Kokoomus harkitsee ET:n avaamista puoluekokouksess

Kokoomus puoluekokoustelee parhaillaan. (7,5 Meur puoluetuella eli veronmaksajien rahoilla, kylpylähotellissa, mutta se nyt ei varmaankaan ole kellekään verorahojen käyttöä kritisoivalle ongelma.) Yhtenä kokouksen aloitteena on elämänkatsomustiedon saattaminen valinnaiseksi jokaiselle oppilaalle.

"Suomessa opetushallitus on määrännyt peruskoulun kaikkien uskontokuntasidonnaisten ryhmien uskonnon opiskelun tavoitteeksi laajan uskonnollisen ja katsomuksellisen yleissivistyksen saavuttamisen.

Perusopetuslaissa vuodelta 2003 esitetään käsite ”oppilaan oman uskonnon opetus”. Lain mukaan oppilaiden enemmistön mukaiseen uskonnolliseen yhdyskuntaan kuulumaton oppilas osallistuu enemmistön uskonnonopetukseen vain, jos hän ilmoittautuu siihen erikseen.

Haluamme, että kokoomus edistää jokaisen oppilaan oikeutta valita oppiaineeksi elämänkatsomustieto peruskoulussa, vaikka oppilas kuuluisi johonkin uskonnolliseen yhdyskuntaan.

Nykyään oppilaan on osallistuttava oman uskonnon opetukseen. Esimerkiksi mikäli oppilas haluaisi opiskella evankelis-luterilaisen uskonnon sijaan elämänkatsomustietoa, on hänen vanhempiensa luvalla erottava evankelis-luterilaisesta kirkosta. Katsomme, että kirkosta eroaminen ei ole hyvä vaihtoehto."

https://s3-eu-west-1.amazonaws.com/frantic/kokoomus/Kokoomuksen-puoluekokousaloitteet-ja-vastaukset-2016.pdf s. 191

Ikävä kyllä puoluehallitus on esittänyt aloitetta hylättäväksi, katsoen nykytilanteen toimivan ihan hyvin. Muutos olisi ollut aivan minimaalinen korjaus perusopetuslakiin, ja ihan pikkuisen yksilönvapautta lisäävä, mutta puolueenhallitus katsoi että sekin oli liikaa pyydetty. Nähtäväksi jää miten kokous äänestää.
1156
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tuleeko näiden vastauksista minne ja miten nopeasti kooste?

Joka tapauksessa jotain kertoo jo pelkkä aloite. Vastaavaa on nyt esitetty monelta suunnalta, ja koko katsomusopetus on jatkuvasti keskustelun alla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rainbowshy kirjoitti:

Kokoomus puoluekokoustelee parhaillaan. (7,5 Meur puoluetuella eli veronmaksajien rahoilla, kylpylähotellissa, mutta se nyt ei varmaankaan ole kellekään verorahojen käyttöä kritisoivalle ongelma.) Yhtenä kokouksen aloitteena on elämänkatsomustiedon saattaminen valinnaiseksi jokaiselle oppilaalle.

"Suomessa opetushallitus on määrännyt peruskoulun kaikkien uskontokuntasidonnaisten ryhmien uskonnon opiskelun tavoitteeksi laajan uskonnollisen ja katsomuksellisen yleissivistyksen saavuttamisen.

Perusopetuslaissa vuodelta 2003 esitetään käsite ”oppilaan oman uskonnon opetus”. Lain mukaan oppilaiden enemmistön mukaiseen uskonnolliseen yhdyskuntaan kuulumaton oppilas osallistuu enemmistön uskonnonopetukseen vain, jos hän ilmoittautuu siihen erikseen.

Haluamme, että kokoomus edistää jokaisen oppilaan oikeutta valita oppiaineeksi elämänkatsomustieto peruskoulussa, vaikka oppilas kuuluisi johonkin uskonnolliseen yhdyskuntaan.

Nykyään oppilaan on osallistuttava oman uskonnon opetukseen. Esimerkiksi mikäli oppilas haluaisi opiskella evankelis-luterilaisen uskonnon sijaan elämänkatsomustietoa, on hänen vanhempiensa luvalla erottava evankelis-luterilaisesta kirkosta. Katsomme, että kirkosta eroaminen ei ole hyvä vaihtoehto."

https://s3-eu-west-1.amazonaws.com/frantic/kokoomus/Kokoomuksen-puoluekokousaloitteet-ja-vastaukset-2016.pdf s. 191

Ikävä kyllä puoluehallitus on esittänyt aloitetta hylättäväksi, katsoen nykytilanteen toimivan ihan hyvin. Muutos olisi ollut aivan minimaalinen korjaus perusopetuslakiin, ja ihan pikkuisen yksilönvapautta lisäävä, mutta puolueenhallitus katsoi että sekin oli liikaa pyydetty. Nähtäväksi jää miten kokous äänestää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu