Suomensuomalaisen ja suomenruotsalaisen valtaeliitin riutuessa Nato-kuumeen niskalenkissä on aiheellista muistella miestä, joka ei kaivannut sotaa:
”Hän [Mannerheim] oli suuri sotilas, Marsalkkamme, mutta hän ei silti rakastanut sotaa. Sotainen kiihko ja sodan lietsonta olivat hänelle vieraita. Avoimesti hän seitsemänkymmenvuotispäivänään, kesäkuun neljäntenä 1937, sanoi, ettei ’sotilaskunnia houkutellut sitä, joka oli nähnyt sodan kauhujen käyvän yli monien maiden ja viimeksi yli oman maansa’. Hän, jos kukaan, tiesi, mitä merkitsi sodan mukanaan tuoma kurjuus” (katkelma Eduskunnan puhemiehen K.-A. Fagerholmin muistopuheesta 4.2.1951).
”Hän [Mannerheim] oli suuri sotilas, Marsalkkamme, mutta hän ei silti rakastanut sotaa. Sotainen kiihko ja sodan lietsonta olivat hänelle vieraita. Avoimesti hän seitsemänkymmenvuotispäivänään, kesäkuun neljäntenä 1937, sanoi, ettei ’sotilaskunnia houkutellut sitä, joka oli nähnyt sodan kauhujen käyvän yli monien maiden ja viimeksi yli oman maansa’. Hän, jos kukaan, tiesi, mitä merkitsi sodan mukanaan tuoma kurjuus” (katkelma Eduskunnan puhemiehen K.-A. Fagerholmin muistopuheesta 4.2.1951).
Vastaukset 2
Vanhimmat
Muuan muisto
Sunnuntai 4. helmikuuta 1951. Muistan vieläkin tuon päivän. Painoin sen mieleeni, koska isä sanoi että päivä oli muistorikas. Oli siinä muutakin. Päivä oli poikkeuksellinen. Olin seitsemänvuotias ja sain osallistua johonkin erityiseen tapahtumaan.
Jos olet se aito nimimerkki niin todennäköisesti pääsit osallistumaan pikkupioneerien hiihtokilpailuun:-D