Pelkäätkö?

Jos pelkäät, niin mitä pelkäät?
Ja miten suhtaudut siihen ajatukseen, että se, mitä ihminen pelkää on myös se, mikä ihmistä hallitsee?
5102
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Esitit kaksi filosofis-uskonnollista kysymystä?

Jos pelkään, mitä pelkään?

Pelko on muuttuja ihmisen tajunnassa, eli mikä joskus on synnyttänyt pelkoa ei synnytä nyt ja mikä ei joskos ole synnyttänyt pelkoa saattaa synnyttää sitä nyt.

Mitä tulee tähän hetkeen, päiviin, kuukausiin ja vuosiin ennen tätä hetkeä, en ole tuntenut pekoa minkään suhteen, enkä tunne sitä tälläkään hetkellä.
Pelko ei siis ole hallinnut pitkään aikaan päiviäni eikä öitäni NYT.

Käsitykseni mukaan pelko on olemassaoleva negatiivinen, hajoittava energia kuten vihakin, joka voi saada ihmisen totaalisesti hallintaansa.

Elämäni aikana niin pelko kuin vihakin ovat tehneet itsensä minulle tiettäviksi.

Pohjimmaltaan pelon ja/tai vihan vallassa oleminen on kärsimystä, joka olotila saattaa johtaa ajattelemattomiin tekoihin, jotka saattavat tuottaa kärsimystä myös syyttömille ja nänä "syyttömät" saattavat aikaansaada uuden pelon/vihankierteen.

Kun ihmisen mieli on täynnä rauhaa ja rakkautta, mikä on päinvastaisen toiminnan hedelmä, mitä hän pelkäisi?

Viha ei saa enää tilaa minussa. Pelolle olen kuitenkin alttiina mieleni kypsymättömyyden takia.
Kohtaan ja käsittelen sitä uudelleen siinä hetkessä kun se päättää kohdata minut.

Äänestä

Raamatussa lukee: Ihmisten pelkääjä on pelkojensa vanki.

Äänestä
  • Kertoisitko mistä löydän kyseisen kohdan?

    Äänestä

Jos ihminen ei pelkää mitään, mitä syytä hänellä on elää?

Äänestä
  • Voisin itse ajatella, että vaikka elämä olisi syy. En kyllä ymmärrä miksi pelottomuus poistaisi syyn elää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jeesuseleva kiihko hihhuli ... kirjoitti:

Jos pelkäät, niin mitä pelkäät?
Ja miten suhtaudut siihen ajatukseen, että se, mitä ihminen pelkää on myös se, mikä ihmistä hallitsee?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu