Armeijaan pääsi mm vasemmistolaisia sisään

Itse tunnen hyvinkin eräänkin, jonka hra Kapikin tuntee hyvin.
Olivat näitä SDP puolue veijareita. Hänkin oli mm SDP valtuutettuna kunnalliselämässä. hra Kapikin itse sanonut yrittäneensä SDP listalla, muttei saanut ääniä riittävästi sisäänmenoon. Voi olla ettei Kapi yhdistä tähän ensimmäisenä. Itse en viitsi tänne kenenkään nimeä tuoda.
Kapikin on nimimerkki vain, niin sopinee noin tuoda julki. Kuten nimimerkki itselläkin, elämäntilanteen mukaan. Tai paremminkin vastaisi
"saunamajuri " nyt paremmin. Vaikka sekin "kuulemma" kansakoulua käymättömälle liian vaativa vakanssi. He voi ihan vapaasti halutessaan olla sitäkin mieltä. Mielipiteen vapaus, kuuluu jo perustuslakiinkin.
Demokraattisessa maassa kaikki nämä laillista, ja jopa suotavaa, olla varuskuntienkin edustaja isoilla paikkakunnilla valtuustoissa. Siksihän valtuustot juuri on, jotta on erialojen edustajia.
Eikä nyt sotilaillekkaan, nyt niin haitannut olla edustamassa vasemmistopuolueita. Vaikkei nyt niin hyvällä katsokkaan, heidän vuosien 1917 ja 1918 tapahtumia. Kun on kansanarmeija, se sitten kaikkille.
No..nekin saatiin kuntoon ja isänmaallisiksi v 1918 jälkeen.

Sepä siitä.
Kun ei nyt muuta raflaavaa.
Ollaan kuin sisämarkkinoilla, kun täällä jo niin tutustuttu jäseniin.
-
Muistetaan nyt kuitenkin, kun muutakin esiintyy täällä.
Tämä KIKY-sopimus on työnantajien ja työntekijöiden välinen sopimus. Hallitus ei työpaikkoja luo, vaan työnantajat. Hallitus ja Eduskunta mahdollistaa tietyn tyyppisen toiminnan. Ettei nyt käsitystä, että hallitus antaa suoraan työpaikkoja.
44300
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 44

Vanhimmat

Mitä kummaa siinä on, jos kunnanvaltuustoissa oli sotilaitakin sdp:n edustajina. Kaupunkivaruskunnissa kai enimmäkseen.
Oli niissä valtuustoissa kai sotilaita myös keskustan edustajina. Maaseutuvaruskunnissa.
Kansanedustajina ei kai ole ollut muita kuin sinä. Vaalien alla kerroit olevasi ehdokkaana ja olit varma eduskuntaan pääsystä ja oli selvät pasmat, mitä aioit tehdä. Ei jää vain puheeksi sanoit. Kerroppa nyt, mitä erityistä olet tehnyt kansanedustajana!

Äänestä

Eikö psykiatri ole tosiaan Sinulle kertonut, että et ole ollut armeijassa, et ole majuri, etkä koskaan tule olemaan?

Äänestä
  • Kansakoulukin jäi majurilla kesken,sanoi,kapi.

    Äänestä

Haluan tappaa Jenkkejä 15 vuotias maatalon poika.

Äänestä

Vasemmistolaisetkin pääsi, mutta sinä et.

Äänestä
  • Vasemmistolaisetkin pääsi, mutta sinä et."
    Mihin ne pääsi ? Kaippa sitten johonkin pääsi.

    Äänestä

Senkö takia "Majuri" haukkuu Halosta ja AY-liikettä, kun itse ei päässyt armeijaan ja vasurit pääsi?

Äänestä

Siinäpä taas vasurilta vastauksia.

Äänestä
  • Kyllä ne leikkimajurille saa luvan kelvata.

    Äänestä

  • Ope Oulusta "laadukaat" vastaukset.

    Äänestä

  • Kapin.mieleen kirjoitti:

    Ope Oulusta "laadukaat" vastaukset.

    Laadukaat

    Äänestä

Tavalhan mieki olen vasemistolainen, en ainakhan kepu...jos ymmärrättä mitä mie tarkotan. Täälä se meinaa, ette ei ole oikeistolainen. Piru..armeihjan kuitekki suorasthan vaativat. Linhan laittavat jos en lähe. Lähinpä tietekki ja tuli oikein aliupseeri. Olen mie kyllä hämmästyny miten mie pääsin läpi...onkhan tullu pahaki virhe. Mie voin kyllä pallauttaa saamani ansiomerkit ja sotilaspassin. Pyyän myös antheeksi etesmenhen pappani puolesta joka sotkeutu armeijan homhin 1939-1944. Hänkhän ei ollu maalaisliittolainen...nöyrimmästi.

Äänestä
  • Ope Oulusta hiihtää täällä puolilla valoilla.
    Kirjoitusvirheitä jumalattomasti, kirjoitus tarkastajalla.

    Äänestä

  • Ryssä-ernesto kirjoitti:

    Ope Oulusta hiihtää täällä puolilla valoilla.
    Kirjoitusvirheitä jumalattomasti, kirjoitus tarkastajalla.

    "kirjoitus tarkastajalla"

    Mikä kirjoitus on tarkastajalla? Ja millä tarkastajalla?
    Oletko taas lähetellyt juttuja korkeisiiin ja tärkeisiin elimiin? Joko EU-raportti on tullut, entä YK-raportti? Milloin menet seuraavan Kerran Ruotsin arkistoista penkomaan asioita?

    Äänestä

  • interesting2 kirjoitti:

    Ope Oulusta on kapin opettama kirjoitustarkastaja.
    Hissi ei kulje yläkertaan asti.
    Nyt kysyy varmaan, että mikä hissi, kun ei ponjaa asioita.

    Äänestä

  • Itselläkin.virheitä kirjoitti:

    Ope Oulusta on kapin opettama kirjoitustarkastaja.
    Hissi ei kulje yläkertaan asti.
    Nyt kysyy varmaan, että mikä hissi, kun ei ponjaa asioita.

    "ponjaa"

    Äänestä

  • bonjaatkoitse kirjoitti:

    "ponjaa"

    Ponjaa tarkoittaa, ei ymmärrä.

    Äänestä

  • Selvisimme sodasta ja selvisimme siitä puolella osalla kansastamme? Uskoo ken tahtoo. Jos vasemmistolaiset kelpasivat sotaan niin mikseivät "teidän" armeijaanne? Tuskin ymmärrät, en ole niin optimisti.

    Äänestä

"Armeijaan pääsi mm vasemmistolaisia sisään

evp_Majuri

10.6.2016 19:31

Itse tunnen hyvinkin eräänkin, jonka hra Kapikin tuntee hyvin.
Olivat näitä SDP puolue veijareita. Hänkin oli mm SDP valtuutettuna kunnalliselämässä. hra Kapikin itse sanonut yrittäneensä SDP listalla, muttei saanut ääniä riittävästi sisäänmenoon".

Mikä estäisi vasemmistolaisia tai muun aatteen omaavia pääsemästä armeijaan? Kutsunnoissa ei kysytä eikä luultavasti rauhan aikana ole koskaan kysytty puoluekantaa.

Herra "majurikin" yritti kepun listoilta eduskuntaan, mutta niin vain siinäkin kävi, että äänimäärä jäi nollaan. Mielikuvitusehdokasta on näet mahdotonta äänestää.

Äänestä
  • Mikään muu puolue ei pysty samalla tavalla tekemään kannattajistaan samanlaisia suuruuksia. Johtajia, majureita, kansanedustajaehdokkaita, korkeasti oppineita yms. Tosin vain heidän mielikuvituksessaan, mutta mitä siitä. Ei mikään muu puolue pysty samaankaan.

    Äänestä

  • Keskusta.ainutlaatuinen kirjoitti:

    Mikään muu puolue ei pysty samalla tavalla tekemään kannattajistaan samanlaisia suuruuksia. Johtajia, majureita, kansanedustajaehdokkaita, korkeasti oppineita yms. Tosin vain heidän mielikuvituksessaan, mutta mitä siitä. Ei mikään muu puolue pysty samaankaan.

    Siksipä keskusta onkin suurinpuolue.

    Äänestä

  • Suurin.ja.kaunein kirjoitti:

    Siksipä keskusta onkin suurinpuolue.

    "suurinpuolue"

    Äänestä

  • Suurin.ja.kaunein kirjoitti:

    Siksipä keskusta onkin suurinpuolue.

    Ja sinä lienet malliesimerkki kepun kannattajasta.

    :D

    Äänestä

  • tesukurutsautetut kirjoitti:

    Ja sinä lienet malliesimerkki kepun kannattajasta.

    :D

    Niin..suurin on keskusta puolueena.
    Eikai siitä ainakaan liene erimielisyyttä.
    Suuri on perussuomalaisetkin, samoin kokoomus.
    Sitten pienempiä on SDP, ja muut vieläkin pienempiä.

    Äänestä

  • v2019.on.aikaa.vielä kirjoitti:

    Niin..suurin on keskusta puolueena.
    Eikai siitä ainakaan liene erimielisyyttä.
    Suuri on perussuomalaisetkin, samoin kokoomus.
    Sitten pienempiä on SDP, ja muut vieläkin pienempiä.

    Ok, nyt ymmärsin, että tarkoitit tuota sanalla "suurinpuolue".

    Äänestä

  • v2019.on.aikaa.vielä kirjoitti:

    Niin..suurin on keskusta puolueena.
    Eikai siitä ainakaan liene erimielisyyttä.
    Suuri on perussuomalaisetkin, samoin kokoomus.
    Sitten pienempiä on SDP, ja muut vieläkin pienempiä.

    Koetko olevasi malliesimerkki kepun kannattajasta?

    Äänestä

  • Keskusta.ainutlaatuinen kirjoitti:

    Mikään muu puolue ei pysty samalla tavalla tekemään kannattajistaan samanlaisia suuruuksia. Johtajia, majureita, kansanedustajaehdokkaita, korkeasti oppineita yms. Tosin vain heidän mielikuvituksessaan, mutta mitä siitä. Ei mikään muu puolue pysty samaankaan.

    Tekihän SDP yhdenyön kapteeneita.
    Kapikin oli siinä kumartuneena, kun jakoivat ehtoollista, oli nostanut vielä pikarin pohjasta, ja vetänyt pitkän hörpyn, sdp maljaa.
    Sitä en tiedä, huusivatko, kuin Urpilainenkin huudatti
    " toverit..toverit..toverit ". Kapi tietää, vaan ei sano.

    Äänestä

  • Toveri.Kapi kirjoitti:

    Pystykin sua häpee.

    Kapilla ja majurilla on kuitenkin pieni ero. Kapi on oikeasti kapteeni, majuri ei ole oikeasti majuri. Eikä kapi yhdessä yössä kapteeniksi tullut. Kai siihen meni aikaa yli 20 vuotta. Hyvin monissa arvoissa sitä ennen. Majurista tuli majuri vasta kepupalstalla, heti tänne tultuaan.

    Äänestä

  • Miehillä.eroa kirjoitti:

    Kyllä se tuli yhdessä yössä kapteeniksi.
    Eilen ei vielä ollut, tänään oli. Majuri on monikerroin kouluja ja kursseja käynyt toimikapteeniin verraten.

    "Majurista tuli majuri vasta kepupalstalla, heti tänne tultuaan. "

    Ei muistaakseni tullut. Ensin hän esiintyi yliluutnanttina, sitten kapteenina ja lopulta hän ylensi itsensä majuriksi. Hyvin lyhyen ajan sisään hän yleni. Oivaa kepuainesta varmaan, kun katsoi ansaitsevansa kotikutoiset ylennyksensä niin tiuhaan tahtiin.
    Kotikutoista sotilasuraansa ennen tuo samainen henkilö toki esiintyi milloin minkäkinlaisena muuna silmäätekevänä, tärkeänä henkilönä. Älykkyysosamääränsäkin oli aivan valtaisa oman kertomansa mukaan. Jotenkin se ei vaan tule esiin hänen kirjoituksistaan, mistä lie johtunee? Vai ovatko hänen kirjoituksensa kenties niin älykkäitä, ettei tällainen tavallinen kadun tallaaja ole kykenevä ymmärtämään niiden älykkyyttä ja syvällisyyttä? Jospa se onkin niin, että minä ja moni muukin ovat vain niin tyhmiä, etteivät ymmärrä leikkimajurin suurta neroutta.

    Annetaan ablodit "majurille".Ja voisihan joku tekaista laulunkin hänestä, sillä sanotaanhan eräässä laulussa jokaisen ihmisen olevan laulun arvoinen.
    Lelumajuri nyt ainakin ansaitsisi laulun itsestään.

    Äänestä

  • Ei.ole.oikeaupseeri kirjoitti:

    Kyllä se tuli yhdessä yössä kapteeniksi.
    Eilen ei vielä ollut, tänään oli. Majuri on monikerroin kouluja ja kursseja käynyt toimikapteeniin verraten.

    "Majuri on monikerroin kouluja ja kursseja käynyt toimikapteeniin verraten".

    Miksi ei ole oppinut paljoissa kouluissaan yhtä hyvin suomen kieltä ja kirjoitustaitoa kuin kapi vähemmissä kouluissaan? Onko majuri niin paljon kapia tyhmempi ja kyvyttömämpi? Miten ihmeessä se on päässyt niitä kouluja käymään??? Mielikuvituksessaan, jolla on tullut majuriksikin.

    Äänestä

On+se+kyllä+ihmeellistä,+vaikka+Keskusta+jo+pitkään+ollut+Pääministeri+puolue.+Johtaa+silti+puolueiden+koko+luokassa.+Tuollaisiin+saavutuksiin,+näin+vaikeina+aikoina+ei+monikaan+puolue+pystyisi.+Johtuuko+ilmeisesti+meidän+maltillisesta+Pääministeristämme.+Sillä+Sipilä+ei+liikoja+kerskaile+saavutuksillaan,+vaan+sanoo+vaikeatkin+asiat+niin+kuin+ne+on.+Kun+nämä+palkka+neuvottelut+näyttää+menevän+läpi.+Tosin+ilman+AKTn+hyväksyntää,+niin+kuitenkin+lähes+90+%.+Niin+se+on+suuri+voitto+maltilliselle+hallitukselle,+ja+sen+erittäin+maltilliselle,+Pääministeri+Sipilälle.+Näillä+mennään+kohti,+keskikesän+suurta+juhlaa,+eli+Juhannusta.

Äänestä
  • Samat kirjoitusvirheet ja yhtä huono ilmaisu; kenties sukua "majurille"?

    Äänestä

  • Sepä.siitä kirjoitti:

    Samat kirjoitusvirheet ja yhtä huono ilmaisu; kenties sukua "majurille"?

    Kaksoispiste selittävän, perustelevan, täydentävän tai täsmentävän lauseen edellä

    Kaksoispisteen voi merkitä myös sellaisen lauseen jälkeen, jota seuraa omana lauseenaan täydentävä tai täsmentävä selitys, tulos, perustelu tai päätelmä. Kaksoispiste on näissä tapauksissa tehovälimerkki. Kaksoispistettä ei pidä käyttää yhtenäisessä tekstissä tämänkaltaisena tehovälimerkkinä niin runsaasti, että silmiinpistävyys kärsii. Joskus sen tilalle sopisi puolipistekin ja miltei aina piste.
    ´
    Ohjelma oli täysi kaaos: juhlapuhuja esiintyi humalassa ja hän oli hukannut puolet puheestaan. (perustelu). Olisko ollut Rinne humalassa.

    Äänestä

  • Opettele.kirjoittamaan kirjoitti:

    Eihän tämä ole kaksoispiste.

    ;

    "Ohjelma oli täysi kaaos: juhlapuhuja esii...."

    Tuplapisteen jälkeenkö jatketaan lorua pienellä alkukirjaimella?

    Ja näköjään pisteenkin jälkeen?

    "..puolet puheestaan. (perustelu). "

    Äänestä

  • Opettele.kirjoittamaan kirjoitti:

    Kaksoispiste selittävän, perustelevan, täydentävän tai täsmentävän lauseen edellä

    Kaksoispisteen voi merkitä myös sellaisen lauseen jälkeen, jota seuraa omana lauseenaan täydentävä tai täsmentävä selitys, tulos, perustelu tai päätelmä. Kaksoispiste on näissä tapauksissa tehovälimerkki. Kaksoispistettä ei pidä käyttää yhtenäisessä tekstissä tämänkaltaisena tehovälimerkkinä niin runsaasti, että silmiinpistävyys kärsii. Joskus sen tilalle sopisi puolipistekin ja miltei aina piste.
    ´
    Ohjelma oli täysi kaaos: juhlapuhuja esiintyi humalassa ja hän oli hukannut puolet puheestaan. (perustelu). Olisko ollut Rinne humalassa.

    "olisko"

    Äänestä

Onhan ollut innokasta keskustelua! No, totta kai, kun on ollut niin mielenkiintoinen aihe;))

En ole voinut keskusteluun osallistua, kun olen keskittynyt vain tuon juuri päättyneen Ranska-Romania -matsin katsomiseen. Enkä osallistu nytkään tätä enempää. Mutta pitäisiköhän minun olla hieman kateissani siksi, kun tuosta ”majurista” näkyy tulleen lähes yhtä kiinnostava kuin minusta;))

Ei taida tulla Ranskasta Euroopan mestaria. Aika tylsä matsi oli ensimmäisen puoliajan, Romania oli aivan tasaveroinen Ranskan kanssa. Matsiin tuli kyllä eloa sen jälkeen, kun toisella puoliajalla Ranska teki ensimmäisen maalin, ja varsinkin sen jälkeen, kun Romania tasoitti rangaistuspotkusta.

Mutta ottelun ratkaissut, Ranskalle 2-1 voiton tuonut Dimitri Payetin maali oli kyllä upeimpia koskaan näkemistäni. Hirmuisella, kierteisellä kaukolaukauksella Romanian maalin yläkulmaan. Tämä vain tiedoksi niille, jotka eivät tuon niin mielenkiintoisissa aiheissa pyörineen kiihkeän keskustelun vuoksi ole voineet tuota matsia katsoa.

Nyt vain iltapesuille ja sitten vuoteeseen. Kuukauden ajan iltani mennevät myöhään noita kisoja katsoessani. Huomenna luokseni tuleva naisystäväni ei ole futiksesta laillani kiinnostunut, mutta onneksi minulla on kaksi televisiota, hän voi katsoa mieliohjelmiaan minun noita matseja katsessani.

Hyvää yötä!

Äänestä
  • Hieno maali se oli. Jää yhdeksi turnauksen parhaimmista, vaikka sikäli kuin tv-studio niitä listaa, joku syöttö- tai juoksumaali ratkaisupeleissä menee suurella todennäköisyydellä ohi.

    Jalkapallon MM- ja EM-turnauksissa isäntämaat eivät ole juuri juhlineet. Olikohan siitä yli 30 vuotta, kun isäntämaa on viimeksi EM-turnauksessa voittanut mestaruuden.

    Äänestä

  • volmari kirjoitti:

    Hieno maali se oli. Jää yhdeksi turnauksen parhaimmista, vaikka sikäli kuin tv-studio niitä listaa, joku syöttö- tai juoksumaali ratkaisupeleissä menee suurella todennäköisyydellä ohi.

    Jalkapallon MM- ja EM-turnauksissa isäntämaat eivät ole juuri juhlineet. Olikohan siitä yli 30 vuotta, kun isäntämaa on viimeksi EM-turnauksessa voittanut mestaruuden.

    Lauri "Tahko" Pihkala, rodunjalostuksesta kiinnostuneen kaikin puolin urheilullisen miehen kehittämä pesäpallo on kuningaslaji. Potkupallo ei sille vedä vertoja. Jospa saisimmekin kehitettyä suomalaisista rodullisesti sellaiset geenit omaavia, että pesäpallo sujuisi jokaiselta kuin kepuhiihto aikoinaan, olisimme pesäpallossa maailman ykkösiä. Onko pesäpallossa dopingtestejä?

    Äänestä

  • Majuri kysyikin jotain?
    "Ylpeys käy lankeemuksen edelle".
    Sanoi joku!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

UPDATE_11457109 kirjoitti:

Itse tunnen hyvinkin eräänkin, jonka hra Kapikin tuntee hyvin.
Olivat näitä SDP puolue veijareita. Hänkin oli mm SDP valtuutettuna kunnalliselämässä. hra Kapikin itse sanonut yrittäneensä SDP listalla, muttei saanut ääniä riittävästi sisäänmenoon. Voi olla ettei Kapi yhdistä tähän ensimmäisenä. Itse en viitsi tänne kenenkään nimeä tuoda.
Kapikin on nimimerkki vain, niin sopinee noin tuoda julki. Kuten nimimerkki itselläkin, elämäntilanteen mukaan. Tai paremminkin vastaisi
"saunamajuri " nyt paremmin. Vaikka sekin "kuulemma" kansakoulua käymättömälle liian vaativa vakanssi. He voi ihan vapaasti halutessaan olla sitäkin mieltä. Mielipiteen vapaus, kuuluu jo perustuslakiinkin.
Demokraattisessa maassa kaikki nämä laillista, ja jopa suotavaa, olla varuskuntienkin edustaja isoilla paikkakunnilla valtuustoissa. Siksihän valtuustot juuri on, jotta on erialojen edustajia.
Eikä nyt sotilaillekkaan, nyt niin haitannut olla edustamassa vasemmistopuolueita. Vaikkei nyt niin hyvällä katsokkaan, heidän vuosien 1917 ja 1918 tapahtumia. Kun on kansanarmeija, se sitten kaikkille.
No..nekin saatiin kuntoon ja isänmaallisiksi v 1918 jälkeen.

Sepä siitä.
Kun ei nyt muuta raflaavaa.
Ollaan kuin sisämarkkinoilla, kun täällä jo niin tutustuttu jäseniin.
-
Muistetaan nyt kuitenkin, kun muutakin esiintyy täällä.
Tämä KIKY-sopimus on työnantajien ja työntekijöiden välinen sopimus. Hallitus ei työpaikkoja luo, vaan työnantajat. Hallitus ja Eduskunta mahdollistaa tietyn tyyppisen toiminnan. Ettei nyt käsitystä, että hallitus antaa suoraan työpaikkoja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu