Kotonani kummittelee, Jumalan apua tarvitaan !

Katjaleena

Elikäs muutin uuteen kotiin jokin aika sitten. Kun saavuin asunnolle oli ovi auki, Ensimmäinen ajatus oli "täältä on lähtenytjotain mikä ei voi olla Jeesuksen kanssa samassa tilassa". (Koin aiemmin rukoillessani että Jeesus odottaa mua täällä uudessa paikassa). No sit tulin sisään. Ja se kauhu , siis niin hirveä pelko j aahdistus että tässä asunnossa on jotain todella pahasti vialla ja täällä on jotain äärimmäisen pahaa. Siis tyhjä asunto ja ilisena olen muuttamassa. Pistin kaiken stressin piikkiin. Ahdistava tunne kuitenkin jatkui. Olen rukoillut ja siunannut kotia ja ylistänyt.

Mutta sitten tapahtui jotain niin kauheaa että lähdin siltä suoralta tein evakkoon. Eli olin kuvaamassa pintoja ja einiä kun täällä aika paljon jälkiä kulumaa ja vaurioita muttta vuokrasopim lukee että asutno hyvässä kunnossa ja kuvan siis sen vuoksi että on kuva ja pvm missä kunnossa asunto todellisuudessa ollut siihen muutettuani.

kuvasin myös vessan peilin alaosassa olevan särkyneen osan. Peili heijastaa vastapäätä olevaan sauna ja suihkutilaan joka oli kuvaushetkellä pimeänä. Jatkoin normaaleita toimiani kunnes sattumoisin aloin selaamaan nuita ottamiani kuvia.

aAtsoin vessan peilikuvaa. Kylpyhuoneen ovi raollaan. Kylpyhuoneessa näyy jotain valkoista pimeydessä. Ensimmäinen ajatus että mikä valotusvirhe. Zoomasin. Pimeässä kylpyhuoneesssa SEISOO NAINEN JOLLA VALKOINEN PAITA JA HIHA KÄÄRITTYNÄ ETTÄ KÄSIVARSI NÄKYY JA HÄN TUIJOTTAA MUA PIMEÄSTÄ VESSASTA. SILMÄT KIILUVAT OUDOSTI.Se pelko ja kauhu oli niin hirveä että pakenin tästä asunnosta tuttavani luokse. Hän ei ensin ottanut tosissaan ja piti minua seonneena. Näytin kuvan. Hän meni vakavaksi ja sanoi että tälle ei ole mitään järjellistä selitystä. Kuvan hahmo vaikuttaa pukeutuneen johonkin toisen vuosisadan vaatteeseen ja kuvassa on jotain äärimmäisen pelottavaa ja ahdistavaa. Koen valtavaa pelkoa ny kodissani , pelkään että hän tai jotain muuta ilmestyy minulle tms. Mua pelottaa. Olen rukoillut ylistänyt ja siunannut kodin Jeesuksen nimessä eikä minulla itselläni ole mtn "yhteytt" pimeyden henkivaltoihin. Eka ajatus tästä naisesta oli että vainajahenki. Lisäksi ensimmäinen kokemus asunnosta oli että tänne on joku kuollut. sellainen ahdistava raskas kuoleman ja pahuuden läsnäolo. että täällä on jotain todella pahasti pielessä.

Mitä mä voin tehdä elän hirveässä pelossa ja turvattomuudessa. Pelkään jokaista ääntä, ja pelkään manifesstaatioita. tänään ei enään oudosti kotiavain meinannut irrrota lukosta. Ihankuin mun ei annettaisi tulla tänne. Eniten pelkään vessaa että ovi avautuu ja sieltä tulee jotain tai että katon peiliin j anäen siellä jotain pahaa. Mitäköhän tässä tapahtuu.....

84

1295

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kahdentienkulkija

      Jos olet kristitty, niin sinulla ei ole mitään pelättävää. Pelko on vain oman mielesi heijastus.

      Valokuvissa on valotusvirheitä, joita voi kuvitella miksi tahansa. Yksi tällaisista kuuluisista valokuvista on Jeesus paahtoleivässä. Kuvassasi oleva nainen oli yhtä suurella todennäköisyydellä asunnossasi kuin Jeesus oli kuvatussa paahtoleivässä.

      Ajatuksesi ovat ilmeisesti olleet asuntoon mennessä valmiiksi pelokkaita ja pyörineet yliluonnollisissa. Jos minä menisin asuntoon, jonka ovi on auki, niin ajattelisin, että kappas kun joku on jättänyt oven auki. Ei kyllä tulisi ensimmäisenä mieleen, että täältä on nyt lähtenyt jotain pahaa.

      Kristinuskon mukaan vainajien henget eivät vaeltele maan päällä. Raamatussa sanotaan selvästi, että elävien ja kuolleiden välillä on juopa, jota ei voi ylittää. Kuolleet eivät voi sinua vahingoittaa.

      Ajattelusi on kummallinen sekoitus kristinuskoa ja okkultismia. Se ei ole hyvä juttu. Terve usko ei keskity yliluonnollisiin tapahtumiin ja etsi henkiä ja haamuja joka puun takaa. Jeesus on voittanut henkimaailman. Kristityn tehtävä on elää raamatun opetuksen mukaan tässä maailmassa.

      Olet ilmeisesti herkkä ihminen. Sellaisen kannattaa elää jalat tukevasti Jumalan sanan kalliolla ja samaan aikaan myös maan pinnalla. Hengellisten kokemusten perässä juokseminen ei sovi kaikkein herkimmille ihmisille. Ei ehkä kenellekään, mutta herkät ovat suurimmassa vaaravyöhykkeessä. Kaikki karismaattisuus ei ole tervettä.

      • capiche

        Ei ole mitään muuta pelättävää kuin pelko itse. Mielikuvitus voi kehittää kauhukuvia, joihin todellisuus harvoin pystyy.

        Jumala haluaa sanoa: älä pelkää. Minä olen sinut nimeltä kutsunut ja sinä olet minun. Pelkoa rakkaudessa ei ole, sillä täydellinen rakkaus karkoittaa pelon. Se joka pelkää, ei ole tullut vielä täydelliseksi rakkaudessa.

        Ei meistä kukaan ole tietenkään tullut täydelliseksi rakkaudessa ja siksi pelko joskus koputtaa ovelle. Mutta silloin on vain uskottava Jumalan läsnäoloon. Tuntui miltä tuntui. Uskomme ei nimittäin riipu tunteista. Jos se riippuisi, niin hukassa olisimme kaikki.


      • Et ole tainnut kokea millaista on riivaajien läsnäolo? Ilmapiiri on aivan eri riivaajien kanssa kuin vain oman mielikuvituksen. Kyllä ne saatanan agentit ovat täydessä työn touhussa koko ajan.


      • capiche
        George_L kirjoitti:

        Et ole tainnut kokea millaista on riivaajien läsnäolo? Ilmapiiri on aivan eri riivaajien kanssa kuin vain oman mielikuvituksen. Kyllä ne saatanan agentit ovat täydessä työn touhussa koko ajan.

        Kaikkea on koettu rukoustiimeissä. Ja kokemuksista on myös viisastuttu. Suuri osa ns. manifestaatioista on ihmisen oman rikkinäisen psyyken tuotetta. Ja vain harvoissa tapauksissa on kysymys muusta. Monet pitävät jopa riivaajia ratkaisuna ongelmiinsa, kun eivät ole halukkaita työstämään niitä. Ja kipeäähän se Jumalan käden alle asettuminen tekee. Olisi niin paljon helpompaa, jos joku sanoisi ne maagiset sanat ja ajaisi ongelman pois. Mutta Jumalan valtakunnassakin kestävät ratkaisut eivät tule helposti.


      • capiche kirjoitti:

        Kaikkea on koettu rukoustiimeissä. Ja kokemuksista on myös viisastuttu. Suuri osa ns. manifestaatioista on ihmisen oman rikkinäisen psyyken tuotetta. Ja vain harvoissa tapauksissa on kysymys muusta. Monet pitävät jopa riivaajia ratkaisuna ongelmiinsa, kun eivät ole halukkaita työstämään niitä. Ja kipeäähän se Jumalan käden alle asettuminen tekee. Olisi niin paljon helpompaa, jos joku sanoisi ne maagiset sanat ja ajaisi ongelman pois. Mutta Jumalan valtakunnassakin kestävät ratkaisut eivät tule helposti.

        Niin. Mutta riivaaja ei silti voi kiusata ihmistä ulkoisesti esim. asunnossa? Ihmisen pitää aina olla sisäisesti riivaajien asuttama, riivattu, että kyseessä olisi oikeasti langennut enkeli? Ihminen siis ihan aina kuvittelee asiat tällaisissa tilanteissa?

        Ei kyseessä vain aina ole mielikuvitus...


    • Koska olet tarkistanut lääkityksesi viimeksi?

    • Tai mitä jos manaan SAATANAN sinun taloosi? Häh?

      • Katjaleena

        Kehoitan vakavasti olemaan leikkimättä tuollaisilla puheilla.


      • Oi.Herrani
        Katjaleena kirjoitti:

        Kehoitan vakavasti olemaan leikkimättä tuollaisilla puheilla.

        Kutsun Saatanaa! Tule tänne palstalle. Sinua kaivataan täällä!


      • KaidanTienKulkija
        Oi.Herrani kirjoitti:

        Kutsun Saatanaa! Tule tänne palstalle. Sinua kaivataan täällä!

        Sehän on ollut täällä jo siitä asti kun tämä palsta on perustettu!!


      • Oi.Herrani
        KaidanTienKulkija kirjoitti:

        Sehän on ollut täällä jo siitä asti kun tämä palsta on perustettu!!

        Oletko sinä Saatana?


    • Hei! Älä enää koskaan mene VESSAAN! Se on kirottu paikka sinun asunnossasi. Tee tarpeesi LATTIALLE. Kyllä se siitä haihtuu ja paskan voit lapioida muovikassiin ja viedä roskikseen!

      • Olen nyt manannut SAATANAN sinun asuntoosi! Häivy sieltä ja vähän äkkiä!!


      • lapsellistapuuhaa
        Avotampio_ kirjoitti:

        Olen nyt manannut SAATANAN sinun asuntoosi! Häivy sieltä ja vähän äkkiä!!

        Mitäs jos itse tarkistaisit lääkityksesi.


    • 44444
      • höpötihöps

        Missä se ghost oli kun ei näkynyt yhtään mitään. Nainen vaan kompuroi. Ihmisen psyyke on mielenkiintoinen juttu: mitä hän kuvittelee näkevänsä, niin sen hän näkee. Toiset elävät aavemaailmassa ja toiset tykkäävät elää oikeassa maailmassa. Miksiköhän jälkimmäiset eivät koskaan törmää haamuihin?

        Jotkut kristitytkin luulevat näkevänsä demoneja joka nurkan takana. Ja kaikki mitä heille luonnollisessa maailmassa tapahtuu on demonien syytä. Ja ulkomailla niitä demoneja vasta onkin, kun siellä on niitä vääräuskoisia.

        Minä olen asunut suurimman osan elämästäni maailmalla muiden uskontojen edustajien parissa, eikä ole vielä demonit hyökänneet kimppuun. Se ei ole ollut edes vaihtoehto, koska minun Jumalani on suurempi kuin ns. demonit.


    • KTS--

      Ei muuta kuin lisää kuvia, videoita, lämpömittauksia ja infrapunavalotuksia.

      Jos saat kunnon todisteita niin avot.

    • Siunaustasinulle

      Pyydä seurakunnan vanhimmat siunaamaan asuntosi. Tuttuni muutti asuntoon jossa oli asunut ennustaja, koki myös jotain samaa. Seurakunnan vanhimmat kävivät rukoilemassa asunnossa ja ajamassa henget ulos. Ongelmat loppuivat.

      • ghoahorhihb

        Voisi ymmärtää tällaisen huuhaan, jos olisi kyse Jenkkilästä tai englantilaisista, mutta että SUOMESSA!?!?!!!!!

        Kaiken suomalaisen sivistyksen ja koulutuksen maassa tällaista ROSKAAN uskomista???

        Kyllä nyt on aika ottaa jokaisen ne omat aivonsa käteensä, ja alkaa hallita elämäänsä ihan ITSE, eikä antaa kaiken maailman uskonlahko höpöttäjien manipuloida ja vetää mukaan kaikenmaailman HUUHAA USKOMUKSIIN, ja luultavasti mankuvat tietenkin lahkokokouksiiinsa mukaan, jotta saavat lisää KOLEHDIN maksajia.

        Järki käteen nyt, ja ulos noista uskonlahkoista.

        Ota yhteyttä järjestöön nimeltä USKONTOJEN UHRIT


    • vainyksinJeesus

      Minä olen tuntenut pahan olemassaolon.
      Ihan hereillä ollessa.
      Ja myös sen eron kun se paha joutui lähtemään. Itse en kyennyt edes ajattelemaan.
      Ja uskossa olin silloin.

    • Jeesuksennimessäveressä

      Pyydä seurakuntasi pappi siunamaan kotisi hän tekee sen sanalla ja vedellä.Itse juuri tein saman toimituksen erään asuntoon jossa oli levotonta ja "ilmestyksiä".Joskun tarvitaan enemmän siunaajia.Jeesuksen veri sinua varjelee käperry sen alle ja käytä sitä nimeä.

    • mack03

      Kuva jakoon! Tahtoo nähdä!

    • siskonen7

      Pyydä srk:n pastori, vanhimmat ja uskossaan vahvat ihmiset kotiisi ja rukoillen ajakaa vihollinen pois kodista Jeesuksen nimessä ja maahan vuotaneessa veressä ja käskekää vihollista pysymään poissa ja milloinkaan palaamatta!

    • Kyseessä on riivaaja/riivaajia. Kuolleiden ihmisten henget ovat siellä missä pitääkin - ne eivät tässä maailmassa enää vaikuta, joten niistä ei ole kyse.

      Ei muuta kuin kutsut jonkun uudesti syntyneen Jeesukseen uskovan siunaamaan kotisi ja ajamaan pahat henget pois.

      Se miksi asunnossasi on riivaajia liittyy varmaankin edellisiin asukkaisiin. On harjoitettu spritismiä, satanismia, ennustamista tai jotain muuta saatanan kuningaskunnan temppuja. Valitettavasti monilla uskovilla on erittäin vähän ymmärrystä, tietoa ja kokemusta näistä asioista, minkä takia ei osata toimia niitä vastaan. Nämä ovat kuitenkin aika yleisiä tilanteita, niistä ei vain aina puhuta.

      Ja jos oma jumalasuhde ei vielä ole kunnossa, niin se kannattaa laittaa.
      .
      .
      Pekka Sartola avaa näitä asioita hyvin:

      Pimeyden enkelit:
      https://www.youtube.com/watch?v=0d0iKsTO_bE

      Mitä kuoleman jälkeen?
      https://www.youtube.com/watch?v=bR9y-c_LPTM

      • capiche

        Riivaajia on - jos on - elävissä olennoissa, ei tyhjissä kaapeissa ja tiloissa. Henkien yhdistäminen esineisiin tai tiloihin ei ole kristinuskoa, se on animismia.


      • voevoevoeh

        Sinä sen sanoit capiche. Miten ihmset voikin olla noin pihalla näistä. Näyttää olevan uskovaisia, jotka ei erota. mikä on taikauskoa ja mikä kristinuskoa.


      • "Riivaajia on - jos on - elävissä olennoissa, ei tyhjissä kaapeissa ja tiloissa."

        Kyllä niitä riivaajia yleensä vain sellaisissa paikoissa on, joissa on murhattu, harjoitettu noituutta, okkultismia, spritismiä, saatananpalvontaa jne. Eivät riivaajat aina elävissä olennoissa asu - eivät ne tuosta vaan pääse uskosta osattoman sisälle, niin että ihminen olisi riivattu. Riivaajat, langenneet enkelit ovat luotuja olentoja itse, eivät ne tarvitse jotain aineellista ruumista vaikuttaakseen. Aivan hyvin niitä voi olla elävien olentojen ulkopuolella, kuten tyhjissä tiloissa, tai ennemminkin tiloissa joissa ihmisiä käy ja on. Epäjumalan palveluspaikat, erilaiset temppelit jne. myös hyviä esimerkkejä. Useimmiten riivaajien ei tarvitse edes mennä eläviin olentoihin kun pystyvät vaikuttamaan niin tehokkaasti ulkopuolelta pitämällä ihmiset kiireellisinä kaikenlaisessa turhuudessa - niin ettei jää aikaa miettiä Jumalaa ja ikuisuus asioita.

        Mitä luulet riivaajien tekevän? Olevan suurimmaksi osaksi vain toimettomia?

        "Henkien yhdistäminen esineisiin tai tiloihin ei ole kristinuskoa, se on animismia."

        Ei esineissä mitään henkiä asu, mutta jos niitä on käytetty okkultismissa jne ne ovat kirouksen alaisia - ja niihin on usein langetettu kirouksia, niin silloin niistä välittyy demonisia voimia ja pahat henget toimivat niiden ympärillä - tai sitten niistä välittyy vain niihin asetettu kirous. Eikä liity anismiin millään tavalla sellainen että riivaajia olisi esim. talossa ihmisten riesana. Ilmapiiri muuttuu uskovassakin kodissa, jos sinne tuodaan noitavälineitä, epäjumalan kuvia, jne. Ne ovat monille tuoneet kotiin sairautta ja muuta kirousta, mutta siitä on päästy kun ne on tuhottu ja koti siunattu. Eli silloinkin mennään täysin metsään jos ajatellaan okkultismi esineiden, noitien taikakalujen ja epäjumalankuvien olevan harmittomia.

        Anismi näkee jumaluutta, jumalia ja henkiä esineissä, tai että esineet ovat jumalia, henkiä.

        Saatanalla riittää agentteja johdattamaan ihmisiä kadotukseen. Tosin monet uskovat eivät tunnu edes uskovan että mitään saatanaa ja riivaajia on olemassakaan.


      • voevoevoeh kirjoitti:

        Sinä sen sanoit capiche. Miten ihmset voikin olla noin pihalla näistä. Näyttää olevan uskovaisia, jotka ei erota. mikä on taikauskoa ja mikä kristinuskoa.

        Jotkut teistä näyttäisivät olevan niin pihalla, että saatanaa ja sen enkeleitä ei ole olemassakaan. Tai sitten ne ovat täysin laiskoja ja passiivisia.


      • pitkäänuskossa
        capiche kirjoitti:

        Riivaajia on - jos on - elävissä olennoissa, ei tyhjissä kaapeissa ja tiloissa. Henkien yhdistäminen esineisiin tai tiloihin ei ole kristinuskoa, se on animismia.

        Kerrotaan Raamatussa, että riivattu asui haudoissa ja autoissa paikoissa. Kyllä demonit kokevat oikeudekseen paikat, joissa on harrastettu noituutta, säilytetään amuletteja, taika- ja riittiesineitä. Jos pahat henget, riivaajat eivät saa asunnokseen kehoa, niin ne oleskelevat paikoissa, joka on heidän olemukselleen "kodikkain". Jeesus ajoit riivaajat jopa sikalaumaan.
        Kyllä niitä kummitustaloja on vielä tänäkin päivänä. Niistä kerrotaan ja pyydetään siunaamaan. Kaikkea olen saanut kuulla vuosikymmenien aikaan. Ja jossain niiden pirujen täytyy piileksiä. Maan syvyyksissä niitä on vangittuna ja ilmakehässä. Uskon kyllä näin ihan Jumalan Sanan pohjalta.


    • Setä.neuvoo

      Joillakin adventisteilla oli selityksenä vainajahengille, ettei vainaja oikeasti ilmesty (Saarn 9:5 kuolleet tuonelassa eivät tiedä mitään), vaan demonit esittävät vainajia.

      Uudessa Testamentissa puhutaan Jeesuksen nimen voimasta, ja kuinka se on kaikkien muiden yläpuolella.

    • älkääeksykö

      Ei tyhjässä asunnossa voi olla riivaajia, eikä vainajahenkiä, se on joko saatanan syöttämä valhe tai sitten ihmisen mielen epätasapainon tuotosta.

      Olet ehkä liikaa kuunnellut tai katsellut tämän kaltaisia tarinoita.

      Ja valokuvaa peilistä ottaessasi pimeänä olevan saunan ovi heijasti vain oman kuvasi peiliin, ei sen enempää eikä vähempää.

      Karttakaa niitä hengellisiä opettajia, jotka askartelevat paljon henkivalta juttujen kanssa, koska sellainen on epätervettä hengellisyyttä.

      Toki henkivallat on olemassa ja saattavat ahdistella uskovaista, mutta ei ne ole ihmissilmin nähtävissä, vaan ne voidaan tuntea vain hengessään ja silloinkin uskovaisella on rauha, sillä hän tietää, että Jumala on suurempi kuin saatana.

      • totuus12

        Olet varmaan älkää eksykö asunnt ikäsi samassa mökissäsi.Murhia,-kuolemia ja pahaa tapahtuu asunnoissa ja ne eivät suinkaan poistu aina vaikka muut muuttavat.Minä olen uskossa ja minulla on henkien erottamisen lahja,myös niin että paha ei kestä seurassani.Totuuden henki näyttää kaiken totuuden myös näissä asioissa.Sitä varten armolahjat ovat.Miksi muuten Jeesus näki asioita mitä ihmisiessä oli? Ja mitä sanoo ilmestys kirja saatanan valtaistumisista?
        Esim.Häiritsijät ovat niitä jotka ilmestyvät jos joku haluaa pahaa vaikka minulle,-Jumalan henki ilmoittaa minulle vaaran jotta osaan varoa.Olen kokenut henkivallan kuristamisen sekä jalasta tarttumisen ja sen että Herra näytt minulle mistä ne tulivat.Ne tulivat perheen saatanallissta musiikista Hevistä ja pääkallon palvomisista.


      • äläeksy

        Miksi henkien eroattamisen armolahjasi ei kertonut sinulle totuutta, kun väität minun asuneen ikäni samassa mökissä?
        Jo pelkästään uskovaisen pitäisi pysyä aina totuudessa ja jos omaa vielä moisen armolahjan, joka on Jumalasta, armolahja ei kylvä luuloja ja totuudettomuutta.
        Eikä missään musiikkissa ole minkään valtakunnan henkiä, muusiikki on vain nuotteja paperilla ja jos henget vaikuttavat jonkun musiikin kautta, silloin on kysymys musiikin esittäjästä, ei pelkistä nuoteista.
        Eikä henkivallat ketään kurista, ihminen vain kokee saatanan ahdistukset hengessään kuristavina.
        Kannattaa rukouksin tutkia Raamattua ja hakeutua terveen opetuksen piiriin.


      • "Ei tyhjässä asunnossa voi olla riivaajia, eikä vainajahenkiä, se on joko saatanan syöttämä valhe tai sitten ihmisen mielen epätasapainon tuotosta. - -"

        Sinä se et tunnu näistä asioista tietävän juuri mitään joten älä ala neuvomaan sellaisista asioista joista sinulla ei selvästikään ole kokemusta eikä raamatullista ymmärtämistä!

        "ja jos henget vaikuttavat jonkun musiikin kautta, silloin on kysymys musiikin esittäjästä, ei pelkistä nuoteista."

        Tietynlainen musiikki avaa kanavia riivaajille...

        "Eikä henkivallat ketään kurista, ihminen vain kokee saatanan ahdistukset hengessään kuristavina."

        Ja tämän tietosi perustat mihin?

        "ja hakeutua terveen opetuksen piiriin."

        Tulee muistaa ettei terve opetus ole vain sitä minkä juuri sinä koet mukavaksi ja oikeaksi.


      • capiche
        George_L kirjoitti:

        "Ei tyhjässä asunnossa voi olla riivaajia, eikä vainajahenkiä, se on joko saatanan syöttämä valhe tai sitten ihmisen mielen epätasapainon tuotosta. - -"

        Sinä se et tunnu näistä asioista tietävän juuri mitään joten älä ala neuvomaan sellaisista asioista joista sinulla ei selvästikään ole kokemusta eikä raamatullista ymmärtämistä!

        "ja jos henget vaikuttavat jonkun musiikin kautta, silloin on kysymys musiikin esittäjästä, ei pelkistä nuoteista."

        Tietynlainen musiikki avaa kanavia riivaajille...

        "Eikä henkivallat ketään kurista, ihminen vain kokee saatanan ahdistukset hengessään kuristavina."

        Ja tämän tietosi perustat mihin?

        "ja hakeutua terveen opetuksen piiriin."

        Tulee muistaa ettei terve opetus ole vain sitä minkä juuri sinä koet mukavaksi ja oikeaksi.

        Terve opetus on raamatullista. Tykkäämisellä ei ole asian kanssa mitään tekemistä. Raamatussa ei puhuta asunnoista, paikoista tai esineistä joissa on riivaajia. Riivatut olivat aina ihmisiä. Ja kerran Jeesus ajoi henget sikalaumaan. Henkien ja jumaluuksien yhdistäminen esineisiin tai tiloihin on animismia, ei kristinuskoa.


      • dargia

        Raamatussa ei tosiaankaan puhuta kuolleista materiaaleista, joissa olisi riivaajia tai henkivaltoja. Jokaisen, joka on lukenut vähänkään Raamattua. pitäisi edes tuon verran tietää asioista, ennen kuin lähtee puhumaan Jumalan suulla ja ilmoittelemaan omaavansa henkien erottamisen armolahjoja.


      • capiche kirjoitti:

        Terve opetus on raamatullista. Tykkäämisellä ei ole asian kanssa mitään tekemistä. Raamatussa ei puhuta asunnoista, paikoista tai esineistä joissa on riivaajia. Riivatut olivat aina ihmisiä. Ja kerran Jeesus ajoi henget sikalaumaan. Henkien ja jumaluuksien yhdistäminen esineisiin tai tiloihin on animismia, ei kristinuskoa.

        "Terve opetus on raamatullista."

        - Niin on, moni ei ole vain sitä saanut, tai ei ainakaan kestä tai halua sitä. Ja kyllähän monilla se oma tulkinta on raamatullista, vaikka todellisuudessa se olisi kaukana siitä. On otettu yksi jae asiayhteydestään ja näkemys perustetaan sille.

        Terve oppi on sellaista joka huomioi kaiken minkä Raamattu asiasta sanoo,

        " Tykkäämisellä ei ole asian kanssa mitään tekemistä. "

        Voi voi... tykkäämisellä tuntuu olevan monellekin merkitystä. Monikaan ei tykkää jos tulee yhtään vakavampaa ja aiheellista saarnaa. Suurin osa saarnoista seurakunnissa on juuri sitä korvasyyhy saarnaa mitä ihmiset haluavat kuulla.

        Vai miksei esimerkiksi Jumalan VIHASTA ja pelosta puhuta mitään? Tai siitä mitä Raamattu sanoo uudelleen avioitumisesta. Tai parannuksen tekemisestä, synnistä, siitä että ristiä pitää kantaa päivittäin. Sen sijaan jankataan vain armoa ja muuta mukavaa.

        "Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin."

        "Riivatut olivat aina ihmisiä."

        Niin. Mutta millä perusteella demonit eivät voisi mennä jonkun asuntoon? Esittämään jonkun kuollutta omaista? Eikö riivaaja voi toimia muuten kuin menemällä ihmisen sisään?

        Kuolleiden henget eivät tässä maailmassa enää vaikuta. Joten mitä nämä henget ovat jotka ilmestyvät ihmisille? Mielikuvitusta, mielisairautta? - Voivat toki olla. Mutta eikö kyseessä voi missään tapauksessa olla demoni joka esiintyy kuolleen ihmisen henkenä?


      • dargia kirjoitti:

        Raamatussa ei tosiaankaan puhuta kuolleista materiaaleista, joissa olisi riivaajia tai henkivaltoja. Jokaisen, joka on lukenut vähänkään Raamattua. pitäisi edes tuon verran tietää asioista, ennen kuin lähtee puhumaan Jumalan suulla ja ilmoittelemaan omaavansa henkien erottamisen armolahjoja.

        "Raamatussa ei tosiaankaan puhuta kuolleista materiaaleista, joissa olisi riivaajia tai henkivaltoja."

        Missä on edes puhuttu jostain kuolleesta materiaaleista?


      • nähkääjaymmärtäkää

        Tässä kalassa vaikutta riidanhenki jonka kanssa painimiseen on turha kuluttaa aikaansa.


    • totuus12

      äläeksy eksynyt.Rivien välistä kuultaa aikalailla.Oletko koskaan haastatellut ihmistä joka on ollut saatanan pauloissa? Ja tullut pimeydestä valkeuteen ja kokenut näitä asioita perheessään? Jossa toinen on pimeydessä ja toinen valkeudessa.Jos kodissa palvoo pimeyden herraa niin siellä asuu pimeys.Taistelu on pimeydenhenkivaltoja vastaan taivaan avaruuksissa.Annanpa sulle todistuksen.

      Olin erään vanhuksen luona joka sukulaiseni,-hän tapasi povata korteilla.Olin perheen ainoa uskoon tullut jäsen.Hän otti siis korttinsa ja sanoi:katsotaampa mitä nämä kortit sinulle kertoo.Menin vessaan polvistuin rukoukseen ja pyysin Herraa suojelemaan minut ja estämään povauksen Jeesuksen Kristuksen nimessä ja veressä.

      Hetken rukoiltuani menin kahvipöytään ja mummini sanoi;ompa outoa nämä kortit ovat aivan sekaisin eikä nämä kerro mitään.Kiitin mielessäni Herraa.Jäi yöksi tuonne ja yöni oli aivan kammottava.Jouduin rukoilemaan koko yön verensuojaa koska se henkivalta joka ilmoitti kortillaan ym.Ei hyväksynyt sitä että minä olin tuolla talossa. Toinen tapaus juuri tuo pääkallotapaus tapahtui eräässä talossa jossa soitetiin ja palvottiin mitä raskainta heviä.Aloin rukoilemaan ja totuudenhenki näytti minulle tämän ihmisen olevan kahleissa ja eksynyt.Ja sen että palvoi pääkalloa eikä Jumalaa.Vaikka oli Kristitystä kodista.Se ketä palvot sen orja olet.

      Jeesus vapauttaa verensä kautta.Kosketusohjelmassa todistuksia.
      http://www.tv7.fi/vod/player/?program=19924

      • äläeksy

        Jälleen huomaan, ettei taida olla henkien erottamisen armolahjaa olemassa tai ainakaan toiminnassa, tai sitten et anna Hänen toimia, vaan uskot enempi omiin lihallisiin tuntemuksiisi "rivienvälisistä", muutenhan tietäisit kyllä, mitä olen elämässäni kokenut, kuullut ja nähnyt?

        Uskovaisen ihmisen tulisi jo ilman henkien erottamisen armolahjaakin tietää sisimässään, koska antaa lähimäisestään väärän todistuksen, sillä Pyhä Henki tulee murheelliseksi aina, kun uskovainen ihminen eksyy pois totuudesta.
        En voi siis enää luottaa, milloin puhut totta ja milloin et, koska puhuit minusta vastoin totuutta ja näin menetit kohdallani luottamuksesi. :(


      • äläeksy kirjoitti:

        Jälleen huomaan, ettei taida olla henkien erottamisen armolahjaa olemassa tai ainakaan toiminnassa, tai sitten et anna Hänen toimia, vaan uskot enempi omiin lihallisiin tuntemuksiisi "rivienvälisistä", muutenhan tietäisit kyllä, mitä olen elämässäni kokenut, kuullut ja nähnyt?

        Uskovaisen ihmisen tulisi jo ilman henkien erottamisen armolahjaakin tietää sisimässään, koska antaa lähimäisestään väärän todistuksen, sillä Pyhä Henki tulee murheelliseksi aina, kun uskovainen ihminen eksyy pois totuudesta.
        En voi siis enää luottaa, milloin puhut totta ja milloin et, koska puhuit minusta vastoin totuutta ja näin menetit kohdallani luottamuksesi. :(

        Väärä todistus? Millä tavalla on eksytty pois totuudesta?

        Eksymistä ei ole se jos asioita ei tulkita juuri sinun ymmärryksesi kannalta...


    • JeesusOnVoittaja

      Ei ole mitään vainajahenkiä/kummituksia, niillä ei ole asiaa maan päälle Raamatun mukaan, kuten tässä ketjussa on kerrottukin. Mutta on pimeyden henkivallat, kuten Tapani Suonto kertoo kohtaamisestaan tämmöisen ilmiön kanssa:

      "Minä olen tullut valkeudeksi maailmaan, ettei yksikään, joka minuun uskoo, jäisi pimeyteen.” (Joh.12:46)

      Toimin nuorena erään Tuusulan järven rannalla olevan kristillisen kesäkodin isäntänä. Siihen aikaan uskottiin, että tuossa kartanomaisessa rakennuksessa kummittelee. Eräänä sunnuntai-iltana olin yksin kartanon keittiössä lukemassa Helsingin Sanomia ja juomassa iltateetä. Oli myöhäinen syyskesä. Kuulin yläkerrasta kovaäänisiä askeleita ja ajattelin itsekseni: ”Minkä tähden se pastori noin hermostuneena kävelee ympäri yläkerran salia? Taitaa olla aikamoinen stressi miehellä.” Sitten muistin, että olenkin yksin koko rakennuksessa.

      Ensin vähän pelästyin, mutta sitten kokosin itseni ja päätin lähteä yläkertaan tapaamaan kummitusta. Nyt minulla olisi erinomainen mahdollisuus ottaa selvää, kuka se on. Aloin nousta yläkertaan johtavia portaita. Juuri kun olin pääsemässä yläkerran lattian tasolle nähdäkseni, mitä siellä tapahtuu, sähköt katkesivat koko rakennuksesta. Talon täytti sysimusta pimeys. Matka päättyi siihen ja lähdin saman tien haparoimaan pimeästä rakennuksesta ulos pihalle, missä kuu valaisi ympäristön.

      Sinä yönä kumitus opetti minulle jotain tärkeää. En usko kummituksiin, mutta uskon että on olemassa sielunvihollinen, joka haluaa meidän uskovan niihin ja pelkäävän niitä. Kun nousin portaita yläkertaan kohdatakseni kummituksen, olin aikeissa sanoa sille terveisiä Jeesukselta. Ehkä kummitus ei pitänyt siitä.

      http://www.onewaymission.fi/index.php/opetusta/luettavaa/370-valkeuden-herra

      • Niilas

        Kummitukset on taikauskoisuutta ja ihmiset jotka niihin uskoo eivät elä valossa ja siksi vainajahengillä ja kummituksilla on valta heihin. Ei niillä oo mitään valtaa todellisiin Jumalan lapsiin.


    • helluntailainen

      Jos asunto on noin huonossa kunnossa, niin kannattaako siihen muuttaa. Jos paikassa on harjoitettu jotain pahaa, niin siunaaminen auttaa ja sinun ei tarvitse pelätä.

      • huheijaa

        Mistä löytyy sellainen vuokrakämppä, jossa ei olisi harjoitettu jotain pahaa. Tuollainen on taikauskoa eikä uskovaisten pidä sellaisia uskoa. Voi tätä pimeyttä.


    • Olen kokenut että Pyhän Hengen vaikutus ajaa pahan hengen vaikutuksen pois. Voi esim kuunnella kovalla äänellä jotain äänitystä, jossa vaikuttaa Pyhä Henki, niin ilmapiiti tulee hyväksi ja Pyhän Hengen vaikutus tulee siihen tilaan. Tässä yksi sellainen äänitys. https://www.youtube.com/watch?v=gagShOecguU

      • Ei äänitykset vaikuta mihinkään ilmapiiriin. Korkeintaan sun omaan mielialaas ja saat siitä kenties sen verran kiksejä ettei enää möröt pelota. höh.


    • Kokemuksia on kummittelevasta talosta. Se ei ole mikään pikkuasia joutua asumaan sellaisessa talossa - jos vielä yksin on oltava siellä. Itse siis olen ollut vastaavanlaisessa tilanteessa. Jonkin aikaa kummittelua seurattuani muistin, että eräs tuntemani henkilö oli rukoillut ko tilanteessa koko talon läpi ja käskenyt pahuuden voimia lähtemään sieltä. Tilanne oli täysin rauhoittunut sen jälkeen. Päätin siis kokeilla samaa. Rukoilin koko talon läpi - kaikki nurkat erikseen ja Jeesuksen nimessä ja veressä käskin kaikkia pahuuden voimia poistumaan. Siihen loppui kummittelu aivan kokonaan. Ei voi muuta sano, kun että Jeesuksen nimessä on valtava voima!

      • kohtivalkeutta

        Taikauskoa


    • Manaaja

      Kokeile kutsua henki esiin taikaympyrän sisällä. Netistä löydät ohjeet hengen kutsumiseen. Uskovaiset voivat Jeesuksen nimessä kutsua henkiä ja ne tottelevat. Käske hengen poistua. Muista kuitenkin tehdä suojausrituaalit, sillä siinä ei pelkästään Jeesus auta. Kaikken tärkein asia kuitenkin on pitää mielessä, että tällaiset asiat tapahtuvat vain oman mielesi sisällä. Niitä ei todellisuudessa ole olemassa, mutta mielesi tekee niistä riittävän totta. Uskon voima on sellainen.

      • capiche

        Uskovaiset eivät koskaan kutsu Jeesuksen nimessä henkiä. Sillä Raamatussa on kielletty henkien manaaminen ja keskustelu henkien kanssa. Mutta jos riivaajahenki tosiaan on läsnä , niin sitä voi käskeä lähtemään Jeesuksen nimessä. Kristityt eivät tarvitse mitään suojausrituaaleja, sillä se on nimenomaan Jeesus, joka auttaa. Ei sotketa okkultismia kristinuskoon.


      • Mastakillah

        En lähtisi käskemään henkiä jeesuksen nimessä. Sellaisissa voimissa ei paljon jeesus auta.


    • MIEMIEMIEMIEMIEvaan

      Minä olen koko elämäni nähnyt kummituksia!
      Niin kauan kuin muistan!
      Loppujen lopuksi niissä ei ole mitään pelättävää, mutta nyt kun olen itse päässyt niistä eroon, niin en halua niitä enään tavata!
      Minulla ne olivat paikkaan/asuntoon/taloon liittyviä,
      niinkuin nyt sinullakin!
      Kun menen johonkin uuteen asuntoon/taloon/paikkaan (ei tarvitse olla asunto), vaistoan ja tunnen heti tilanteen!
      Häivyn!
      Olen monesti ajatellut, että tulevatko rauhattomat sielut hakemaan minulta apua!
      En ole sitä niille antanut!
      Kammonnut vain niitä/heitä(?)!
      Olisi ehkä ollut parempi perehtyä asiaan paremmin, jos vaikka olisi voinut auttaa!
      Muuta, jos et halua syventyä asiaan syvemmin!
      Sain jo pienenä neuvon, mummiltani, joka myös koki samaa kuin minä, ettei saa edes yrittääkkään kommunikoida henkien kanssa!
      Äitini suku oli "noitasukua"!
      Hänen isoisänsä oli valkea "noita", muiden ihmisten silmissä, teki hyvää!
      Noita? Paransi sairaita, oli kristitty uskovainen! Kristitty, ja koska pystyi lopettamaan esim. verenvuodon, vain kätensä vamman päälle päälle panemalla, jossain syrjäseudulla, ilman minkäänlaista sairaanhoitoa, parantamalla kristityn uskonsa voimalla ihmisiä, alettiin häntä kutsumaan noidaksi! T"eki paljon muutakin, ja jos ne kirjoihin kirjoitettaisiin..." Mutta tämä onkin Totta! Eikä mitään satua!
      Minun isoisoiso?isäni oli parantaja, noita kyläläistensä silmissä!
      Oletko tutkinut sukuasi aloittaja?
      Meillä on "Lahja", jota emme ehkä osaa käyttää hyväksi, apua tarvitsiemme hyväksi?!
      Meillä, sinulla ja minulla, on Tehtävä?!
      En näköjään ole ainoa!
      Meillä on jotain, mitä muilla ihmisillä ei ole!
      Ehkäpä meiltä haetaan apua? Ehkäpä tehtäväksemme on annettu avun anto?!
      Papinpoloiset eivät ymmärrä tuonpuoleisesta meitä muita tuon enempää!!!
      Heistä ei ole pienimpääkään apua!
      LOPETA PELKÄÄMINEN!
      KYSY MIELESSÄSI (älä ääneen!) että mitä haluat!
      Nukkuessasi tässä tapauksessa saat viimeistään vastauksen!
      Istu alas, anna ajatustesi seikkailla vapaasti, "kummitus" ehkä pääsee ajatuksiisi, kertoen, mitä haluaa! Yritä painaa kaikki mieleesi, muistaa!

      ÄLÄ PELKÄÄ!

      OLE VASTAANOTTAVAINEN!

      OLE AVOIN!

      ÄLÄ AJATTELE SANOJA! POISTA NE MIELESTÄSI!
      KESKITY VAIN MELODIAAN!
      PELKÄSTÄÄN MELODIAAN!
      MELODIA ON TÄRKEIN!
      NUKAHDA MELODIA MIELESSÄSI!
      VAIN MELODIA ON TÄRKEIN!
      MELODIA!

      ja saat yhteyden "kummitukseesi" unessasi"

      https://www.youtube.com/watch?v=vUSzL2leaFM

      Mutta!
      Älä enään pelkää!
      Hyväksy, että
      olet valittu!
      Yksi miljoonasta!
      Olet muista poikkeava!
      Erikoinen!
      (Mutta ei kukaan meitä usko!)

      • MIEMIEMIEMIEMIEvaan

      • MIEMIEMIEMIEMIEvaan

    • Jesse12345677888

      Jeesus tulee. Ota koppi.

    • Jokunen4455612

      Kuuntele tätä linkkiä kovalla äänellä, tässä on vahva PyhänHengen raitis vaikutus ja se täyttää kotisi ja tilan missä sitä kuunnellaan ja ajaa muut henget ja vaikutukset pois,
      http://www.tv7.fi/vod/player/37025/

    • usein.asuntoja.voidellut

      Aloittajalle: Asuntosi siunaus ei välttämättä riitä. Se kannattaa voidella. Puhdas ruokaöljykin kelpaa jos ei ole mahdollista saada joltain papilta pyhää öljyä. Jos olet helluntaiseurakuntalainen luulisi sinun tietävän paikallisseurakunnassasi jonkun hommaan kykenevän papin. Tai sitten hoidat ystäväsi kanssa homman. Mitä nopeammin voitelet asunnon sitä nopeammin pääset vainajahengestä tai mikä se nyt sitten lopullisesti paljastuukin olemaan. Se voi olla paha henki tai demonikin. Mutta tietyntyyppinen "hätähuutokin" voi tuontyyppinen kummittelu olla jollain alueella tai talossa. Siis paikassa jossa kummittelee voi olla joku tehnyt itsemurhan tai sitten siellä pahimmassa tapauksessa on murhattu joku. Taikka jonkun kaukainen sukulainen voi olla kyseessä tässä sinun asunnon tapauksessa, koska tällä naisella on siinä kuvassa ne toisen vuosisadan vaatteet. Käsivarren kääritty hiha viittaa siihen että nainen on viiltänyt ranteensa auki ja on itsemurhan jälkeen jäänyt "kiikkiin" sinne kylpyhuoneeseen. Siis tehnyt tekonsa siellä. Eli saattaisi olla hätähuutokin tässä tapauksessa kyseessä sun asunnon kohdalla. Henkimaailman henget nimittäin vaistoavat nopeasti kuka läsnäolijoista on vahvassa uskossa, ja tämä kummitteleva nainen saattaa juuri haluta päästä pois vankilastaan sieltä vessan kylpyhuoneesta sinun avullasi. Mitäs sanot? Sinusta voi tulla yhden sielun pelastaja Vapahtajasi avulla.

      Eli: Suosittelen sinua Katja-Leena toimimaan näin. Koska sinulla on uskova ystäväsi, niin kokeilkaa ensin yhdessä(luulen ettei sinulla ole voimia ja rohkeutta yksin toimia) sielun päästämistä vapauteen/sielun häätämistä asunnosta. Hommatkaa sitä ruokaöljyä, tai ehkä kannattaa hommata seurakunnastanne pyhitettyä öljyä varmuuden vuoksi. Syökää kunnolla ennen toimitusta ja peseytykää, ja puhtaat siistit vaatteet päälle, kengät jalassa asunnon sisälle. Öljyäminen on siitä hyvä että siitä jää merkki ainakin viikoksi asuntoon ja esineisiin. Menette asunnolle, ja aloitatte voitelun. Kastat/tai ystäväsi kastaa sormenpään öljyyn ja aloitat voitelun huoneen ikkunoista. Käyt kaikki ikkunat läpi asunnossa, teet merkin ikkunan pokiin, ensin ylös sitten alas, sitten vasemmalle sitten oikealle, ja sanot samalla "Isän-ja Pojan- ja Pyhän-Hengen nimeen. Samassa neljässä järjestyksessä - samaan aikaan - kun teet ikkunojen pihtipieliin voitelun merkit, voit sanoa vielä aina viimeiseksi Jeesuksen Kristuksen nimeen. Ja näin ikkunat jne. on sinetöity Kaikkein Korkeimman voimalla. Käytte läpi näin kaikki huoneen ikkunat sekä ovet, oviin myös voitelumerkit ylös-alas-vasen-oikea. Kannattaa tehdä juttu tottakai päiväsaikaan. Kylppärissä ja vessassa samat jutut, ei haittaa väliovienkaan voitelu, tällä poistuu itsestään aukeavat ja narisevat ovet. Vessan peilin voitelu myös. Ikkunalaseja ym ei kannata tuhria. Viimeiseksi voitelette kämppäsi avonaisen ulko-oven ja sanotte seuraavaa: Te kaikki henget, jotka ette ole alamaisia Isälle Jumalalle ja Jeesukselle Kristukselle, minä/me käskemme teitä Jeesuksen nimessä nyt poistumaan tästä huoneistosta! Pidätte samalla ulko-ovea auki. Suljette tämän tehtyänne ulko-oven. Ja homma alkaa olla selvä. Vaikka saattaa kuulostaa monimutkaiselta alussa ei hommaan mene yleensä puolta tuntia pidempään.

      Homman voi vahvistaa vielä siivoamalla tämän jälkeen koko kämpän. Pesuaine ja pesu se on kuin kasteella käynti! Pahat ja saastaiset henget ne liassa viihtyy. Tässä se hyvä puoli aina myös että samalla tulee tarkistettua ettei kämpässä ole mitään Jumalalle epämieluista tai saastaisia esineitä, jotka mahdollistaa tämän henkiolennon majailemisen ja kiinnittymisen sinne.

      Jos tämä ei auta, ota yhteys elävän seurakunnan pastoriin joka tietää ja taitaa talon siunauksen ja voitelunkin. Jos tämäkään ei auta niin enpä tiedä. Vanhoista rakennuksista on löydetty ties mitä niiden seinien välistä. Sanonpa nyt suoraan että on muurattu salaa ihmisiä uuninmuureihin ja kummittelu jatkunut tämän takia niin kauan kunnes on löydetty se ruumis seinien välistä. Mutta lähdetään nyt kuitenkin siitä että tuskin tässä sinun tapauksessa on kyse näin pahasta asiasta. Mikäli puhuit totta valokuvasta ja koko jutusta, niin homma siitä uhkaavasta naisesta ei kyllä kuulostanut hyvältä. Kokeilkaa neuvoani voidella ensin koko asunto. Jeesuksen nimessä ja veressä. Tehän olette uskovaisia? Ei teillä sitten ole mitään pelättävää. Päinvastoin. Sillä vaivatulla hengellä on aina aika päästä jo Jeesuksen nimessä perille, Jumalan valoon. Oikeaan kotiin. Ehkä sinut on Jumala tästä syystä järjestänyt juuri tähän kämppään, hyväksi hengettäreksi, tämän ikävämmän sijaan. Onnea ja siunausta sulle. Ole rohkea. Raamatut tietty mukaan, kun aloitatte voitelun.

      • täyttäpaskaa

        On kyllä niin täyttä paskaa tämäkin viesti.

        Näyttäkääpä Raamatusta yksikin kohta, joka tukee sitä, että riivajia on asunnoissa, esineissä tms. JA näyttäkää raamatunpaikka, joka kehottaa voitelemaan asuntoja. Pihtipielien voitelu verellä Egyptissä ei sitten kelpaa. Se veri suojasi Jumalan enkeliltä, Jumalan vihalta, ei saatanalta.

        Nämä teidän asuntojen voitelut ovat noituutta. Tehkää parannus.


      • näinseon

        TOTTA! Ei Raamattusta löydy opetusta tyhjien huoneiden tai joidenkin esineiden voitelusta. Ihan huuhaata ja jos uskovainen sellaista opettaa, niin silloin on jo uskonopinalkeissa jotain pahasti vialla.


      • näin.se.käy

        Huomaa ettei kaksi ylläolevaa kommentoijaa ole lukenut Raamattuansa kunnolla. Mooseksen 2. kirja on täynnä lakeja syistä miksi ihminen tai esineet ovat saastuneet, ja miten tästä saastumisesta pääsee eroon. Ja miksi pihtipielien voitelu esimerkiksi ei kelpaa? Juuri pihtipielien voitelu on paras esimerkki kodin voitelusta. Eihän nykyaikana kukaan ala voitelemaan verellä ovensa pihtipieliä, öljy on siis tähän paras aine.

        2. Mooses 12 : 22 Ja ottakaa isoppikimppu, kastakaa se vereen, joka on maljassa, ja sivelkää ovenpäällinen ja molemmat pihtipielet sillä verellä, joka on maljassa. Älköönkä kukaan menkö ulos talonsa ovesta ennen aamua.
        23 Sillä Herra kulkee rankaisemassa egyptiläisiä; mutta kun Herra näkee veren ovenpäällisessä ja molemmissa pihtipielissä, menee hän sen oven ohi eikä salli tuhoojan tulla teidän taloihinne teitä vitsauksella lyömään.

        Mitä eroa on Jumalan vihalla ja saatanalla? Ja minkä luulet tämän "tuhoajan" olevan, ellei saatanan?


    • Wrong_address

      Olet vahvasti avun tarpeessa. Olet nyt rukoillut apua Jumalalta ja pojaltaan Jeesukselta, mutta tuloksetta ja turhaan. Kokeile uutta suuntaa. Pyydä apua Saatanalta, hän on sellainen kerkiävää sorttia oleva puuhamies ja ottaa riuskasti asiat hoitaakseen.

      • Saamaristi

        Tämä. Olen samaa mieltä, että Herra Saamari voi auttaa! Rohkeutta!


    • nikhep

      Vaiha disperiini psyykenlääkkeeseen johon olet saanutkin jo reseptin.Ja lopeta kirjoittelu näille palstoille.Oikeasti olet luuseri.

    • PasiToivonen

      >>Kotonani kummittelee, Jumalan apua tarvitaan !>>

      Vuokraa se MTV3:lle. Hyvä ympäristö uudelle tosi-TV sarjalle.

    • pitkäänuskossa

      Tunnen erään tapauksen. Asuntoon muutti uskovainen henkilö. Hän ei saanut nukuttua, näki painajaisia, heräsi yöllä siihen että musta hahmo painoi petiä vasten ja joskus heräsi myös puraisun tunteeseen ranteessaan.
      Asunnossa oli aikaisemmin asunut alamaailman porukkaa, jotain hinduja, ruohonpolttajia. Oli myös ryyppäilty ja lienevätkö harrastaneet okkultismia.
      Mies pyysi uskovia siunaamaan kämpän. Kävin sitten evankelistapariskunnan kanssa syömässä ja siunasimme tilan uuteen käyttöön.
      No piina lakkasi. Alkoivat yöt olla rauhallisia.

    • nkdvbadkbna

      Kannattaa myös miettiä, onko hankkinut uusia esineitä muuttonsa yhteydessä. Kaikki esineet eivät ole ns.neutraaleja. Esim. olen kuullut, että lähetystyössä on kielletty ostamasta, ottamasta kaikenlaisia esineitä, koska jotkut uskovat esineisiinkin voitavan sitoa henkiä. Toisaalta joissakin esineissä voi olla muutoin vain "huonot vibat". Esim. omassa talossani en tuntenut mitään erikoista hankkiessani sen. Sitten vuokrasin sen vuosiksi lähtiessäni toisaalle. Noh, kuulostaa hassulta, mutta kun vuokralainen lähti, ja oleskelin talossa, aloin tuntea kummallista seksinhimoa, joka ei tuntunut ihan normaalilta. Jopa siinä määrin, että soitin viimein uskovalle ystävälle ja kerroin asiasta. Hän kysyi:oletko varma, ettei alueella ole jokin esine...? Noh, ensin epäilin parin kilsan päässä asuvaa erikoista miestä, joka itse on sanonut uskovansa henkimaailman juttuihin ja toisaalta siinäkin mielessä, että henkien avulla voidaan mukamas liikuttaa esineitä. Mielestäni täyttä huuhaata. Katselin kyllä pihalta ja lähistöltä, löytyykö mitään erikoista. Huomasin kuitenkin, että seksinhimo heikkenee mitä kauemmas menen talosta. Sitten aloin kokeilla, millä kohtaa taloa se tuntuu voimakkaimmalta. Tuntui sohvalla. Sohva oli vuokralaisen käytössä ja kun tiesin hänen mieltyneen nuoriin venäläisiin naisiin, niin ajattelin hänen ehkä vain sitten urakalla kuskanneen naisia sille sohvalle. Kunnes: siivosin myöhemmin vinttiä. Vintiltä löytyi muovikassi, joka oli täynnä vuokralaisen unohtamia seksivideoita. Ja kassi oli vintillä suoraan sohvan yläpuolella! Poltin videot uunissa ja rukoilin ja outo tunne loppui siihen. Tämä on totta, eikä mikään vitsi!

      • noita.tee.parannus

        Täyttä paskaa tämäkin viesti.

        Näytäpä Raamatusta yksikin kohta, joka tukee sitä, että riivajia on asunnoissa, esineissä tms. JA näytä raamatunpaikka, joka kehottaa voitelemaan asuntoja. Pihtipielien voitelu verellä Egyptissä ei sitten kelpaa. Se veri suojasi Jumalan enkeliltä, Jumalan vihalta, ei saatanalta.

        Nämä teidän asuntojen voitelut ovat noituutta, eivät kristinuskoa. Tehkää parannus.


      • Onanisti

        Olisit katsonut filmit ja runkannut kaksin käsin itsellesi rauhallisen hekuman ihanan olotilan. Poltit hyvät filmit, hullu!


    • holy.things

      Kummallinen homma: tunnen etukäteen, jo ovesta mennessäni, jos jossakin asunnossa on ikoni, vaikka en tietäisikään asukkaiden uskonsuuntausta, tai ylipäänsä mihinkään uskomista. Ja entiseen työhöni kuului ihmisten luo meneminen.

    • kannattaa.lukea
    • Setä.neuvoo

      Mielestäni oli erittäin mielenkiintoinen viesti tällainen:

      "Kannattaa myös miettiä, onko hankkinut uusia esineitä muuttonsa yhteydessä. Kaikki esineet eivät ole ns.neutraaleja. Esim. olen kuullut, että lähetystyössä on kielletty ostamasta, ottamasta kaikenlaisia esineitä, koska jotkut uskovat esineisiinkin voitavan sitoa henkiä. Toisaalta joissakin esineissä voi olla muutoin vain "huonot vibat". Esim. omassa talossani en tuntenut mitään erikoista hankkiessani sen. Sitten vuokrasin sen vuosiksi lähtiessäni toisaalle. Noh, kuulostaa hassulta, mutta kun vuokralainen lähti, ja oleskelin talossa, aloin tuntea kummallista seksinhimoa, joka ei tuntunut ihan normaalilta. Jopa siinä määrin, että soitin viimein uskovalle ystävälle ja kerroin asiasta. Hän kysyi:oletko varma, ettei alueella ole jokin esine...? Noh, ensin epäilin parin kilsan päässä asuvaa erikoista miestä, joka itse on sanonut uskovansa henkimaailman juttuihin ja toisaalta siinäkin mielessä, että henkien avulla voidaan mukamas liikuttaa esineitä. Mielestäni täyttä huuhaata. Katselin kyllä pihalta ja lähistöltä, löytyykö mitään erikoista. Huomasin kuitenkin, että seksinhimo heikkenee mitä kauemmas menen talosta. Sitten aloin kokeilla, millä kohtaa taloa se tuntuu voimakkaimmalta. Tuntui sohvalla. Sohva oli vuokralaisen käytössä ja kun tiesin hänen mieltyneen nuoriin venäläisiin naisiin, niin ajattelin hänen ehkä vain sitten urakalla kuskanneen naisia sille sohvalle. Kunnes: siivosin myöhemmin vinttiä. Vintiltä löytyi muovikassi, joka oli täynnä vuokralaisen unohtamia seksivideoita. Ja kassi oli vintillä suoraan sohvan yläpuolella! Poltin videot uunissa ja rukoilin ja outo tunne loppui siihen. Tämä on totta, eikä mikään vitsi! "

      Mielenkiintoinen tuo viesti kahdesta syystä. Olen lueskellut monenlaisia uskontoja ja Raamatun versioita. Energiajuttuja, kuinka johonkin paikkaan voi jäädä energiaa, kuin muistiin, jne.

      Raamatussa Apt 19:12 puhuu siitä, kuinka apostolin päällä/luona olleita vaatekappaleita vietiin sairaille, että nämä paranisivat.

      http://www.bing.com/search?q=apron or napkin paul&form=PRHPR1&src=IE11TR&pc=HRTS

      http://biblehub.com/multi/acts/19-12.htm

      Mutta entä paha tai synti? Voiko joku noita aiheuttaa, että jossain paikassa on kirous, paha vaikutus? Tai uskova voiko tehdä saman?

    • Aavedatailija

      Katsele aavedata videoita niin helpottaa.

    • Rukoile.edelleen

      Minusta tuollaiset paikat voisi Jeesuksen nimessä ja veressä siunaamisen lisäksi hävittää polttamalla, ei tunnu kodilta. Siinä ei raha paina.

      • Ruiskukka.rules.ok

        Mistä helvetistä oikein ajattelit löytää Jeesuksen verta siunaamiseen? Entistä hullumpia ohjeita vain täälläkin!


    • näkymätön.auttaja

      Nyt sitten vain suit sait sukkelaan teet energiapuhdistuksen kodissasi! Käy ostamassa hienoa jodioitua merisuolaa, salviaa ja tuoreita valkosipuleita. Kotonasi kuorit sipulit ja laitat kolme kynttä kunkin oviaukon ympärille. Salvia lämmität hiukan esim. hellan levyllä kattilassa, siitä lähtee aromirikas parantava tuoksu. Sitten suolaa heität hyppysellisen joka huoneeseen ja laitat pienet avoimet astiat joka huoneeseen suolaa. Myös kolmesti keitettyä ja jäähdytettyä vettä kannattaa pirskotella hiukan huoneisiin ja kuvitella mielessään parantavien rakkaudellisten energioiden poistavan ahdistavat manifestaatiot. Voit myös pyytää ylemmän tason maagia kylään. Hän loitsii tuon riivaajan omaan kehoonsa ja sitten omilla voimillaan yksinkertaisesti tuhoaa sen hengen. Kun olet tehnyt kaikki nuo, käy vielä etsimässä valkoinen kivi, jonka hautaat asuntosi eteläiselle sivulle maahan ja sanot mielessäsi "rakkauden nimessä, viisauden nimessä, ikivanhassa nimessä rauha, totisesti." Kerro miten onnistuit! Hyvää jatkoa sinulle! :)

      • PysykääHerrassa

        Voi höpö löpö. Noituus ja taikuusosasto on aivan muualla kuin tässä Helluntailaisuus -palstalla. Efesolaiskirjeessä kerrotaan, että uskoon tulleet polttivat kaikki taikakalunsa. Nuo kasvit, kivet ja muut taikakalut ovat valkeuden enkelin (saatanan) ohjeistuksia.
        Vihollisen pelko tulee vihollisen pahoilta hengiltä itsestään, sillä ne valehtelevat KAKSOISbluffauksen.
        Eikö Jumalan Sana sano, että tätä lajia ei saa lähtemään muuta kuin rukouksella ja paastolla. Tässä tapauksessa uskomalla rukouksessa siihen että: Se, joka on teidän sisimmässänne (usko, Jeesuksen veren sinetti, Pyhä Henki), on suurempi kuin se joka on maailmassa (pahat henget ym ja niiden valehteluvaikutus). 1.Joh.5. luku.


      • InNomineSatanas

        Valkeuden enkeli, rakas mestarimme Lucifer, joka syyttömänä tuomittiin ja kerran Jumalaksi kohoaa, ylitse taivaan kirkkaimpien tähtien.


    • peilin.kertomaa

      Vähemmän kummittellee, kun ei kaho peiliin, varsinkin aamulla.
      Aamulla se voi olla kaahistus.

    • KylläToimii

      Ei tarvita vippaskonsteja vaan käsky "Ulos tästä talosta Jeesuksen Kristuksen nimessä!"
      Toimi hyvin kun kodissani kuului usein seinään koputusta. Väliovi ja ulko-ovi kävi ja jokin todellakin lähti. Sen jälkeen ei koputuksia ole enää kuulunut.

      • Juuri näin ovat lähteneet kodistani yhtenä putkena sinne israelfanittajien ja judaistien manaamat demonit. Tiettävästi nykyään ovat lähettäjiensä riesana ja hyvä niin.


    • Ihmettelenjavaroitan

      Ihmettelen mistä tämän ketjun aloittaja oli kuullut sanan manifestaatio. Sitä ei ainakaan normaalissa seurakunnan Sanan julistuksessa kuule.
      Jos etsii tietoa tai omaksuu tietoa, joka koskee pahoja henkiä ja esim. manifestaatiota, tulet takuulla "löytämään mitä etsit". Miksi etsiä tietoa Valkeudeksi pukeutuneesta pimeydestä. Uskovan mielen ja ajatukset pitää alistaa Jeesuksen Kristuksen meidän sisimpäämme asumaan lähettäneen Pyhän Hengen antamiin ajatuksiin ja neuvoihin.
      Jos askartelet sellaisten kysymysten kanssa, että pahat henget seuraavat uskovan elämää, olet todella eksyksissä. Se, joka rakkaudessa seuraa uskovan elämää on rakas Taivaallinen Isämme.
      Mitä ruokaa syöt, sellainen olet.

      • JumalaOnPerseestä

        Etkö huomaa, että kristinuskon jumala on läpeensä paha ja inhottava tyranni?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      79
      1927
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1729
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1594
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      20
      1326
    5. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1252
    6. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1244
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1216
    8. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      10
      1192
    9. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      44
      1186
    10. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1181
    Aihe