietari: Sillalle Kadyrovin nimi, vastustetaan

Tsetsenian entisen johtajan mukaan ollaan nimeämässä silta Pietarissa, paikalliset asukkaat vastustavat. Heidän mielestään kysessä on Tsetsenian nykyisen johtajan, edellisen edesmenneen johtajan pojan idea, jota Putin kannattaa - eihän Venäjällä edes siltojen nimiä voi päättää ilman Putinin suostumusta.

Kymmeniä tuhansia nimiä vastustavaan adressiin. Joku vertasi että olisi ihan sama, jos Berliinissä nimettäisiin silta Hitlerin mukaan. Sanoi, että samanlaisia roistoja molemmat Kadyrovit, sekä isä että poika.

Joku pietarilainen nainen uskoi, että kenties voivat saada estetyksi sillan nimeämisen Kadyrovin mukaan, kun kyse on kuitenkin melko pienestä asiasta, mutta isommissa asioissa ei ole toivoakaan, että kansa vois vaikuttaa. Putin sanelee kaiken.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

"Kymmeniä tuhansia nimiä vastustavaan adressiin."

Huomaavaista, salaisen poliisin ei tarvitse tehdä erikseen pidätysluetteloita.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hofr kirjoitti:

Tsetsenian entisen johtajan mukaan ollaan nimeämässä silta Pietarissa, paikalliset asukkaat vastustavat. Heidän mielestään kysessä on Tsetsenian nykyisen johtajan, edellisen edesmenneen johtajan pojan idea, jota Putin kannattaa - eihän Venäjällä edes siltojen nimiä voi päättää ilman Putinin suostumusta.

Kymmeniä tuhansia nimiä vastustavaan adressiin. Joku vertasi että olisi ihan sama, jos Berliinissä nimettäisiin silta Hitlerin mukaan. Sanoi, että samanlaisia roistoja molemmat Kadyrovit, sekä isä että poika.

Joku pietarilainen nainen uskoi, että kenties voivat saada estetyksi sillan nimeämisen Kadyrovin mukaan, kun kyse on kuitenkin melko pienestä asiasta, mutta isommissa asioissa ei ole toivoakaan, että kansa vois vaikuttaa. Putin sanelee kaiken.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu