'Kielimies' Stubbin surkea saksa

PoorAngela

Muutama vuosi sitten hänmästyin
Angela Merkelin vieraillessa Suomesssa Stubbin Merkelille
pitämää saksankielistä puhetta.

En ole kenenkäään kuullut puhuvan
niin huonoa saksaa. Jo ääntäminen
oli täysin pielessä. Kuka tahansa saksaa
edes muutaman vuoden lukenut
tavallinen kekimääräinen suonalainen
pystyisi paljon parempaan suoritukseen.

Puheesta tuli muutaman minuutn pätkä joltain suomalaiselta televisiokanavalta ajankohtaislähetyksessä.

Tietysti jotkut sanovat että saksan ei tarvitse olla täydellistä mutta ei se saa
olla mitään tankerosaksaakaan varsinkin kun pidetään virallista puhetta Saksan johtajalle.

Äidinkieleltään ruotsalaisena olisin odottanut Stubbin osaavan kielisukulaistaan paljon paremmin sillä eihän saksan lausminen tuota kantasuomalaisillekaan mitään ylimaallisia vaikeuksia.

Tuntuukin siltä että Stubbin erinomainen kielitaito painottuu vain englantiin ja suomeen. Muistaakseni Stubbilla on suomestakin päästötutkinnossa parempi arvosana kuin ruotsista.

4

260

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • OnniJukola

      Eikös sen pitänyt mennä silleensä, jotta ruotsin osaaminen avaa ukset kaikkiin indoeurooppalaisiin kieliin ja silloinhan Stubbin saksan pitäisi soljua vuolaan notkeasti kuin vettä vaan...?

      • " Stubbin saksan pitäisi soljua vuolaan notkeasti kuin vettä vaan...? "

        nimi on enne?

        Cai Jöörande "El Stubido" Stubb(orn)


    • kielimiävähänmeillä

      Tahtoo olla kuitenkin niin, että jos jokin kieli jää käyttämättä, se ns. ruostuu äkkiä.
      Lieneekö Stubb koskaan saksaa sen enempää käyttänyt, mitä koulussa sitä luki.
      Englanti soljuu jätkältä kuitenkin tosi notkeasti, pystyy heittämään sillä nokkelia kielisutkauksiakin. Samaa ei voida sanoa meidän muista politikoista, aika kankeaa ja avutonta on nykyisen ulkoministerin englanti.

      • Stubb kirjoitti lyhyestä matematiikasta A:n.

        A, niin kuin Alexanderi...

        Reaalista i:n.

        I, niin kuin innovaatio.


        .....How low can you go.....


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      41
      1927
    2. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      710
      1322
    3. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      102
      1076
    4. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      102
      918
    5. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      88
      914
    6. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      66
      771
    7. Taidan olla pelkuri

      Kun en uskalla edes kysyä sulta 😳
      Ikävä
      33
      662
    8. Kuka om uusi kylän mies?

      Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku
      Suomussalmi
      13
      538
    9. Olinko yhden viestin arvoinen?

      Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.
      Ikävä
      71
      537
    10. oot mun silmissä

      Vain äärettömän nolo. Anna olla jo 😂
      Ikävä
      78
      511
    Aihe