kylän tulevaisuus

Huolestuneena mietin kun työpaikat kuitenkin vähenevät suhteessa asukasluvun kasvuun.Silti etelä-pohjalaisella investointi vimmalla rakennetaan kauppoja ym.kokoajan lisää vaikka väkilukuun nähden niitä on jo nyt liikaa? Koska tämä lakeuden niin sanottu veturi kaatuu omaan mahdottomuuteensa? Tällä hetkellä on lama syvempi kuin 80-luvun puolivälin lama..vaatii joko kanttia tai olla todella tyhmä tehdä isoja siirtoja tällä hetkellä varsinkin kun kyseinen alue ei loppukädessä ole niin kauhean elinvoimainen.Äskeisen lauseeni perustan lähinnä tuotannon kapeaan linjaan joka vaatisi enemmän vientivetoa.Mahdollisesti kaupungin velka tulee kasvamaan vielä seuraavat 3-5v.
9142
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Kyllä todelliset pohjat nähdään sitten, kun korkotaso alkaa nousta. Alhaiset korot ovat ainoa asia, mikä meitä nyt pitää vielä pinnalla.

Äänestä

mielipiteitä, kiitos.

Äänestä

Onhan tässä pieni totuuskin.

Ulospäin voidaan näyttää vaikka mitä KOMIAA mutta todellisuudessa Seinäjoella ei ole mitään merkittävään kehitystä. Kaikki raha tulee maakunnasta.

Pitkän ajan vaikutus voi tulla eteen vielä jossain välissä. Kaupunki ei voi kehittyä jos alueelle ei synny jotain isoa yrityskantaa. Energiasektori on Vaasassa hieno juttu, kunpa saatais samanlainen Sjoelle.

Uskomatonta että kaupungin johto ei näe asiaa. Pitäs jo vähän jarrutella pikkuhiljaa.

Äänestä

totuuden siementä oli sekä tuossa korko asiassa että vahvasti teollisuus asiassa,näkisin että kauppa kehitys taantuu ja siirtyy osaksi takaisin maakuntiin

Äänestä

Mitä se haittaa jos raha tulee maakunnasta?

Seinäjoki kasvaa ja sivukylät toimivat teollisuusalueena.

Missä ongelma?

Äänestä

Seinäjoki kasvaa sijaintinsa ansiosta, ja nousee tulevaisuudessa suurten kaupunkien joukkoon. Maakunta on kohtuullisen väestörikas, ja muutto kohti Seinäjokea kiihtyy vuosi vuodelta, kun muualla maakunnassa ei ole nykypäivän ihmisen vaatimustason täyttäviä toimintoja. Seinäjoelta löytyy kaikki, siksi ihmiset haluaa sinne. Ei nykyihmiset halua asua jossain sivukylillä, varsinkaan kun siellä ei ole yhtään mitään. Seinäjoella löytyy jokaiselle jotain harrastusta ja ajanvietettä. Vaasasta ei ole kilpailijaksi, koska on näivettyvä nurkkakunta. Lähimmät varteenotettavat kaupungit ovat Tampere, Jyväskylä ja Oulu, ne ovat niin kaukana etteivät vaikuta Seinäjoen kehitykseen, kuin positiivisesti. Seinäjoen vaikutuspiiriin kuuluu kuitenkin välittömästi noin 130 000 asukasta, joten ihan pienestä kylästä ei ole kyse. Vaasa jää vaikutuspiiriltään paljon pienemmäksi. Toki Seinäjoki tarvitsee maakuntaa ja ympäryskuntia, mutta yhtäläisesti ympäryskunnat tarvitsee Seinäjokea. Seinäjoki tuo hyvinvointia ja nykyaikaa sekä mahdollisuuksia koko maakuntaan. Ilman Seinäjoen olemassaoloa, eteläpohjanmaa olisi Vaasan kaukaista periferiaa, jonne ei investoitaisi yhtään mitään.

Äänestä
  • Ootkohan sä edes käyny vaasassa.
    Missä on esimerkiksi seinäjoen lentokenttä?

    Vaasaan tulee uusia liiketiloja ihan yhtälailla kun vaikka seinäjoelle. Keskusta ei silti ole yhtä autio kun seinäjoella yms. yms.

    Ainoa etu on ratojen yhteyskohta. Muuten seinäjoki olis sivukylä jollekin muulle.

    Jossain vaiheessa homma kaatuu mahdottomuuteensa, koska ihmisille pitää myös olla työpaikkoja joita tänne ei kehity.

    Äänestä

edellinen kirjoittaja puhui vain muutosta yhteen suuntaan..no se tuo tullessaan taloudellisen katastrofin...jos nyt näin kävisi.. koska alueen teollisuus ym.. ei kehity samalla tavalla kun väestö kasvu..eli ..sanonko käy kun kiinassa..tulee löysät housuun

Äänestä
  • Taasko sä aloitat ton pistepistepiste sana siellä pistepistepiste sanatäällä.

    Noissa sun jutuissa ei ole vieläkään mitään tolkkua?

    Vaikka kuinka yrittää niin ei tajua mitä sä yrität sanoa?

    Mutta se on kyllä tosiasia että kyyti tulee olemaan ympäryskunnille kylmää tulevaisuudessa.
    Nykynuoriso ei enää halua jäädä lapualle vaan siirtyy seinäjoelle tai muualle isompiin kaupunkeihin.

    Näin tapahtuu jokapuolella maailmaa.

    Tämä ilmiö on kuin rinnettä alas pyörivä lumipallo joka kasvaa ja kasvaa, mitä enemmän nuorisoa muuttaa seinäjoelle sitä enemmän myös vastahakoiset alkavat muuttaa.

    Kerrotko vielä mihin perustuu väite että:

    "koska alueen teollisuus ym.. ei kehity samalla tavalla kun väestö kasvu.."

    Onko tämä vain sinun mielipide vai löytyykö jotain faktaa?

    Minä nimittäin olen vahvasti erimieltä.
    Teollisuusalue laajenee kokoajan.

    Muutenkin olet sanonut että seinäjoen väkiluku ei oikeasti kasva vaan se johtuu vain liitoksista niin miksi sitten mielestäsi työpaikkojen pitäisi lisääntyä?

    Toivottavasti ei ollut liian hankalia kysymyksiä sillä sinulla on ollut tapana jättää vastaamatta kaikkiin ikäviin tosiseikkoihin/kysymyksiin mitä esitän.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tuthankamon kirjoitti:

Huolestuneena mietin kun työpaikat kuitenkin vähenevät suhteessa asukasluvun kasvuun.Silti etelä-pohjalaisella investointi vimmalla rakennetaan kauppoja ym.kokoajan lisää vaikka väkilukuun nähden niitä on jo nyt liikaa? Koska tämä lakeuden niin sanottu veturi kaatuu omaan mahdottomuuteensa? Tällä hetkellä on lama syvempi kuin 80-luvun puolivälin lama..vaatii joko kanttia tai olla todella tyhmä tehdä isoja siirtoja tällä hetkellä varsinkin kun kyseinen alue ei loppukädessä ole niin kauhean elinvoimainen.Äskeisen lauseeni perustan lähinnä tuotannon kapeaan linjaan joka vaatisi enemmän vientivetoa.Mahdollisesti kaupungin velka tulee kasvamaan vielä seuraavat 3-5v.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu