F-35 lentää - sittenkin

Vuosien viivästysten, teknisten ongelmien sekä melkoisten ylikustannusten jälkeen se on kohta nähtävillä. Uuden F-35 häivehävittäjän on määrä tehdä ensimmäiset julkiset lentonsa heinäkuussa Brittein saarilla kahdessa ilmailunäytöksessä.

Esityksillä Yhdysvaltain puolustusministeriö haluaa osoittaa hävittäjäohjelman yhteistyökumppaneille, sekä myös potentiaalisille ostajille että hävittäjäprojektin monimuotoiset ongelmat on vihdoin voitettu.

Koneita oli tarkoitus esitellä yleisölle jo kaksi vuotta sitten, mutta tuolloin koneet komennettiin pysymään maassa yhden hävittäjän moottorin sytyttyä tuleen harjoituksessa Yhdysvalloissa.

Viime talvena julkaistussa raportissa kerrotaan hävittäjätyypin yhden version, F-35A - mallin olleen toistuvissa hankaluuksissa johtuen ohjelmistovioista sekä muista teknisistä virheistä. Esimerkiksi koneen heittoistuin olisi käyttössä tietyn painoiselle pilotille hengenvaarallinen.

Koneita valmistaa aseteollisuusjätti Lockheed Martin.

Tuotannon valvonnasta vastaava kenraaliluutnantti Chris Bogdan Yhdysvaltain puolustusministeriöstä kertoo uutistoimisto AFP:lle, että merkittävin vaihe F-35 tyypin koneiden kehitystyössä tehdään vuonna 2018.

- Koneita itse asiassa on jo palveluskäytössä. Vuosi sitten merijalkaväki otti käyttöönsä sarjan 'riisutun mallin' F-35B -hävittäjiä.

F-35 -hävittäjistä on kolmea mallia. B-sarjan koneilla voi laskeutua lähes pystysuoraan, sekä se voi lähteä ilmaan hyvin lyhyeltä kiitotieltä. C-malli on tarkoitettu operoimaan lentotukialuksilta. A-sarjan häivehävittäjiä on tulossa ilmavoimille palveluskäyttöön tämän vuoden lopulla.

Tähän mennessä F-35 -tyypin koneita on valmistettu 155. Seuraavien vuosikymmenten aikana koneita on määrä valmistaa lähes 2 500 kappaletta. Hintaa uusille koneille tulee arvioissa noin 400 miljardia dollaria.

Hävittäjäohjelmaan ottaa osaa Yhdysvaltain lisäksi kahdeksan maata.

Yhden koneen tavoitekustannushinnaksi on kaavailtu tulevaisuudessa 85 miljoonaa dollaria (noin 78 milj. euroa). Verrattuna esimerkiksi F-16 mallin koneisiin, hinta on osapuilleen kaksinkertainen.

AFP
PAULI POUTANEN
[email protected]
360
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

taas kerran valeista kiinni.

Äänestä
  • Siitähän alkaa tulla jo tapa. Kyllä näiden monioireisten "kotiryssien" uskottavuus hipoo likimain 0 Kelviniä. IMO.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


MeJeesUSA kirjoitti:

Vuosien viivästysten, teknisten ongelmien sekä melkoisten ylikustannusten jälkeen se on kohta nähtävillä. Uuden F-35 häivehävittäjän on määrä tehdä ensimmäiset julkiset lentonsa heinäkuussa Brittein saarilla kahdessa ilmailunäytöksessä.

Esityksillä Yhdysvaltain puolustusministeriö haluaa osoittaa hävittäjäohjelman yhteistyökumppaneille, sekä myös potentiaalisille ostajille että hävittäjäprojektin monimuotoiset ongelmat on vihdoin voitettu.

Koneita oli tarkoitus esitellä yleisölle jo kaksi vuotta sitten, mutta tuolloin koneet komennettiin pysymään maassa yhden hävittäjän moottorin sytyttyä tuleen harjoituksessa Yhdysvalloissa.

Viime talvena julkaistussa raportissa kerrotaan hävittäjätyypin yhden version, F-35A - mallin olleen toistuvissa hankaluuksissa johtuen ohjelmistovioista sekä muista teknisistä virheistä. Esimerkiksi koneen heittoistuin olisi käyttössä tietyn painoiselle pilotille hengenvaarallinen.

Koneita valmistaa aseteollisuusjätti Lockheed Martin.

Tuotannon valvonnasta vastaava kenraaliluutnantti Chris Bogdan Yhdysvaltain puolustusministeriöstä kertoo uutistoimisto AFP:lle, että merkittävin vaihe F-35 tyypin koneiden kehitystyössä tehdään vuonna 2018.

- Koneita itse asiassa on jo palveluskäytössä. Vuosi sitten merijalkaväki otti käyttöönsä sarjan 'riisutun mallin' F-35B -hävittäjiä.

F-35 -hävittäjistä on kolmea mallia. B-sarjan koneilla voi laskeutua lähes pystysuoraan, sekä se voi lähteä ilmaan hyvin lyhyeltä kiitotieltä. C-malli on tarkoitettu operoimaan lentotukialuksilta. A-sarjan häivehävittäjiä on tulossa ilmavoimille palveluskäyttöön tämän vuoden lopulla.

Tähän mennessä F-35 -tyypin koneita on valmistettu 155. Seuraavien vuosikymmenten aikana koneita on määrä valmistaa lähes 2 500 kappaletta. Hintaa uusille koneille tulee arvioissa noin 400 miljardia dollaria.

Hävittäjäohjelmaan ottaa osaa Yhdysvaltain lisäksi kahdeksan maata.

Yhden koneen tavoitekustannushinnaksi on kaavailtu tulevaisuudessa 85 miljoonaa dollaria (noin 78 milj. euroa). Verrattuna esimerkiksi F-16 mallin koneisiin, hinta on osapuilleen kaksinkertainen.

AFP
PAULI POUTANEN
[email protected]

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu