USKON ETTÄ SUOMI ON JO SALAISESTI NATON JÄSEN!

Uskon vahvasti että suomi on jo naton jäsen.Jossakin kassakaapissa on salainen sopimus jota kansalle ei vielä kerrota ja tuskin venäjällekään ettei herra putin hermostu.(Sopimus on voitu tehdä jo vuosia sitten)
Eihän näitä sopimuksia tarvitse kaiken kansa nähden kuuluttaa ja kyllä venäjän uhka otetaan suomessa hallitustasolla vakavasti vaikka sitä medioissa vähätellään.
Venäjä voisi miehittää suomen helposti(muutamassa päivässä) ja siksi suomella on kiire saada natolta turvaa.
Amerikalle on suurta hyötyä siitä että venäjä joutuu hajoittamaan sotillaalliset toimet laajalle.Se voi itse säästyä paremmin kun venäjä pohkuaa muita natomaita maan tasalle.Muuten amerikan natointoilussa ei ole järkeä.
Se laajentaa piiriään turvatakseen oman selviytymisesä kriisi tilanteessa.
41311
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 41

Vanhimmat

JOS Suomi joskus liittyy jäseneksi niin se tapahtuu neuvoa-antavan kansanöönestyksen ja Naton paraatioven kautta!

Äänestä

Miksi käy täällä sanasotaa itseäsi vastaan?

Äänestä

Niin ne asiat vaan tuppaavat hoitua :)

Älä huoli, Ruotsi on jo kypsää kauraa ja se tarkoittaa että Suomikin on.

KIITOS Putin, hyvän propagandatyön teit NATO:n ja USA:n puolesta. Well done! :)

1Äänestä

vieläks ne naton kokkeli nokat on harjottelemassa?..voiks tulla jo sängyn alta.

Äänestä
  • Ehei! Niitä tulee LISÄÄ ja PALJON!

    Ihan teikäläisten ja ryssien kiusaksi! Ähäkutti, minkäs teet? :-D

    1Äänestä

Torsti Sirenin seuraksi lataamoon!

Äänestä

Suomessa ei ole kansanvaltaa joten suomalaisille ei tarvitse kertoa mihin kuulutaan ja mihin ei. Eikä myöskään tarvitse kysellä mielipiteitä millaisia kansainvälisiä sitoumuksia tehdään. Jos joku kansalainen kysyy niin poliitikot voi vastata että mitäs äänestit.

Äänestä
  • Mitkäs ne vaalit oli, jotka oli tässä reilu vuosi sitten.

    1Äänestä

Aloittajalle: Onko Nato tehnyt uskomallasi kassakaappisopimuksella Suomesta vihdoin "demokraattisen" valtion?

Äänestä
  • Suomi on demokraattinen valtio! Se, ettei Venäjän Tiltua vaalien tulokset miellytä, ei muuta asiaa miksikään! Naapurista lköydät valtion, jossa ei vastaavasti ole pidetty rehellisiä vaaleja sitten Jeltsinin kauden!

    1Äänestä

  • TiltuUlvoo kirjoitti:

    Suomi on demokraattinen valtio! Se, ettei Venäjän Tiltua vaalien tulokset miellytä, ei muuta asiaa miksikään! Naapurista lköydät valtion, jossa ei vastaavasti ole pidetty rehellisiä vaaleja sitten Jeltsinin kauden!

    Unissasi pöljä.

    Äänestä

Venäjällä tiedetään kaikki suomessa tapahtuvat toiminnat, ainakin ja erityisesti mitä liittyy Natoon?
Siellä on kovin ihmetelty Suomen vastuussa olevien päättäjien naiiviutta ja suoranaista vastuuttomuutta?
Raaka tosiasia on että kun Suomi on allekirjoittanut täysjäsenyyden olemme yksi iso maalitaulu.....erityisesti jos jenkeillä on jokin erityissuunnitelma Suomen maa alueen suhteen?
Eli tähän asti olemme saaneet olla rauhassa, mutta sitten rauhan aika loppuu ehkä lopullisesti kunnes meidät tuhotaan alkavassa kolmannessa isossa sodassa?
Tähän päättelyyn ei yhdenkään Natokiimaisen järkeily riitä....ja ei riitä Nato upseerienkaan....Venäjä on ylivoimainen vastus ja se tulisi huomioida pitämällä hyvät ja luottamukselliset suhteet ja potkimalla pellolle Torsti Sirenin kaltaiset maanpetturit ilman eläkettä....ehkä karkoitukset Siperiaan muitten kiimaisten myötä?
Siten turvaisimme valtaenemmistölle rauhalliset olosuhteet omassa kotimaassa.

Äänestä

  • ERommel kirjoitti:

    Lue tarkemmin....sanoin alkavassa isossa sodassa....tarkoitin jos jenkit provosoivat niin pitkälle että tilanteet eskaloituvat on Suomi todella kusessa?

    ......sanoin.....tarkoitin....?

    1Äänestä

  • 8plus7 kirjoitti:

    ......sanoin.....tarkoitin....?

    Tyhmälle pitää selittää ja Natokiimaiset ovat tyhmää porukkaa.

    Äänestä

  • ERommel kirjoitti:

    Tyhmälle pitää selittää ja Natokiimaiset ovat tyhmää porukkaa.

    Näille pitää tavata asiat eikä ne silti mene perille, Järki on Natottajien keskuudessa pelkkä olematon käsite.

    Äänestä

  • Kiitos, että tunnustit rehellisesti. Kauniita unia. t: Patriootti. :)

    Äänestä

KATAISEN JA URPILAISEN ALLEKIRJOITUKSELLA VARUSTETTUNA ! .

Äänestä
  • Mikä? Etkö saa aikaiseksi kunnon lausetta?

    Äänestä

Avaajan tekstistä kumpuaa katkeruus tyhmiin ja vastuuttomiin politiikkoihimme, jotka eivät huolehtineet Nato-jäsenyydestä silloinkun kaikki muut "itäblokista" vapautuneet maat jäsenyytensä hankkivat. (10-20 vuotta sitten)

Nyt joudutaan spekuloimaan ja toivomaan parasta. (ja pelkäämään pahinta)

Voiko olla tyhmempää. kuin suomalainen Nato vastustaja? (Ei voi)

1Äänestä

USA tunkeilee Suomeen ovista ja ikkunoista, eikä se ole pennin vertaa Suomen etu.

Äänestä

Jippii. Nato toi rauhan Suomeenkin kuten toi rauhan kaikille Natomaille. Rauha on hyvä, eiksje.

Äänestä

Salaisia asiakirjoja eivät tee muut kuin vapaamuurarien kätyrit ja LUCIFERIn palvojat!!!

Äänestä
  • ... ja "kotiryssien salainen anarkistisolu" l. 2kpl suljetulta karannutta monioireista reppana multinikkaria (Julermi, Emävalhe > ERommel, WTiltulla Sirittää, Veteranfan, (Bare)BäckMan, jne, jne. TIRSK.
    IMO.

    Äänestä

  • 44.Div kirjoitti:

    ... ja "kotiryssien salainen anarkistisolu" l. 2kpl suljetulta karannutta monioireista reppana multinikkaria (Julermi, Emävalhe > ERommel, WTiltulla Sirittää, Veteranfan, (Bare)BäckMan, jne, jne. TIRSK.
    IMO.

    Suksi sinä vittuun ja lopullisesti palstalta....samalla poistuu kymmenen häirikköä...eikö ole aikamoinen taikatemppu?

    Äänestä

  • On se kiva nähdä kun rommelia harmittaa! Mitäs läksit luusereitten mukaan, putinistien ja fasistien jengiin....Eiksje? Taitaa jo harmittaa ihan isolla V:llä?

    Buaahhahhahhahhahaahaaaaa!

    Radiosta kuului juuri kuinka muut Natomaat olisivat lupautuneet antamaan tukensa myös Ruotsille ja Suomelle jos venäjä kriisiyttää Itämeren tilanteen. On aina mieluisaa kuulla että läntiset ystävämme ovat tukenamme. Toisaalta kyse on myös Baltian turvaamisen kannalta käytännöllisien kysymysten ratkaisusta, siihen tarvitaan Ruotsin ja myös Suomen osallisuutta.

    Pääministeri Sipilä ja puolustusministeri Niinistö sanoutuivat tarjouksesta poliittisesti irti ja esiintyivät lähinnä tietämättöminä. Se on ymmärrettävää, koska emme tietenkään voi antaa mielikuvaa että Natojäsenyys ei enää olisikaan Suomen tavoitteena, että sen merkitys olisi vähentynyt. Emmekä toki voi ollenkaan laskea omaa puolustuskykyämme ulkoisen tuen varaan, päinvastoin sitä on nyt voimakkaasti kehitettävä.

    Toisaalta on nähtävissä pieni aikalisä Ruotsin ja Suomen Natojäsenyyden suhteen. Nyt toimitaan suorassa ja käytännöllisessä sotilaallisessa yhteistyössä USA:n kanssa, uusia sopimuksia solmitaan ja yhteisharjoituksia järjestetään. Valtiojohto niin Ruotsissa kuin Suomessakin on hereillä. Pohjolan puolustusta turvataan yhdessä amerikkalaisten kanssa, antamatta venäjälle mahdollisuutta provosoitua suoran Natojäsenyyden takia.

    1Äänestä

  • Venäjä lastaa taktiset ydinkärjet Suomen itärajan taakse eikä epäröi käyttää niitä tarvittaessa....siksi on helvetin epäisänmaallista myötäillä jenkkien strategioita?
    Eipä ole vaikeaa erottaa tosi isänmaalliset suoranaisista raukka paskoista?

    Äänestä

  • Natoon

    Äänestä

  • ERommel kirjoitti:

    Venäjä lastaa taktiset ydinkärjet Suomen itärajan taakse eikä epäröi käyttää niitä tarvittaessa....siksi on helvetin epäisänmaallista myötäillä jenkkien strategioita?
    Eipä ole vaikeaa erottaa tosi isänmaalliset suoranaisista raukka paskoista?

    "Venäjä lastaa taktiset ydinkärjet Suomen itärajan taakse eikä epäröi käyttää niitä"

    Joko Rommelilta unohtui mantra, että "Venäjä on rauhanomainen maa, joka ei uhkaa ketään"?

    Mitä nyt sotii Ukrainassa ja Syyriassa (aivan rauhanomaisesti) ja miehittää (erottaa?!) laittomasti Krimiä!

    1Äänestä

  • Venäjä ei ole uhannut ketään, siinä olet oikeassa....mutta jos Suomen maaperällä jenkki alkaa pysyvästi laatia strategioitaan johtaa se ymmärrettävästi vastatoimiin?
    Ja tällaiseen asetelmaan ollaan menossa?

    Äänestä

  • ERommel kirjoitti:

    Suksi sinä vittuun ja lopullisesti palstalta....samalla poistuu kymmenen häirikköä...eikö ole aikamoinen taikatemppu?

    TURPA KIINNI, STNAN KYYKÄÄRME !!!!!!!!!!!.

    Äänestä

  • 44.Div kirjoitti:

    TURPA KIINNI, STNAN KYYKÄÄRME !!!!!!!!!!!.

    Samat sanat sinulle Suomen vihollinen, miksi et painu sinne Jenkkeihin ja syöksy pää edellä Atlanttiin? Imo, eiks je VITUN WROTTA

    Äänestä

  • RommelinDilemma kirjoitti:

    "Venäjä lastaa taktiset ydinkärjet Suomen itärajan taakse eikä epäröi käyttää niitä"

    Joko Rommelilta unohtui mantra, että "Venäjä on rauhanomainen maa, joka ei uhkaa ketään"?

    Mitä nyt sotii Ukrainassa ja Syyriassa (aivan rauhanomaisesti) ja miehittää (erottaa?!) laittomasti Krimiä!

    KRIM KRIM KRIM KRIM KRIM KRIM KRIM, siinä saatana koko maailman alku, sitä ennen ei ollut elämää missää.

    Eihän?

    Äänestä

  • Se oli Venäjän sotaseikkailun alku ja mahdollisesti myös Venäjän talouden loppu!

    1Äänestä

  • RommelinDilemma kirjoitti:

    Se oli Venäjän sotaseikkailun alku ja mahdollisesti myös Venäjän talouden loppu!

    Paskan vitut, siihen koko Nato huijaus on verhoiltu! Venäjä valloittaa Krimiä! Helvetin puskajuntit, Venäjä esti toimillaan Usan tunkeutumisen syvemmälle Ukrainaan...

    Usan onnistui luomaan Ukrainaan nukkehallituksen mutta siihen se sitten jäikin, ISO kiitos Venäjälle tästä!

    Äänestä

  • Onko kaikki vastustajat tuollaisia kiroilevia juntteja?

    Krimillä ei ollut USA:ta vaan kyseessä oli Puten vallanhimista ja häikäilemättömästä imperialismista, jonka myös YK tuomitsi!

    Ukrainan venäläismielisen johdon syrjäytti Ukrainan kansa ja valits nykyjohdon vaalella. Ukraina on ollut iso epäonnistuminen Venäjälle ja sen toimet ovat varmistanet Ukrainan siirtymisen lännen leiriin!

    1Äänestä

  • RommelinDilemma kirjoitti:

    Onko kaikki vastustajat tuollaisia kiroilevia juntteja?

    YK on samanlainen paska sakki kuin Nato ja Eu. Ensiksi mennään isoon ääneen julistamaan rauhaa, sitten löydään kurkut auki.

    Globalistit peittelevät usein suunnitelmaa vähemmän uhkaavien termien taakse. "Maailmanjärjestys", "yhteisturvallisuus", "toisistaan riippuvainen","globaali yhteiskunta" tai "taloudellinen yhtenäistyminen", mutta kaikilla on sama tavoite. Suoriakin ilmaisuja näkee ja ajoittain he puhuvat julkisesti suunnitelmistaan. Röyhkein ilmaisu on sisäministeriön vuoden 1961 salaisessa tutkimuksessa "maailma, jota YK tehokkaasti kontrolloi", (A world effectively controlled by the United Nations) Siinä sanotaan selvästi: "Puhumme maailmanhallituksesta, joka on väistämätöntä." Tutkimuksen tekijä, MIT:n professori Lincoln P. Bloomfield myös selittää, että YK:lla pitää olla ehdoton monopoli sotilasvoiman käyttöön. "Maailma, jota YK kontrolloi on sellainen, jossa yksi maailmanhallitus muodostuisi kansaivälisten intituutioiden avulla. Sitä kuvaisi pakollinen maailmanlaajuinen jäsenyys . Maiden sotavoimien poistaminen olisi ehtona ... tehokkaalle YK:n kontrollille."

    Tämä Bloomfieldin tutkimus on sisällytetty Yhdysvaltojen virallisiin tavoitteisiin. Tämä tavoite on kerrottu avoimesti dokumentissa "Vapaaksi sodasta, Yhdysvaltojen ohjelma yleisen ja täydellisen aseistariisumisen puolesta rauhantahtoisessa maailmassa." Presidentti Kennedy esitti sen YK:lle. Dokumentissa esitetään maiden aseiden siirtämistä YK:n hallintaan kolmessa vaiheessa: 2. vaihe: YK:n rauhanjoukot perustetaan ja niitä vahvistetaan asteittain. 2000-luvun vaihteessa toimet tämän tavoitteen saavuttamiseksi olivat jo hyvässä vauhdissa. Vaiheessa 3 sanotaan: «...ettei yhdelläkään maalla olisi sotakoneistoa haastamaan jatkuvasti vahvistuvia YK:n rauhanjoukkoja.» Tämä tavoite on ohjannut jokaista USA:n hallitusta sen esittelmisestä lähtien.

    George Bush senior puhuu: «Meillä on edessämme mahdollisuus muodostaa itsellemme ja tuleville polville uusi maailmanjärjestys, jossa maat kunnioittavat lakia, ei viidakonlakia. Kun olemme saavuttaneet sen, ja näin tulee tapahtumaan, meillä on todellinen mahdollisuus tässä uudessa maailmanjärjestyksessä. Siinä uskottava Yhdistyneet Kansakunnat käyttää rauhanturvaamisrooliaan takaamaan YK:n perustajien tavoitteiden toteutumisen.»

    Kuitenkaan tämän vallansiirtymän mahdollisista vaaroista ei keskustella julkisesti. Hallituksen voimahahmoilla ja heidän medialiittolaisillaan on motivaatioita, jotka askel ajassa taaksepäin ottamalla pystytään selittämään.

    Äänestä

  • SamaaPaskaaKaikki kirjoitti:

    Eikös niiden aseiden ja OMIEN puolustusvoimien karsinta ole käynnissä tälläkin hetkellä! Ja mitä sitten tapahtuu kun aseet on kerätty!?, Sitä voi kukin itse miettiä.

    Äänestä

  • NoNiimpä kirjoitti:

    Samat sanat sinulle Suomen vihollinen, miksi et painu sinne Jenkkeihin ja syöksy pää edellä Atlanttiin? Imo, eiks je VITUN WROTTA

    Iltakierron aika ... pyydähän kiltisti hoitajalta, että täyttää taas dosettisi, jotta jaksat huomenna taas tenhottaa. Jookosta.

    Äänestä

  • RommelinDilemma kirjoitti:

    Onko kaikki vastustajat tuollaisia kiroilevia juntteja?

    Krimillä ei ollut USA:ta vaan kyseessä oli Puten vallanhimista ja häikäilemättömästä imperialismista, jonka myös YK tuomitsi!

    Ukrainan venäläismielisen johdon syrjäytti Ukrainan kansa ja valits nykyjohdon vaalella. Ukraina on ollut iso epäonnistuminen Venäjälle ja sen toimet ovat varmistanet Ukrainan siirtymisen lännen leiriin!

    YK:n tuomioihin ei aina kannata perustaa, varsin kyseenalainen instanssi?
    Jenkit eivät ole koskaan välittäneen hevon kakkaa YK:n päätöksistä tai edes suosituksista?
    Ukrainasta ja Krimistä on turha jankuttaa ellei suostu keskustelemaan EU:n ja jenkkien roolista ennen Krimin rajausta?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

raatokärpänen kirjoitti:

Uskon vahvasti että suomi on jo naton jäsen.Jossakin kassakaapissa on salainen sopimus jota kansalle ei vielä kerrota ja tuskin venäjällekään ettei herra putin hermostu.(Sopimus on voitu tehdä jo vuosia sitten)
Eihän näitä sopimuksia tarvitse kaiken kansa nähden kuuluttaa ja kyllä venäjän uhka otetaan suomessa hallitustasolla vakavasti vaikka sitä medioissa vähätellään.
Venäjä voisi miehittää suomen helposti(muutamassa päivässä) ja siksi suomella on kiire saada natolta turvaa.
Amerikalle on suurta hyötyä siitä että venäjä joutuu hajoittamaan sotillaalliset toimet laajalle.Se voi itse säästyä paremmin kun venäjä pohkuaa muita natomaita maan tasalle.Muuten amerikan natointoilussa ei ole järkeä.
Se laajentaa piiriään turvatakseen oman selviytymisesä kriisi tilanteessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu