Kulkevat haisematta kuin ajatus

Juha Sipilä muisti linjapuheessaan Santeri Alkiota.

"""Sipilä: "Suomi kääntyi nopeammin kuin uskoin"

Keskustan puheenjohtaja, pääministeri Juha Sipilä piti lauantaina aamulla linjapuheen puoluekokouksessa Seinäjoella. Hän nojasi useita kertoja Maalaisliiton puheenjohtajaan, nuorsuomalaiseen Santeri Alkioon.

- Santeri Alkio oli intohimoinen yhteiskunnan uudistaja. Yhteiskunnassa on nyt paljon sitä henkeä, että mikään ei voi muuttua. Se ei ole alkiolaisuutta. Keskusta on nimenomaan aatteen ja Alkion lähtökohdista hengittävä uudistuspuolue. Pidetään huoli siitä, että Keskusta myös pysyy uudistuspuolueena, Sipilä muistuttaa puolueväkeään.

Myöhemmin hän muistelee puheessaan Alkiota "visionäärinä", joka ennusti sähköautojen tulevaisuuden. Hän siteeraa hymyillen Alkiota:

- Olen jo näkevinäni nykyisten raskaitten autojen sijasta ... sähkövaunuja, jotka kulkevat sirosti, ääntelemättä, haisematta kuin ajatus.."""-
"""""Läträän taas"

Linjapuheessaan Sipilä luettelee, miten keskustan vaaliohjelma on monilta osin suoraan saatu hallituksen strategiseen ohjelmaan.

Pääministeri iloitsee saaneensa jo nyt, uskaltamatta odottaa, muutoksia aikaan päätöksillään. Hän vertaa, että kansantaloudessa on samat lait kuin yksityistaloudessa.

- Meillä on ollut seitsemän laihaa vuotta, mutta nyt näyttää paremmalta. Vuosi sitten olimme euroalueen heikoimpia, nyt kasvumme on samassa vauhdissa Saksan kanssa.

Tällä Sipilä saa aplodeja puolueeltaan.

- Läträän taas vettä teidän 3000:n edessä, mutta koittakaa kestää, Sipilä toteaa avatessaan vesipullonsa.

Sipilä arvioi, että perjantaina maaliin saatu yhteiskuntasopimus tuottaa 35-45 000 uutta työpaikkaa.

- Sopimusyhteiskunta näytti voimansa. Jopa 90 prosentin kattavuus on edelleen tehtävissä. Harvassa maassa pystytään sopimaan kilpailukykyloikasta näin ja vielä seitsemän kuukautta etuajassa. Tällaista piristysruisketta Suomi juuri nyt tarvitsee, Sipilä uskoo ja kiittelee.

Pääministeri viittaa omaan "rautalankamalliinsa", missä ihmisyys, kestävä talous ja realistinen luontosuhde ovat keskeisintä. Sipilä toteaa puheessaan, että hyvinvointiyhteiskunnan pelastamiseen taantumus ja pysähtyneisyys eivät sovi.

"Härpäkkeitä"

Sipilä kertoo puheessaan myös omasta taustastaan insinöörinä.

- Olin aikanani tekemässä näitä NMT-härpäkkeitä. Ennen kuin tulin politiikkaan, minulla oli tapana kysyä päättäjiltä, mikä on sinun aikakautesi NMT-päätös, Sipilä muistelee.

- Yhteispohjoismaisen, maailman ensimmäisen automaattisen matkapuhelinverkon rakentaminen oli poliittinen päätös. Sen seurauksena Pohjoismaihin syntyi satojatuhansia uusia työpaikkoja.

Sipilä pitää hallitusohjelman linjausta Natosta edelleen toimivana. Suomi on sotilasliittoon kuulumaton, mutta maalla on mahdollisuus hakea Nato-jäsenyyttä.

Sipilän mukaan Suomen Nato-jäsenyys olisi erittäin suuri muutos Suomelle, "todellinen vedenjakaja". Hän muistuttaa ja lainaa kevään Nato-selvityksestä kohtaa, jossa todettiin, että pienet maat eivät usein muuta oman maansa suuntaviivoja.

- Jos joskus edettäisiin sellaisen päätöksen äärelle, siitä järjestettäisiin kansanäänestys, Sipilä linjaa ja saa yleisöltä taputuksia.

- Olen haastanut Suomea uudistumaan talouden hoidossa ja kannustanut uudenlaiseen tekemisen meininkiin. Paikalleen ei saa jähmettyä, sillä silloin puutuvat jalat, ja uudelleen liikkeelle lähteminen on kovin kankeaa ja hidasta.

Linjapuheessaan Sipilä muistaa myös maatalouden kurimusta, ja lupaa ratkaisuja maatilojen rahoituskriisiin. """"
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016061121710704_uu.shtml
Itsellä ei ole tuohon mitään lisättävää. Noin paljolti ajatukseni on.

Sepä siitä!
Näin saunakammarissa katsoen palstaakin, ja empä malttanut olla tuota lisäämättä keskustanpalstalle, kun sinne se kuuluukin, puheenjohtajan ensimmäisen puhe, kun 2-vuotisjakso alkoi.

Toivotan kaikkille Hyvää yötä.
Poistun palstalta, jos näkyykin, sitten kannattaa jo puhua vaikka lääkärille, kummista näystä. Jos lisäisi jonkun purkillisen, jotain mielentilaan vaikuttavaa.
16184
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Ai eläteilläkin oli puoluekokous. On jäänyt oikeitten puolueitten uutisoinissa varjoon.

Äänestä

Onhan tuosta juttua ollut.

Äänestä

Vasemmistoliiton puoluekokouksessa Oulussa ei toverit kulkeneet haisematta.

Se ei ylitä uutiskynnystä.

Äänestä
  • Silloin kun Rupla -Urho Kekkonen antoi kielisuudelmia isännilleen, siis Maaliman Johtavan Rauhanvaltion, Neuvostoliiton, johdolle, se se, vasta on meidän kaikkien ryssänkiimassa olevien keskustalaisten, kepuänkyröiden ja varsinkin meidän tolliskojen sieluun piirtynyt suurimpana isänmaallisena muistona, toinen on Uusi Itsenäisyyspäivä ja sitten muistamme sodan aikana tehty SE pyytetön työ Suomen selkärangan katkaisemiseksi, kaikki maalaislittolaiset, mutta varsinkin eteläpohjalaiset mustanpörssin kauppiaat ja viljan piilottajat toimivat urhoollisesti oman isänmaansa, NEUVOSTOLIITON HNYVÄKSI.
    Natokiima ei meitä riivaa, NEUVOSTOLIITTO on meidän OIKEA ISÄNMAA.

    Äänestä

>>Sipilä arvioi, että perjantaina maaliin saatu yhteiskuntasopimus tuottaa 35-45 000 uutta työpaikkaa.

- Sopimusyhteiskunta näytti voimansa. Jopa 90 prosentin kattavuus on edelleen tehtävissä. Harvassa maassa pystytään sopimaan kilpailukykyloikasta näin ja vielä seitsemän kuukautta etuajassa. Tällaista piristysruisketta Suomi juuri nyt tarvitsee<<
-miksi joku erimieltä ?
Tuohan selvää puhetta, paremmasta ajasta, sitä kait kaikki toivoo.

Äänestä

Oliko "majuri" itse paikalla?

Äänestä

Majuri aikoi mennä lauantai koti saunaan, päivällä sellaista jutteli.
Eli, ei ollut paikalla keskustan kokouksessa.

Äänestä
  • Siinähän sinä majuri olet

    Äänestä

  • "lauantai koti saunaan"?

    Tarkoitatko lauantaikotisaunaan, vai mitä?

    Olihan kerran epäselvyyttä siitäkin, kun eräässä laulussa oli sanat "kotisaunan (tai koti saunan) lauteilla", että kummin se nyt artisti tarkoittaa? Kotiko on saunan lauteilla, vai tarkoitetaanko artistin laulavan kotisaunan lauteista? Eihän sitä laulelusta laulusta voinut tietää, kun ei nähnyt kirjoitettua tekstiä.
    Mutta parempi se on, jos on koti edes saunan lauteilla kuin, ettei kotia lainkaan. Ja vielä parempi, jos on koti ja kotisauna. Ja kunnon lauteet ja puukiuas.
    Puukiukaalla tarkoitan puulla lämmitettävää metallikiuasta, sehän palaisi ensimmäisenä se kiuas, jos se puuta olisi.

    Äänestä

  • sanojenmerkityksestä kirjoitti:

    "lauantai koti saunaan"?

    Majuri asuu saunanlauteilla,koti siinä.
    Sikäli, kun saakin asua,vaikka tallin ylisillä.Se hänen asiansa,eikös?.
    Mitäpä se meille kuuluu,missä asuu.Jos sua haittaa,tee valitus sosiaalilautakuntaan,vai mikä se instanssi on?.
    Laita valitukseen,ettet tiedä asuuko koti saunan lauteilla,vai
    kotisaunanlauteilla.Kyllä ne jotain vastaa sulle.Vaikka lääkäriin ajan tilaavat valmiiksi.

    Äänestä

  • Karrikoiden kirjoitti:

    "saunanlauteilla"

    Sepä siitä ja nyt saunaan.

    Äänestä

  • Karrikoiden kirjoitti:

    Majuri asuu saunanlauteilla,koti siinä.
    Sikäli, kun saakin asua,vaikka tallin ylisillä.Se hänen asiansa,eikös?.
    Mitäpä se meille kuuluu,missä asuu.Jos sua haittaa,tee valitus sosiaalilautakuntaan,vai mikä se instanssi on?.
    Laita valitukseen,ettet tiedä asuuko koti saunan lauteilla,vai
    kotisaunanlauteilla.Kyllä ne jotain vastaa sulle.Vaikka lääkäriin ajan tilaavat valmiiksi.

    Onko sinulle itsellesi tullut vastausta yykoosta ja eeuusta kyselyihisi?

    Äänestä

  • Karrikoiden kirjoitti:

    Majuri asuu saunanlauteilla,koti siinä.
    Sikäli, kun saakin asua,vaikka tallin ylisillä.Se hänen asiansa,eikös?.
    Mitäpä se meille kuuluu,missä asuu.Jos sua haittaa,tee valitus sosiaalilautakuntaan,vai mikä se instanssi on?.
    Laita valitukseen,ettet tiedä asuuko koti saunan lauteilla,vai
    kotisaunanlauteilla.Kyllä ne jotain vastaa sulle.Vaikka lääkäriin ajan tilaavat valmiiksi.

    Onhan se nyt jo päästään sekaisin, jos se saunan lauteilla asuu. Tai tallin ylisillä. Miten se niin sekaisin on? Sentään upseerismieskin. Ja nopeasti ylennyt. Kaikkia ne ylentääkin, seinähulluja ihmisiä majureiksi.

    Äänestä

Kepuloisten uusi suunta! Eläkeläiset leipäjonoon!

Äänestä

Jos KEPU politiikka leikkauksineen jatkuu on varmasti ainoa joka kulkee haisematta se "pyöräpotkuri mummeli" nautittu vesi kun ei paljon takalistossa poksahtele !

Eräs joka haisee varsin runsaasti on "omakehu" sekä puolueessa että ministerissä itsessään. Myös nuo kaivosten "paskaputket" tuoksahtelevat kilpaa lietelannan kanssa !! Ajatus tuskin haisee mutta tuon porukan "moraali" vaatiin "katalysaattorin" vaalirahoineen ja koplauksineen ja sipulihan kuulemma haisee ihan y******* .

Äänestä
  • Oletkos käynyt kaivosella ?
    Vai mistä tietosi KETTUPOJILTA joilla oli kuolleita lintuja repussa.
    Ja sitte kettupojat poltti linja-autojakin.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

UPDATE_11457109 kirjoitti:

Juha Sipilä muisti linjapuheessaan Santeri Alkiota.

"""Sipilä: "Suomi kääntyi nopeammin kuin uskoin"

Keskustan puheenjohtaja, pääministeri Juha Sipilä piti lauantaina aamulla linjapuheen puoluekokouksessa Seinäjoella. Hän nojasi useita kertoja Maalaisliiton puheenjohtajaan, nuorsuomalaiseen Santeri Alkioon.

- Santeri Alkio oli intohimoinen yhteiskunnan uudistaja. Yhteiskunnassa on nyt paljon sitä henkeä, että mikään ei voi muuttua. Se ei ole alkiolaisuutta. Keskusta on nimenomaan aatteen ja Alkion lähtökohdista hengittävä uudistuspuolue. Pidetään huoli siitä, että Keskusta myös pysyy uudistuspuolueena, Sipilä muistuttaa puolueväkeään.

Myöhemmin hän muistelee puheessaan Alkiota "visionäärinä", joka ennusti sähköautojen tulevaisuuden. Hän siteeraa hymyillen Alkiota:

- Olen jo näkevinäni nykyisten raskaitten autojen sijasta ... sähkövaunuja, jotka kulkevat sirosti, ääntelemättä, haisematta kuin ajatus.."""-
"""""Läträän taas"

Linjapuheessaan Sipilä luettelee, miten keskustan vaaliohjelma on monilta osin suoraan saatu hallituksen strategiseen ohjelmaan.

Pääministeri iloitsee saaneensa jo nyt, uskaltamatta odottaa, muutoksia aikaan päätöksillään. Hän vertaa, että kansantaloudessa on samat lait kuin yksityistaloudessa.

- Meillä on ollut seitsemän laihaa vuotta, mutta nyt näyttää paremmalta. Vuosi sitten olimme euroalueen heikoimpia, nyt kasvumme on samassa vauhdissa Saksan kanssa.

Tällä Sipilä saa aplodeja puolueeltaan.

- Läträän taas vettä teidän 3000:n edessä, mutta koittakaa kestää, Sipilä toteaa avatessaan vesipullonsa.

Sipilä arvioi, että perjantaina maaliin saatu yhteiskuntasopimus tuottaa 35-45 000 uutta työpaikkaa.

- Sopimusyhteiskunta näytti voimansa. Jopa 90 prosentin kattavuus on edelleen tehtävissä. Harvassa maassa pystytään sopimaan kilpailukykyloikasta näin ja vielä seitsemän kuukautta etuajassa. Tällaista piristysruisketta Suomi juuri nyt tarvitsee, Sipilä uskoo ja kiittelee.

Pääministeri viittaa omaan "rautalankamalliinsa", missä ihmisyys, kestävä talous ja realistinen luontosuhde ovat keskeisintä. Sipilä toteaa puheessaan, että hyvinvointiyhteiskunnan pelastamiseen taantumus ja pysähtyneisyys eivät sovi.

"Härpäkkeitä"

Sipilä kertoo puheessaan myös omasta taustastaan insinöörinä.

- Olin aikanani tekemässä näitä NMT-härpäkkeitä. Ennen kuin tulin politiikkaan, minulla oli tapana kysyä päättäjiltä, mikä on sinun aikakautesi NMT-päätös, Sipilä muistelee.

- Yhteispohjoismaisen, maailman ensimmäisen automaattisen matkapuhelinverkon rakentaminen oli poliittinen päätös. Sen seurauksena Pohjoismaihin syntyi satojatuhansia uusia työpaikkoja.

Sipilä pitää hallitusohjelman linjausta Natosta edelleen toimivana. Suomi on sotilasliittoon kuulumaton, mutta maalla on mahdollisuus hakea Nato-jäsenyyttä.

Sipilän mukaan Suomen Nato-jäsenyys olisi erittäin suuri muutos Suomelle, "todellinen vedenjakaja". Hän muistuttaa ja lainaa kevään Nato-selvityksestä kohtaa, jossa todettiin, että pienet maat eivät usein muuta oman maansa suuntaviivoja.

- Jos joskus edettäisiin sellaisen päätöksen äärelle, siitä järjestettäisiin kansanäänestys, Sipilä linjaa ja saa yleisöltä taputuksia.

- Olen haastanut Suomea uudistumaan talouden hoidossa ja kannustanut uudenlaiseen tekemisen meininkiin. Paikalleen ei saa jähmettyä, sillä silloin puutuvat jalat, ja uudelleen liikkeelle lähteminen on kovin kankeaa ja hidasta.

Linjapuheessaan Sipilä muistaa myös maatalouden kurimusta, ja lupaa ratkaisuja maatilojen rahoituskriisiin. """"
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016061121710704_uu.shtml
Itsellä ei ole tuohon mitään lisättävää. Noin paljolti ajatukseni on.

Sepä siitä!
Näin saunakammarissa katsoen palstaakin, ja empä malttanut olla tuota lisäämättä keskustanpalstalle, kun sinne se kuuluukin, puheenjohtajan ensimmäisen puhe, kun 2-vuotisjakso alkoi.

Toivotan kaikkille Hyvää yötä.
Poistun palstalta, jos näkyykin, sitten kannattaa jo puhua vaikka lääkärille, kummista näystä. Jos lisäisi jonkun purkillisen, jotain mielentilaan vaikuttavaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu