Tyytyväisyyskö syntiä?

perin.kummallista

Lk. 12: 16ss kertoo Jesuksen nimiin laitetusta opetuskertomuksesta.

Miehen maa oli tuottanut satoa niin, että hänen oli suunniteltava isompi aitta, jonne kokoaisi kaiken elonsa ja hyvyytensä. Sanoi: "...sielu, sinulla on paljon hyvää tallessa moneksi vuodeksi; nauti lepoa, syö, juo ja iloitse." Mutta Jumala sanoi: "Sinä mieletön, tänä yönä sinun sielusi vaaditaan sinulta pois..."

Tyytyväisyys on enemmän kuin harvinaista. Aina pitäisi saada enemmän, mutta tämä harvinainen mies olikin tyytyväinen. Jotenkin jää sellainen kuva, että opetuskertomus on vääntämällä väännetty. Paremmin sopisi, että tyytymätön ihminen tavaran, oppineisuuden ja arvostuksen himossa ei kerkiäisi hoitamaan taivasosuuttaan, mutta syytettyjen penkillä onkin tyytyväinen ja iloitseva mies.

Tuskinpa nämä opetuskertomukset ovat Jeesuksen itsensä käyttämiä. Joku kateellinen on vain kyhännyt sellaisia juttuja, jotka tänä päivänä näyttävät kaikkea muuta kuin opettavaisilta.

16

122

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jos otetaan kokonaisuudessaan tarkasteluun tuo Raamatun kohta:

      Luukkaan evankeliumi:
      12:16 Ja hän puhui heille vertauksen sanoen: "Rikkaan miehen maa kasvoi hyvin.
      12:17 Niin hän mietti mielessään ja sanoi: 'Mitä minä teen, kun ei minulla ole, mihin viljani kokoaisin?'
      12:18 Ja hän sanoi: 'Tämän minä teen: minä revin maahan aittani ja rakennan suuremmat ja kokoan niihin kaiken eloni ja hyvyyteni;
      12:19 ja sanon sielulleni: sielu, sinulla on paljon hyvää tallessa moneksi vuodeksi; nauti lepoa, syö, juo ja iloitse.'
      12:20 Mutta Jumala sanoi hänelle: 'Sinä mieletön, tänä yönä sinun sielusi vaaditaan sinulta pois; kenelle sitten joutuu se, minkä sinä olet hankkinut?'
      12:21 Näin käy sen, joka kokoaa aarteita itselleen, mutta jolla ei ole rikkautta Jumalan tykönä."

      Kyse onkin siitä, mistä ollaan tyytyväisiä. siitäkö että kokoamme mahdollisemman paljon mammonaa ympärillemme? Vai siitä, että asiat Jumalan suuntaan ovat kunnossa?

      Se tulee ilmi tästä:
      1Tim. 6:17 Kehoita niitä, jotka nykyisessä maailmanajassa ovat rikkaita, etteivät ylpeilisi eivätkä panisi toivoansa epävarmaan rikkauteen, vaan Jumalaan, joka runsaasti antaa meille kaikkea nautittavaksemme,

      Entä miten todellakin käy, kun kuolet, sille omaisuudellesi? Hyödyttääkö se sinua silloin? Antaako se todellisen turvan?

      • perin.kummallista

        Totta kai minä ymmärrän kokonaistarkoituksen, mutta minusta ei ole kovin opettavaista, että kelvottomaksi esimerkkihenkilöksi valitaan harvinainen tyytyväinen ihminen, kun maailma on täynnään niin rikkaita kuin köyhiäkin, joille mikään ei riitä. Kertooko loputon haluaminen paremmin oikeasta jumalasuhteesta?

        Ja ei kai kukaan täysjärkinen kuvittele, että omaisuus auttaisi kuoleman jälkeen? Mies oli tyytyväinen sihen, että ainakin moneksi vuodeksi riitti.

        Opetuskertomuksen tulee olla opettavainen, muuten se on maho. HUOLIMATTA huonosta opetuskertomuksesta voi saada itua, mitä puhuja tarkoittaa, mutta onko se sitten enää opetuskertomus, vai sotkeeko se asiaa.

      • hyi.helevata

        Ateistiakka taas Raamattua vääntelee...

      • perin.kummallista kirjoitti:

        Totta kai minä ymmärrän kokonaistarkoituksen, mutta minusta ei ole kovin opettavaista, että kelvottomaksi esimerkkihenkilöksi valitaan harvinainen tyytyväinen ihminen, kun maailma on täynnään niin rikkaita kuin köyhiäkin, joille mikään ei riitä. Kertooko loputon haluaminen paremmin oikeasta jumalasuhteesta?

        Ja ei kai kukaan täysjärkinen kuvittele, että omaisuus auttaisi kuoleman jälkeen? Mies oli tyytyväinen sihen, että ainakin moneksi vuodeksi riitti.

        Opetuskertomuksen tulee olla opettavainen, muuten se on maho. HUOLIMATTA huonosta opetuskertomuksesta voi saada itua, mitä puhuja tarkoittaa, mutta onko se sitten enää opetuskertomus, vai sotkeeko se asiaa.

        ”…kelvottomaksi esimerkkihenkilöksi valitaan harvinainen tyytyväinen ihminen…”

        Kyseessä oli opetus jossa varoitetaan olemasta liian tyytyväinen ja huoleton, kun kaikki aineellinen on hyvin.

        Näinhän se elävässä elämässä oikeasti on, emme koskaan voi tietää mitä seuraavassa hetkessä tapahtuu. Tyytyväinen siis saa olla, mutta koko ajan muistaa missä se todellinen turva on – Jumalassa.

      • uudestisyntyminen
        mummomuori kirjoitti:

        ”…kelvottomaksi esimerkkihenkilöksi valitaan harvinainen tyytyväinen ihminen…”

        Kyseessä oli opetus jossa varoitetaan olemasta liian tyytyväinen ja huoleton, kun kaikki aineellinen on hyvin.

        Näinhän se elävässä elämässä oikeasti on, emme koskaan voi tietää mitä seuraavassa hetkessä tapahtuu. Tyytyväinen siis saa olla, mutta koko ajan muistaa missä se todellinen turva on – Jumalassa.

        Jokainen uskova tietää mitä seuraavaksi tapahtuu! Ota siis sinäkin Jeesus vatsaan elämäsi lunastajana ja luovuo noista omatekoisista jumalistasi!

    • Herätyys

      Mihinkään Jumalan Sanan (Raamatun UT) vastaiseen ei saa tyytyä. Se on syntiä, jos sellaiseen, "pirun" hyväksi ja puolesta, tuhoksi ja tuomioksi touhuun ja politiikkaan on tyytyväinen.

      Krist. uksovat on "maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi" riittävällä tavalla eläviksi ja toimiksi / vaikuttaviksi kutsutuja. Sitä kaikille hyväksi, Krist. vaihtoehtoa Raamatun UT mukaisuudessa YHTÄ olevasti ja kaikessa YHTÄ pitävästi, Totuudessa YKSI mielisesti yhteiseksi hyväksi, mutta; kaikille, ja kaikelle Luojan hyväksemme luomalle parhaaksi mahdolliseksi, tarkoituksella ja tavoiteella, elävästi ja toimivasti rakentaviksi kutsutuja.

      Jeesuksen nimessä... muituttaen ja valistaen.

      vähäinen, Totuudessa pysyvä ja mukaisetsi elävä ja toimiva, Hänen apostolisia seurakuntiaan / sitä pelatsukseksi Krist. vaihtoehtoa rakentavaan Krist. yhteyteen ja yhteityöhön kutsuttu / näyllä armoitettu palvelijansa ja seuraajansa.

      Niitä muita kutsutuja etsivä / perään kuulutteleva.

    • Tyytyväinen toki saa olla. Kysymys olikin siitä mistä oli tyytyväinen.
      Siitäkö että sai sadon useiksi vuosiksi. Kiittikö itseään vai sadon antajaa. Riittääkö, että on tyytyväinen vain ajallisesta, mutta unohtaa iankaikkisuuden.

      • Juuri noin. Ihminen luulee itse saaneensa aikaan kaiken hyvän eikä tunnusta, että se on Jumalalta eikä ole kiitollinen Jumalalle vaan itselleen.
        On aika yleistä, että uskomattomat eivät koskaan kiitä Jumalaa saamastaan hyvästä mutta kun ikävää tapahtuu siitä herkästi syytetään Jumalaa.
        Tänäkin päivänä ihmetellään miksi Jumala sallii sitä ja tätä mutta ei nähdä ihmisen osuutta niihin. Perusajatus uskomattomilla; ihminen on hyvä ja Jumala paha.

    • LueppahanKokoTeksti

      Aloittaja n nyt tuon aloituksen vääntämällä vääntänyt, ainakin sen perusteella että on tekstin lyhentänyt. Oletko varma että luit oikein ja muistitko huomioida muinaiskereikan kääntämisen vaikeuden. Voisi myös päätellä että aloittajalle varallisuus ja ahneus tarkoittaa vain onnellisuutta ja muu ei sitä tuota.

      Elämää ei voi rakentaa omaisuuden varaan
      (Otsikko - selventävä lisäys)
      12:13
      Muuan mies väkijoukosta sanoi Jeesukselle:
      "Opettaja (rabbi), sano veljelleni, että hän suostuisi perinnönjakoon."
      12:14
      "Mitä?"
      kysyi Jeesus.
      "Onko minut pantu teidän tuomariksenne tai jakomieheksenne?"
      12:15
      Hän sanoi heille kaikille:
      "Karttakaa tarkoin kaikenlaista ahneutta. Ei kukaan voi rakentaa elämäänsä omaisuuden varaan, vaikka sitä olisi kuinka paljon tahansa."
      12:16
      Ja hän esitti heille vertauksen:
      "Oli rikas mies, joka sai maastaan hyvän sadon.
      12:17
      Hän (vilelijä) mietti itsekseen:
      'Mitä tekisin? Minun satoni ei mahdu enää mihinkään.'
      12:18
      Hän (viljelijä) päätti: 'Minäpä teen näin: puran aittani (oik. Viljasäiliö tms.) ja rakennan isommat niiden sijaan. Niihin minä kerään koko satoni ja kaiken muun, mitä omistan.
      12:19
      (Viljelijä) Sitten sanon itselleni:
      Kelpaa sinun elää! Sinulla on kaikkea hyvää varastossa moneksi vuodeksi. Lepää nyt, syö, juo ja nauti elämästä!'
      12:20
      Mutta Jumala sanoi hänelle:
      'Sinä hullu! Tänä yönä sinun sielusi vaaditaan sinulta takaisin. Ja kaikki, minkä olet itsellesi varannut -- kenelle se joutuu?'
      12:21
      "Näin käy sen, joka kerää rikkautta itselleen mutta jolla ei ole aarretta Jumalan luona."

      Jumalan huolenpito
      (Vertauksen selityksen otsikko)

      12:22 Jeesus sanoi opetuslapsilleen:
      "Sen tähden minä sanon teille: älkää kantako huolta hengestänne, siitä mitä söisitte, älkää ruumiistanne, siitä millä sen vaatettaisitte.
      12:23
      Onhan henki enemmän kuin ruoka ja ruumis enemmän kuin vaatteet.
      12:24
      Katsokaa korppeja: eivät ne kylvä eivätkä leikkaa, ei niillä ole vajaa eikä varastoa, ja silti Jumala ruokkii ne. Kuinka paljon arvokkaampia te olettekaan kuin linnut!
      12:25
      Kuka teistä voi murehtimalla lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa?
      12:26
      Jos siis näinkään vähäinen asia ei ole teidän vallassanne, mitä te muusta huolehditte?"
      12:27
      "Katsokaa kukkia, kuinka ne nousevat maasta: eivät ne näe vaivaa eivätkä kehrää. Minä sanon teille: ei edes Salomo kaikessa loistossaan ollut niin vaatetettu kuin mikä tahansa niistä.
      12:28
      Kun Jumala tuolla tavoin pukee ruohon, joka tänään kasvaa kedolla ja huomenna joutuu uuniin, niin paljon ennemmin hän teistä huolehtii, te vähäuskoiset!"
      12:29
      "Älkää siitä murehtiko, mitä söisitte tai joisitte. Älkää sitä etsikö.
      12:30
      Tätä kaikkea maailman ihmiset tavoittelevat; teidän Isänne tietää kyllä, että te sitä tarvitsette.
      12:31
      Etsikää hänen valtakuntaansa, niin te saatte myös kaiken tämän."
      12:32
      "Älä pelkää, pieni laumani. Teidän Isänne on päättänyt antaa teille valtakunnan."
      12:33
      "Myykää, mitä teillä on, ja antakaa köyhille. Hankkikaa kukkarot, jotka eivät tyhjene, kootkaa taivaisiin aarre, joka ei ehdy. Siellä ei varas pääse siihen käsiksi eikä koi tee tuhojaan.
      12:34
      Missä on aarteenne, siellä on myös sydämenne."

      • evangeliumin.ilosanoma

        Suomessa on 2 500 000 työssäkäyvää, joille kertyy mukavasti "isommissa aitoissa" maallista hyvää tuleville eläkevuosille, joista nauttia huolettomana. Ei tyytyväisyys siinä mielessä kovin harvinaista ole.
        Sitten on marginaalissa monia pienyrittäjiä, joilla ei oikeastaan ole kykyä selviytyä kaksinkertaisista eläkemaksuista, joita heiltä vaaditaan, ne ovat heti suoraan pois tilipussista. Toimeentuloa koetetaan kohentaa ylipitkillä työpäivillä, mikä aika on pois perheeltä. Jotkut sortuvat vilppiin,laittamaan osan tuloista omaan pussiin, 2 500 000 valppaan silmäparin tehdessä havaintojaan.

      • LueppahanKokoTeksti
        evangeliumin.ilosanoma kirjoitti:

        Itse olen sitä sukupilvea jolle raha ei le elämässä tärkein vaan terveys, elämykset ja läheiset. Tuntuu erttäin typerältä kun neuvotaa sen vuoksi kädestä pitäen että raha tulee laittaa keskeiseksi asiaksi elämässä ja keskittyä rahaan, aivan kuin maailmassa ei olisi muuta asiaa kuin raha. Naurattevaksi menee se että sanotaan rahan olevan ihmiselle tärkein elinehto jota ilman ihminen ei voisi elää, aivan kuin ihminen tarvitsisi elämiseensä ennemmin rahaa kuin ruokaa ja vettä. Mielestäni nykyään ihiset ja koko maailma on rahakeskeistä ja ihmisten arvotkin sekä oikeus ihmisoikeuksiikin lasketaan rahassa. Sen takia että minulle tuputetaan rahan tärkeyttä liiaksikin joka tuutista on rahasta tullut minulle yksi kauheimmista asioista maailmassa joka on kyllä hyvä renki mutta huono isäntä eikä siksi rahan tulisi hallita ihmisen elämää.

      • kui22
        LueppahanKokoTeksti kirjoitti:

        On sillä rahalla kuitenkin merkitys siihen kohtuuteen asti, muuten ei ole sitä "ruokaa ja vettäkään". Ts. ainainen huoli jokapäiväisestä toimeentulosta kyllä vie kaikki mehut keskittyä mihinkään "jalompiinkaan" asioihin.

        Pakkohan se on sen linnunkin ainakin etsiä sitä ruokaa, talvella voi olla niukempaakin ja kovempi haku..

      • maahanmuutto.seis
        kui22 kirjoitti:

        On sillä rahalla kuitenkin merkitys siihen kohtuuteen asti, muuten ei ole sitä "ruokaa ja vettäkään". Ts. ainainen huoli jokapäiväisestä toimeentulosta kyllä vie kaikki mehut keskittyä mihinkään "jalompiinkaan" asioihin.

        Pakkohan se on sen linnunkin ainakin etsiä sitä ruokaa, talvella voi olla niukempaakin ja kovempi haku..

        Eikös sossu huolehdi enää suomalaisista? Vai meneekö kaikki asunnnot ja tue muslimeille?

      • kui22
        maahanmuutto.seis kirjoitti:

        Eikös sossu huolehdi enää suomalaisista? Vai meneekö kaikki asunnnot ja tue muslimeille?

        ? Miten tuo liittyy nyt tähän juttuun taas, va oletko niitä joitten on Pakko vinoilla tietyille ja pitää sitä eripuraa yllä, mitä sinä tulla saat aikaan - niin, muutenhan ei olekaan niitä eri leirejä.

        Mulla ei oikein kokemusta kovin paljon noista sossuasioista ole, siinä mielessä hyväosainen.. :) mutta voihan sitä edes toisinaan jonkun muunkin näkövinkkelistä ajatella, vai..? Ihan jopa ventovieraiden, siihenhän Jeesuskin kehottaa, vai mitä?

        Pitääkö ajatella muita ja ketä. - muutenkin kuin saarnaamis- ja käännyttämismielessä?

    • väärätyytyväisyys

      Tyytyväisyys on hyvä asia, mutta väärä tyytyväisyys ei ole. Tämä mies oli väärällä tavalla tyytyväinen, hän oli ylpeä ja piti kaikkea omana ansionaan, vaikka kaikki on Jumalan lahjaa. Tällä miehellä ei ollut uskoa Jumalaan, mikä on tärkeintä. Jumala vihaa ylpeyttä, koska ylpeä ihminen ei tarvitse Jumalaa, vaan on menossa kadotukseen. Jumalattomat ihmiset ovat kyllä yleensä kohtalonsa nurkujia, kuten Raamattu sanoo, koskaan ei asiat ole riittävän hyvin.

      Jeremia 17

      5. Näin sanoo Herra: Kirottu on se mies, joka turvaa ihmisiin ja tekee lihan käsivarreksensa ja jonka sydän luopuu Herrasta.
      6. Hän jää alastomaksi arolle eikä näe mitään onnea tulevan; hän asuu poudan polttamissa paikoissa erämaassa, asumattomassa suolamaassa.
      7. Siunattu on se mies, joka turvaa Herraan, jonka turvana Herra on.
      8. Hän on kuin veden partaalle istutettu puu, joka ojentaa juurensa puron puoleen; helteen tuloa se ei peljästy, vaan sen lehvä on vihanta, ei poutavuonnakaan sillä ole huolta, eikä se herkeä hedelmää tekemästä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Se ääni ja

      Olemus vaan, kyl teis jotain samaa on ja samoja luonteenpiirteitäkin löytyy vaikka paljon on höpöäkin mukana 😍😂🤭 vaik
      Ikävä
      33
      3448
    2. Kotipizza Hyllykallio

      Meniköhän jotain pieleen? Arveletteko, että lisää arvostusta teitä kohtaan?Arveletteko, että ei vaikuta myyntiä vähentäv
      Seinäjoki
      160
      3434
    3. Ville Mykkänen, sankari vai typerys?

      Tietenkin typerys. Lähteä nyt toisten sotaan ottamaan vapaaehtoisesti luotia päähänsä. Kuvitteli raukka, että saa hyvän
      Maailman menoa
      262
      2632
    4. Mopomiitissä vakava loukkaantuminen

      IMATRAN mopomiitistä lauantai-iltana sairaalaan joutuneet kuljettajat ovat loukkaantuneet vakavasti, Kaakkois-Suomen pol
      Imatra
      188
      2276
    5. Mitä nainen ajattelet?

      Miten viettäisimme iltaa juuri nyt jos olisimme yhdessä?
      Ikävä
      136
      1092
    6. J-miehelle

      Miksi kaikki päättyi näin? Vain sinut olisin halunnut, on ikävä sua. Älä ajaudu väärille teille, olet mulle Rakas.
      Ikävä
      55
      952
    7. Viikonlopun päätteeksi löytäisin

      paikkani sinun kainalossasi. Telkkarissa joku leffa, sarja, ehkä ihan mielenkiintoinenkin tai sitten ei enää jaksaisi ke
      Ikävä
      10
      951
    8. Rupesin oikeasti odottamaan

      Että toteutuuko se meidän pusu ensiviikolla. Olisin niin onnellinen se merkitsisi paljon.
      Ikävä
      55
      870
    9. Minulla on poikaystävä!!!

      Uskokaa nyt jo! En halua vanhaa kääkkää!!!
      Ikävä
      132
      857
    10. Niinhän se on nainen että me

      Kaikki vanhetaan ja muututaan toisenlaisiksi, lainatakseni vapaasti yhden vanhan kappaleen sanoitusta
      Ikävä
      46
      707
    Aihe