Toimimaton jätevesijärjestelmä tuhansilla

Tuolta kuluttajariitalautakunnan mustalta listalta löytyy hyvä paikallinen esimerkki näistä jätevesijärjestelmistä:

"Asiakkaat tilasivat kiinteistölleen uuden jätevesijärjestelmän. He maksoivat suunnitelmasta 873 euroa ja järjestelmästä toimituksineen 6 094 euroa.

Käytyään toimeen yritys huomasi maaperän olevan niin kallioinen, ettei suunnitelmaa voitu toteuttaa. Asiakkaat olivat ulkomailla, joten asiasta kerrottiin heille puhelimitse. Ainoaksi ratkaisuksi esitettiin umpitankki, joka pitäisi tyhjentää kahdesti vuodessa.

Palattuaan asiakkaat huomasivat että tankki pitää tyhjentää kolmen viikon välein. He vaativat sopimuksen purkamista tai toimivan jätevesijärjestelmän toimittamista. Yrityksen mukaan järjestelmä täytti vaatimukset ja asiakkaat olivat ymmärtäneet, millaisesta säiliöstä on kyse.

Lautakunnan mukaan asiakkaat saattoivat olettaa, että ehdotettu järjestelmä vastaisi alkuperäisestä suunnitelmaa. Ero oli merkittävä, ja palvelussa oli siksi virhe.

Lautakunta suositti, että yritys maksaa asiakkaille 6 094 euroa ja poistaa toimittamansa järjestelmän. Vaihtoehtoisesti yritys voisi maksaa asiakkaille 4 094 euroa, jos nämä haluaisivat säilyttää järjestelmän.

Suunnitelmasta lautakunta ei suositellut korvausta, koska maaperän kallioisuuden selvittäminen ei kuulunut suunnitelmaan."

lähde: http://kuluttaja.fi/musta-lista/
091
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


jätevesijärjestelmä kirjoitti:

Tuolta kuluttajariitalautakunnan mustalta listalta löytyy hyvä paikallinen esimerkki näistä jätevesijärjestelmistä:

"Asiakkaat tilasivat kiinteistölleen uuden jätevesijärjestelmän. He maksoivat suunnitelmasta 873 euroa ja järjestelmästä toimituksineen 6 094 euroa.

Käytyään toimeen yritys huomasi maaperän olevan niin kallioinen, ettei suunnitelmaa voitu toteuttaa. Asiakkaat olivat ulkomailla, joten asiasta kerrottiin heille puhelimitse. Ainoaksi ratkaisuksi esitettiin umpitankki, joka pitäisi tyhjentää kahdesti vuodessa.

Palattuaan asiakkaat huomasivat että tankki pitää tyhjentää kolmen viikon välein. He vaativat sopimuksen purkamista tai toimivan jätevesijärjestelmän toimittamista. Yrityksen mukaan järjestelmä täytti vaatimukset ja asiakkaat olivat ymmärtäneet, millaisesta säiliöstä on kyse.

Lautakunnan mukaan asiakkaat saattoivat olettaa, että ehdotettu järjestelmä vastaisi alkuperäisestä suunnitelmaa. Ero oli merkittävä, ja palvelussa oli siksi virhe.

Lautakunta suositti, että yritys maksaa asiakkaille 6 094 euroa ja poistaa toimittamansa järjestelmän. Vaihtoehtoisesti yritys voisi maksaa asiakkaille 4 094 euroa, jos nämä haluaisivat säilyttää järjestelmän.

Suunnitelmasta lautakunta ei suositellut korvausta, koska maaperän kallioisuuden selvittäminen ei kuulunut suunnitelmaan."

lähde: http://kuluttaja.fi/musta-lista/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu