Helou
Vuoden ollut työttömänä ja voin sanoa kamalin vuosi. Mulla ikää jo 55v. Tähän olemiseen vois tottua olla vaan rahaa ei kauheasti ole käyn ny ruokajonoissa yms paikoissa. Yhtään duunipaikkaa ei oo te toimisto lähettänyt ei oo soitettu vaikka jättänyt soittopyyntöjä. Kaikesta huolimatta hain opiskelupaikkaa ja pääsin elokuussa alkaa suuntaan perhe työhön mukavalle tuntuu. Tsemppiä kaikille yrittäkää ja hakekaa apua asioilla on tapana järjestyä tavalla tai toisella..
uusi ammatti
vanhajää
2
207
Vastaukset
- palkkatyösaariittää
Hienoa että pääsit kurssille. Minä taas olen iloitsen uudesta elämänvaiheesta, kun pätkätyöt vaihtuivat täytettyäni 60 vuotta liiton lisäpäivien ansioista jatkuvaan "työttömyyteen." Saan hakea töitä ja voin sellaisen ottaa vastaan jos eteen tulee. No meilläpäin on mahdollista saada vain henkilökohtaisen avustajan hommia tai muutaman tunnin siivouskeikkoja.
Taloudellisesti olen tottunut pärjäämään pienellä butjetilla. Päivät menee joutuin tehdessä vapaaehtoistöitä. - Anonyymi00002
Kursseilla notkuminen on ihan mukavaa puuhaa ja saa uusia ystäviä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad961555- 541053
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että403961- 164913
- 57762
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän124737- 51678
- 57651
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38645- 76642