Josep Smith keräsi noin 200 miehen ryhmän ja aloitti marssin auttaakseen Independencestä pois ajettuja pyhiä. Kun tämä niin kutsuttu Siionin leiri lähestyi Jacksonin piirikuntaa lähetti Smith Pari miestä kuvernöörin puheille pyytääkseen luvattua apua. Mutta kuvernööri kieltäytyi avun antamisesta orjakysymyksen tähden. (orjakysymyksestä lisää aikaisemmassa lisää Missourista kirjoituksessa hieman alempana).
Sillä aikaa oli suuri roskajoukko kokoontumassa ottamaan lämpimässti vastaan Siionin leirin. Noin sata miestä Jacksonista ja noin 70 Claysta piti marssia Siionin leiriä vastaan mutta silloin puhkesi valtava myrsky. Myrsky oli niin valtava että nämä joukot eivät koskaan päässeet yhdistymään ja myrskyn jälkeen suurin osa roskajoukosta palasi koteihinsa. Josep Smith sai ilmoituksen Jumalalta että heidän ei ole enään taisteltava Siionin puolesta vaan Hän tulee taistelemaan heidän puolestaan. Ja niin Siionin leiri lähetettiin takaisin kotiin. Tähän pä¨ttyi yritys saada Pyhiltä raukkamaisesti ryöstetyt kodit takaisin. Mormonit suuntasivat tarmonsa rakentaakseen uusia siirtokuntia Missori joen pohjoispuolelle.
Kirtlandissa rakennettiin temppeliä. Rakennus rakennettiin yhteistyöllä Missourin vaikeuksista huolimatta ja paikalliseesta vainosta huolimatta.
Clayn piirikuntaan paenneet Siionin asukkaat saivat häätökäskyn jota perusteltiin seuraavasti:
"He ovat kotoisin idästä ja heidän tapansa ja jopa murteensa eroaa omastamme. Heillä EI OLE ORJIA, ja he VASTUSTAVAT ORJUUTTA, ja tällaisena aikana jolloin orjuuden vastustus on kohottanut turmelevat ja rajut kasvonsa alueellaamme, on erittäin luultavaa, että tämä herättää eloon syvälle juurtuneet ennako luulot, missä tahansa orjuutta harrastavassa ja vaalivassa yhteiskunnassa."
Mormoneja pyydettiin lähtemään rauhallisesti ja sen he tekivätkin. He luopuivat peruslaillisista oikeuksistaan mielummin kuin alkoivat taistella. Clayn piirikunnan asukkaat auttoivat Pyhiä muutossa auoeille joilla ei ollut orjuutta. Pyhät ostivat suuren maa alueen seitsemältä metsämieheltä, maa alueen joka ei kiinnostanut ketään. Alueesta tehtiin 1836 Caldwellin piirikunta.
Tilanne paheni Kirtlandissa kirkon sisäiset konfliktit aiheuttivat paljon vaikeuksia ja Smithin oli lopulta perheineen paettava. Heidän peräänsä lähti miesjoukko ottaakseen heidät kiinni, mutta vaikka he monasti ohittivat heidät kaduilla ja jopa yöpyivät samassa talossa he eivät tunteneet heitä.
Näytti vääjäämättömältä että kirkko vuonna 1837 oli hajoamassa. Vaikeudet olivat saaneet kirkon tukipilareidenkin luopumuksen tielle. Mormonin kirjan todistajatkin vaik eivät todistustaan koskaan peruneetkaan ja vaikka Olive Cowdery ja Martin Harris tulivat takaisin kirkkoon myöhemmin, hekin lähtivät kirkosta.
Huolimatta luopumuksesta lähetystyö toi jatkuvasti suuria joukkoja Pyhiä missoriin. Profeetan neuvo uudisasukkaille oli että rakentakaa talot ryhmään ja peltojen ympäröimiksi. Vaikka 1200 pyhää oli ajettu vähän yli vuosi sitten Jacksonin piirikunnasta oli Pyhien määrä nyt 15.000.
Vainot alkoivat jälleen.

Vastaukset 4
Vanhimmat
ole aivan yksinkertainen. Orjuudesta halusivat päästä erityisesti eroon Ameeriikan suurmaanomistajat jotka laskivat pääsevänsä halvemmalla jos he "ostavat" halvalla palvelut työläisiltä ainoastaan silloin kuin he niitä välttämättömästi tarvitsevat. Orjia oli ylläpidettävä ympäri vuotuisesti.
Aikanaan kuin Ameeriikan presidentti Abraham Lincoln "vapautti" orjat seuraus siitä oli, että sadattuhannet ellei miljoonat aikaisemmat orjat vaelsivat, muina kuin sadonkorjuuaikoina nälkäisinä ja resuisina perheineen ympäri Ameeriikkaa.
Näin ollen orjien "vapautus" palveli yksinomaan maanomistaja kapitalisteja, jotka säälimättä ajoivat työväkensä maantielle silloin kuin heitä ei aivan välttämättä tarvittu.
Maanomistajat käyttivät lisäksi erittäin armottomia keinoja saadakseen kiristetyksi työväeltään vähäiset maksamansa palkat takaisin itselleen. Eräs tällainen keino oli myydä kovalla hinnalla elintarvikkeita ennakkona rahattomille työntekijöille.
Usein kävi niin että työväki oli velkaa isännälleen sadonkorjuukauden päättyessä. Esimerkiksi hedelmien poimiminen oli aina suorite (urakka) palkkaista sellaisilla taksoilla ettei läheskään kaikki kyenneet ansaitsemaan edes omaa elantoaan.
Tuo äärettömän vaikea tilanne ei voinut olla vaikuttamatta siihen, että Ameeriikassa syntyi tuolloin lukusia uusia uskon suuntauksia joista köyhät ja kurjat etsivät lohdutusta.
Kaiken kaikkiaan voidaan todeta sekä orjuuden, että heidän vapauttamisensa, olevan äärimmäisen musta luku Ameeriikan Historiassa. Mahdollisesti koko Ameeriikka on äärimmäisen julmuutensa takia jotenkin riivattu.
Tästäkin listasta tulee monenlaisia mielleyhtymiä. Vai onko kaikki sattumaa?
Abraham Lincoln valittiin USA:n kongressiin 1846.
John F. Kennedy valittiin USA:n kongressiin 1946.
Abraham Lincoln valittiin USA:n presidentiksi 1860.
John F. Kennedy valittiin USA:n presidentiksi 1960.
Nimet Lincoln ja Kennedy sisältävät kumpikin seitsemän kirjainta.
Kumpikin presidentti keskittyi erityisesti kansalaisoikeuksiin.
Kummankin puoliso sai keskenmenon asuessaan Valkoisessa talossa.
Kumpikin presidentti ammuttiin perjantaina.
Kumpaakin presidenttiä ammuttiin päähän.
Lincolnin sihteerin sukunimi oli Kennedy.
Kennedyn sihteerin sukunimi oli Lincoln.
Kummankin presidentin salamurhasi etelävaltiolainen.
Kumpikin valittiin presidentiksi etelävaltioiden ansiosta.
Kummankin seuraaja oli nimeltään Johnson.
Andrew Johnson, Lincolnin seuraaja syntyi 1808.
Lyndon Johnson, Kennedyn seuraaja syntyi 1908.
John Wilkes Booth, joka ampui Lincolnin, syntyi 1839.
Lee Harvey Oswald, joka ampui Kennedyn, syntyi 1939.
Kummankin salamurhaajan tunnettu nimi on kolmiosainen.
Kummankin salamurhaajan nimi sisältää viisitoista kirjainta.
Lincoln ammuttiin teatterissa nimeltä "Kennedy".
Kennedy ammuttiin autossa, jonka merkki oli "Lincoln".
Booth pakeni teatterista ja jäi kiinni tavaratalossa.
Oswald pakeni tavaratalosta ja jäi kiinni teatterissa.
Sekä Booth että Oswald murhattiin ennen oikeudenkäyntiään.
Viikkoa ennen kuin Lincoln ammuttiin, hän oli Monroessa, Marylandissa.
Viikkoa ennen kuin Kennedy ammuttiin, hän oli Marilyn Monroessa.
Tervessi Turust!
Olen nähnyt tuon listan aikaisemminkin. Aika mielenkiintoisia sattumia täytyypä myöntää.
muutoin tiukkaan tekstiin joka kyllä noin suunnilleen pitää paikkansa. Useat USA:n kirjailijat ovat tuosta ajsta kirjoittaneet kaunokirjallisa teoksia jotka kuitenkin perustuvat faktoihin.
Ehkä merkittävin tällainen kirjailija on John Steinbeck
John Steinbeck syntyi v. 1902 Salinasissa Kaliforniassa ja kuoli v. 1968 New Yorkissa. Steinbeck tuli tunnetuksi v. 1935 ilmestyneestä romaanista Ystävyyden talo ja maailmankuulun hänestä teki Vihan hedelmät v. 1939.
Vihan hedelmiä verrattiin Setä Tuomon tupaan ja sen katsottiin olevan merkittävä yhteiskunnallinen dokumentti Kalifornian siirtotyöläisten oloista 1930-luvun lamakaudella. Steinbeckia pidetäänkin yhtenä merkittävimpänä Pohjois-Amerikan olojen kuvaajana. Muita Steinbeckin kirjoja ovat mm. Eedenistä itään (1952), Tyytymättömyyden talvi (1961) ja Matka Charleyn kanssa (1962).
Steinbeck sai kirjallisuuden Nobelin v. 1962. (Lähde: Otavan kirjallisuustieto)
Suosittelen!
Kyllä kannattaa lukea.
Lukeminen kannattaa aina ja varsinkin hyvän kirjallisuuden.
On mukavaa, kun joku muukin joskus täällä suosittelee hyvää luettavaa. :-)