Oli hyvä dokumentti tsunameista, joskin hiukan vanhentunuttakin tietoa. Oli uusinta v.1988 ja näytettiin vanhoja tapahtumia ja tuhoja...
Aina näitä on ollut ja tulee olemaan.
Japanissa (en muista paikkaa) on kuitenkin rakennettu betoniaitoja suojaksi!
Aina näitä on ollut ja tulee olemaan.
Japanissa (en muista paikkaa) on kuitenkin rakennettu betoniaitoja suojaksi!
Vastaukset 4
Vanhimmat
Anteeksi-- ohjelma oli uusinta v. 1998
muistaakseni keskiviikkona (älkää surmatko mua jos väärän päivän muistan) prismassa päivitystä noihin vanhentuneisiin tietoihin. Kannattaa siis tiirailla Prisma-lähetyksiä lähiaikoina jos haluaa tuoreempaa tietoa tsunameista.
Eli keskivikkona TV1 klo 17.10 on uudempaa tietoa esim hälyytysten kehittymisestä.
Onhan näitä hyökyaaltoja ollut muuallakin, missä ei ole sattunut olemaan suomalaisia. Siksi tuntuu vähintäänkin oudolta, että vainajaa tuodaan takaisin kuin valtiomiestä tai kansallissankaria. Vastassa torvensoittajat, pääministeri, piispa ja muita korkeita virkamiehiä. Arkkua viedään poliisisaattueessa. Onhan näitä lomalaisia kuollut ennekin ulkomailla ja tuotu sinkkiarkuissa takaisin. Mikä näistä tekee sankarillisimmat?
Kaikella kunnioituksella - pientä rajaa. Mistä mahtaa riittää indonesialaisille poliisisaattueet ja virkamiehet kunnioittamaan menehtymistä hyökyaaltoon?
päivän