Alussa oli...

Kaipuu paratiisilliseen tilaan, olipa se sitten taivaissa tai maassa, kertoo ihmisen tyytymättömyydestä ja kapinahengestä. Universumin Luoja, herra Un viisaudessaan asetti planetaarisen järjestelmän, josta seuraa vaihteen varjo, kesä ja talvi, vuoksi ja luode. herra Un myös määräsi kaikki luotunsa ponnistelemaan olemassaolostaan, etsimään syötävää, rakentamaan suojia, missä asua, hankkimaan itselleen reviirin ja sitten puolustamaan sitä.
Yhdestäkään luontokappaleesta herra Un ei tehnyt toista kyvykkäämpää, vaan jos yhdelle annettiin nopeus, toiselle oveluus, jos yhdelle myrkyllisyys, niin toiselle taidot välttää myrkky. Niin koko maanpiiri tuli täyteen herra Un:in viisautta.

Mutta ihmiselle herra Un antoi kyvyn haaveksia. Oliko se virhe, sitä hän ei suostu kertomaan, koska herra Un itsekin on haaveilija. Lopulta kyky haaveilla teki ihmisestä tyytymättömän ja tyhmän ja siksi Ihminen ei enää kykene nauttimaan herra Un:in luomasta kauniista kotiplaneetasta.
166
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

No ei. Alussa oli suo, kuokka ja Jussi.

Australian alussa oli suo, quokka ja Johnny.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vaatimaton.palvelija kirjoitti:

Kaipuu paratiisilliseen tilaan, olipa se sitten taivaissa tai maassa, kertoo ihmisen tyytymättömyydestä ja kapinahengestä. Universumin Luoja, herra Un viisaudessaan asetti planetaarisen järjestelmän, josta seuraa vaihteen varjo, kesä ja talvi, vuoksi ja luode. herra Un myös määräsi kaikki luotunsa ponnistelemaan olemassaolostaan, etsimään syötävää, rakentamaan suojia, missä asua, hankkimaan itselleen reviirin ja sitten puolustamaan sitä.
Yhdestäkään luontokappaleesta herra Un ei tehnyt toista kyvykkäämpää, vaan jos yhdelle annettiin nopeus, toiselle oveluus, jos yhdelle myrkyllisyys, niin toiselle taidot välttää myrkky. Niin koko maanpiiri tuli täyteen herra Un:in viisautta.

Mutta ihmiselle herra Un antoi kyvyn haaveksia. Oliko se virhe, sitä hän ei suostu kertomaan, koska herra Un itsekin on haaveilija. Lopulta kyky haaveilla teki ihmisestä tyytymättömän ja tyhmän ja siksi Ihminen ei enää kykene nauttimaan herra Un:in luomasta kauniista kotiplaneetasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu