Tarvitseeko vielä?

Minulla on myös samanlainen ajatus käynyt mielessä. Kun pääsin liiton lisäpäiville täytettyäni 60 vuotta ja ainakaan mitään "velvoitetyötä" ei meidän kulmilla tässä elämänvaiheessa tarjota. Voihan niitä papereita vielä tarvita, jos hakee töitä vapailta markkinoilta ja saatetaan niin vaatia jossain vapaaehtoistyöhön tai kursseille valittaessa. Siltä varalta lienee mielekästä vielä ainakin tärkeimpiä todistuksia säilyttää.

Olen kyllä sitä mieltä että lukion käymisestä on ollut hyötyä yleisesti. Auttaa ymmärtämään paremmin esim. tieteen julkaisuja, akateemisten puheita. Kielitaitoa olen tarvinnut ja on ollut helpompi opiskella jälkeen päin vierasta kieltä ja uusia asioita. Kun on saanut olla töissä eri paikoissa, niin oppiihan sitä aina yhtä ja toista ja ymmärtää ihmistä ja yhteiskuntaa.
Kun tilaa on aika vähän niin käy joskus mielessä, että heitänkö tuon kansion menemään. On käynyt mielessä, että jospa vielä innostun kirjoittelemaan elämäntarinaa, niin voin jäsentää mennyttä aikaa koulu- ja työtodistuksen avulla. Eihän sitä kaikkia edes muista, jos ei ole mitään kronologista karttaa vuosien varsilta. Tässäkin mielessä kannattaa pitää papereita tallessa ja varsinkin te, joilla on jälkikasvua.

Itsekin olen onnistunut pääsemään lisäpäiviin oikeutetuksi, mutta Kevan eläkeotetta tarkisteltuani olen huomannut, että tiedoissa on puutteellisuuksia / virheellisyyksiä. Aion siis säilyttää lopullista eläkkeen määrittelyä varten - mieluummin tietysti työnsaantia silmällä pitäen.

Viimeisen työtodistukseni aikaan olin 46v. Työantajani meni konkurssiin ja pyytäessäni työtodistusta esimeheni sanoi, että kirjoita itsellesi sellainen kuin haluat. Minähän kirjoitin ja otin nimen alle.

Seuraava vaihe oli viimeinen joilloin olin työn hakijana. Kävin oikein Sponsorin dirigoiden tentattavana ja tehtyämme työsopimuksen sanoi uusi esimieheni tarkistaneensa työtodistukseni taustan. Ei hämminkiä.
Tuo oli urani toiseksi pisin työsuhde, 6v.
Sen jälkeen kokeilin kahdesti minulle tarjottua, vakituista työtä ilman työtodistusta, mutta kiinteä suhde ei enää kiinnostanut.

Seuraaviin 10:een konsulttikeikkaan minulta ei kysytty muuta kuin sen, että olinko kiinnostunut.

Asunnon vaihdon yhteydessä saneerasin paperitavaraa ja täytyy tunnustaa, että piirrustuslaudalla rapidografsarjoilla tehdyt ja paljon laskutikun käyttöä vaatineet luomukset oli hieman haikea hävittää.

Meidän suvun nuorissa näyttää aina olevan joku, joka on kiinnostunut "vanhoista hyvistä ajoista" ja ilahtunut kun on löytänyt vanhoja asiakirjoja.
Niinpä olen itse ajatellut säilyttää omia papereitani "myöhempää tutkimuskäyttöä varten"..))
Muuta käyttöä niillä tuskin on. Kun tein viimeisinä työvuosina keikkaa henkilöstöyrityksen kautta, koulu- ja työtodistuksia silmäiltiin ylimnalkaisesti eikä niitä kysytty toistaa kertaa. Keikkaa pukkasi ihan tarpeeksi.

Vielä täytyy olla tallesssa ainakin seitsemän vuotta. Eläkkeelle pääsy ikäähän on aiottu nostaa ja kun ei ole vielä kansaneläkkeellä eikä työkyvyttömyyseläkkeellä niin pakko on hakea työpaikkoja ja olla tallessa kaikki työ-kurssi- ja koulutodistukset vielä monet vuodet.
Minä olen myös säästänyt kaikki palkkakuitit ja veroilmoituksetkin. Kansioita alkaa olla jo aika monta.
Harmittaa kun nakkasin menemään lastenhoitomaksujen ja lapsilisien kuitit, joskus olisi mukava väläyttää ne pöydälle kun nykyajan nuoret vanhemmat tahtovat marista korkeista maksuista.
90-luvun korkokriisin ajan pankkilainan korko on vielä säästössä jossakin kansiossa tuolla kellarivarastossa vanhojen talopapereiden seassa.

Kallliit muistot kaikki tallessa kansakoulun ekäluokasta lähtien puhumattakaan ensimmäisisitä työtodistuksista.

Kaksitoista ammattia. Työpaikkoja ollut varmaan viitisenkymmentä ja keikkakohteet päälle. Yrittäjäkin olen ollut pari kertaa, huonoon saumaan. Onneksi pystyi lopettaa ilman velkoja ja siirtyä työläiseksi.
Tallessa ei ensimmäistäkään todistusta saati koulutodistuksia. Tai jos on, pölyttyneessä säkissä kellarissa, olen muuttanutkin niin usein. Eipä ole kysytty koskaan. Eihän töitä tehdä paperiliuska pers taskussa vaan osaamisella.
Nyt olen myös eläkkeellä. Olen "free lancer" ja on firmakin pöytälaatikossa, esim maksujen kiertoa varten eli laskutusta voi hoitaa sillä, ei tarvitse maksaa YEL ei muutakaan ylimääräistä.

60 -ihmisen on aika polttaa menneisyyttään, jos lapsensa eivät sitä halua.
Kansallis-arkistot keräävät turhuuksiakin.
Koulujen vanhoja arkistoja.
-
Aloittaja osoittaa pikkuisen fiksuutta, huomaamalla että on itsekin enää
tarpeeton.
Millin verran kuitenkin vaan.
-
Harmi vaan.
Että aloittajan tarkoitus on taaskin pilkata ikääntyneitä.
Vajoten henkisen saastansa syövereihin nauraen ja ivaten.
Ymmärtämättä että hänenkin aikansa on koittava.
-
De-meter, uskoisin kykenevän...
Tai, no...olkoon.

H.

Hyvässä tallessa ovat todistukset alakoulusta lähtien, niin hyvässä, etteivät juuri ole edes kellastuneet, edes se valkolakki. Työtodistuksia tosin ei liiemmin ole. Tasan kaksi työpaikkaa, joista nykyinen kestänyt 34 vuotta. Joten niitä papereita ei ole isommin tarvinnut levitellä, tuskin enää tarviikaan ja ketä ne tämän ikäisen todistukset enää kiinnostaisivatkaan. Kun tuo työnantaja vaan pysyisi pystyssä vielä sen 3 ja puoli vuotta niin hyvä niin. Todistukset säilykööt silti muistoina, mitä sitä menneisyyttään polttamaan, kiinnostanee jälkikasvuakin kun se aika koittaa.

Viimeinen työtodistus vielä tallessa. Ostin silppurin, alan tuhoomaan papereitani.
Ei sitten lasten tarvitse. Siellä viimeisessä paikassa ei todistuksia kysytä :)

Jäin jo eläkkeelle, joten kai noitten kaikkien koulu- ja työtodistusten voin ihan rauhassa antaa olla siellä, missä ovat tähänkin asti olleet jo hyvän aikaa, eli hukassa.

Etsiskelin ihan tosissani kerran todistuksiani, lähinnä ylioppilastodistusta. En löytänyt, niin on hyvässä tallessa. Ei ole löytynyt myöskään todistusta keskiasteen ammatillisesta koulutuksestani, ei lukuisista työnantajan järjestämistä kursseista, ei mistään. Jossain ne on, sen tiedän, siis täällä kaaoksessa nimeltä mun koti. Kansakoulutodistukset minulla kyllä on tuossa ihan tietoisessa tallessa, ohut keltainen vihko, jossa on todistus neljästä ensimmäisestä kouluvuodestani. Mutta kun siinä raivoisasti etsiskelin, niin kas, löytyipä yksi: todistus käymästäni nukketeatterikurssista 80-luvun alussa! Hip hurraa, onpa jotain mitä näyttää lapsenlapsille! Että en minä ihan koulujakäymätön ole!

Taidan olla vähän pöljä, mutta muistan, että töissä ollessani jossain vaiheessa ihan tosissani mietin, että pitääköhän eläkkeelle hakeutuessaan olla vielä kaikki opiskelu- ja työtodistukset tallessa ja lähettää ne jonnekin, että saa sen eläkkeen. Ei ollut ikinä tullut aiemmin mieleen. No järki voitti sitten, onhan ne työnantajalla joka tapauksessa ja mihin niitä eläkeyhtiö tarvitsisi.

Jos ne alkuperäiset jostain vielä löydän, niin kyllä minä ne tallettaa aion, en heitä pois. Heittäköön jälkikasvu, kun ovat ensin tutkineet, kuinka monta kertaa sain keskikoulussa algebrasta ehdot ja miten huono olen ollut liikunnassa ja käsitöissä. Ja että olin itse asiassa been ylioppilas, enkä cum lauden, niin kuin olen kaikille valehdellut...

Vähän on kertyny todistuksia suorituksista ,ehkä yks paperi pitää säilyttää ,se on kastetoristus ,meinaan päiväntasajan kaste .

Onhan noita säilynyt ja säilytän edesmenneitten sukulaistenkin joitakin todistuksia. Sitten voi lapsenlapsille joskus näyttää, että katsokaas poijaat mistä teidän se ja se taito on peräisin niin ja niin monen sukupolven takaa.
Näkeehän niistä hyvin miten koululaitos on kehittynyt tai ainakin muuttunut vuosien saatossa.

Seuraavassa siivouksessa poltankaikki mitä löytyy lapseni ovat vielä netissä, itsekin koska Ruotsi on avoin yhteiskunta kaikki esillä ilman maksua, ainoat mitä säästän certifikat mikään ei ole voimassa.

Olin kerran työhönottohaastattelussa. Meitä oli siinä kolme. Yhdellä, jo päällisin puolin tiptop-naisella, oli kädessä siisti todistuskansio, toisella ei tainnut olla mitään. Minulla oli myös mappini siinä polvella ja muistan kun hävetti, kun minun kansiostani törrötti asiakirjojen laitoja ja sivuja. Ajattelin, että no jo tähän se sitten tökkää. Haastattelija selaili kansioitamme ja tietenkin papereista myös keskusteltiin ja ne häntä eniten kiinnostavat, työhön liittyvät olivat päällä ja esillä. En tullut valituksi ja en edes tiedä kumpi niistä kahdesta sai paikan. Todennäköisesti se hieman hillitty, hiljainen tiptop.

Parisen vuotta sitten katselin siskoni kanssa lapsuuskuvia ja hän kaivoi kirjekuoren, jossa oli todistuksia kansakoulun alaluokilta. Sisko antoi omani minulle ja kyllähän se herätti nostalkiaa katsella kellastuneita hieman ryppyisiä papereita opettajan ja isän allekirjoituksella. Jos olisi lapsia, niin säilyttäisin muutaman heille muistoksi.

Minäkin olen tallettanut eropaperini, tai ne on vaan pysyneet tallessa. Aikoinaan pidin niitä oikeudenkäyntipapereita hyvässä tallessa ex-anoppiani varten, koska sain kuulla hänen vihoitelleen ihmisille, että en ollut antanut yhteistä lasta miehelle siinä avioerossa. Oikeudenkäyntipapereissa kun oli sosiaalityöntekijän todistus, jossa hän ilmoitti, ettei mies suostunut tulemaan edes keskustelemaan lapsemme huollon järjestämisestä, lukuisista yhteydenottopyynnöistä huolimatta. Eikä itse oikeudenkäynnissäkään sanonut asiasta juuta eikä jaata. Minä taas olin ilmoittanut haluavani lapsen huoltooni ja muutenkin osoittanut olevani lapseni asioista kiinnostunut. Joten lapsi määrättiin minulle.

Ex-anoppi on kyllä jo ajat sitten mennyt manan majoille. Kyllä minä häntäkin ymmärrän, mutta ei olisi sentään saanut minusta väärää tietoa jakaa.

No, tämä meni nyt vähän asiasta sivuun. Mutta onhan niitä tosiaan kaikenlaisia papereita elämän varrella siunaantunut, mistä ei oikein tiedä, että uskaltaako niitä hävittää vai ei, tai vaikka uskaltaisikin, niin onko viisasta? Olen ollut jonkun aikaa töissä sellaisessa arkistossa, missä oli talletettuna vaikka mitä. Tosi mielenkiintoista vanhaa historiaa. Ainahan niitä on yksityisiäkin ihmisiä, jotka kerää kaikenlaista ja varsinkin oman suvun historiaa.

Mitä tehdä vanhoille valokuville? Luokkakuvat, hääkuvat ja sen sellaiset on tietysti jälkeenjäävillekin tärkeitä (jos on), mutta entä ne vanhat poika- tai tyttöystävien kuvat ja jotkut vähän arveluttavatkin otokset? Esim. missä mummo istuu tissiliivisillään jossain teiniaikaisissa villeissä bileissä tukka silmillä kaljapullo kädessä? Tai pappa nuorena miehenä hilluu munasillaan laiturin nokassa ja kaveri vieressä yrjöömässä järveen? Ööö, oisko parempi pistää hävitykseen vielä kun ehtii? Parempi säilyttää vain ne kiltit otokset, missä on saamassa jotain ansiomerkkiä tai seisomassa eturivissä seurakunnan kuorossa ja muut vastaavat.

Nyt eläkkeelle päästyäni olen hellinyt mielikuvaani, jossa poltan noita todistusteni kopioita jossain nuotiopaikan tulisijassa miettien noiden paperien merkitystä ja varsinkin niiden merkityksen katoamista. Alkuperäisethän toki voi säilyttää, voihan jälkipolvi kiinnostua vanhempiensa menneisyydestä, kun itse tulevat 50-vuotiaiksi.
Luopumistahan se on ja siihen saa kyllä tottua ennen kuin se lopullinen luopuminen
koittaa.