Vanessan raskaus

Ihmetyttää, eikö Vanessa käyttänyt mitään ehkäisyä Adamin kanssa eikä myöskään Kirinin kanssa, vaikka ei ole ollut vauvaa suunnitelmissa? En huomannut, tuliko tähän vastausta sarjassa ja jäi vaivaamaan :).
10538
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Käytti tai ei, mielestäni siitä ei ole ollut juttua sarjassa. Itse mietin sitä miten se Kirinin isä pystyi muuttamaan sen isyyskirjeen sisällön. Ja nyt lapsi on sitten muka Adamin. Kunhan syntyy, niin hauska nähdä minkä näköinen naperosta tulee. Onhan kuitenkin Kirinin isä ja isoisä intialaista sukujuurta. Luulisi olevan sen verran dominoiva ominaisuus.
Ja kuinka saadaan muka mahassa olevan lapsen isä selvitettyä äidin ja isä-ehdokkaan verikokeesta? Onko oikeasti mahdollista? Eihän siitä vauvasta (tai sikiö vielä) otettu verta testiin?

Äänestä
  • Minusta asia on niin, että on tosiaan mahdollista selvittää dna ennen lapsen syntymää jo, sitä ei kai kuitenkaan yleisesti ottaen suositella, koska asettaa suuremman riskin lapselle kuin se, että tutkittaisiin synnyttyä.

    Äänestä

  • Syntymättömästä lapsesta voi ottaa isyystestin lapsiveden välityksellä. Ei äidin verestä. Lapsivesi testit ovat aina hengenvaarallisia sikiölle.
    Mä en ole edes miettinyt tuota ehkäisyä.. koska saippuasarja. :D Totta. Luulis, että Vanessan ikäinen nainen osaisi ehkäisyn. Tai voihan se pettää, eihän se tarvitse kuin yhden kerran ja yhden siittiön läpimenon.

    Rakesh väärensi kirjeen tietokoneen avulla. Sehän otti kuvaa siitä kirjeestä ja "photoshoppas kriittiset kohdat. Eihän Vanessa virallista kirjettä nähnyt, ei ole vertailu kohtaa.

    Kyllä muksusta pitäisi vahvasti tulla intialaisen näköinen. Vrt. Jai ja Rachel, niin lapsihan on täysin inkkari. Ymmärtääkseni Rachel on tavis britti, vahvalla suihkurusketuksella.

    Äänestä

Kyllä se nyt on niin, että meikämummon täytyy matkustaa Emmerdaleen jakamaan ehkäisyvalistusta.
Onko koko kylässä muita tarkoituksella tehtyjä lapsia kuin Debbien poika?
Sitten ne tuppaavat vielä synnyttämään ihan missä sattuu. Saas nähdä missä Vanessan vauva tulee näkemään päivänvalon.
Huomenna alan hankkia sponsoreita kortsuille ja e-pillereille, sillä joku tolkku on saatava Emmerdalen kylään.

Äänestä
  • "Saas nähdä missä Vanessan vauva tulee näkemään päivänvalon. "
    Turvallisesti... http://bit.ly/1UKFMpF

    Äänestä

En+ole+ajatellut+ehkäisyä+sen+kummemmin+kuin+että+varmaan+vaan+petti.+Mutta+tuo+dna-näytteen+otto+kyllä+ihmetytti.+Miksei+sitä+tehty+sairaalassa?+Testituloksenkin+olisi+varmaan+saanut+odottaessa,+koska+postin+lähettämänä+se+mielestäni+tuli+heti+seuraavana+päivänä+(ei+onnistuisi+Suomessa).+Ja+yleensäkin+vastaus+"Adam+on+lapsen+isä,+ei+kuulostanut+oikein+uskottavalta.+Mielestäni+olisi+pitänyt+olla+tyyliin+"97+%+varmuudella..."Joku+aukko+minulla+on+myös+Bartonin+tekemässä+dna-testissä,+mielestäni+hän+penkoi+jotain+likapyykkikoria,+otti+Adamin+sukat+ja+lähetti+ne+tutkittavaksi+(voi+olla+että+meni+ihan+päin+honkia).+Mietin+vaan+silloin,+että+yhtähyvin+ne+olisi+voineet+olla+Rossin+sukat,+vai+lukiko+niissä+Adamin+nimi?Olen+ilmeisest+katsonut+aikanani+liikaa+kaunareita+ja+dallasia,+missä+kaikki+oli+mahdollista

Äänestä
  • Torstaina 16.6 ihmetellään yhdessä kyläläisten kanssa uutta asukasta, poika vauvaa. Isää ei tiedetä heti mutta testejä ei tarvitse tehdä. Ponteva poika on paljon esillä,helppo käsitellä,ei itkeskele.

    Äänestä

Vanessa mainitsi jossain vaiheessa olevan
sa "melkein nelikymppinen". Gynekologit ei mielellään enää sen ikäisille, perusterveillekään naisille kirjoita e-pillereitä erinäisistä terveydellisistä syistä. Eli tästä näkökulmasta ajatellen vahinko olisi ollut ymmärrettävä. Mutta enpä tiedä miten olisin itse toiminut Vanessan tilanteessa... "Onnellinen" odotusaika intoa puhkuvan Kirinin kanssa, ja omassa mielessä koko ajan epäilys? Vai raaka asioiden selvittäminen heti alkuun? Ei ihan helppoja vaihtoehtoja...!
Eihän ne käsikirjoittajat näitä juonenkäänteitä omasta päästään keksi, kaikki on noukittu elävästä elämästä. - Eri asia sitten on, mahtuuko noin iso annos erilaista draamaa aina kerrallaan noinkin pieneen kylään.

Äänestä
  • Muissa maissa naiset käyttävät paljon erästä kauan tunnettua välinettä pess...juuri ennen intiimiä tilannetta ja joka toimii hyvin vakituisessa suhteessa. Kumpikin oli huolimaton. Ja sitten tämä Vic ja Adam sähellys kolari ja typerät tunnustukset.S saadaan tätäkin iso kahakka aikaiseksi vielä muillekin..
    Sarjassa pitää olla tapahtumia siksi sitä katsotaan ja tehdään sellaiseksi että sponsorit ja mainostajat tyytyväisiä!

    Äänestä

Vanessa pyysi Adamia heittämään lastin mahalle mutta Adam laski satsin
Vanessan sissään.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Hassulainen kirjoitti:

Ihmetyttää, eikö Vanessa käyttänyt mitään ehkäisyä Adamin kanssa eikä myöskään Kirinin kanssa, vaikka ei ole ollut vauvaa suunnitelmissa? En huomannut, tuliko tähän vastausta sarjassa ja jäi vaivaamaan :).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu